maanantai 29. huhtikuuta 2013

Vapauteen vapautettu


Kautta aikojen ihmiset ovat yrittäneet tavoitella vapautta milloin mistäkin: auktoriteeteista, vastuusta, uskonnosta, riippuvuuksista, veroista ja niin edelleen. Vapautta pohtiessa ensimmäisenä saattaa tulla ajatelleeksi autuasta itsemääräämisen multihuipentumaa, jossa ainakin minä itse saan elää aivan kuten tahdon, mutta vapaus lienee jo käsitteenä reilusti laajempi.

En ole aikaisemmin kuullut kenenkään tekevän näin, mutta mielestäni vapaudenkin voi periaatteessa jakaa terveyden lailla fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen vapauteen :D Ihminen voi olla fyysisesti telkien takana ja kuitenkin samaan aikaan vapaa vihasta ja katkeruudesta vangitsijoitaan kohtaan. Vastaavasti on mahdollista vaikkapa olla vapaa hengaamaan kenen kanssa haluaa ilman jonkin porukan ”kirjoittamattomia sääntöjä” tai vanhempien määräämiä rajoitteita, vaikka olisikin henkisesti täysin jonkin riippuvuuden orja. No jaa, ehkä huono rinnastus :D Voi olla, ettei vapautta pystykään määrittelemään tyhjentävästi, enkä väitä siihen kykeneväni, mutta ainakin sille on mahdollista nimetä joitakin ominaisuuksia.

Uskovana ihmisenä en tietenkään voi olla ajattelematta asiaa tästä näkökulmasta kuin ajattelen, ja siksi ammennan hieman viisautta tähän tilanteeseen Raamatun puolelta. Jeesus itse nimittäin toteaa: ”Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita” (Joh. 8:32). Jos asiaa rupeaa ajattelemaan, totuus kuuluu todellakin vapauden kanssa jollakin tasolla yhteen. Valehdeltaessa on nimittäin aina rajoitteena se, että jostakin syystä ei haluta totuuden tulevan ilmi. Tämä voi johtaa yhä syvemmälle kierteeseen, jossa on keksittävä yhä uusia valheita tukemaan alkuperäistä, eikä valehtelun hallitsema elämä enää kuulostakaan niin vapaalta. Sen sijaan totuudesta kiinni pitävä voi elää ainakin sikäli vapaasti, että hänen ei tarvitse rajoittaa elämäänsä varomalla totuutta.

Paavali puhuu ensimmäisessä korinttolaiskirjeessään  kristityn vapaudesta. Valitettavan yleinen väärinkäsitys on, että uskovat ovat kaikkea muuta kuin vapaita kaikkien sääntöjensä keskellä ja heidän elämänsä on paitsi ikävää ilman minkäänlaista hauskanpitoa, myös ahdistavaa. Jotkut jopa luulevat, että kristittyjäkin velvoittaa Mooseksen laki kaikkine uhrisäädöksineen. Todellisuus on kuitenkin hieman toinen: ”Kaikki on minulle luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita” (1. Kor. 6:12). Uskova voi siis elää melkoisen vapaasti arvioiden ennen kaikkea sitä, mikä omissa tekemisissä on hyödyllistä ja rakentavaa ja varoen, ettei mikään asia nouse liian tärkeäksi vapautta rajoittamaan. Uskon Jumalan antaneen järjen käytettäväksi – vaikka lieneekin totta, että läheskään kaikki uskovatkaan eivät sitä läheskään aina käytä – ja Raamatusta on helppo löytää tarvittavat suuntaviivat hyödyllisten ja hallinnassa pysyvien asioiden tunnistamiseen. En siis pyri noudattamaan näitä ohjeita perusteetta vain siksi, että niitä pitää noudattaa, vaan siksi, että uskon niiden olevan omaksi parhaakseni.

Toinen tärkeä pointti Paavalilta on se, että laki on olemassa myös toisten parhaaksi, ja juuri tekemistemme rakentavuudesta puhuvan kohdan jälkeen (1. Kor. 10:23–24) Paavali muistuttaakin lähimmäisen edun asettamisesta oman edun edelle. Galatalaiskirjeessä hän kirjoittaa (5:13–14): ”Teidät on kutsuttu vapauteen, mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Kristitty on siis vapaa esimerkiksi vanhan liiton puhtaussäännöistä, mutta kutsuttu myös näyttämään esimerkkiä omalla vapaudellaan ja kohtelemaan ympärillään olevia ihmisiä rakkaudellisesti. Vapauteen kuuluu usein vastuuta, kuten tässäkin tilanteessa – esimerkiksi alkoholin juominen kohtuudella ei ole uskovalta kiellettyä, mutta harkintaa tulee käyttää tilanteen mukaan. Ei nimittäin olisi kovin rakkaudellista saattaa vaikkapa juuri uskoon tullutta entistä rappioalkoholistia retkahtamaan uudestaan vain näyttämällä itse yhdellä oluella esimerkkiä ”kristityn vapaudesta”. Tällaisessa tilanteessa olisi siis parempi ottaa hänen menneisyytensä huomioon ja jättää juominen sillä kertaa väliin.

Toisen huomioiminen tällaisissa asioissa on tärkeää jo siksikin, että tänä päivänä niin moni pyrkii vapautumaan – esimerkiksi stressistä, syömishäiriöistä tai ulkonäköpaineista. Kuten jo alkuun totesin, vapaus on tavoiteltua. Aina ei kuitenkaan tunnuta tietävän edes sitä, mitä ahkerasti vaadittu ja toivottu vapaus tarkalleen ottaen olisi ja parantaisiko se tilannetta todellisuudessa lainkaan. Nykyaika tuntuu usein asettavan ihanteeksi vahvan ihmisen, joka pärjää yksin ilman toisten apua, mutta tällainen malli harvemmin toimii. Vapautta on ilmeisen hankala puristaa itse itsestään; siihen vain tarvitsee jonkun ulkopuolisen. En sano, ettei ole mahdollista päästä vapauteen yksinään, mutta se on taatusti ainakin paljon vaikeampaa – esimerkiksi masennuksesta parantuminen vaatii omanlaisensa hoidon, jossa vaikkapa läheisten ihmisten tuki on erittäin tärkeää.

Kaikki eivät tietenkään ole niin onnellisessa asemassa, että heidän ympärillään olisi toisia ihmisiä auttamassa, mutta Jumalaan voi turvata kuka tahansa, ja "missä Herran henki on, siellä on vapaus" (2. Kor. 3:17). Nykyajalle tyypillistä on myös tämän vaihtoehdon vähättely, mutta jo tuloksetkin puhuvat omalla tavallaan puolestaan – olen kuullut kymmeniä, ellei satoja todistuksia siitä, kuinka ihminen on uskoon tultuaan päässyt kokonaan eroon vaikkapa huume- tai alkoholiriippuvuudesta. ”Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita” (Joh. 8:36). Uskon, että Jeesuksella on valta vapauttaa aivan mistä tahansa – varsinkaan jos mikään muu ei auta, kannattaa kokeilla! Yhtenä esimerkkinä tuttavapiiristäni kehotan tutustumaan Tiian blogiin :) Mun naamasta voi myös kattoo, näyttääkö elävässä uskossa olevan kristityn vapaus käytännössä ahistavalta ;DDD

Mutta sen pituinen se. Jos nää amatöörimäiset teologialuennot alkaa jo tympiä, tuo asia ihmeessä tietooni :D Toiveita ja rakentavaa kritiikkiä saa aina tuoda esille :)

5 kommenttia:

  1. Vau!!! Taas niin superhypermahtsi postaus!!!! :DD Mä en ainakaan kyllästy lukemaan näitä, saat aikas pitkän ja tylsän tekstin kirjottaa ennekun mä kyllästyn xD Siistii et nähdään huomenna!!! :) Jumala siunatkoon tämänkin VG:n!!!!!! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah ihan parasta jos oikeesti tästäki selvisit, en mä varmaan paljoo tätä tylsempiä saa aikaseks ;DD Joooo sitä ootellessa, aamen!!! :)

      Poista
    2. Ihan mahtava teksti, hyvä Tommi!! Aamen :)

      Poista
  2. Tykkäsin, siul on muutenki kiva blogi! :) Jatka vaan, nää kyl piristää päivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes mahtavaa, sitä varten mä erityisesti kirjottelenkin! ;)

      Poista