Ahvis -19

Olisitko valmis ajamaan satoja kilometrejä päästäksesi kilpailemaan pienten mustien pisteiden etsimisessä sumun ja rännän seasta? Tällaiselta tämänvuotinen Ahvenanmaan linturalli voisi kuulostaa ulkopuolisen näkökulmasta kuvailtuna. Itse kuitenkin nautin elämäni kolmannesta Ahviksesta, ja epäilemättä moni muukin. Kisassa oli nimittäin mukana ainakin viisikymmentä joukkuetta eli lähemmäs parisataa henkeä.

Tapahtuman perustiedoista olen selittänyt jo aiemmin, joten en jaksa tehdä sitä joka kerta uudelleen :D Tämä reissu erosi edellisistä erityisesti siinä, että rallin ajankohta oli huomattavasti normaalia aikaisempi, ja ikävä kyllä seurauksena oli vähäisempi määrä lintuja. Toisaalta positiivista oli se, että Jyväskylästä lähdettiin mukaan peräti kolmen joukkueen voimin. Parin aiemman vuoden Yöhutikka-kokoonpanoista oli tällä kertaa yhteensä sen verran halukkaita lähtijöitä, että tiimi jaettiin kahtia Pikkuyöhutikkaan ja Pohjanyöhutikkaan. Itse päädyin jälkimmäiseen toissavuotisen joukkuetoverini Ilonan sekä ensimmäistä kertaa Ahvenanmaalla retkeilevien Laurin ja Tuomaksen kanssa. Menoa ei hidastanut se, että muut eivät tunteneet toisiaan ennestään, sillä linnut ja kilpailuhenki yhdistivät tehokkaasti :D

Laivamatka auttoi virittäytymään tunnelmaan, hyvää näkyvyyttä odotellessa.

Edellisen kerran malliin sääennuste näytti etukäteen melkoisen nihkeältä, ja laivamatkasta suurin osa kuluikin sakeassa sumussa. Kisan alkua odotellessa ajelimme vesisateessa Hagan pelloille saadaksemme edes jonkinlaisen kuvan Ahvenanmaan lintutilanteesta. Muuttolintuja näytti onneksi saapuneen jonkin verran, joten pohjustusreissu poisti pelon linnuttomasta katastrofirallista. Koska ensimmäisen illan valoisa aika olisi ikävän lyhyt, päätimme kuitenkin aloittaa toisaalta ja tulla takaisin Saltvikiin vasta seuraavana päivänä. Maarianhaminan kalasatamassa oli nähty peräti kolme pikku-uikkua ja lähistöllä turkinkyyhkyjä, joten se valikoitui luontevaksi aloituspaikaksi. Uikut löytyivätkin hieman ennen kisan alkua kaukaa vastarannalta, ja saimme lajin listoille melkein heti kisan käynnistyttyä sumusta ja lintujen jatkuvasta sukeltelusta huolimatta. Muusta joukkueesta taktisesti irtautunut Tuomas puolestaan onnistui samoihin aikohin löytämään turkinkyyhkyt, joita me muutkin seuraavaksi ajoimme katsomaan.

Kuvan linnut liittyvät tapaukseen.

Kaksi hyvää lajia ensimmäisten kymmenen minuutin aikana. Hieno juttu, mutta matkaa oli jatkettava. Suuntasimme Maarianhaminan eteläpuolisille maantiesilloille, joilta oli nähty suuria tukkasotkaparvia ja muitakin vesilintuja. Ainakin kuusi muuta joukkuetta oli saanut saman idean, mutta emme antaneet ruuhkan häiritä vaan kuittasimme tavallisimpien vesilintulajien lisäksi mm. ohilentävän uivelon ja pari harmaahaikaraa sekä palatessa mustavariksen. Maarianhaminan keskustan tavoitelaji pulu sen sijaan pysyi piilossa, vaikka näimme niitä pohjustusreissullamme neljässä eri paikassa :D Mieliala alkoi laskea, kun ilta hämärtyi alle kahden tunnin kisaamisen jälkeen ja lajimäärä näytti lukemaa 27. Piristystä ei ollut odotettavissa pöllöretkeilyn muodossa, vaan sade ja kova tuuli tekivät Eckerön reissun turhaksi. Totesimme tilanteen toivottomaksi ja lähdimme nukkumaan Idrottscenterille jo ennen yhdeksää. Enpä olisi uskonut tällaista linturallia näkeväni.

Historiallisen pitkien ralliyöunien jälkeen lähdimme kuuden aikoihin takaisin kohti Eckerötä ja sen parasta staijipaikkaa Styrsingsuddenia eli tuttavallisemmin Styrsiä. Olosuhteet olivat muuttuneet totaalisesti: tuuli oli tyyntynyt ja sateen sijasta ilmassa oli vain kevyttä sumua. Styrsille johtavan pienen metsätien varressa oli eri paikoissa yhteensä kymmenisen autoa parkissa, eli kilpailijoita riitti. Kävelimme rantaan ja totesimme näkyvyyden heikoksi. Onneksi merilintuja tuntui olevan liikenteessä, sikäli kun niitä sumun seasta pystyi näkemään. Koko rallin iloisin yllätys seurasi jo reilun vartin jälkeen, kun Tuomas spottasi ohilentävän haahkaparven häntäpäästä kyhmyhaahkakoiraan! Muutkin rannalla seisoskelleet joukkueet näkivät saman parven, mutta vain yksi toinen porukka ehti huomata harvinaisuuden. Hyvän haviksen jälkeen jaksoimme olla paikalla puolisen tuntia, kunnes lähdimme jatkamaan matkaa.

Kyhmyhaahkan (keskellä) värit eivät pääse oikeuksiinsa, mutta parempi tämä kuin ei kuvaa ollenkaan.

Ajoituksemme oli täydellinen, sillä noin puolen tunnin kuluttua kuulimme whatsapp-ryhmän välityksellä Styrsin tien olevan tilapäisesti tukossa autojen määrän vuoksi :D Saimme hyvät naurut vastustajien autotetriksestä ja paikkailimme seuraavien pysähdysten aikana monia illalla näkemättä jääneitä peruslajeja. Näkyvyys oli tällä välin hieman parantunut, joten seuraavaksi kohteeksi valittiin toinen hyvä staijauspaikka Hammarudda. Lähes perillä oltaessa wappi piippasi haarahaukasta Gottbyn pelloilla, joiden ohi juuri ajoimme, joten suoritin pikaisen täyskäännöksen. Linnun näkemättä jääminen ei ollut edes vartista kiinni, ja kaiken lisäksi se paljastui löytäjäjoukkueen ottamista kuvista monin verroin harvinaisemmaksi isohaarahaukaksi. No, kaikkea ei vain voi nähdä. Sikäli olimme kuitenkin tyytyväisiä, että saimme kyseisten peltojen ja Hammaruddan väliseltä alle kymmenen kilometrin matkalta yhdeksän lajia seuraavien puolentoista tunnin aikana. Joukossa oli neljä haastavaa havumetsälajia, aikainen tylli ja ainoa koko rallissa näkemämme räkättirastas :D

Aikainen oli myös ristisorsa, joka oli valtakunnallisestikin yksi koko kevään ensimmäisistä.

Pian seuranneen Ramsholmenin pähkinänakkelipysähdyksen jälkeen oltiin tilanteessa, jossa peruslajit oli käytännössä nähty eikä jäljellä juuri ollut varmoja tärppejä (paitsi pulu, joka tällä kertaa löytyi helposti Maarianhaminan satamasta). Hagan pelloilla pohjustuksessa nähdyt lajit olivat jo tulleet vastaan muualla, mutta suuntasimme silti sinne ja onnistuimme sentään näkemään fasaanin. Kun lajisto muuten alkoi toistaa itseään, päätimme lähteä käymään vielä kolmatta kertaa Eckerössä! Matkalla pysähdyimme saman päivän aikana jo toisen kerran Hammarlandissa Lillbolstadin pelloilla, josta oli viikon sisällä ilmoitettu sekä isolepinkäinen että hiirihaukka. Näitä kahta lajia emme vieläkään nähneet, mutta niiden persoonat yhdistyivät mukavasti näkemässämme ampuhaukassa.

Kun kisa-aikaa oli alle tunti jäljellä, pääsimme määränpäähämme Eckerön Skeppsvikiin ja löysimme välittömästi etsimämme nokikanan. Onneksi maltoimme jäädä hetkeksi, sillä Lauri seuloi vielä paikallisesta sinisorsaparvesta jouhisorsan. Viimeiset hetket päätettiin käyttää ajamalla Degersandin merisirripaikalle, jossa oli tämän henkilökohtaisen tavoitelajini lisäksi mahdollista nähdä muitakin merellisiä puutelajeja. Paikalta löytyi pian kuikka, joka oli 69. ja valitettavasti viimeinen lajimme. Vietävän isolepinkäinen näyttäytyi lopulta 20 min kisan päättymisen jälkeen paikassa, jonka ohi olimme ajaneet jo kolmesti.

Pikkulinnut jäivät vähiin, mutta isompia oli sentään jonkin verran. Merihanhia Gottbyssä.

Lopulta koitti tulosten purku. Pidimme suoritustamme kyllä olosuhteisiin nähden hyvänä ja uskoimme jo etukäteen pääsevämme kärkikymmenikköön, mutta silti neljäs sija ja ampuhaukka ässälajina yllättivät positiivisesti. Voittajajoukkueellakin lajeja oli vain 75, eli suuria erot eivät olleet. Jyväskyläläiset edustivat rallissa vahvasti, kun helsinkiläisten kanssa muodostettu sekajoukkue nappasi kakkossijan ja Pikkuyöhutikkakin pääsi sijalle 11. Suolaa haavoihini kaatoi ainoastaan se ikävä fakta, että molemmat muut jyväskyläläisjoukkueet olivat nähneet merisirrin enkä itse vielä kolmannellakaan Ahvenanmaan-reissullani saanut elämänpinnaa tästä olevinaan suhteellisen helposta lajista.

Sunnuntaiaamun sään piti olla hyvä, ja merisirriinkin olisi vielä voinut olla mahdollisuuksia. Niin paljon vaivaa en kuitenkaan viitsinyt nähdä, että olisin enää lähtenyt Eckeröön neljättä kertaa - auton mittariin tuli Ahvenanmaan maaperällä jo muutenkin reilusti yli viisisataa kilometriä. Rento retkeily Hammaruddan ja Maarianhaminan välillä tuotti vielä neljä rallissa näkemättä jäänyttä tavallisempaa lajia, kunnes säätila muuttui katastrofaalisen huonoksi ja pakotti molemmat Yöhutikat kebabille. Maarianhaminan paras paikka Draken oli vielä muistissa viiden vuoden takaa, eikä laatu pettänyt tälläkään kertaa. Muista hauskoista kokemuksista mainittakoon kaksi tilannetta, joissa keskustelin paikallisten lintuharrastajien kanssa linnuista ruotsiksi - jotain hyötyä joskus niistäkin opinnoista :D 

Mutta kiitos taas osallistuneille! Voin vielä harkita lähteväni seuraavallekin kerralle :D Jos vaikka vihdoin osuisi se merisirri kohdalle.

Sitä se rukous teettää

Moni on varmasti kuullut otsikon sanat allekirjoittaneen suusta. Käytän niitä yleensä tilanteissa, jossa jokin rukousaiheena ollut asia on järjestynyt. Suurin osa tällaisista rukousvastauksista on niin pieniä ja arkisia, ettei niihin tule itsekään kiinnittäneeksi kovin suurta huomiota ja ne voitaisiin oikeastaan selittää myös sattumalla. Joukkoon mahtuu kuitenkin aina myös erityisiä tapauksia, joissa jumalallisen väliintulon todennäköisyys vaikuttaa huomattavasti suuremmalta. Tahdon jakaa kolme tällaista tilannetta, joita olen itse todistanut:

-Olin vanhempieni kanssa mummolassa käymässä, ja paluumatkan puolivälissä auton akkusymbolivalo syttyi. Eräältä autojen päälle ymmärtävältä kaverilta sain selville, että tämä tarkoittaa ongelmaa akun latautumisessa - autolla voisi siis ajaa ehkä joitakin kymmeniä kilometrejä, kunnes akku kuluisi loppuun ja auto hyytyisi. Päätimme lähteä ajamaan, sillä 90 kilometrin päähän yöksi jääminenkään ei kuulostanut järkevältä. Raamatun "Rukoilkaa lakkaamatta"-kehotusta on harvoin tullut toteutettua niin kirjaimellisesti kuin tämän automatkan aikana, ja lopulta olimme Lievestuoreella noin 15 kilometrin päässä kotoa. Silloin akku päätti viimein tyhjentyä, ja tien reunassa oli juuri sopivasti tavallista bussipysäkkiä isompi levike.

Auton pimennyttyä mietimme, mitä teemme. Kotona odotti toinen automme, mutta sinne piti päästä jotenkin. Pitkään emme ehtineet pähkäillä, kun viereemme ajoi vieras auto. Kuljettaja kysyi, tarvitsemmeko apua. Yllätyimme, kuinka kukaan saattoi kiinnittää huomiota tällaiseen tilanteeseen, varsinkaan Suomessa. Kävi kuitenkin ilmi, että tämä mies oli myös uskova. Hän oli ollut hetkeä aiemmin rukoilemassa ja kokenut, että pitäisi lähteä ajamaan tänne. Hetkisen neuvottelun jälkeen isäni hyppäsi kyytiin ja kävi hakemassa kotoamme toisen auton sekä vara-akun, jonka avulla toinenkin auto saataisiin perille. Mainittakoon vielä pienempänä yksityiskohtana, että vara-akusta loppui virta muutaman kilometrin jälkeen. Isäni oli kuitenkin varautunut toisella vara-akulla, jonka virta riitti kotiin asti. Näinkin voi siis käydä.

-Armeijassa aliupseerikurssilla ollessani hain ylimääräistä lomapäivää, jotta pääsisin mukaan Ahvenanmaan linturalliin. Lomia ei kuulemma helpolla irronnut ensimmäisen puolen vuoden aikana, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Sain kaivatun vapaan, joten oli aika perehtyä reissun aikatauluihin. Törmäsin suureen ongelmaan: Kajaanista Turkuun oli melkoinen matka, ja  perjantaiaamuna lähtevään laivaan ehtiminen näytti torstai-iltana lomille pääsevälle mahdottomalta. Kaiken lisäksi tarvitsin kotoani tuulitakin, kameran, kiikarit ja polkupyörän. Vielä keskiviikkoiltana tilanne vaikutti epätoivoiselta, ja rukoilin melkoisessa stressissä. Joukkuetoverini soitti ja kyseli pääsystäni, ja selitin probleemani. Hän sai loistoidean - entä jos hyppäisin Kajaanista suoraan Turkuun menevään yöjunaan? Polkupyörän saisi vuokrattua Turusta, ja henkilökohtaiset tavarani ehtisivät vielä muun joukkueen matkaan, kunhan äitini veisi ne seuraavana aamuna yliopistolle. Ja lyhyesti sanottuna: näin se myös tapahtui.

Eikä tuo nyt vielä niin ihmeellistä ollut. Mutta linturallin toteuduttua olimme paluulaivassa, kun tajusin, etten ole varannut junalippua kotiin. Illan viimeinen juna Jykylään oli lähdössä kymmenisen minuuttia ennen laivan saapumista satamaan, enkä ollut tätä sen kummemmin ihmetellyt etukäteen. Tällä kertaa stressissä oli ennen kaikkea äitini kuullessaan tilanteesta, ja hän ryhtyi jo miettimään yöpymismahdollisuuksia Turussa. Itse sen sijaan päättelin, että jos kerran olen tänne asti selvinnyt, samalla johdatuksella selvittäisiin kyllä kotiinkin. Menin puhumaan infovirkailijan kanssa. Hänellä ei ollut ratkaisua, mutta jonkin matkan päässä istunut ventovieras nainen puuttui keskusteluun. Tarjolla oli autokyyti Tampereelle, mikäli siitä olisi jotakin apua. Myöhempiä junia ei enää mennyt sieltäkään samana iltana, mutta tätä tarkistaessaan virkailija huomasi mainitun viimeisen junan pysähtyvän Tampereella hieman pidempään. Totesimme, että junaan voisi periaatteessa vielä ehtiä Turusta autolla sen seistessä asemalla, ja avulias nainen kavereineen oli heti mukana tässä ajatuksessa. Ja niin sitä sitten ehdittiinkin. Istuin junassa viitisen minuuttia ennen sen liikkeellelähtöä melkoisen kiitollisin mielin.

-Vaimoni innostui viulunsoitosta uudelleen vuosien tauon jälkeen, mutta alakouluaikainen lastenviulu oli harjoitteluun turhan pieni. Anna kertoo tilanteesta itse puolentoista vuoden takaisen somepäivityksen sanoin:

"Unelmilla ei oo viimeistä käyttöpäivää! Pikku-Anna päätti yli 15 vuotta sitten että tahtoo isona soittaa viulua. Kuitenkin laiskuus lannisti harjotteluinnon kun olin 10. Unelma sytty uudestaan nyt viime tammikuussa ja rukoilin että voisin saada viulun ja oppia soittamaan sitä. No, viulut on tosi kalliita joten en olis luultavasti raaskinu semmosta ostaa koska en voinu tietää että kestääkö into. Menin kumminki kyselemään viuluista viulunrakentajalta ja liikkeeseen tuli tuntematon mies joka halus antaa mulle sen oman viulun jota se ei enää tarvinnu aivan ilmaiseks. Sain sit kertoo tälle miehelle että se oli mulle rukousvastaus ja tää kohtaaminen rohkas meitä molempia. Nyt oon soitellu viulua noin puoli vuotta ja haastavuudesta huolimatta rakastan tätä soitinta yhä enemmän!"

Tällaiset "sattumukset" pitävät kummasti yllä uskoa hyvään ja kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Akkuepisodi on hyvä esimerkki tilanteesta, jossa Jumala auttaa avaamalla pääsyn umpikujalta tuntuvasta tilanteesta. Linturalliin pääsyn ja viulun löytymisen kaltaiset tapaukset puolestaan kertovat Jumalasta rakastavana Isänä, joka voi antaa hyviä asioita yksinkertaisesti siksi, että me pyydämme ja Hän on hyvä. En tarkoita, että kaikki rukouksemme saisivat meidän mielemme mukaisen vastauksen - voihan isäkin kieltää lapseltaan asian, jonka ei näe olevan hänelle sillä hetkellä hyväksi. Kokonaisuudessaan lukemattomat pienet ja suuret rukousvastaukset kuitenkin tukevat Raamatun antamaa kuvaa Jumalasta ja Hänen tavoistaan toimia.

Epäilyttääkö? Aina voi myös kokeilla itse.

"Huuda minua avuksi ahdistuksen päivänä. Minä vapautan sinut, ja sinä olet kunnioittava minua." (Ps. 50:15)
"Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät." (Matt. 7:11)