maanantai 1. huhtikuuta 2013

Hiljaista(kin) toimintaa

Quiet Actionissa Ryttylässä vietetty pääsiäinen takana siis! Sori taas nää postaukset joista ehkä harvat muut ku ryttyläihmiset saa jotain irti mut sen uhallakin aion taas kertoo siitä, mitä tapahtumassa tapahtu :D Tällä kertaa teen sen kuitenki eri tavalla ku se iänikuinen kronologinen aikajärjestys.

Menomatka. Reissu alko aika tyypillisesti Jyväskylän juna-asemalta. Junassa meille kuudelle lähtijälle oli varattu erillinen kabinetti, ja lupaavana (?) monikulttuurisena alkuna ekalla välillä esimerkiks kuunneltiin sveitsiläistä jodlausfolkmusiikkia ja katottiin japanilaisia hirvianimaatioita, minkä jälkeen siirryttiin La Gareen syömään italialaisperäistä ruokalajia luultavasti turkkilaisperäisiltä pitserianpitäjiltä. Normipäivä.

Rukoushuone. Meikäläistä oli siis kysytty vetämään ylistystä tapahtuman aikana toimineeseen rukoushuoneeseen, ja otin tarjouksen vastaan mielelläni :) Ainoo haittapuoli tais olla se, että mun oli hieman vaikee pitää musisoinnin volyymi sellasella rauhottumistasolla :D No, toivottavasti kukaan rukoilija ei häiriintyny pahemman kerran. Viimesellä mun kolmesta rukoushuonevastuusta tajusin lisäks soittaa ilman plektraa :D

Musiikki. Taas tuli orrasporkesteroitua tuttuun tapaan rukoushuoneella laulamisenkin lisäksi, ja tietenki katkes taas yks kieli... :D Sunnuntaiaamuna pidettiin kaverin alotteesta auringonnousun ylistysjamit, eli käytännössä herättiin kuuden maissa ennen auringonnousua ja laulettiin siitä pari tuntii eteenpäin rukoushuoneella ennen virallisen ohjelman alkua :D Joo tiiän, hullua, mut sen arvosta :D Ja meitä oli yli kymmenen siellä kuitenki :D

Linturetket. Perjantain toimintaosuuden aikana pidin jälleen oman epävirallisen linturetkipajan, johon kumma kyllä lähti jopa kaks kaverii mukaan (koko leirin ajalta tuloksena vaivaiset 22 lajia) :D Vastaavanlaisella linjalla jatkettiin myös illalla, kun QA:n pakollinen henkilökohtanen perinne eli pöllöretki toteutettiin osittain HB:n keikan aikana - ei siinä mitään ettenkö ois kuunnellu kyseistä yhtyettä mielelläni koko aikaa, mut jotkut perinteet vaan pitää toteuttaa ja varovaisesti arvioituna oon kuitenki ehtiny näkemään HB:n livenä kymmenkunta kertaa :D Ite pöllöretkestä kerrottakoon sen verran taustaa, että ekalla kerralla ku tällanen reissu taannoin tehtiin niin osallistujia oli neljä ja oikeesti kuultiin yks oikee sarvipöllö, vaikka reissu muuten painottuki teologisiin keskusteluihin ja osallistujien väliseen pöllöilyyn. Sen jälkeen "pöllöretki" on tehty monessa myöhemmässäki tapahtumassa vaihtelevilla 2-3 henkilön kokoonpanoilla.

Pöllöt. Tässä pöllöretkessä oli kuitenki jotain erilaista. Osallistujia oli nimittäin 12 ja pöllöily oli sen mukasta, vaikka lopuks todettiinki ettei tää nyt pöllömpää ollu kuitenkaan. Sanoisin että tää jos mikä EI ollu hiljasta toimintaa ;DD (Mulla oli vaikeuksia saaha porukka hiljenemään edes sen kolme kertaa ja lopuks möykkäsin varmaan ite kaikista pahimmin...) Ainoan läheltä ohi ajaneen auton kuski saatto saaha jonkunlaisen järkytyksen ku asetuttiin auton lähestyessä pimeän tien molemmille puolille kunniakuja-asentoon, ainaki tää auto melkeen pysähty siinä tilanteessa :D Reissun aikana otetuista kuvista ei puhuta yhtään sen enempää ku niistäkään, jotka synty photoboothilla leikkiessä aikasemmin. Säälittävää, että jotkut tarvii tollaseen menoon alkoholia ;D

Sosiaaliset suhteet. Jopa mä sain taas tutustuu uusiin ihaniin ihmisiin, ja lisäks jostaki syystä vaan tykkään niin kattoo kun mun kaverit tutustuu toisiin mun kavereihin :D Saunassa tuli taas ihan kelpo keskusteluja esimerkiks siitä, miten kivaa ois pitää kesällä joku pienehkö juttu jonkun (lue: meiän) kesämökillä ja lähtee vaan siis sinne kavereitten kanssa viettämään laatuaikaa. Eihän siellä sähköjä oo, mut ainaki luonnonrauhaa löytyy ja mahollisesti jopa halukkaita lähtijöitä vois olla ;D Sit tulin muuten saunoneeks tapahtuman aikana kolmeen otteeseen :D Yks mielenkiintonen yksityiskohta on myös se, että jos sattuu löytymään tuttuja juontajia niin multa kysytään aina opetusten jälkeisen keskusteluosuuden seurauksena jotain kommentteja mikäli porukka on muuten laiskaa vastailemaan, koska "Tommilla on aina jotain sanottavaa" :DDD (*kröhm* niinhän mulla kyllä taitaa olla joten ei tietenkään haittaakaan ;D)

Jumala. Pääsiäisen sanomaa Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta on aina hyvä muistella, ettei se pääse jäämään lämpökäsiteltyjen hasardinäätämoodien ja muun toisarvosen jutun alle. Jälleen Herra oli joka tapauksessa läsnä ja toimi tässäki tapahtumassa tarjoten melkosen hymyilyttävän pääsiäisen niin mulle ku monille muillekin, hallelujaa! :))

5 kommenttia:

  1. Nyt vähän harmittaa, etten ollu menossa mukana :D

    VastaaPoista
  2. Heh kyllä tähän ihan mukaan pääsi, kun pisti sopivan ripauksen mielikuvitusta ja luovaa hullutta sekaan. :DD Kiva postaus!

    VastaaPoista
  3. Hienon energinen blogi sulla :) ihan mahtavaa että muillakin riittää energiaa ottaa ohjat omiin käsiin! Jatka samaan malliin! (+lukija)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos kelpaa! :) ja siitä ei ainakaan oo epäilystäkään etten jatkais samaan malliin ;DD

      Poista