Häämatkailua

Mitä tapahtuu, kun kaksi suhteellisen vähän matkailua harrastanutta henkilöä lähtee omatoimireissulle etelän lämpöön? Uusia kokemuksia on ainakin luvassa, eikä reissun viihdearvoa yhtään vähennä se, että kyse on häämatkasta. Kuten jokainen vähänkään somea seurannut tietää, Hyvän mielen sotilas on vaihtanut siviilisäätyä ihanien ja kaikin puolin onnistuneiden kesähäiden myötä. Kreikkaan suuntautuneesta kuherruskuukaudesta (tai oikeastaan -viikosta) moni lienee sen sijaan kuullut vähemmän. Vaikka itse reissusta on kulunut jo melkoisesti aikaa, vielä kauemmin on edellisestä blogitekstistä. Eiköhän kirjoitustaitoakin kannata pitää yllä aina välillä.

Näiden maisemien takia kannatti matkustaa.

Ajattelimme keväällä, että häämatka on uuden elämäntilanteen juhlistamiseksi hyvä aloittaa jo pian häiden jälkeen. Jokaista pientä yksityiskohtaa ei selvitetty lentoja varatessa, ja yllättäen ainoa sopiva bussiyhteys iltapäivälennolle oli klo 5:30 häitä seuraavana aamuna starttaava Onnibus. No, pikkuvikoja. Kaikki olisi ollut hyvin, jos Kampista olisi bussimatkan päätteeksi löytynyt yksikin avoin pizzeria, mutta aikaisin sunnuntaiaamuna kaikki ruokapaikat olivat kiinni. Valittaminen ei auttanut, joten lentokentän Burger Kingin antimet saivat kelvata. Kun hampaankoloon jäi pizzan mentävä aukko, sorruimme välilaskupaikalla Istanbulissa kokeilemaan paikallista roiskeläppää. Päivän huonoin valinta. Yksi slaissi oli hinnaltaan vitosen luokkaa, ja täytteet olivat ilmeisesti juusto-purkkiliha-tuplarasva. Muuten Ateenaan sentään päästiin ongelmattomasti.

Varsinainen matkakohteemme oli Aiginan saari, mutta jatkoyhteyksien aikataulun vuoksi vietimme ensimmäisen yön Ateenassa. Kun pääsimme terminaalista ulos, oli jo pimeä. Onneksi hotellimme "Castle by the Sea" järjesti tarvittaessa kyydin lentokentältä. Mahtipontista nimeä paikan ei tarvinnut ollenkaan hävetä, sillä rakennus todella muistutti jonkin verran linnaa ja palvelu oli erinomaisen ystävällistä. Huoneeseemme oli häämatkan kunniaksi jopa jätetty paikallisia herkkuja eli halvaa ja pistaasipähkinöitä. Seuraavana aamuna ehdimme ruhtinaallisen aamupalan jälkeen vielä tutustua Kreikan ilmeisesti pisimpään hiekkarantaan, joka sijaitsi noin kilometrin päässä hotellilta. Pienestä lisämaksusta saimme kyydin takaisin lentokentälle ja hyvät ohjeet Aiginalle matkustamiseen hotellin omistajalta, joka oli kuulemma myös käynyt Suomessa :D Selvisimme lentokentältä lähtevään junaan ja Pireuksen satamasta lähtevään laivaan sopivasti aikataulussa.

Pihamaan kaunein tunnetaan myös Kreikassa.

Aiginalla majapaikkamme oli hotelli Miranta, joka sijaitsi onneksi kävelymatkan päässä satamasta. Lämpötila oli jossakin kolmen- ja neljänkymmenen asteen välimaastossa, joten suuntasimme majoittautumisen jälkeen välittömästi ostamaan jäätelöä ja uimaan. Hotellin pihassa olisi ollut uima-allas, mutta noin sadan metrin päässä hotellista sijaitseva meri houkutteli enemmän. Ensimmäiset päivät kuluivat uidessa, syödessä, levätessä ja tutustuessa Aiginan samannimiseen pääkaupunkiin. Hotellilta saimme hyvän suosituksen Dromaki-ravintolasta, joka sijaitsi aivan vakiouimarantamme vieressä, eikä päätöstä tarvinnut katua. Mainio hinta-laatusuhde ja ystävällinen palvelu tekivät tästä paikasta jokailtaisen takuuratkaisun. Päivällinen syötiin paikalliseen tapaan vasta iltayhdeksän aikoihin, mikä tuntui alkuun kummalliselta. Vielä erikoisempi kreikkalaisen tapakulttuurin ilmentymä oli kuitenkin se, että vessapaperia ei saanut laittaa pyttyyn vaan roskikseen. Yök. Tätä eivät turistimateriaalit kertoneet. Suurta kulttuurisokkia Kreikassa ei silti lopulta tullut, ja hotelliin olimme vaatimatonta aamupalaa lukuun ottamatta tyytyväisiä. Erityisesti kiitimme Luojaamme ilmalämpöpumpusta, jota ilman huoneessa olisi ollut tukalaa. Toki kestämistä oli jo punoittavissa hartioissa ja selässä, jotka onnistuin suomalaisen turistin taidolla polttamaan matkan kolmantena päivänä.

Tätä voi jo sanoa romanttiseksi illalliseksi.

Parin päivän jälkeen kaipasimme jo hieman uusia maisemia, joten hyppäsimme pienelle naapurisaarelle suuntaavaan lauttaan. Agistri oli Aiginaa pienempi, vihreämpi ja vuoristoisempi, ja sen nähtävyydet rajoittuivat muutamiin mainittaviin uimarantoihin. Yksi nähtävyyksien joukossa mainituista uimarannoista löytyi pienen etsiskelyn jälkeen, mutta se sijaitsi ainakin parinkymmenen metrin korkuisen kallioseinämän alapuolella. Ainoan alas johtavan polun käyttäjän olisi luultavasti pitänyt olla puoliksi vuorivuohi, joten jätimme uinnin väliin ja jatkoimme kapeita polkuja pitkin seuraavalle rannalle. Seikkailun tuntu toi mukanaan myös ongelmia, sillä Annan puhelin unohtui jyrkkää rinnettä laskeutuessa allekirjoittaneen uimasortsien taskuun... Loput voittekin arvata, jo muutaman minuutin pulahdus riitti tekemään luurista käyttökelvottoman. Nälkä, jano, kuumuus ja turhautuminen laskivat fiilistä hieman, mutta parin kilometrin kävelymatkan takaa löytyi sentään kohtalainen ravintola. Seuraava huolenaihe oli paluumatka - takaisin Aiginalle meni ilmeisesti koko loppuillan aikana vain yksi ainoa lautta, ja siitäkin saimme ristiriitaista informaatiota. Onneksi vastoinkäymisiä oli tullut jo tarpeeksi yhdelle päivälle, ja niin Mr. ja Mrs. Barika (kuten lipunmyyjä nimemme kirjoitti) pääsivät onnellisesti perille.

Vasemman alakulman kanto oli ylhäällä ja biitsi alhaalla. Polkua voi yrittää etsiä kuvasta.

Vaikka Agistrin reissu ei ollut kaikin puolin onnistunut, vaihtelunhalua oli vielä jäljellä. Niinpä päätimme vuokrata seuraavana päivänä auton ja lähteä kiertämään Aiginan saarta. Hotellilta kysymällä saimme vuokraamosuosituksen, ja meitä varoitettiin kaiken varalta huijauksista. Kun kysyimme, onko paikka luotettava, saimme vastauksen "se on luotettavin mitä täällä on" :D Luottamusta ei vahvistanut vuokraamon tapa ottaa vuokraajan ajokortti pantiksi päivän ajaksi, mutta onneksi kaikki sujui ilman ongelmia ja saimme valkoisen Fiat Pandan käyttöömme. Onnistuin välttämään auton kolhimisen, vaikka välimerellinen autoilukulttuuri ja serpentiinitiet hiukan hirvittivätkin ajatuksena. Kävimme parilla uimarannalla, saaren toisella puolella sijaitsevassa ravintolassa ja nähtävyydeksi tituleeratulla temppelinrauniolla. Mielenkiintoisin kohde oli kuitenkin hylätty loistohotelli, jonka löysimme aivan vahingossa ja jota kävimme lopulta hieman tutkimassa ulkoapäin - tyhjillään oleva ja kevyesti rapistunut paikka oli yllättävän kiehtova. Autoilusta jäi hyvä kokemus, vaikka auton palauttamisen jälkeen tajusin unohtaneeni uimasortsit viimeisen uimapysähdyksen jälkeen auton katolle. Miten meni noin niinku omasta mielestä? Niitä sortseja ei enää nähty, mutta menetys ei ollut suuri.

Tänne olisi varmaan päässyt majoittumaan aika halvalla.

Lintuja näkyi koko reissulla vaivaiset 31 lajia, joista kuutta en ollut nähnyt koskaan ennen.
Lintujen vähäisyydessä oli se hyvä puoli, että ei ollut suuria ongelmia keskittyä olennaisimpaan :D

Autoepisodin jälkeisenä päivänä lähdimme takaisin Ateenaan. Hotellista oli lähdettävä keskipäivään mennessä, mutta lento Suomeen lähti vasta kuuden aikaan seuraavana aamuyönä. Pireuksen satamasta emme löytäneet järkeviä ajanviettopaikkoja, joten lopulta saimme idean vierailla Ateenan tunnetuissa nähtävyyksissä aikamme kuluksi. Juna-asemalla kävimme virkailijoiden kanssa arviolta puolituntisen keskustelun, jossa levittelimme paperista Ateenan karttaa kunnon turistien lailla ja yritimme selittää suunnitelmaamme. Kun viimeisetkin ymmärryksen esteet olivat poistuneet, ostimme sopivat liput ja lähdimme juna-metro-yhdistelmällä kohti Akropolista. Matkatavarat rajoittivat tästä nähtävyydestä nauttimista hieman, mutta Areiopagin kukkulalta avautunut maisema oli kiipeämisen arvoinen. Seuraava kohteemme oli Ateenan "National garden" eli kasvitieteellinen puutarha, joka oli odotettua monipuolisempi ja kiinnostavampi paikka molemmille. Kaiken varalta lähdimme kohti lentokenttää varsin aikaisin ja varauduimme viettämään siellä yönkin. Ainoa lentokentältä järkevän matkan päässä oleva virallinen yöpymispaikka oli viiden tähden ökyhotelli, jossa yö olisi maksanut yli kolmesataa. Puolikkaaksi yöksi se ei siis tullut kuuloonkaan.

Pitkä juttu lyhyesti: vietimme yön lentokentällä ja pääsimme turvallisesti takaisin Jyväskylään, meikäläinen alle kahden tunnin unilla. Avioliitto on hieno asia, ja matkustaminenkin aina välillä. Saa nähdä, milloin seuraavan kerran tulee reissattua etelän lämpöön. Israelia odotellessa.