keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Ahvis -17

Tämänvuotinen Ahvis eli Ahvenanmaan linturalli on nyt kisattu! Edellisestä kerrasta ehtikin jo kulua turhan paljon aikaa. Helsingin yliopiston bilsa-ainejärjestön Symbioosin järjestämä Ahvis on vähitellen kasvanut Suomen suurimmaksi linturallitapahtumaksi, ja ideana on kerätä joukkue ja retkeillä Ahvenanmaata ristiin rastiin yhden vuorokauden ajan yrittäen löytää mahdollisimman monta lintulajia.

Ottakaa siitä söpö Ahviksella kuvattu hippiäinen että jaksatte lukea loppuun :)
Viimekertaisten hankaluuksien jälkeen luulin kaiken sujuvan huomattavasti kivuttomammin autojoukkueessa ja vapaana armeijan aikatauluista. Vaan kuinkas sitten kävikään? Viisihenkisestä joukkueestamme sairastuivat sekä kapteeni että kuski noin viikon varoitusajalla, ja arvatkaapa huviksenne, kuka korvasi molemmat virat samalla kertaa :D Onneksi saimme alkuperäistä kokoonpanoa vielä vahvistettua yhdellä viime hetken paikkaajalla, ja team Yöhutikka oli valmis lähtöön.

Syrinxin kunniaa puolustettiin ihan kunnon valmistautumisella.
Ongelmat eivät kuitenkaan loppuneet tähän. Matkat sujuivat ongelmitta, mutta synkät sääennusteet osoittautuivat paikkansa pitäviksi ja perillä odotti sama ankea harmaus kuin muuallakin. Jo illaksi oli luvattu sadetta ja yön ajaksi tuulen voimistumista, joten lähdimme ajamaan kohti Eckerötä suunnitelmanamme yrittää nähdä edes muutama merilintu ennen staijauksen eli muutontarkkailun olosuhteiden muuttumista sietämättömiksi. Matkalla näimme kymmenen minuuttia ennen kisa-ajan alkua hiirihaukan ja harkitsimme linnun läheisyyteen jättäytymistä, mutta päätimme silti jatkaa eteenpäin. Saa veikata, nähtiinkö sitä lajia enää :D

Sade alkoi melko pian kisan käynnistymisen (klo 17) jälkeen, mutta mereltä nousseeseen sumuun verrattuna se oli pieni pulma. Kun selkeää näkyvyyttä oli pahimmillaan vain joitakin kymmeniä metrejä, muutontarkkailusta oli turha haaveillakaan. Todettuamme sumuseinän tuijottamisen ajanhukaksi vaihdoimme taktiikkaa ja lähdimme etsimään metsälajeja. Skagin tien varrella teimme erinomaisen pysähdyksen, joka tuotti listalle esimerkiksi kolme neljästä usein hankalasta tiaislajista, teeren ja pesänsä ympäristössä innokkaasti kailottavan palokärkipariskunnan. Illan kääntyessä pikkuhiljaa hämärämmäksi palasimme hiirihaukkapaikalle, mutta lintu oli tietenkin jo häipynyt ja muutkin lisähavainnot jäivät vähäisiksi. Viimeisen valon käytimme merenrannalla, ja saimme huonosta näkyvyydestä huolimatta vielä pari peruslajia lisää.

Tämä merikotkakuva kertoo jotakin yleisestä näkyvyydestä.
Havainnointi ei kuitenkaan lopu pimeän tuloon, vaan pöllöjen etsiminen vasta alkaa siitä. Yllättäen varpuspöllö huuteli itsensä listalle jo kolmannella pysähdyksellä! Enempiä pöllöhavaintoja ei kuitenkaan tullut, ja samoin epäonnistuivat luhtakanan ja kaulushaikarankin etsintäyritykset. Vältettyämme törmäämästä pariin hirveen, lukuisiin metsäkauriisiin ja suojavärinsä pettämään ylipukeutuneeseen metsäjänikseen ajelimme Idrottscenterille nukkumaan jo yhdentoista maissa. Ensimmäisen päivän lajisaldoksi jäi 49.

Ahvenanmaalla on uskomattoman paljon kauriita, joten ei ihme, jos joku välillä kuolee.
Yö jäi monelle muulle joukkueelle lyhyeksi, mutta itse lähdimme vasta aamukuuden kieppeillä liikenteeseen. Sään paranemista ei nimittäin ollut odotettavissa vielä pitkiin aikoihin, ja ajattelimme kunnon yöunen olevan kokonaisuuden kannalta tärkeämpää kuin epätoivoisen pöllönmetsästyksen. Hakeuduimme siis Hammaruddan rantakalliolle auringonnousun aikoihin ja totesimme huonon näkyvyyden lisäksi sateen olevan rankempaa kuin missään vaiheessa tätä ennen. Kovasti elämänpinnaksi toivomaani merisirriä oli turha kuvitellakaan näkevänsä, ja ainoa ohi lentänyt ruokkikin menetettiin, kun muut eivät ehtineet huomata sitä. Luotokirvinen ja västäräkki tarjosivat sentään pienen valonpilkahduksen, mutta jatkoimme parin tunnin jälkeen matkaa. Lohduttauduimme sillä, että samat sääolosuhteet koskivat muitakin :D

Läheisillä lomamökeillä tehty pysähdys kannatti - saimme listalle kuusi uutta lajia, joiden joukossa oli jopa ensimmäinen päiväpetolintumme merikotka. Tavallisimmatkin petolinnut olivat tuhruisella kelillä täysin piilossa, joten edes tavallisimman lajin näkeminen lämmitti hieman. Pysähdys olisi kuitenkin saanut olla hieman pitempikin, sillä ehdimme jo siirtyä Maarianhaminan nurkille Ramsholmenin lehtoon. Olimme juuri nousseet autosta, kun mahdollisten harvinaisuuksien tiedotusta varten perustettu wappiryhmä ilmoitti avosetin löytymisestä arviolta puolen kilometrin päästä edellisestä pysähtymispaikastamme. Tämä kahlaajalintu oli jopa meikäläiselle kokonaan uusi laji, joten elispaineet veivät turhautumisesta voiton ja kaahasimme takaisin. Matkalla näimme sentään kisamme ensimmäisen ja ainoan tilhiparven - vaikea laji sekin.

On se avosetti komia, vaikka olosuhteet eivät täysin oikeutta teekään.
Tyylipuhtaan bongauksen onnistuttua palasimme Ramsholmenille ja löysimme odotetun pähkinänakkelin. Viereinen Torpfjärden sen sijaan oli aivan sumussa, emmekä saaneet paikalta juuri muuta kuin haapanan. Vaikka havainto ei tässä vaiheessa paljoa innostanut, olimme lopulta toinen kahdesta lajin löytäneestä joukkueesta koko kisassa :D Maarianhamina tuotti pettymyksen huonolla näkyvyydellään ja esimerkiksi selkälokki ja pulu jäivät puuttumaan, joten lähdimme kohti aiottua lopetuspaikkaamme Hagan peltoja. Saimme monta piristävää lajia lyhyessä ajassa, ja kisa-aikaa oli sateen jälleen voimistuessa reilut pari tuntia jäljellä. Näin ollen valitsimme fiilispohjalta tuntemattoman paikan kartalta ja lähdimme ajamaan sinne saadaksemme viimeisen kahdeksankympin haamurajaan tarvittavan lajin. Kun esimerkiksi Suomen runsaimpien lintujen kärkikymmenikköön kuuluva vihervarpunen puuttui edelleen, mahdollisuuksia sentään oli.


Sundin kuntaan päästyämme sää osoitti vihdoin paranemisen merkkejä, mutta uusia lajeja ei vain kuulunut. Valitsemamme paikka osoittautui tyhjäksi, mutta jatkoimme yritystä valitsemalla uuden paikan ja pitämällä ajomatkojen aikana silmät tarkkana petolintuja varten. Lopulta ajoimme väärään paikkaan, ja parin kilometrin mittaisen mökkitieverkoston takana odotti jälleen uusi ranta. Yhden lajin toiveemme toteutui vihervarpusen muodossa heti autosta noustuamme, mutta merinäkymän tarkistus tuotti myös mahdollisuuden paikata ruokin menetys (lintuja oli pitkälti toistasataa!) ja pian jopa kevään ensimmäinen kuikka viuhtoi yli. Viimeiset puolisen tuntia käytimme takaisin Idrottscenteriä kohti ajamiseen, ja kellon näyttäessä 16:45 näimme auton ikkunasta vielä yllätysfasaanin tiellä. Kisa-aika päättyi, ja minuutti sen jälkeen ylitsemme lensi petolintu. No, onneksi se ei ollut hiirihaukka vaan pelkkä merikotka :D

Pääsimme lopulta siis 83 lajiin, joka vaikutti olosuhteisiin nähden kelvolliselta tulokselta. Purkutilaisuudessa silti kuumotti, kun tiesimme saman lukeman riittäneen edellisvuonna vain noin viidenteentoista sijaan, ja joukkueita oli sentään 47. Joukkue toisensa jälkeen kuitenkin lopetti selvästi pienemmällä lajimäärällä, ja saimme kuikasta jopa ässälajin eli olimme ainoa sen havainnut joukkue. Suureksi yllätykseksemme tulos riitti jaettuun neljänteen sijaan - voittajallakin oli vain 90 lajia, ja erot seuraaviin olivat vielä pienempiä! Tätä kirjoitettaessa lopullinen sijoituksemme ei ole vielä selvinnyt, mutta viiden parhaan joukkoon pääseminen ylitti kaikki odotukset ja oli muutenkin hieno suoritus joukkueelta, josta vain meikäläinen on ollut Ahviksella edes kerran aikaisemmin :D Kyllä kelpasi mennä nukkumaan.

Ja tähän kelpasi herätä.
Sunnuntaiaamuna sää oli muuttunut totaalisesti, ja ulkona tuntui jo lähes kesäiseltä. Miellyttävän pinnapaineettoman linturetken aikana näimme vielä kymmenkunta rallissa näkemättä jäänyttä lajia, mutta se ei onneksi enää harmittanut. Jyväskylässä satoi palatessa lunta, mutta tulipa koettua edes puolikas kesäinen päivä jo huhtikuun alussa. Kiitokset mukana olleille ja kotirintamalla tsempanneille tästä reissusta, tästähän voisi vaikka tehdä perinteen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti