Eläinkunnan ihmeitä 1 - Rantaleijona

Tämä uusi sarja esittelee vähän tunnettuja elukoita, joista tavanomaiset luontodokumentit harvemmin puhuvat.

Tällä kertaa tutustumme rantaleijonaan (Panthera ego, vrt. leijona Panthera leo). Nimestään huolimatta rantaleijona eroaa monelta osin varsinaisista kissaeläimistä, ja se onkin luokiteltu kuuluvaksi vesipetojen heimoon. Rantaleijona on kaukaista sukua myös korttihaille.

Tuntomerkit

Rantaleijonien ulkonäkö vaihtelee suuresti iän ja sukupuolen mukaan, mutta yhteistä niille on voimakas rusketus. Toisinaan yksilön ikä voidaan määrittää ruskean sävyn mukaan. Rantaleijonat ääntelevät hyvin vaihtelevasti, mutta soitimella olevat urokset houkuttelevat usein naaraita tunnusomaisella "huiit-fiuuu"-vihellyksellä. Ääntelyä saatetaan tehostaa erilaisilla eleillä.

Levinneisyys ja elinympäristö

Rantaleijonia tavataan pääasiallisesti merten hiekkarannoilla lämpimillä alueilla yleisenä kautta koko maailman. Pienempiä populaatioita elää myös järvien rannoilla ja kallioisilla merenrannoilla. Suomessa rantaleijona elää levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla, ja suuri osa maamme kannasta muuttaakin useiden lintulajien tavoin etelämmäksi säiden viilentyessä. Monet kotimaisista rantaleijonista talvehtivat Välimeren ympäristössä tai Kanarian saarilla, mutta merkittävän osan on todettu vaeltavan jopa Thaimaaseen asti.

Elintavat

Rantaleijonaa pidetään laumaeläimenä, mutta lisääntymisajan ulkopuolella varsinkin urokset elävät yleensä yksin. Tällöin niitä voi olla vaikea löytää, joskin yksittäisiä rantaleijonia eksyy toisinaan solariumeihin tai punttisaleille. Rantaleijonat voivat vaellella jopa tuhansien kilometrien matkoja parhaiden elinympäristöjen välillä. Vaikka rantaleijonat osaavat uida, niiden uimataito ja varsinkin sen käyttöaktiivisuus vaihtelevat huomattavan paljon yksilöllisesti. Lajilla on hyvin vähän luonnollisia vihollisia, joista merkittävimmät ovat valkohai ja tiikerihai - hait saattavat hakeutua rantaleijonien soidinpaikkojen läheisyyteen saalistamaan uivia yksilöitä. Rantaleijonat voivat kuitenkin olla myös uhkana toisilleen.

Lisääntyminen

Laji suosii ryhmäsoidinta, miltä osin rantaleijona on verrattavissa esimerkiksi teereen. Näiden metsäkanalintujen tapaan rantaleijonillakin on tietyt "soidinareenat", jonne urokset soidinaikanaan kerääntyvät ottamaan mittaa toisistaan ja houkuttelemaan naaraita. Kokeneimmat valtaavat parhaat ja keskeisimmät paikat, ja nuoremmat yksilöt joutuvat tyytymään reunapaikkoihin tai hiljaisempiin rantoihin. Rantaleijonat tappelevat fyysisesti keskenään vähemmän kuin metsot tai teeret; voimasuhteet ratkeavat useammin pelkällä pullistelulla ja ulkoisten ominaisuuksien (lihakset, rusketus, pankkitili tms.) vertailulla. Joissakin merenrantapopulaatioissa urokset kilpailevat myös surffauksessa. Monet urokset pyrkivät houkuttelemaan mahdollisimman paljon naaraita luokseen, mutta vakituisesti monogamisia yksilöitäkin tavataan. Kuten joillakin kahlaajalinnuilla, osa naaraista on soitimella jopa uroksia aktiivisempia. Rantaleijonien soidinaika määräytyy ulkolämpötilan mukaan, ja lähellä päiväntasaajaa ne voivat lisääntyä jopa ympäri vuoden.

Ravinto

Rantaleijonat ovat kaikkiruokaisia ja kykenevät käyttämään ravinnokseen sitä, mitä kulloinkin on tarjolla. Tavallisimmin ne saalistavat kuitenkin hedelmiä, grilliherkkuja tai roskaruokaa. Jotkin "miestennielijän" maineen saaneet naarasyksilöt ovat innoittaneet urbaanilegendoja ihmissyöjärantaleijonista, mutta laji on pääosin ihmiselle harmiton.

Muuta

Rantaleijona on Espanjan kansalliseläin. Varsinkin maan etelärannikolle on perustettu lukuisia suojelualueita, joille kerääntyy runsaasti rantaleijonia koko Euroopasta. Lisäksi laji on maailmanlaajuisesti valokuvaajien, taiteilijoiden ja kuvanmuokkaajien suosiossa; kuvia hyödynnetään mainonnassa erityisen ansiokkaasti.