torstai 24. joulukuuta 2015

Kadonneen identiteetin metsästys

Nykyään puhutaan jonkin verran paljon identiteettiongelmista. Ehkä psykologisen tiedon lisääntyminen on auttanut ymmärtämään identiteettiin liittyviä asioita entistä syvällisemmin ja käsittelemään niitä monipuolisemmin.  Tai sitten aikamme ihminen on rakentanut elämänsä entistä kestämättömämpien asioiden varaan.

Eräs nykyajan trendeistä ainakin länsimaissa on näkemys, jonka mukaan paras tarkoitus ihmisen elämälle on itsensä toteuttaminen itse haluamallaan tavalla. Jos elämää onkin entisaikaan hallinnut jokin jumala tai ympäröivän yhteisön kontrolli, postmodernin ajan ihminen saa - ja hänen tuleekin - olla täydellisen vapaa tällaisista auktoriteeteista ja itse oman elämänsä herra. Osaltaan tästä seuraa se, että todella moni seuraa omia tunteitaan ja etsii identiteettinsä perustaa ja elämän tarkoitusta esimerkiksi vallasta, maineesta, omaisuudesta, nautinnoista tai työnteosta. Onko mikään tällöin kuitenkaan lopulta paremmin kuin ennen?

Pikemminkin vaikuttaa siltä, että nämä nykyajan "jumalat" pyörittävät ihmistä aivan samalla tavalla kuin vanhatkin. Vaikka aikamme kultaisista vasikoista olisi riisuttu pois viimeinenkin uskonnollinen ja yliluonnollinen ulottuvuus, lopputulos ei välttämättä poikkea suurestikaan Baalin palvonnasta - ihmiset uhraavat suunnattomia määriä aikaa, vaivaa ja rahaa itsensä etsimisen ja toteuttamisen alttarilla. Osaanko miellyttää jumalaani niin, että saan hänen suosionsa, tai olenko tarpeeksi hyvä ja pystyvä selvitäkseni ongelmista ja kehittääkseni terveen ja eheän identiteetin? Lopulta kaikki on joka tapauksessa kiinni ihmisestä itsestään ja hänen teoistaan; hyvästä elämästä saa pohjimmiltaan kiittää itseään ja omia hyviä valintojaan.

Mutta pystyykö omiin voimiin ja maailman menoon nojaava elämä kertomaan, kuka ihminen todella on, ja tuomaan lopullista tyydytystä? Saarnaaja eli kuningas Salomo oli mies, jolla tuntui olevan kaikkea, mitä ihminen voi toivoa. Hän oli viisas, vaikutusvaltainen, kuuluisa, rikas ja epäilemättä kadehdittu ja sai halutessaan lähes mitä tahansa, mutta rauhaa hän ei näistä asioista löytänyt. Kaiken yltäkylläisyyden keskellä Saarnaaja oli melkoisessa kriisissä epäonnistuttuaan elämän tarkoituksen löytämisessä maailmasta ja itsestään. Kokeiltuaan kaikkea mahdollista hän huomasi, että kaikki uudeksi väitetty on vain jotakin vanhaa uudessa paketissa, ja totesi kaiken tämän pelkäksi turhuudeksi ja tuulen tavoitteluksi. Elämä "auringon alla" osoittautui mielettömäksi ja sen varaan rakennettu identiteetti luhistui.


Juuri tämä ongelma on kaikilla nykyajan mahtavilla jumalilla - ne saattavat oikeastaan pettää milloin vain. Terveyden, rikkauden ja maineen tai jotakin niistä riippuvaa voi kuka tahansa menettää todella äkillisesti, ja silloin niihin perustettu identiteetti on todella koetuksella. Jos kaikki on todella kiinni ihmisestä itsestään, epäonnistunut saa syyttää vain itseään (tai todella itsestä riippumattomassa tilanteessa korkeintaan huonoa tuuria) ja yhtyä Saarnaajan pessimismiin. Tukea ajatus elämän mielettömyydestä saa myös siltä nykyajan opinkohdalta, että elämä on syntynyt sattumalta ja on siksi pohjimmiltaan täysin tarkoituksetonta, valitsipa ihminen itse itselleen millaisen merkityksen hyvänsä. Voit elää elämäsi suurena hyväntekijänä tai joukkomurhaajana, mutta millään ei kuitenkaan ole lopulta mitään väliä. Esimerkiksi kouluampuja toteuttaa valitettavan usein juuri tätä logiikkaa, joten on kummallista, että elämän perimmäistä turhuutta opetetaan kouluissakin ja silti kauhistutaan jonkun soveltaessa oppimaansa käytäntöön.

Saarnaajan tarina ei kuitenkaan lopu kaiken kieltävään nihilismiin ja itsemurhaan. Hakattuaan kylliksi päätään eksistentiaaliseen seinään hän joutui tulemaan tällaiseen tulokseen: on Jumala, joka on antanut elämän ja jolle ihminen on lopulta vastuussa siitä, kuinka aikansa käyttää. "Auringon alla" eli ilman tätä Jumalaa kaikki todellakin on turhuutta - viisas elää elämänsä Luojaansa muistaen, sillä todellisen elämän ja pahimmissakin vastoinkäymisissä kestävän identiteetin voi lopulta löytää vain Hänen yhteydessään.

Muu Raamattu onneksi jatkaa siitä, mihin Saarnaaja jää, ja tarjoaa vielä syvempää tietoa Jumalasta. Sen perusteella voidaan tehdä seuraavat johtopäätökset:

-Jos on totta, että Raamatun Jumala on olemassa ja ihminen on Hänen kuvansa, elämä on lähtökohtaisesti kaikkea muuta kuin turhaa ja ihmisarvon käsite on muutakin kuin sanahelinää.
-Jos on totta, että Jumala on muuttumaton ja täydellinen rakkaus, Hän ei petä meitä milloinkaan siten kuin mikä tahansa nykyajan tarjoamista jumalista, vaan antaa lapsilleen vain parasta.
-Jos on totta, että ihminen on alunperin luotu Jumalan yhteyteen, mikään muu kuin tämän yhteyden palauttaminen ei edes potentiaalisesti voi saada ihmistä löytämään itseään ja antaa hänelle rauhaa.
-Jos on totta, että tämä Jumala on tullut ihmiseksi ja kärsinyt itse meille kuuluvan rangaistuksen korjatakseen yhteytemme, elämämme onnistuminen ei riipukaan vain omista teoistamme ja epäonnistuneetkin saavat uuden mahdollisuuden.
-Ja mikä tärkeintä - jos on totta, että Jeesus nousi kuolleista, Jumala on osoittanut olevansa sekä halukas että kykenevä täyttämään muutkin antamansa lupaukset. Näiden ehtojen varassa koko Raamatun sanoma seisoo tai kaatuu, joten niiden paikkansapitävyydestä kannattaa ottaa tarkka selko.

Jos siis elämäsi tuntuu tyhjältä ja tarkoituksettomalta tai olet hukassa identiteettisi kanssa, kokeilepa ottaa yhteyttä suoraan valmistajaasi. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.