sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Piristystä seksielämään?

Seksuaalisuus on yksi ihmiselämän osa-alueista muiden joukossa. Se tuntuu kuitenkin olevan vaikutuksiltaan monia muita voimakkaampi, ja keskustelu aiheesta on varsin usein tunnepitoisesti latautunutta. Seksuaalisuus koskettaa jokaista ihmistä henkilökohtaisesti ja ilmenee eri tilanteissa ja elämänvaiheissa melkoisen erilaisena, joten tämä ei ole lainkaan yllättävää. Reagoidessaan postmodernin individualismin kanssa tällaiset ominaisuudet kuitenkin saavat tämän yhden elämänalueen nousemaan yli useimpien muiden - suorastaan pyhäksi, lähes kyseenalaistamattomaksi ja mahdollisimman rajoittamattomaksi. Tällä alueella miltei kaikki mielihyvää tuottava voi olla oikeaa ja sallittua, kunhan se ei aiheuta toisille haittaa. Kuulostaa ehkä hienolta, mutta juuri seksuaalisuuden alueella vapaat länsimaiset ihmiset ovat kaikesta tästä huolimatta yleisesti ottaen kenties rikkinäisempiä kuin millään muulla. Ja niin olen minäkin.

Tällaisella rikkinäisyydellä on runsaasti erilaisia muotoja ja syitä, enkä edes yritä käsitellä niitä kaikkia kerralla. Oman kokemusmaailmani vuoksi keskityn yhteen aiheeseen, joka on kiinteässä yhteydessä moniin muihin: pornografiaan.

Sitä on helppo löytää, sillä sitä on nykyään lähes kaikkialla mediassa ja mainonnassa. Sitä on helppo käyttää, sillä kehittynyt teknologia mahdollistaa sen missä tahansa eikä kielletystäkään käytöstä jää selviä jälkiä. Lisäksi populaarikulttuurissa törmää usein ajatukseen, ettei pornossa ole oikeastaan mitään pahaa, vaan sen katsominen on jopa hyödyllinen tapa purkaa seksuaalisia paineita sekä piristää ja rikastaa omaa seksielämäänsä. Eikä siitä edes ole haittaa kellekään.

Vai onko? Pornografian katselusta on tehty tutkimuksia, joissa on todettu sen olevan yksilötasolla yhteyksissä esimerkiksi masennukseen, impotenssiin, keskittymishäiriöihin ja ongelmiin itsetunnossa. Ihmiset ovat toki yksilöllisiä eikä porno välttämättä ole näihin ongelmiin ainoa tai edes ensisijainen syy, mutta aivotutkimusten ja psykologian ansiosta sen vaikutuksista on saatu yleispätevämpiäkin tutkimustuloksia. Elimistön biokemialliset reaktiot tuskin kiinnostavat suurinta osaa lukijoista, joten tarkempi selostus jätettäköön välistä, mutta pornon aiheuttama riippuvuus on verrattavissa esimerkiksi huumausaineiden aiheuttamiin. Miedoista huumeista vahvempiin johtava kierre toimii samalla logiikalla: elimistö tarvitsee tottuessaan suuremman ärsykkeen eli lopulta entistä sairaampaa materiaalia. Vaikkei näinkään kävisi, porno vaikuttaa tutkitusti käyttäjänsä ajatuksiin ja voi vääristää koko käsityksen seksuaalisuudesta pahemman kerran. Lasten ja heidän kehityksensä kannalta tällainen on erityisen surullista, sillä nykyään yhä nuoremmat näkevät pornografiaa joko tahtoessaan tai tahtomattaan.

Jos kaikki edellä mainitut ongelmat kyettäisiin välttämään, mitä vikaa pornografiassa enää olisi? Katsotaanpa koko ilmiön taustalle. Pornolla on helppo ansaita rahaa, sillä sen tuottaminen on pääpiirteittäin halpaa ja addiktio saa käyttäjän palaamaan aina uudestaan takaisin. Lisäksi rahan tekeminen pornon avulla ei läheskään aina jää pelkän tallennemateriaalin levittämiseen, vaan se kytkeytyy usein fyysiseenkin ihmiskauppaan. Populaarikulttuurissa pornotähden hommaan liitetty glamour on harvoin todellisuutta, ja viimeistään tällaisen teollisuuden johtoportaisiin päästessä kaiken takana vaikuttavat motiivit ovat pohjimmiltaan rahan- ja vallanhimoa.

Koko tässä pelissä tappiolle jää miehen sijasta yleensä nainen, joka tulee paljon helpommin kohdelluksi pelkkänä kulutushyödykkeenä pornon tarjoamien yksipuolisten sukupuoliroolien vaikuttaessa laajemmin ihmisten asenteisiin. Naisten halventamista ja esineellistämistä tuskin voidaan pitää millään mittapuulla tavoiteltavina asioina. Kerran nettiin päätynyttä materiaalia ei sitä paitsi milloinkaan saa sieltä lopullisesti pois, vaikka kuinka haluaisi, mikä vaikeuttaa pornobisneksestä eroon haluavan elämää todella huomattavasti. Joko riittää?

Ettei näkökulmani kuitenkaan olisi liian yksipuolinen, todettakoon, että ihmisiin ja heidän ongelmiinsa vaikuttavat syyt ovat harvoin täysin yksiselitteisiä. Pornografia ei taatusti ole ainoa syntipukki kaikkeen, mistä sitä syytetään, mutta sen yhteydet tunnettuihin ongelmiin ovat aivan liian selviä - tällaisilla näytöillä ei ansaita pelkän harmittoman hauskanpidon papereita. Vaikka monet pornon käyttäjistä kokevatkin sen seuraukset ainakin itselleen vain positiivisina, he tuskin ajattelevat esimerkiksi yhteyksiä ihmiskauppaan. Tai sitten niistä ei yksinkertaisesti välitetä. Yhden seksielämän piristys voi olla toisen tuho. Mutta oliko elämällä jokin muukin tarkoitus kuin se, että juuri minusta tuntuu hyvältä?

Tään tekstin syynä on ollu ennen kaikkea sen ymmärtäminen, millanen ongelma porno oikeesti on ja millasen kavaluuden uhri oon myös ite ollu ollessani sen kanssa tekemisissä. Tässä kirjotustyössä mua on rohkassu ennen kaikkee raamatunkohta Ef. 5:11: "Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon." Ongelmat ratkeaa puhumalla eikä piilottelemalla. Toivon että tää mun todistus rohkasee myös muita puhumaan vaikeista asioista, jotka ois muuten niin helppo vaan edelleen pitää salassa, olipa kyse sit tästä tai jostain ihan muusta.


P.S. Tää otsikko on yks esimerkki siitä, miten seksuaalisuuden viehätystä hyväksikäytetään mainonnassa. Ethän vaan päätyny tänne enssijasesti sen perusteella? :D

4 kommenttia:

  1. Joo, sori, nyt tulee "pitkä" vastauskommentti! :P

    Katoin eka otsikon että "onks se nyt pimahtanut, siis tää ei voi olla asenteeltaan sitä, millaiselta se otsikon mukaan on", ja onneksi et ruvennut kertomaan niitä piristyksiä nyt:D
    Siis en yllättynyt tekstistä negatiivisesti.

    Mut inhottava kammottavan yleinen ja kuvottava ilmiö tässä "hyvinvointivaltiossa". Meidän pitäisi olla sivistyneitä ja älytä et se porno on roskaa, mut sit katsojaluvut on korkealla. Ja sit väitetään just ettei se ketään haittaa&henkilän oma asia.

    Itse rehellisesti tunnustan etten pornoa ole katsonut, en halua katsoa, oksentaisin sisälmykseni ja aivoni ulos jos näkisin ja itkisin silmät päästä. Plus miehet on KAMALAN pelottavia kun ne himoitsee naisia... Ja pornografinen naisten esineellistäminen, joka nyt heijastuu miten lie aina elämään, niin saa inhoamaan sitä, että on nainen. Sit lopulta ei halua olla nainen, eikä kaunis.
    (MM. Huudellaan "kohteliaisuuksia" takapuolesta, vaikka oikeesti se on pelkkää himoa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ootko lukenu kirjaa "valloittava salaisuus"? Jos et nii suosittelen!! Se kertoo millaseks Jumala on luonu naiset ja mitä se todellinen kauneus on. Siinä puhutaan myös just tosta mitä säki sanoit et lopulta ei halua enää olla kaunis ja nainen koska maailma saa tuntemaa nii sillä miten kohtelee. Mun mielestä kirja oli täyttä totuutta ja sai monessa vaiheessa tajuamaa et wau siks ajattelen jollai tietyllä tavalla koska naiset on tarkotettu ajattelee nii! Totuus tekee vapaaksi! Enjoy:p

      Poista
    2. Joo, oon lukenut sen kirjan :D
      Mä oon vaan tavallinen suomalainen kovakallo;)
      Kiitos kuitenkin:D

      Poista
  2. Kiitos Tommi rohkeesta kirjoituksesta! Arvostan. Yleensä tästä aiheesta kirjoittaa keski-ikäiset ihmiset, jotka eivät enää pelkää kasvojensa menettämistä (=kaikki on jo menetetty elämän kovissa kouluissa?) mut se kun sun ikäinen nuori sälli kirjoittaa pornosta näin, niin ei voi kuin todeta, että oot aika kova jätkä! Ja samalla pehmeä (=lue: inhimillinen). Tää yhdistelmä vahvuutta ja pehmeyttä on sun ehdottomasti merkittävin vahvuutesi elämässä - älykkyyden ohella. :) Loistavaa Tommi!

    VastaaPoista