keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Mitä mun päässä liikkuu?

Sitä ei moni tiedä ja harva arvaa. Ainahan voi kyseenalaistaa myös sen, liikkuuko siellä ylipäänsä mitään :D Ei taaskaan aavistustakaan mistä tuli idea kirjottaa tällasesta aiheesta, mutta jo idean syntyminen kertoo siitä että jotain sielläki vissiin tapahtuu. Tässä joitaki ajatuksia asiasta:

Musiikkia. Sellasia hetkiä on käsittämättömän vähän ettei mikään biisi sois päässä, oli se sitte ihanaa tai äärimmäisen rasittavaa ;D

Suunnitelmia. Tarkemmin aatellessani huomaan miettiväni suhteellisen paljon eri suuruusluokkien asioita etukäteen: millä meen kouluun tai nuorteniltaan seuraavana päivänä, mihin lähen linturetkelle koulun jälkeen, otanko tummaa vai vaaleeta leipää, millon voisin löytää hyvän tilanteen piristää jotakuta, mitä teen lukion jälkeen... Listaa vois jatkaa loputtomiin, asioitten kaavaileminen on toisaalta hyvä ja toisaalta huono juttu. No, myönnettäköön että mun aikataulut on yleensä tosi avoimia tilanteen mukaan improvisoinnille ja muuttujille :DD

Ihastus. Yks sana, joka riittää kertomaan kaiken tarvittavan <3

Pimeyttä. Ajatuksia, joita en ees haluais ajatella: toisten halveksimista, ennakkoluuloja ja muuta negatiivista. En haluu antaa mun ajatuksista liiotellun hyvää kuvaa, kyllä siellä se huonoki puoli on.

Pohdintoja. Osa niistä pääsee tänne blogiinki asti, osa jumittuu mun sensuuriseulaan tai jää muuten turhan abstraktille tasolle :D Päivän aikana käydyt keskustelut ja muutki tilanteet herättää käsittämättömän paljon ajatuksia, joista osa on aivan naurettavia ja osa yllättävänki järkeviä.

Jumala. Tulihan se sieltä ;D Rukoilen päivittäin melko paljon kavereitten, omien juttujen ja vaikka minkä isompien kokonaisuuksien puolesta kun kutsumusta kerta on. Ei-kristillisestä näkökulmasta esirukousta voi olla vaikee ymmärtää, mutta tarkotus on positiivinen ja seuraukset myös ;)

Ei mulla muuta. Yrittäkää tollasesta sekamelskasta sit ymmärtää ;DD

2 kommenttia:

  1. Heh kaiken näkösiä juttuja sun päässä liikkuu:) mut ei huonoja, tosi helppo samaistua sun ajatuksiin:)

    VastaaPoista