-Olin vanhempieni kanssa mummolassa käymässä, ja paluumatkan puolivälissä auton akkusymbolivalo syttyi. Eräältä autojen päälle ymmärtävältä kaverilta sain selville, että tämä tarkoittaa ongelmaa akun latautumisessa - autolla voisi siis ajaa ehkä joitakin kymmeniä kilometrejä, kunnes akku kuluisi loppuun ja auto hyytyisi. Päätimme lähteä ajamaan, sillä 90 kilometrin päähän yöksi jääminenkään ei kuulostanut järkevältä. Raamatun "Rukoilkaa lakkaamatta"-kehotusta on harvoin tullut toteutettua niin kirjaimellisesti kuin tämän automatkan aikana, ja lopulta olimme Lievestuoreella noin 15 kilometrin päässä kotoa. Silloin akku päätti viimein tyhjentyä, ja tien reunassa oli juuri sopivasti tavallista bussipysäkkiä isompi levike.
Auton pimennyttyä mietimme, mitä teemme. Kotona odotti toinen automme, mutta sinne piti päästä jotenkin. Pitkään emme ehtineet pähkäillä, kun viereemme ajoi vieras auto. Kuljettaja kysyi, tarvitsemmeko apua. Yllätyimme, kuinka kukaan saattoi kiinnittää huomiota tällaiseen tilanteeseen, varsinkaan Suomessa. Kävi kuitenkin ilmi, että tämä mies oli myös uskova. Hän oli ollut hetkeä aiemmin rukoilemassa ja kokenut, että pitäisi lähteä ajamaan tänne. Hetkisen neuvottelun jälkeen isäni hyppäsi kyytiin ja kävi hakemassa kotoamme toisen auton sekä vara-akun, jonka avulla toinenkin auto saataisiin perille. Mainittakoon vielä pienempänä yksityiskohtana, että vara-akusta loppui virta muutaman kilometrin jälkeen. Isäni oli kuitenkin varautunut toisella vara-akulla, jonka virta riitti kotiin asti. Näinkin voi siis käydä.
-Armeijassa aliupseerikurssilla ollessani hain ylimääräistä lomapäivää, jotta pääsisin mukaan Ahvenanmaan linturalliin. Lomia ei kuulemma helpolla irronnut ensimmäisen puolen vuoden aikana, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Sain kaivatun vapaan, joten oli aika perehtyä reissun aikatauluihin. Törmäsin suureen ongelmaan: Kajaanista Turkuun oli melkoinen matka, ja perjantaiaamuna lähtevään laivaan ehtiminen näytti torstai-iltana lomille pääsevälle mahdottomalta. Kaiken lisäksi tarvitsin kotoani tuulitakin, kameran, kiikarit ja polkupyörän. Vielä keskiviikkoiltana tilanne vaikutti epätoivoiselta, ja rukoilin melkoisessa stressissä. Joukkuetoverini soitti ja kyseli pääsystäni, ja selitin probleemani. Hän sai loistoidean - entä jos hyppäisin Kajaanista suoraan Turkuun menevään yöjunaan? Polkupyörän saisi vuokrattua Turusta, ja henkilökohtaiset tavarani ehtisivät vielä muun joukkueen matkaan, kunhan äitini veisi ne seuraavana aamuna yliopistolle. Ja lyhyesti sanottuna: näin se myös tapahtui.
Eikä tuo nyt vielä niin ihmeellistä ollut. Mutta linturallin toteuduttua olimme paluulaivassa, kun tajusin, etten ole varannut junalippua kotiin. Illan viimeinen juna Jykylään oli lähdössä kymmenisen minuuttia ennen laivan saapumista satamaan, enkä ollut tätä sen kummemmin ihmetellyt etukäteen. Tällä kertaa stressissä oli ennen kaikkea äitini kuullessaan tilanteesta, ja hän ryhtyi jo miettimään yöpymismahdollisuuksia Turussa. Itse sen sijaan päättelin, että jos kerran olen tänne asti selvinnyt, samalla johdatuksella selvittäisiin kyllä kotiinkin. Menin puhumaan infovirkailijan kanssa. Hänellä ei ollut ratkaisua, mutta jonkin matkan päässä istunut ventovieras nainen puuttui keskusteluun. Tarjolla oli autokyyti Tampereelle, mikäli siitä olisi jotakin apua. Myöhempiä junia ei enää mennyt sieltäkään samana iltana, mutta tätä tarkistaessaan virkailija huomasi mainitun viimeisen junan pysähtyvän Tampereella hieman pidempään. Totesimme, että junaan voisi periaatteessa vielä ehtiä Turusta autolla sen seistessä asemalla, ja avulias nainen kavereineen oli heti mukana tässä ajatuksessa. Ja niin sitä sitten ehdittiinkin. Istuin junassa viitisen minuuttia ennen sen liikkeellelähtöä melkoisen kiitollisin mielin.
-Vaimoni innostui viulunsoitosta uudelleen vuosien tauon jälkeen, mutta alakouluaikainen lastenviulu oli harjoitteluun turhan pieni. Anna kertoo tilanteesta itse puolentoista vuoden takaisen somepäivityksen sanoin:
"Unelmilla ei oo viimeistä käyttöpäivää! Pikku-Anna päätti yli 15 vuotta sitten että tahtoo isona soittaa viulua. Kuitenkin laiskuus lannisti harjotteluinnon kun olin 10. Unelma sytty uudestaan nyt viime tammikuussa ja rukoilin että voisin saada viulun ja oppia soittamaan sitä. No, viulut on tosi kalliita joten en olis luultavasti raaskinu semmosta ostaa koska en voinu tietää että kestääkö into. Menin kumminki kyselemään viuluista viulunrakentajalta ja liikkeeseen tuli tuntematon mies joka halus antaa mulle sen oman viulun jota se ei enää tarvinnu aivan ilmaiseks. Sain sit kertoo tälle miehelle että se oli mulle rukousvastaus ja tää kohtaaminen rohkas meitä molempia. Nyt oon soitellu viulua noin puoli vuotta ja haastavuudesta huolimatta rakastan tätä soitinta yhä enemmän!"
Tällaiset "sattumukset" pitävät kummasti yllä uskoa hyvään ja kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Akkuepisodi on hyvä esimerkki tilanteesta, jossa Jumala auttaa avaamalla pääsyn umpikujalta tuntuvasta tilanteesta. Linturalliin pääsyn ja viulun löytymisen kaltaiset tapaukset puolestaan kertovat Jumalasta rakastavana Isänä, joka voi antaa hyviä asioita yksinkertaisesti siksi, että me pyydämme ja Hän on hyvä. En tarkoita, että kaikki rukouksemme saisivat meidän mielemme mukaisen vastauksen - voihan isäkin kieltää lapseltaan asian, jonka ei näe olevan hänelle sillä hetkellä hyväksi. Kokonaisuudessaan lukemattomat pienet ja suuret rukousvastaukset kuitenkin tukevat Raamatun antamaa kuvaa Jumalasta ja Hänen tavoistaan toimia.
Epäilyttääkö? Aina voi myös kokeilla itse.
"Huuda minua avuksi ahdistuksen päivänä. Minä vapautan sinut, ja sinä olet kunnioittava minua." (Ps. 50:15)
"Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät." (Matt. 7:11)
Eikä tuo nyt vielä niin ihmeellistä ollut. Mutta linturallin toteuduttua olimme paluulaivassa, kun tajusin, etten ole varannut junalippua kotiin. Illan viimeinen juna Jykylään oli lähdössä kymmenisen minuuttia ennen laivan saapumista satamaan, enkä ollut tätä sen kummemmin ihmetellyt etukäteen. Tällä kertaa stressissä oli ennen kaikkea äitini kuullessaan tilanteesta, ja hän ryhtyi jo miettimään yöpymismahdollisuuksia Turussa. Itse sen sijaan päättelin, että jos kerran olen tänne asti selvinnyt, samalla johdatuksella selvittäisiin kyllä kotiinkin. Menin puhumaan infovirkailijan kanssa. Hänellä ei ollut ratkaisua, mutta jonkin matkan päässä istunut ventovieras nainen puuttui keskusteluun. Tarjolla oli autokyyti Tampereelle, mikäli siitä olisi jotakin apua. Myöhempiä junia ei enää mennyt sieltäkään samana iltana, mutta tätä tarkistaessaan virkailija huomasi mainitun viimeisen junan pysähtyvän Tampereella hieman pidempään. Totesimme, että junaan voisi periaatteessa vielä ehtiä Turusta autolla sen seistessä asemalla, ja avulias nainen kavereineen oli heti mukana tässä ajatuksessa. Ja niin sitä sitten ehdittiinkin. Istuin junassa viitisen minuuttia ennen sen liikkeellelähtöä melkoisen kiitollisin mielin.
-Vaimoni innostui viulunsoitosta uudelleen vuosien tauon jälkeen, mutta alakouluaikainen lastenviulu oli harjoitteluun turhan pieni. Anna kertoo tilanteesta itse puolentoista vuoden takaisen somepäivityksen sanoin:
"Unelmilla ei oo viimeistä käyttöpäivää! Pikku-Anna päätti yli 15 vuotta sitten että tahtoo isona soittaa viulua. Kuitenkin laiskuus lannisti harjotteluinnon kun olin 10. Unelma sytty uudestaan nyt viime tammikuussa ja rukoilin että voisin saada viulun ja oppia soittamaan sitä. No, viulut on tosi kalliita joten en olis luultavasti raaskinu semmosta ostaa koska en voinu tietää että kestääkö into. Menin kumminki kyselemään viuluista viulunrakentajalta ja liikkeeseen tuli tuntematon mies joka halus antaa mulle sen oman viulun jota se ei enää tarvinnu aivan ilmaiseks. Sain sit kertoo tälle miehelle että se oli mulle rukousvastaus ja tää kohtaaminen rohkas meitä molempia. Nyt oon soitellu viulua noin puoli vuotta ja haastavuudesta huolimatta rakastan tätä soitinta yhä enemmän!"
Tällaiset "sattumukset" pitävät kummasti yllä uskoa hyvään ja kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Akkuepisodi on hyvä esimerkki tilanteesta, jossa Jumala auttaa avaamalla pääsyn umpikujalta tuntuvasta tilanteesta. Linturalliin pääsyn ja viulun löytymisen kaltaiset tapaukset puolestaan kertovat Jumalasta rakastavana Isänä, joka voi antaa hyviä asioita yksinkertaisesti siksi, että me pyydämme ja Hän on hyvä. En tarkoita, että kaikki rukouksemme saisivat meidän mielemme mukaisen vastauksen - voihan isäkin kieltää lapseltaan asian, jonka ei näe olevan hänelle sillä hetkellä hyväksi. Kokonaisuudessaan lukemattomat pienet ja suuret rukousvastaukset kuitenkin tukevat Raamatun antamaa kuvaa Jumalasta ja Hänen tavoistaan toimia.
Epäilyttääkö? Aina voi myös kokeilla itse.
"Huuda minua avuksi ahdistuksen päivänä. Minä vapautan sinut, ja sinä olet kunnioittava minua." (Ps. 50:15)
"Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät." (Matt. 7:11)
