tiistai 27. maaliskuuta 2018

Ihanimmat riparisketsit, osa 2

Eihän ne toimivat mutta suht vähän käytetyt sketsit vielä yhteen postaukseen lopu. Tässä siis jatkoa edelliseen tekstiin, tulevaa leirikesää odottaessa!

Ruumiinavaus
Henkilöt: lääkäri, vanhus, avustaja

Vanhus tulee lääkärille ja valittaa vatsakipua. Lääkäri ehdottaa ratkaisuksi ruumiinavausta, ja potilas asettuu makaamaan liinalla peitetylle pöydälle. Vanhuksen vatsasta alkaakin ruumiinavauksessa löytyä mitä kummallisimpia tavaroita, jotka pöydän alla oleva avustaja voi ojentaa lääkärille. Esineet voi valita hullulla luovuudella: lusikka, tekohampaat tai sanomalehti ovat vielä tavanomaisia, mutta tämän voi vetää täysin överiksi - pääasia, että potilas kommentoi jokaista tavaraa tyyliin "ai sinnekö se olikin kadonnut" tai "ilmankos on ollut sellainen pieni pistävä tunne". Pienellä vaivalla sketsiin saa sisällytettyä paljon puujalkavitsejä, ja pidemmillä leireillä mahasta voi tulla muihin sketseihin tai leirin inside-juttuihin liittyviä asioita. Esimerkiksi eräällä leirillä tämä sketsi vaihtui saumattomasti Igor-sketsiksi, kun Igor tuli esille mahasta ja totesi, että eipä sekään piilopaikka auttanut.

Ken
Henkilöt: Ken, kertoja, kauneuskilpailun tuomari ja osallistujat, aasi, taustakuoro, paha susi, avustaja

Tämän sketsin keksimme itse yhdellä leirillä ja taso on sen mukainen. Jos kuivismaraton uppoaa leiriläisiin tai edes vetäjiin, tätä kannattaa silti kokeilla.

KERTOJA: Tiedättekö, kuka on Ken? Kyllä, se Barbien poikaystävä. Kerran Ken joutui suurennuskoneeseen (tähän voi höpöttää jotain muuta, jos suurennuskonesketsiä ei ole vedetty). Tämä on kertomus siitä, mitä Kenin elämässä tapahtui sen jälkeen. (Ken kävelee näyttämölle.)
KERTOJA: Ken päätti osallistua kauneuskilpailuun.
TUOMARI: Tässä ovat finalistimme: Igor, Sauli Niinistö ja Ken (kaksi muuta voivat olla ketä tahansa).
KERTOJA: Kerro, kerro, tuomari...
TUOMARI (avaa kirjekuoren ja julistaa): Ken on maassa kaunehin! (Ken tuulettaa, kohtaus vaihtuu)
KERTOJA: Eräänä päivänä Ken oli kävelyllä aasin kanssa (taustakuoro laulaa "Tiellä Ken vaeltaa, Ken aasilla ratsastaa"). Silloin Ken huomasi, että tie näytti ikävältä, ja hän sai idean. (Ken vetäisee kukan jostakin, ja taustakuoro laulaa "Ken on luonut kukkasen, kukkasen, kukkasen").
KERTOJA: Eikä siinä vielä kaikki. Ken on myös guru. Ken-guru! (Ken alkaa pomppia.)
KERTOJA: Mutta edes Ken ei ole aivan täydellinen. Hänelläkin on omat pelkonsa.
PAHA SUSI (saapuu näyttämölle): Ärrin murrin. (Ken alkaa juosta pakoon ja taustakuoro laulaa "Pahaa sutta Ken pelkäisi, pelkäisi, pelkäisi".)
KERTOJA: Huh, tulipa jano. (Avustajalla on kädessään lasi, jossa on epämääräistä litkua.)
AVUSTAJA: Hyi, kuka tollasta oikein juo? (Taustakuoro laulaa "Ken siitä juo, niin sanotaan, ei janoa hän milloinkaan". Ken juo litkun.)
KERTOJA: Mutta onko tämä kaikki totta? Ken ties!

Kuvan isonen saattaa liittyä tapaukseen.

Tuhkimo

Henkilöt: kertoja, Tuhkimo, ilkeät sisarpuolet, Prinssi Hurmaava, hyvä haltiatar

Tämä nerokas sketsi perustuu huonoon näyttelemiseen ja toistoon huumorin keinoina. Hahmojen lisäksi tarvitaan kaksi henkilöä pitelemään lakanaa, jonka takaa jokainen hahmo nousee vuorollaan sanomaan vuorosanansa. Heti repliikin sanottuaan hahmo painuu takaisin. Sketsi toimii parhaiten silloin, kun näyttelijät ovat mahdollisimman vakavia ja ilmeettömiä ja sanovat repliikkinsä täysin välinpitämättömästi. Poikkeuksena on hyvä haltiatar, joka voi puhua kimeällä äänellä (varsinkin, jos näyttelijä on mies). Kohtaus vaihtuu BLING-äänellä kuten vanhoissa lasten äänikirjoissa.

KERTOJA: Olen kertoja.
TUHKIMO: Olen Tuhkimo.
SISARPUOLET (aina yhteen ääneen): Olemme Tuhkimon ilkeät sisarpuolet.
HALTIATAR: Olen hyvä haltiatar.
KERTOJA: Olipa kerran, kaukana, kaukana täältä, jossain idässä tai lännessä Prinssi Hurmaava.
PRINSSI: Olen Prinssi Hurmaava.
KERTOJA: Siellä asui myös kaksi ilkeää sisarpuolta.
SISARPUOLET: Olemme Tuhkimon ilkeät sisarpuolet.
TUHKIMO: Olen Tuhkimo.

Bling

SISARPUOLET: Olemme onnellisia. Olemme menossa tanssiaisiin.
TUHKIMO: Olen surullinen. En pääse tanssiaisiin.
SISARPUOLET: Tuhkimo, tuo meidän tanssipukumme.
TUHKIMO: OK
SISARPUOLET: Tuhkimo, tuo meidän tanssikenkämme.
TUHKIMO: OK
SISARPUOLET: Olemme niin onnellisia. Tanssimme hurmaavan prinssin kanssa.
TUHKIMO: OK
SISARPUOLET: Nopeampaa. Olemme menossa tanssiaisiin.
TUHKIMO: OK
SISARPUOLET: Tuhkimo, jää tänne ja siivoa talo.
TUHKIMO: OK

Bling

KERTOJA: Vähän myöhemmin.
TUHKIMO: Olen niin surullinen. (sanaa niin voi aina korostaa hieman)
HALTIATAR: Ei hätää. Olen hyvä haltiatar.
TUHKIMO: Kylläpäs minä säikähdin.
HALTIATAR: Miksi olet niin surullinen?
TUHKIMO: En voi mennä tanssiaisiin.
HALTIATAR: Voitpas.
TUHKIMO: Enpäs.
HALTIATAR: Voitpas.
TUHKIMO: OK
HALTIATAR: Annan sinulle kauniin mekon. Ding!
TUHKIMO: Oo. Onpa kaunis mekko.
HALTIATAR: Annan sinulle sukat. Ding!
TUHKIMO: OK
HALTIATAR: Annan sinulle lasisen tohvelin. Ding!
TUHKIMO: Kiitos tosi paljon. Olen niin onnellinen.
HALTIATAR: Voit mennä tanssiaisiin, mutta sinun on palattava ennen keskiyötä.
TUHKIMO: OK

Bling

KERTOJA: Vähän myöhemmin tanssiaisissa.
PRINSSI: Olen Prinssi Hurmaava. Olen niin komea.
TUHKIMO: Olet niin komea.
SISARPUOLET: Hän on niin komea.
PRINSSI: Tiedän. Aion tanssia kanssasi.
TUHKIMO: OK
SISARPUOLET: Kuolemme kateuteen.
KERTOJA: Kuolkaa sitten.
SISARPUOLET: OK
TUHKIMO: Olen niin onnellinen.
PRINSSI: Olen niin komea.
SISARPUOLET: Hän on niin komea.
HALTIATAR: Olen hyvä haltiatar. (kaikki nousevat ja katsovat haltiatarta)
HALTIATAR: Anteeksi.
KERTOJA: Pian oli keskiyö ja kello soi. (jokainen nousee vuorotellen sanomaan "Dong" järjestyksessä, kunnes tulee 12 kertaa)
TUHKIMO: Oh, on keskiyö. Minun täytyy mennä.
PRINSSI: OK
KERTOJA: Hän juoksee kiireesti pois.
TUHKIMO: Ooh. Olen kadottanut lasisen tohvelin, mutta minun täytyy mennä ennen kuin loitsu raukeaa.
PRINSSI: Oh, katso. Hän unohti lasisen tohvelinsa. Minun täytyy löytää hänet. Haluan mennä hänen kanssaan naimisiin. Olen niin komea.

Bling

KERTOJA: Seuraavana päivänä.
TUHKIMO: Olen niin surullinen
SISARPUOLET: Olemme niin kateellisia.
HALTIATAR: Olen hyvä haltiatar. (kaikki nousevat ja katsovat haltiatarta)
KERTOJA: Pian hurmaava prinssi tuli taloon yhtä komeana kuin aina.
PRINSSI: Olen niin komea.
TUHKIMO: Olet niin komea.
SISARPUOLET: Hän on niin komea.
PRINSSI: Olette niin ilkeitä.
SISARPUOLET: Olemme niin ilkeitä.
PRINSSI: Tuon teille vohvelin... ööh, siis tohvelin. Haluatteko kokeilla sitä?
SISARPUOLET: Se sopii kuin valettu.
PRINSSI: Ei, ei se sovi.
SISARPUOLET: Kyllä, se sopii.
PRINSSI: Ei, ei se sovi.
SISARPUOLET: Kyllä, se sopii varmasti.
PRINSSI: Ei, ei se sovi.
SISARPUOLET: OK
PRINSSI: Haluaisitko sinä kokeilla sitä?
TUHKIMO: OK
PRINSSI: Se sopii kuin valettu.
TUHKIMO: Olen niin onnellinen.
PRINSSI: Olen niin komea. Haluan mennä kanssasi naimisiin.
SISARPUOLET: Kuolemme kateuteen.
KERTOJA: Kuolkaa sitten.
SISARPUOLET: OK
TUHKIMO: Olen niin onnellinen.
PRINSSI: Olen niin komea.
HALTIATAR: Olen hyvä haltiatar. (kaikki nousevat, katsovat haltiatarta ja huutavat: Tiedetään!)
KERTOJA: Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti ja saivat paljon lapsia.
TUHKIMO: OK

Bling

Ei mulla taas muuta :D

maanantai 26. helmikuuta 2018

Ihanimmat riparisketsit

Riparikesä on taas tulossa. Yks välttämättömistä elementeistä leirillä on riparileikit, mutta isosen elämässä vielä selvempi kohokohta on sketsien esittäminen. Kun tästäki viihteestä on vuosien varrella kertynyt kokemusta, lienee paikallaan esitellä pari vähemmän käytettyä sketsiä niitten kuluneitten rinnalle.

Igor-loppuhuipennus
Henkilöt: Pomo (esim. Stalin), Igor, Sergei (tai mikä sen Igorille huutavan tyypin nimi ikinä onkaan)

Jatkoa klassisille Igor-sketseille, joissa pomo on voinut käskeä vaikkapa näyttämään taivaan merkit tai mistä kana pissii, laittamaan jauhot suuhun, toimittamaan sinne missä pippuri kasvaa, katkaisemaan kurkun tai ottamaan pois Päiviltä. Alku normaalilla Igor-meiningillä. Kun pomon tuoreinta käskyä ollaan toteuttamassa, pomo saapuu itse paikalle. Taustalla voi soida Neuvostoliiton kansallislaulu.
IGOR: Pomo! (Sergei pelästyy.)
POMO (Sergeille): Olen saanut selville, että sinä olet se Saksan vakooja, joka on yrittänyt terrorisoida hallintoani. Igor sen sijaan on hoitanut hommansa hyvin. Rangaistuksena joudut takaisin Saksaan, olette hävinneet sodan. Auto odottaa jo pihalla, ala painua! (Sergei "painuu" hitaasti maata kohti.)
POMO: Ala vetää! (Sergei ottaa pomon kädestä kiinni ja vetää.)
POMO (entistä vihaisempana): Ala laputtaa! (Sergei ottaa taskustaan paperilappuja ja heittää niitä eri suuntiin.)
POMO (huutaa): Mene! (Sergei juoksee pois.)
POMO (Igorille): Tätä voi olla vaikea uskoa, mutta olen tullut uskoon ja aion lähteä lähetystyöhön Afrikkaan. Palkinnoksi hyvin tehdystä työstä luovutan sinun käsiisi Neuvostoliiton johdon. (Joku kantaa jatkojohdon tai muun piuhan juhlallisesti paikalle.)
IGOR: Tästä täytyy heti kertoa Päiville! (Edellyttää, että Igor on aikaisemmin otettu pois Päiviltä.)

Kuvan isonen ei liity tapaukseen. Ei ainakaan paljoa.
Jeesuksen omat pelastettu
Henkilöt: Jeesus, Saatana, Pietari, Juudas, Tuomas

Hahmot pelaavat purkkista (tai millä nimellä sitä peliä haluaakaan kutsua). Joku potkaisee palloa ja kaikki juoksevat pakoon. Saatana hakee pallon ja alkaa etsiä muita.
SAATANA (löytää Juudaksen): Juudas löydetty!
JUUDAS: Voi ei, miks Saatana löytää aina mut ekana? Mut hei kato, Pietarikin on tuolla!
PIETARI: Ei, enpä ole!
SAATANA: Pietari, mä nään sut!
PIETARI: Et varmasti nää, se on joku toinen!
SAATANA: Pietari, tuu jo sieltä!
PIETARI: Minä en tunne sitä miestä! Äh, no hyvä on. Juudas, tästä puhutaan vielä!
SAATANA: Tuomas löydetty! (Tuomas liittyy Pietarin ja Juudaksen seuraan.)
SAATANA: Missähän se Jeesus on?
JUUDAS: Mä voin kertoo, kuhan hinnasta sovitaan.
PIETARI: Juudas, nyt loppu tollanen. Jeesus, tuu pelastaa!
TUOMAS: Minä en kyllä usko, että Jeesus ehtii juosta tänne asti.
JEESUS (juoksee paikalle Saatanan ollessa eri suunnalla ja potkaisee palloa): Jeesuksen omat pelastettu!


Ellun surman makkaraversio
Perusidea sama kuin klassisessa (ja oikeastaan aika kuluneessa) Elinan surmassa, mutta sketsi alkaa kahden tai kolmen lenkkeilijän juoksulenkistä. Yksi lenkkeilijöistä tarjoaa toiselle makkaraa, johon tämä tukehtuu. Paikalle soitetaan ensin lääkäri ja sitten haudankaivaja, ja lopulta ohjaaja laittaa homman poikki. Seuraavaksi muutamia erilaisia versioita tunteellisen, toiminnallisen, lapsellisen ja teiniversion kaveriksi:

Musikaaliversio: biisivalinnoissa saa ja pitääkin käyttää runsaasti luovuutta. Lenkkeilijöiden saapuessa paikalle esim. We are the champions toimii hyvin. Jos käytössä on säestys, aloituskeskustelun aikana voi soida taustalla iloinen humppamusiikki. Kun makkaraan tukehtunut kaatuu maahan, säestäjä ottaa jonkun riitasoinnun, mutta humppa jatkuu pian yhtä iloisena. Lääkärin saapuessa paikalle voidaan laulaa vaikkapa Tohtori Sykerön tunnaria (jos nuoret sitä enää tietävät). Humppaa voi ottaa taas väliin, ja lääkärin todetessa uhrin kuolleeksi on hyvä paikka uudelle riitasoinnulle. Haudankaivaja vastaa puhelimeen Nooa-leikin sävelellä: "Hautaustoimisto Nooan Arkku, hyvää päivää" ja saapuu näyttämölle esim. Syksyn sävelen sanoin ("Katu täyttyy askelista, elämä on kuolemista"). Mittailtuaan kuollutta haudankaivaja alkaa laulaa: "Niin suuri hän on, laulakaa, niin suuri hän on". Päätöksen ruumiin katkaisusta voi ilmaista muuttelemalla jonkin tutun laulun sanoja (esim. Frontside Ollie: "Mä korviani usko en, on ratkaisu niin hirmuinen. Joudun tehdä ruumiinsahauksen"). "POIKKI!", huutaa ohjaaja.

Kauhuversio: lenkkeilijät ovat pukeutuneet mustiin vaatteisiin ja liikkuvat hillitysti. Tarjottava makkara on myrkytetty (jos mahdollista, kannattaa käyttää mustaa makkaraa). Paikalle soitetaan hullu tiedemies, joka saapuu sahan kanssa ja höpöttää jotakin tutkimuksiin sopivasta materiaalista. Ennen kuin tämä ehtii sahaamaan, viikatemies saapuu (oikea viikate tehostaa vaikutelmaa, taustalla voi soida hautajaismarssi) ja vaatii päätä itselleen. Se pitää siksi laittaa... "POIKKI!", huutaa ohjaaja.

Hippiversio: lenkkeilijät ovat pukeutuneet värikkäisiin retrovaatteisiin ja heittelevät kukkia ympärilleen. Makkaran sijaan tarjotaan porkkanaa, joka kelpaa, kunhan se on varmasti kuollut luonnollisen kuoleman. Porkkanaa puraissut alkaa kuitenkin voida huonosti, joten kaverit lähettävät kirjekyyhkyn vaihtoehtoparantajalle. Parantaja tulee paikalle ja toteaa, että syynä sairastumiseen on se, että porkkana on murhattu (kaikki itkevät hetken yhdessä). Parantaja antaa auttavia yrttejä, jotka potilas heti nappaa ja laittaa suuhunsa. Parantaja huutaa: "Ei niitä pitänyt syödä vaan polttaa!" Potilas kuolee, ja parantaja kutsuu savumerkeillä paikalle poppamiehen. Poppamies toteaa, että sielunvaelluksen onnistumiseksi ruumis on laitettava... "POIKKI!", huutaa ohjaaja.

Muumiversio: Muumipeikko ja Niiskuneiti hyppelevät niityllä. Muumipeikko poimii kukan ja antaa Niiskuneidin nuuhkaista sitä. Tämä kuitenkin kaatuu maahan, ja Muumipeikko alkaa huutaa mammaa. Muumimamma tulee paikalle, ja alkaa kaivella käsilaukustaan isoäidin rohtoja. Paikalle saapuu Piisamirotta, joka toteaa: "Typerä nainen. Ei isoäidin rohdot mitään auta. Viimeinen tuomio lankeaa kaikkien meidän päällemme." Muumimamma kysyy, ottaako filosofi pikkuleipää. Piisamirotta vastaa tietenkin: "Pikkuleipiä tässä tilanteessa? No, ehkä yksi." Myös Muumipeikolle tarjotaan, ja molemmat kaatuvat maahan maistettuaan. "POIKKI!", huutaa ohjaaja.

Eiköhän näistä saa jo jotain inspiraatiota leirin piristämiseen :D

maanantai 29. tammikuuta 2018

Heikoin lenkki kestää

Oletko viime aikoina katsonut elokuvaa tai lukenut kirjaa, jonka päähenkilöä voisi sanoa sankariksi? Hyvin usein tällaiset tarinat kulkevat klassisen draaman kaaren: sankari esitellään, sankarilla on heikkous tai ongelma, asioita tapahtuu, sankari pelastaa tilanteen ja voittaa heikkoutensa. Miksi tämä sama kaava vetoaa ihmisiin kerran toisensa jälkeen? Kysymykseen voisi vastata monesta eri näkökulmasta, mutta yksi on tämä: tarina olisi tylsä, jos sankarilla ei olisi koskaan minkäänlaisia ongelmia.

Jos tapaat uusia ihmisiä vaikkapa koulussa, harrastuksissa tai seurakunnassa, luultavasti vain pieni osa heistä näyttää ulospäin siltä, että heillä olisi ongelmia. Voi olla helppoa kadehtia salaa jonkun toisen täydellisen oloista elämää. En kuitenkaan usko, ettei ongelmia ole - emme vain tahdo näyttää niitä toisillemme. Pelkäämme heikkouksien paljastumista, sillä se saa meidät tuntemaan itsemme haavoittuviksi. Ja onhan maailma täynnä selkäänpuukottajia, mutta toisten taholta tuleva uhka ei ole ainoa syy tekeytyä vahvaksi. Ehkä syynä ovat tosielämän sankarien menestystarinat, ehkä se on vain luonnollinen ylpeys, mutta ihminen ei myöskään mielellään myönnä tarvitsevansa jotakuta toista. Harva haluaa vapaaehtoisesti olla se heikoin lenkki. Eikö olekin mieluisamman kuuloinen vaihtoehto olla itsenäinen ja muista riippumaton?

Voin vahvistaa tämän ajatuksen myös omasta kokemuksestani. Moni lukija varmasti muistaa ylipirteät teinivuoteni - harva näki allekirjoittanutta millään tavalla huonotuulisena koko lukion aikana. Vaikka hymyni oli todella harvassa tilanteessa teeskenneltyä, en myöskään juuri osannut luottaa muiden apuun vaikeuksissani, ja ajattelin selviäväni niistä helposti yksin tai korkeintaan Jumalan avulla. Miksi pilata superpositiivisen ihmisen mainetta puhumalla vaikkapa ongelmistani pornon kanssa tai jatkuvista pettymyksistä ihastusrintamalla? Kestohymyn ongelma oli kuitenkin siinä, että se vaati ylläpitoa myös niissä (silloin yllättävän harvoissa) tilanteissa, joissa olin todella rikki. Roolissa pysymisen sijasta olikin vapauttavaa sallia itselleen vähitellen myös negatiivisia tunteita jonkun toisen nähden. Imagoni muuttumisen kuittasin tietysti sillä, että olen tullut vanhaksi :D

Joka tapauksessa aloin vähitellen ymmärtää, että heikkous ei ole yksiselitteisesti huono asia. Paavali kirjoittaa korinttilaisille jopa, että Jumalan voima tulee täydelliseksi heikkoudessa. Alkuun tämä lause voi vaikuttaa selittämättömältä paradoksilta, mutta sitä voi havainnollistaa yksinkertaisella vastakkainasettelulla: vaihtoehdot ovat Jumalan voima ja oma eli ihmisen voima. Omaa rajallista voimaamme voimme käyttää omilla ehdoillamme ja olosuhteiden rajoissa, mutta Jumalan rajatonta voimaa vain hänen ehdoillaan. Jumala puolestaan on nähnyt hyväksi, että tämän voiman täydellisin kokeminen onnistuu vain suostumalla heikkouteen. Kun mitättömien ihmisten kautta tapahtuu ihmeitä, todistus Jumalan voimasta on paljon vakuuttavampi kuin supersankarien tekemissä ihmeissä olisi. Lisäksi omien heikkouksien muistaminen estää meitä unohtamasta Jumalaa ja tulemasta ylpeiksi. Ehkä juuri siksi moni rikollinen löytää Jeesuksen vankilassa: Jumalan voima alkaa houkutella vasta, kun oma voima on riisuttu kokonaan pois.

Luultavasti Jumala sallii meille heikkouksia osaltaan myös siitä syystä, että voisimme auttaa toisiamme. Tämän olen saanut huomata opittuani vähitellen jakamaan omia murheitani ja auttamaan toisia vastavuoroisesti - pienessäkin valheessa eläminen on rankempaa kuin rehellinen heikkous. Nuorempana en vielä ymmärtänyt, että Jumala voisi nähdä paremmaksi laittaa lähimmäisen asialle kuin parantaa jokaisen haavani taivaallisen väliintulon kautta. Vertaistuki voi olla jopa niin tehokasta, että toisista heikkouksista pääsee kokonaan eroon ja toistenkin kanssa oppii elämään. Vaikka en olisi varma, voiko täydellinen Jumala ymmärtää ongelmiani, samat asiat kokenut ihminen ainakin voi. Ja niinpä myös sankareiden Sankari, ihmiseksi tullut ja heikkouden vapaaehtoisesti valinnut Jumala, voi ymmärtää.

"Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan." (Hepr. 2:18)


lauantai 16. joulukuuta 2017

Virhekäsitykset vaihtoon

Gradunteko antaa hyviä mahdollisuuksia törmätä mielenkiintoisiin tutkimuksiin omalta alalta. Jostakin syystä olen kiinnostunut esimerkiksi siitä, millaisia käsityksiä ihmisillä on jostakin asiasta tai ilmiöstä. Tiesitkö, että monet lapset ja nuoret luulevat pingviinien olevan kaloja tai nisäkkäitä? Lintuja koskevien virhekäsitysten tutkimuksissa selvisi myös muita kummallisia käsityksiä vaikkapa lintujen hampaista tai siitä, että pöllöt näkisivät ainoastaan pimeässä. Ei tässä oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta mielenkiintoista joka tapauksessa :D

Biologiset virhekäsitykset ovat oma lukunsa, mutta jos opiskelisin teologiaa, tietäisin gradulleni vähintään yhtä mielenkiintoisen aiheen. Voisin tutkia ihmisten virhekäsityksiä Raamattuun liittyen. En tässä tarkoita virhekäsityksillä niitä epäselvempiä asioita, joista eri kristilliset tunnustuskunnat ovat väitelleet vuosisatojen ajan, enkä oikeastaan edes klassisia harhaoppeja. Enemmänkin olisin kiinnostunut pienemmistä virhekäsityksistä, jotka voidaan selkeästi osoittaa Raamatun avulla vääriksi. Nämäkin voivat olla teologisesti haitallisia, ja usein ne elävät ihmisten arkiajattelussa ja populaarikulttuurissa sitkeästi. Seuraavaksi joitakin esimerkkejä, joihin olen törmännyt:

Enkelit. Vanha (kirkko)taide vyöryttää silmiemme eteen nakuilevia pikkulapsia, joilla on pienet siivet selässään. Raamatun enkelikuvaukset ovat kuitenkin huomattavan erilaisia: enkelit joko näyttävät tavallisilta miehiltä tai loistavat niin kirkkaasti, että katselijat kaatuvat pelosta maahan. Siipiä ei mainita, paitsi selkeästi "tavallisista" enkeleistä eroavilla monisiipisillä enkeliolennoilla. Kirkkotaiteessakin siivet ovat luullakseni syntyneet tarpeesta erottaa enkelit ihmisistä, ja niiden muu merkitys maalauksissa lienee lähinnä symbolista.

Taivas. "Siellä on tylsää, koska pitää ikuisuuden ajan vain näppäillä harppua jossakin pilvenreunalla. Kaikki hauskanpito on kielletty kuin loputtomalla ikävystyttävällä kirkkovierailulla. Parhaimmillaankin se on vain sielujen epämääräistä liihottelua jossakin utuisessa olotilassa." Jos ihmisillä on tällaisia käsityksiä kuolemanjälkeisestä elämästä, ei ole ihme, että pelastusta lähdetään etsimään ihmismielestä tai teknologiasta. Osa johtuu takuulla siitä, että on kuultu valkoisista vaatteista ja harpuista puhuva kohta Ilmestyskirjasta tai sen pohjalta tehty vanha laulu ja ajatellaan, että Raamattu ei puhu aiheesta mitään muuta. Kristityt ovat kuitenkin aina uskoneet nimenomaan ruumiilliseen kuolleista heräämiseen pelkkien ikuisesti leijailevien sielujen sijasta. Raamatun kokonaisuutta ja muita aiheesta puhuvia kohtia tutkimalla on helpompi päätyä siihen lopputulokseen, että lopullinen Taivas tarkoittaa uuden taivaan ja uuden maan luomista eli tämän nykyisen luomakunnan laittamista kunnon remonttiin. Elämä uudistetulla maapallolla on siis vähintäänkin yhtä konkreettista kuin nykyinen, ja siellä on esimerkiksi kasveja ja eläimiä ja ruokaa. Myös hauskanpito on vihdoin todella mahdollista, kun mitään pahaa ei enää ole. Kuvittele kaikkia niitä paikkoja, joissa joskus olet halunnut käydä, ja parasta mahdollista seuraa, jossa olet ollut. Kuvittele, että ei olisi aikataulullisia tai taloudellisia rajoitteita niistä nauttimiseen, trooppisia sairauksia, luonnonkatastrofeja, roistoja eikä jet lagia. Kuulostaako paremmalta?

Saatana ja Helvetti. Molemmat ovat tuttuja lähinnä suomalaisesta värikkäästä kirosanakulttuurista. Helvetin eri tasot ja moninaiset kidutusmenetelmät lienevät peräisin Danten Jumalaisesta näytelmästä, joka edustaa enemmän kyseenalaista mielikuvitusta ja joitakin keskiaikaisia käsityksiä kuin Raamatun opetusta. Helvetti ei myöskään ole paikka, jossa ihmiset ovat vapaita toteuttamaan jokaisen mielihalunsa (vastakohtana tylsälle Taivaalle). Juuri sammumatonta tulta tarkempia kuvia Raamattu ei maalaa, mutta rikinkatkun määrästä riippumatta se esitetään erittäin epämieluisana loppusijoituspaikkana. Siinä Dantekin sentään on Raamatun kanssa samoilla linjoilla, että Saatana ei suinkaan ole hallitsemassa "alakertaa" ja kiduttamassa ihmisiä, kuten populaarikulttuuri antaa ymmärtää, vaan itse kidutettavana. Raamattu myös erottaa suhteellisen selvästi tulisen järven eli varsinaisen Helvetin Tuonelasta, joka esitetään eräänlaisena "odotushuoneena" (vastaavasti Paratiisissa odotetaan Taivasta). Hahmottamista vaikeuttavat eri raamatunkäännösten sekaisin käyttämät nimitykset.


Jumalakuva. "Jumala on äkäinen valkopartainen ukko, joka kyttää salama kädessään jostakin korkeuksistaan, kuinka voisi rankaista jokaisesta synnistä. Jumalan luokse on turha yrittääkään tulla, jos ei ensin ole hyvä ihminen." Tiettyjen Vanhan testamentin kohtien lukeminen ilman mitään ymmärrystä kokonaisuudesta voi tuottaa tällaisen kuvan, mutta Uusi testamentti täydentää Jumalan pelastussuunnitelman ja selventää Jumalan rakkauden ja oikeudenmukaisuuden välistä jännitettä. Periaatteessa on edelleen totta, että vain täydellisen hyvä ihminen voi tulla Jumalan luo, mutta käytännössä tämä on Jeesuksen ansiosta mahdollista kenelle tahansa. Armonsa ja rakkautensa vuoksi Jumala siis lähetti Jeesuksen olemaan se täydellisen hyvä ihminen ja siitä huolimatta ottamaan itselleen jokaiselle pahalle ihmiselle kuuluvan rangaistuksen. Tähän uskovan ihmisen hyväksi, olipa tämä kuinka paha tahansa, luetaan Jeesuksen hyvät teot ja hänet julistetaan Jumalan silmissä puhtaaksi ja syyttömäksi. Raamattu on lopulta selkeä tässä ydinsanomassaan, vaikka vanhurskauttamisen kaltaiset teologiset sivistyssanat sitä hieman sekoittaisivatkin. Se, että moni luulee nykyäänkin, että pitää ensin tulla hyväksi kelvatakseen Jumalalle, voi valitettavasti johtua esimerkiksi kristittyjen käytännön elämästä ja sen antamasta kuvasta.

Tässä tekstissä on käsitelty vain erittäin pientä osaa Raamattua koskevista virhekäsityksistä, mutta ehkäpä juuri yleisimpiä sellaisia. Älä kuitenkaan usko sanojani sellaisinaan - saattaahan meikäläiselläkin olla virhekäsityksiä. Jos siis haluat osoittaa, että olen väärässä, kannattaa lukea Raamattua itse ;D

(P.S. Oliko Jeesuksellakaan muuten oikeasti niitä pitkiä hiuksia? :D)

maanantai 13. marraskuuta 2017

Eräänlainen muistokirjoitus

Tätä kirjoittaessani en hymyile. Ehkä ihminen vanhetessaan todella vakavoituu ainakin ulkoisesti katsottuna, ja tällä kertaa on myös syytä olla vakava. Isän menettäminen tuskin on milloinkaan helppoa, eikä ainakaan pari viikkoa ennen isänpäivää. Surusta huolimatta olen kuitenkin ensisijaisesti kiitollinen.

Kyllä, luit oikein. Kiitollinen. En tietenkään isäni kuolemasta, mutta hänen vaikutuksestaan ja yhteisestä ajastamme. Olen vasta viime aikoina tajunnut, millaisen perinnön olen saanut pidettyäni isääni ehkä tiedostamattanikin miehen mallina ja esikuvana. Tässä joitakin elementtejä, jotka saattaisivat muuten puuttua elämästäni:

-Luonto. Ensin marjastus ja sienestys, sitten kalastus ja lopulta metsästys. Isän kiinnostus ja arvostus luontoa kohtaan on luultavasti vaikuttanut paljon sekä lintuharrastukseni syntymiseen että myöhemmin biologian alalle hakeutumiseen.


-Musiikki. Ihailin isäni taitoja kitaran ja bassonkin varressa ja nautin yhdessä soittamisesta. Vaikka en ehkä tule yltämään samalle tasolle enkä varsinkaan säveltämään ja sanoittamaan yli neljääsataa laulua, voin ainakin auttaa isäni lauluja elämään vielä kauan hänen kuolemansa jälkeen.

-Huumori. Savolaisen puujalkahuumorin pitkiä perinteitä kelpaa jatkaa :D

-Lukeminen. Isällä oli lukemisen seurauksena uskomaton yleissivistys, ja hän hankki meille hyllykaupalla kirjoja. Painotuotteet menivät hänen elämässään pikselien edelle, ja ehkä juuri siksi nautin itsekin paperisten sivujen kääntelystä enemmän kuin ruudun tapittamisesta. Tuskin nauttisin kirjoittamisestakaan ilman kiinnostusta lukemiseen.

-Perhemalli. Arjesta opin, että mies voi - ja hänen pitääkin - osallistua kotitöihin, kuten siivoukseen ja ruuanlaittoon :D Perheen on myös hyvä olla uraa tärkeämpi. Vaikka isä ei juuri sanonut ääneen rakastavansa meitä, ajankäytöllään hän osoitti sen. Kuolemaan asti uskollisesta ja lujasta avioliitostakin on hyvä ottaa mallia.

Ei taitaisi meikäläinen olla aivan nykyisessä kuosissaan ilman näitä asioita. Ja jopa niitä kaikkia tärkeämpi on se hengellinen perintö, jonka olen saanut kristillisen kasvatuksen myötä. Ylitse kaiken muun olen siis kiitollinen Jumalalle, joka on suuresti vaikuttanut koko perheemme elämään ja suonut isän sairastumisesta lähtien sekä läheisten tukea että suorastaan yliluonnollista lohdutusta. Myös aikatauluja taaksepäin katsoessa huomaa johdatuksen: aivokasvaimen löytyessä isä ei ollut auton ratissa, kesäloma auttoi käsittelemään asioita rauhassa, hoitojen jälkeen isä toipui lähes normaaliin kuntoon pitkäksi aikaa ja monet perhejuhlat sekä levyprojekti saatiin vielä kokea yhdessä. Jopa tilanteen asteittainen huonontuminen oli asioiden prosessoinnin kannalta ainakin itselleni parempi kuin välitön lähtö, ja isän oma asenne oli kuoleman selkeästi lähestyessäkin jatkuvasti levollinen ja luottavainen.

Toki Jumala olisi voinut myös parantaa, mutta juuri tässä vaaditaan luottamusta parhaaseen mahdolliseen suunnitelmaan. Kristittyä ei läheskään aina suojella surulta ja kärsimykseltä, mutta saamme kuitenkin apua vastoinkäymisistä selviämiseen. Lisäksi fokuksemme on kauempana, iankaikkisuudessa. Paavali sanoo meidän jopa olevan säälittävimpiä kaikista ihmisistä, jos toivomme on Kristuksessa vain tätä elämää ajatellen (1. Kor. 15:19). Juuri kuolemanjälkeisen elämän toivo on yksi lohdullisimmista asioista kristinuskossa: Jeesukseen uskovan ei tarvitse pelätä kuolemaa, koska kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. Isän muistotilaisuuttakin saattoi tämän vuoksi sanoa lähestulkoon iloiseksi, ja yksi hänen suosikkilauseistaan oli moneen otteeseen esillä: "Jeesus sanoi: Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole" (Joh. 11:25-26).

Kuolema pysäyttää ihmisen vakaumuksesta riippumatta, mutta sen äärellä tarjottujen vastausten taso vaihtelee suuresti, ja näitä Jeesuksen sanoja parempaa vastausta en ole elämässäni löytänyt. Saatan toki olla väärässä niihin luottaessani, mutta hyvät perusteet luottamuksellani kuitenkin on. Tapahtunutta en voi muuttaa, mutta oman asenteeni sitä kohtaan voin, ja surutyön jälkeen on jo aika suunnata katse kohti tulevaa yhtä lailla Jumalaan luottaen. Elämässä on vielä paljon hyvää, josta voi iloita ja kiittää. Lopetan muistotilaisuudessakin esittämiini Exitin sanoihin:

"Aika on suurten surujen mieltä liikuttaa
aika vain vaiti odottaa
aika, kun sanat katoaa
Aika on tuulten pihamme puita riepottaa
aika, kun myrsky raivoaa
Lopulta sateet taukoaa
ja uutta sarastaa."

Reijo Parikka 1957-2017

tiistai 3. lokakuuta 2017

Eliöralli episodi VII: Syksyn paluu

Tämänsyksyisen Eliörallin ajankohdan selviämistä saatiin luontoretkivastaavan puuttumisen vuoksi odotella hieman kauemmin. Kyseinen päivä oli kuitenkin järjestettävä vapaaksi - jos on ollut parilla aikaisemmalla kerralla voittajajoukkueessa, hyvää voittoputkea ei kannata suosiolla katkaista. Kaiken lisäksi legendaarinen Flagella-kokoonpano Aarnin ja Terhin kanssa saatiin jälleen kasaan. Rallia edeltävänä iltana mukaan liitettiin vielä innokas espanjalainen vaihtari Niko, joka oli kuulemma pätevä lintumies. Mikä ettei :)

Flagellat ihmemaassa.
Syksyn sumuisimman viikon lauantaiaamu koitti koleana ja pilvisenä. Onneksi keli oli kuitenkin tyyni eikä satanut, sillä sade tai kova tuuli olisivat voineet syödä kisamotivaation nopeammin kuin allekirjoittanut pistelee kebabin ranskalaisilla. Myös sumun vähäisyys oli suuri helpotus, sillä aiemmin samalla viikolla kävin testaamassa suunnittelemaani reittiä ja näkyvyys oli pahimmillaan samaa luokkaa kuin viime kevään Ahviksella. Lintuja havaitsin silti 45 lajia, joten päätin tähdätä varsinaisessa kisassa 50 lajiin. Ralliin valmistautuminen oli siis sujunut suurimmaksi osaksi hyvin: Reitti? Check. Kalavehkeet? Check. Eväät? Check. Kamera ja kiikarit? Perskutarallaa! Olinko todella unohtanut optiikkani kotiin? On tässä meillä lintuharrastaja :D Puolimatkassa oli jo liian myöhäistä palata pyörällä takaisin, mutta näpyttelin vauhdista äitille pyynnön tuoda kaivatut välineet jonnekin matkan varrelle.

Sää ei kalseudessaankaan voinut olla ensisijainen syy heikolle osallistujaprosentille: perinteiseen lähtöpaikkaan saapui vain kaksi muuta joukkuetta! Oletimme syyksi edellä mainitut järjestelyongelmat ja tulkitsimme henkilökunnan joukkueen poissaolon jälleen luovuttamiseksi. Rallin avauksesta tiimiimme tarttui mukaan vielä joukkuetta vailla ollut Kimi kiintiö-SMB-opiskelijaksi :D Ensimmäisen vartin aikana ei nähty mitään sävähdyttävää, mutta olisin jo tarvinnut kameraani - Mattilanniemen edustalla kellui kolme nukkuvaa vesilintua, joista en lainakiikareilla saanut tarpeeksi selvää. Vesiäiset jätettiin todennäköisen telkän statukselle ja jatkettiin matkaa lajin tavallisuuden vuoksi. Kuten arvata saattaa, tämä "helppo" laji tuotti vielä ongelmia :D

Punarinta oli yksi ensimmäisistä lintulajeista.
Kameralle olisi ollut jälleen käyttöä Sulkulan siirtolapuutarhassa ja Pitkäruohon lintutornilla, kun ensin kanahaukka suoritti näyttävän ylilennon, sitten kesynpuoleinen valkoselkätikka koputteli lahopuita aivan tornille johtavien pitkospuiden vieressä ja lopulta harmaahaikara laskeutui tornin edustalle. Hyviä lajeja, varsinkin tikka, joka on kuulemma Espanjassa vielä monin verroin harvinaisempi kuin täällä. Olisin kyllä mielelläni kuvannut, mutta sarkastisesti tilannetta saattoi ajatella uutena kisataktiikkana: kameran jättäminen kotiin on ennenkin ollut paras keino nähdä hyviä lintulajeja läheltä. Useiden pikkulintujen, oravan ja parin kasvin jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa tavanomaisesti Rauhalahden suunnalle.


Viherlandian pihassa koitti iloinen jälleennäkeminen kameran ja kiikareiden kanssa, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tavoitelajit tikli, kivitasku ja niittykirvinen saatiin nopeasti kasaan, mutta niitä etsiessä joukkue hajaantui hieman. Siinä saatoimme tehdä virheen, sillä menetimme yhdellä kertaa kahdet nisäkäspisteet - vain kaksi meistä ehti nähdä vilaukselta kärpän, joka tappoi jonkin pikkujyrsijän ja katosi maan alle ajatuksen nopeudella. Menetyksen koki kuitenkin myös kärppä itse, sillä sen saalis putosi ja meni kirjaimellisesti harakoille. Elukkaa oli yhtä turha odotella saapuvaksi tunnelistaan kuin Länsimetroa, joten harmistuneina siirryimme kalastamaan. Vedimme jälleen vesiperän, vaikka huutoetäisyyden päästä esille kompattu taivaanvuohi hieman lohduttikin.

Seuraava kohde oli kaikista aiemmista kerroista poiketen Halssila, jonka havumetsäalue soveltui mainiosti metsälajiston hommaamiseen, ja Halssilanrinteen polkeminen ylös oli lastenleikkiä Ylämyllyjärven vuorikiipeilyyn verrattuna. Havaitsimme suurimman osan toivotuista kasveista, sienistä ja linnuista (sekä toisen kanahaukan, jota en muista nähneeni koskaan aiemmissa ralleissa :D). Ainoastaan suppilovahveron puuttuminen hieman ihmetytti. Hiihtomaata ympäröivä metsä oli kuitenkin niin täynnä jalanjälkiä, että sieltä oli luultavasti etsitty muutakin kuin opiskelumotivaatiota. Suppiksemme olivat siis joko jonkun pakastimessa tai ruuansulatuksessa, tai sitten niitä ei koskaan ollutkaan.
Nämäkin sienimaailman kummajaiset olisivat saaneet olla listalla.
Matka jatkui Tourujoen luontopolun ja parin kasvilajin kautta Viitaniemeen ja Eerolanlahdelle, jossa oli edelliseen päivään asti viihtynyt kesy lapasorsa. Vietävän lättänokka oli kuitenkin selvästi ottanut hatkat juuri ennen ralliamme, eikä paikalta saatu paria tavallisempaa vesilintulajia lukuun ottamatta muutakaan. Kaiken lisäksi muut kahlasivat rantapöheikössä juuri pikkukäpylinnun lentäessä yli, joten laji menetettiin. Emme kuitenkaan antaneet pienten pettymysten lannistaa, vaan jatkoimme Laajavuoren metsiin. Töyhtötiainen, kaksi kasvia ja kaksi sientä olivat hyvä täydennys tässä vaiheessa rallia.

Rautpohjanlahden lintutornilla itse maisemassa ei ollut valittamista, mutta lintujakin olisi saanut näkyä.
Alkujaan olin ajatellut lopettaa rallin Laajavuoren maisemiin, mutta kahdeksan tunnin kisa-ajasta oli vielä kolmisen tuntia jäljellä. Selasimme listan puutteet nopeasti läpi ja totesimme, että on järkevintä palata Ylistölle puuttuvien sienten, lintujen ja kalastusmahdollisuuksien vuoksi. Vessatauon jälkeen marssimme metsään ja löysimme peräti kolme puuttuvista sienistä sekä yhden kohdan erikoislistalta. Aarni erkani joukkueesta tässä vaiheessa reissuaikataulujensa vuoksi, ja me muut siirryimme kalastamaan Mattilanniemen sillan pieleen. Pieleen meni itse kalastuskin, mutta saatiinpa edes harmaalokki listalle. Kun aikaa oli vielä puolitoista tuntia, teimme päätöksen lähteä etsimään puuttuvia lintulajeja Kuokkalasta. Siirtolapuutarhassa oli totaalisen hiljaista, mutta Pohjanlammelta saatiin peräti kaksi lajia vesilintuja ja jopa syksyisin kehnolta Hämeenlahden tornilta kiristettiin ohilentävä tukkasotka. Viimeiset puoli tuntia käytettiin epätoivoisesti etsien lintulajiston naurettavimpia puutteita, viherpeippoa ja sitä peijakkaan telkkää. Vartti ennen ajan päättymistä telkkä pulpahti vihdoin pintaan Samulinniemen edustalla, mutta viherpeippo jäi saamatta. No, joka tapauksessa olimme 50 lintulajiin tyytyväisiä.

Linnut ja syksyn värit ovat aina hyvä yhdistelmä, kuvassa pajusirkku.
Nelisenkymmentä kilometriä pyöräilyä alkoi jo tuntua pakaroissa, ja väsyneen tunnelman vallitessa siirryimme ruokailemaan ja odottamaan purkua. 185 pistettä riitti jälleen voittoon, joten turhaan ei tullut pyöräiltyä. Ehkä parasta antia tämänkertaisessa rallissa oli linnuista keskusteleminen englanniksi, ja myös ryhmähenki oli korkealla alusta loppuun asti :) Seuraavaa kertaa jälleen odotellessa!

torstai 28. syyskuuta 2017

Puujalkapostaus 6

Äitin työpaikalle oli tulossa ulkomaalaisia vieraita. Nimikylttejä värkätessä Shirtcliff-nimisen vierailijan nimestä oli pudonnut r-kirjain pois. Onneksi kirjoitusvihre havaittiin ajoissa :DD

Bilsankurssilla opittua: metsälain 10§ puhuu metsäkortekorvista ja ne on kuulemma arvokkaita!

Kotona puhuttiin tietystä puutarhakasvista ja sen kukkimistaipumuksista. Äiti: Kyllä se varmaan voi kukkii siihenki aikaan. Tommi: Voikukkii eheheh

Tapahtui ruokapöydässä: jostain kumman syystä oli puhetta eläinten häistä. Iskä: "Porsaille sanotaan varmaan et kärsikää toisianne rakkaudessa." Tommi: "Hylkeille sanotaan sit että älkää hyljeksikö toisianne." Iskä: "Ja sorsille et älkää sorsiko toisianne." Tommi: "Ja hevoset solmii varmaan kavioliiton."

Suomalaisia lintuharrastajia vois alkaa nopeesti huvittaa jos englanninkielisestä maasta tulis vierailulle lintumies nimeltä Was Taracky. Kaveri vois myös saada nopeesti lempinimen Väiski.


Tapahtui kurssilla: puhuttiin liikenteen vuosittain tappamien eläinten määrästä ja sen arvioinnin ja tilastoinnin vaikeudesta. Tommi ja kaverit keksivät loistoidean - kehitetään iKill-mobiilisovellus, jonka avulla pieneläinkolareista saadaan reaaliaikaista tietoa! Supikoiran tai vastaavan yliajaja tunnistaa eläimen ja merkkaa tiedon äppiin, jolloin se saadaan tutkimuskäyttöön. Toimii.

Perustin vanhempieni kanssa Vastavirta-nimisen lauluryhmän. Kerran lohta syödessä iskä totesi: "Nythän tää lohi menee vielä kuolleenakin Vastavirtaan." Lisäksi lohi päätyi vatsavirtaan, josta ei onneksi enää lähtenyt uimaan ylöspäin.

Tapahtui labrassa: kalaloiskurssilla tutkittiin yksityiskohtaisesti kalojen sisäelimiä ja etsittiin niistä loisia. Kalan perna litistettiin kahden lasilevyn väliin. Tommi: PERNAMUUSSIA :D:DD

(Jos huumorin kuivuus ei ala jo janottaa, lisää löytyy täältä...)