Tuntomerkit
Korvamadon munat ja toukkavaiheet ovat mikroskooppisen pieniä, minkä vuoksi ne jäävät yleensä huomaamatta. Tavallisimmin korvamadon tunnistaakin vasta, kun on jo liian myöhäistä ja tartunta on tapahtunut. Ihmisessä loisiva aikuinen mato on valkoinen tai läpikuultava ja saattaa pituudeltaan yltää jopa lapamadon mittoihin eli useampaan metriin, mutta sen paksuus ei useinkaan ole edes millimetriä. Koska korvamatoa harvemmin nähdään, tunnistaminen tapahtuu helpoimmin oireiden perusteella (ks. Oireet).
Levinneisyys ja elinympäristö
Laji on levinnyt ihmisen seuralaisena lähes kaikkialle maailmaan. Isäntäeliöt ovat loisen tärkeintä elinympäristöä, joten korvamatoja on siellä, missä ihmisiäkin on. Tartunnan saa kuitenkin helpoimmin musiikille tavalla tai toisella altistuneessa ympäristössä sekä sisä- että ulkotiloissa.
Elintavat
Kuten esimerkiksi bakteereja, korvamadon munia ja niistä kehittyviä prokerkoiditoukkia on inaktiivisessa tilassa pinnoilla ja ilmassa lähes kaikkialla, minne ihmiset niitä tietämättään levittävät. Tietynlaiset ääniaallot aktivoivat niiden kehittymisen plerokerkoiditoukiksi, jotka kykenevät infektoimaan ihmisiä. Nämä toukat liikkuvat ilmassa passiivisesti ääniaaltojen mukana ja päätyvät siten ihmisen korvakäytävään, missä ne kasvavat aikuisiksi. Aikuisen korvamadon elinikä on yleensä korkeintaan tunteja, mutta pitkäikäisimmät yksilöt voivat elää jopa viikkoja. Usein ne myös tunkeutuvat korvakäytävän läpi aivoihin ja elävät siellä.
Lisääntyminen
Korvamato on isäntäspesifi laji, joka kykenee lisääntymään vain ihmisessä. Lintujen on toisinaan havaittu toimivan väli-isäntinä, mutta tämä elämänkierron vaihe ei ole lajin lisääntymiselle välttämätön. Korvamadot voivat lisääntyä sekä suvullisesti että suvuttomasti, mutta suvullisen lisääntymisen tuloksena syntyvät madot elävät yleensä pidempään. Parittelun jälkeen aikuinen naaras laskee munansa ihmisen korvakäytävään, josta ne joutuvat ulos - mitä voimakkaampi ilmavirtaus käy toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sitä tehokkaammin munat leviävät. Korvamato voi tarttua myös suoraan ihmisestä toiseen.
Ravinto
Lajin pääasiallista ravintoa ovat huonokuntoiset aivosolut. Korvamadon ruoansulatusjärjestelmä on kuitenkin heikosti kehittynyt, mikä osaltaan selittää useimpien yksilöiden lyhytikäisyyden.
Oireet
Korvamato saa ihmisessä aikaan monenlaisia oireita sekä fyysisellä että psyykkisellä tasolla riippuen yksilöllisesti vaihtelevasta luontaisesta vastustuskyvystä. Tavallisimpia ja lievimpiä oireita ovat rytmikäs liikehdintä tai naputtelu, hyräily ja viheltely. Loisinnan intensiteetin kasvun ei ole havaittu altistavan muille loisinfektioille, eikä laji ole yleensä varsinaisesti vaarallinen vaan lähinnä kiusallinen. Vakavimmat korvamatotartunnat voivat kuitenkin johtaa unettomuuteen, mielenterveysongelmiin tai jopa kuuroutumiseen. Alalaji tinnitus on erityisen epämiellyttävä.
Muuta
Korvamatoinfektiolta suojautuminen on vaikeaa, mutta parhaat konstit siihen ovat korvatulpat, kuulosuojaimet tai äänieristetty tila. Tartunnan saanut voi yleensä vain odottaa madon kuolemaa, mutta oikeanlaisella musiikkiterapialla on havaittu olevan lupaavia vaikutuksia. Vahvistamattoman tiedon mukaan poikkeuksellisen paksun korvamadon voisi lapamadon tavoin vetää ulos, jos sen toisesta päästä saa otteen. Korvamato sekoitetaan joskus sukulaislajiinsa laiskamatoon (Diphyllobothrium flegmaticum), joka saa ihmisessä aikaan lorvikatarrin. Oireet ovat kuitenkin yleensä päinvastaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti