tiistai 19. toukokuuta 2015

Kohti kärsimyksen ongelmaa - ja sen yli?

Kärsimyksen ongelma on yksi yleisimpiä perusteluja sille, miksi Jumalan olemassaolo olisi mahdotonta tai ainakin hyvin epätodennäköistä. Koska maailmassa on kärsimystä, Jumala - jos sellainen on - ei ainakaan voi olla yhtä aikaa hyvä, rakastava ja kaikkivaltias. Yksinkertaista?

Ei välttämättä näin yksinkertaista. Jos asiaa tarkastellaan kristillisestä näkökulmasta, yksi keskeinen kysymys nousee ratkaisevimmaksi yli muiden: voiko Raamattuun luottaa? Raamatussa esitetään paitsi Jumalan toimintaa ja olemusta koskevia väitteitä, myös runsaasti lupauksia kelle tahansa lukijalle. Mikäli Raamattu todella on kaikkivaltiaan Jumalan sanaa, nämä väitteet pitävät paikkansa ja lupauksiin voi luottaa. Kristinusko lähtee tällaisesta oletuksesta, joten se on välttämätön lähtökohtahypoteesi myös tälle tarkastelulle.

Raamatun mukaan kärsimys tuli maailmaan seurauksena ihmisen vääristä valinnoista, jotka ovat seurausta vapaasta tahdosta. Vapaa tahto puolestaan on seurausta Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan. Rakkauteen ei voi pakottaa, vaan aito rakkaus on nimenomaan vapaaehtoista aivan kuten inhimillisissäkin kuvioissa. Jos Jumala siis olisi luonut maailman, jossa väärin valitseminen ja sitä kautta kärsimys olisivat mahdottomia, ihmisellä ei olisi vapaata tahtoa. Vaikka osa kärsimyksestä ympärillämme, kuten luonnonkatastrofit, ei ole suoranaisesti ihmisen syytä, suurin osa siitä taatusti seuraa nykyäänkin vapaan tahdon väärinkäytöstä. Maailmassa on aivan tarpeeksi resursseja esimerkiksi köyhyyden ja nälänhädän poistamiseen, joten nämä ongelmat ovat ensisijaisesti ihmisen ahneuden ja itsekkyyden seurausta siinä missä sodat ja ihmiskauppakin. Myös luonnonmullistusten aiheuttamasta kärsimyksestä suuri osa pystyttäisiin välttämään, jos köyhiä ihmisiä ei käytännössä pakotettaisi asumaan riskialtteimmilla alueilla.

Vaikka kärsimyksen olemassaolo olisikin pohjimmiltaan ihmisen syytä, eikö kaikkivaltias Jumala olisi jo voinut poistaa sen kokonaan? Meidän näkökulmastamme kärsimys kyllä näyttää usein turhalta, mutta se ei automaattisesti tarkoita samaa Jumalan näkökulmasta. Kaikkivaltiaalle ei olisi temppu eikä mikään järjestää maailmanhistoriaa niin, että pahoillakin asioilla voi olla pidemmällä aikavälillä hyviä seurauksia. On esimerkiksi täysin mahdollista, että yksi ihmiskaupan vuoksi kärsinyt ihminen ryhtyy kärsimyksensä seurauksena toimenpiteisiin, joiden seurauksena ihmiskauppa ja sen aiheuttama kärsimys vähenee huomattavasti. Jumala ei ole jättänyt maailmaa yksin kärsimään, vaan auttaa halukkaita toimimaan pahuuden vähentämiseksi.

Toistaiseksi on kuitenkin tarkasteltu kärsimystä lähinnä yleisellä tasolla ja suhteessa Jumalan kaikkivaltiuteen. Kuinka Raamatun ajatus hyvästä ja rakastavasta Isästä sopii tähän kuvioon, kun mukaan otetaan jokaisen ihmisen yksilötasolla kohtaama kärsimys?

Mahdolliset vastaukset saa huomattavasti konkreettisemmalle tasolle hakemalla rinnastusta inhimillisestä isän ja lapsen välisestä suhteesta. Kaikki, mitä lapsi itse tahtoisi, ei ole todellisuudessa hänelle hyväksi, ja tämän isä tietää lasta paremmin. Pettymykset ovat luonnollinen asia ja auttavat tasapainoiseksi aikuiseksi kasvamisessa, ja myös rakastava isä voi rankaista lastaan vääristä asioista ohjatakseen häntä oikeaan suuntaan - jos lapsi jatkaisi väärää tietä, hän voisi kärsiä tulevaisuudessa vielä enemmän. Vastaavasti Jumala tietää meitä paremmin, mikä on meille hyväksi, ja käyttää myös vastoinkäymisiä vahvistaakseen meitä ja viedäkseen oikeaan suuntaan. Rajatkin ovat rakkautta, ja niiden avulla vältymme kasvamasta pilalle hemmotelluiksi kakaroiksi, jotka saavat aina oman tahtonsa läpi ja käyttäytyvät toisia lapsia kohtaan sietämättömän ärsyttävästi.

Jumala ei isänä myöskään ole kepin ja porkkanan kanssa heiluva pedagogi, joka jää taitavuudestaan huolimatta kylmäksi ja etäiseksi, vaan hän tahtoo elää suhteessa kanssamme rakkautensa vuoksi. Isä, jonka toiminnasta puuttuu läheinen vuorovaikutus ja jota lasten tekemiset eivät lainkaan kiinnosta, ei ole rakastava vaan välinpitämätön. Itse asiassa yksi Raamatun keskeisimpiä opetuksia on se, että ihminen luotiin alun perin Luojan yhteyteen täydelliseen rakkaussuhteeseen ja ainoastaan tämän yhteyden löytäminen uudelleen tuo elämäämme todellisen tarkoituksen. On siis aivan mahdollista, että Jumala sallii osan kärsimyksestämme siksi, että se saisi meidät kääntymään Hänen puoleensa ja löytämään täydellisen rakkauden. Vaikka joutuisimmekin kärsimään hieman, sen salliminen on rakkautta, jos se varjelee meidät monin verroin suuremmalta kärsimykseltä tulevaisuudessa. Mikäli ihminen todella on luotu Jumalan yhteyteen, onnellisuus ilman Jumalaa ei pidemmän päälle toimi.

Tietenkin on mahdollista, ettei Raamattuun voikaan luottaa. Tällöin on joko mahdollista tarkastella muiden uskontojen esittämiä ratkaisuja kärsimyksen olemassaoloon (mikä vaatisi täysin oman tekstinsä) tai miettiä ateistista vaihtoehtoa. Harmi vain, että naturalistinen vastaus kärsimyksen ongelmaan on loogisesti sovellettuna se, ettei kärsimyksellä ole mitään merkitystä hyvässä eikä pahassa. Jos kaikki on pohjimmiltaan seurausta sattumasta sekä täysin tarkoituksettomista ja ohjaamattomista prosesseista materian maailmassa, elämässä on tuskin ylipäänsäkään mitään muuta järkeä kuin tavoitella turhia nautintoja ja selvitä hengissä kunnes on onnistunut jatkamaan sukuaan. Tällainen selitys ei näytä tyydyttävän edes niitä, jotka sanovat siihen uskovansa, sillä käytännössä valtaosa heistäkin elää ikään kuin jokin tarkoitus olisi.

Mutta millaisia ratkaisuja Jumala Raamatun kautta antaa kärsimyksen ongelmaan? Ensinnäkin Hän lupaa kärsimysten poisottamisen sijaan olla vierellämme niiden koittaessa ja antaa voimaa kestää ne, ja Jeesus ymmärtää meitä täysin kärsittyään itse koko maailman syntien edestä. Toiseksi Jumala lupaa johtaa kaikki asiat lopulta niiden parhaaksi, jotka Häntä rakastavat. Kolmas melkoisen suuri lupaus on se, että luomakunnan tämänhetkinen tila on vain väliaikainen ja kerran kaikki kärsimys todella otetaan pois. Jos Raamattuun todella voi luottaa, nämä lupaukset pitävät paikkansa ja konkretisoituvat taatusti sen kohdalla, joka turvaa Jeesukseen ja uskoo ne omalla kohdallaan tosiksi. Jos Raamattuun todella voi luottaa, Jumalalla on elämällesi hyvä suunnitelma, mutta hän kunnioittaa rakkaudessaan vapaata tahtoasi ja siksi jopa päätöstäsi hylätä se. Tämä ero ei suinkaan ole yhdentekevä, joten omaa kantaansa näihin asioihin kannattaa todella miettiä.

Itse pidän Raamatun vastausta uskottavimpana ja uskon jo nähneeni Jumalan lupausten toteutumista elämässäni, mutta älä nielaise mitään vaihtoehtoa pureskelematta! Tahtosi on vapaa pohdintaan ja käytännön kokeiluun. Kärsimys voi olla toistaiseksi välttämätöntä, mutta ongelmana sen ei tarvitse olla ylitsepääsemätön.

5 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, mukava lukea vaihteeksi ajatuksella perusteltua tekstiä aiheesta. Kuitenkin, näin ateismiin taipuvaisena, herätti se minussa muutamia ajatuksia ja kysymyksiä. Ensinnäkin koen päättelyssä ongelman ns. "merkityksettömän" kärsimyksen muodossa. Kuvitellaan hyvinkin epämukava (joskin ikävä kyllä varsin todellinen) tilanne, jossa tyttölapsi myydään seksiorjaksi hyvin nuorena. Orjuudessaan häntä jatkuvasti käytetään seksuaalisesti hyväksi, alistetaan, pahoinpidellään ja pidetään nälässä. Lopulta hän kokee kivuliaan ja tuskaisen loppunsa erään asiakkaan liian kovan kohtelun seurauksena. Miksi rakastava jumala sallisi viattomalle lapselle näin hirveän elämän? Oletetaan myös, että hän ei ole koskaan kuullutkaan kristinuskosta tai Raamatusta. Käytännössä kärsimys ei siis voi mitenkään kasvattaa ja ohjata häntä lähemmäksi jumalaa, vaan se on merkityksetöntä ja sokeaa. Toki tämä kärsimys on muiden ihmisten aiheuttamaa ja sen voisi ehkä ajatella olevan seurausta yleisestä ihmislajin suorittamista paheista, mutta miksi pienen tyttölapsen pitäisi kärsiä tästä? (vieläpä ilman mahdollisuutta omaan vapaaseen tahtoon asian suhteen) Lisäksi jatkan tukalaa skenaariota ihmettelemällä, miksi rakastava jumala ei ole ilmoittanut itsestään koko maailmalle tasa-arvoisesti, antaen siten kaikille tasapuolisen mahdollisuuden löytää häneen taas yhteys ja siten mahdollistaa pelastumisen? Miksi hän antoi yhdelle porukalle tehtäväksi käännyttää muut, vaikka olisi hyvin voinut tämän itsekin tehdä.

    En myöskään täysin ymmärrä antamaasi esimerkkiä ihmiskauppaan liittyen. Siinä jumala mahdollistaa kärsimyksen, jotta se samainen kärsimys voisi vähetä yhden kärsijän kokemusten seurauksena (näin kankeasti esitettynä). Tämä pieni yhden ihmisen tekemä edistys koko asian parantamiseksi vain vaikuttaa hieman turhalta, jos alun alkaenkin olisi ollut mahdollistaa estää kaikki se. Varsinkin kun touhussa on varmasti monia aikaisemmin kuveilemiani ihmiskohtaloita mukana...

    Elämän tarkoituksettomuus ja sattumankauppa kaikessa taas on mielestäni varsin järkevä ajatus. Nykyisen tieteellisen käsityksen mukaan koko maailmankaikkeus sai alkunsa n. 13,82 miljardia vuotta sitten (Wikipedia). Yhden ihmisen kokema (keskimäärin 80 vuotta kestävä) elämä on tuhon aikajanaan asetettuna naurettavan pieni ja merkityksetön ajanjakso, millä ei koko universumia tarkastaltaessa ole vaikutusta yhtään mihinkään. Meille tuo elämänjakso on tietenkin merkityksellinen, sillä on hyvin mahdollista että se on ainoa laatuaan. Ennen ihmisen elämän tarkoituksen täytti juurikin mainitsemasi halu selviytyä ja jatkaa sukuaan, nähdä jälkikasvunsa kasvava ja ehkä pyrkimys luoda näille paremmat mahdollisuudet omaan selviytymiseen. Nykyään taas (ainakin länsimäaissa siis) selviytyminen on varsin helppoa ja elämä voi siten tuntua hieman "merkityksettömältä". Tällöin ihminen luonnostaan luo elämälleen merkityksiä ja tavoitteita, joihin pyrkiä tai pohtii illat läpeensä elämän tarkoitusta. (tähän ajatukseen voi myös linkittää hyvin Mazlovin tarvehierarkian http://fi.wikipedia.org/wiki/Maslow%E2%80%99n_tarvehierarkia ) Ihmisillä kun kovasti vain tuntuu olevan taipumus etsiä merkityksiä ja selityksiä hieman kaikelle, vaikka todellisuudessa niitä ei ehkä olekaan.

    Noh, siinähän tuli sitten tekstiä. Muuten kirjoituksesi selitti aihetta mielestäni hyvin, mutta tälläisiin ääritapauksiin pyytäisin vielä hieman tarkennusta. :)

    Hyvää kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Vau, oon erittäin positiivisesti yllättynyt! Tällaisia kommentteja oon aina toivonu :D

    Ensimmäisestä kysymyksestä: edelleenkään emme voi perustellusti väittää, että omasta näkökulmastamme täysin turhalta näyttävä kärsimys todella on sitä. Meillä ei rajallisuutemme vuoksi ole eikä tule vastauksia kaikkeen, mutta jos Jumala on sitä mitä väittää olevansa, mikään ei suuremmassa viitekehyksessä ole turhaa. Paitsi että esimerkkitapauskin voisi pidemmän päälle kääntyä jonkun muun kannalta hyväksi varsin monilla erilaisilla tavoilla, tytön itsensä tässä ajassa kokema kärsimys ei ole suuruudestaan huolimatta lainkaan verrannollista ikuiseen iloon Jumalan seurassa. Jos Jumala nimittäin todella on oikeudenmukainen heikkojen puolustaja, en näe mitään syytä miksei tällainen tyttö voisi pelastua (vrt. Jeesuksen vertaus rikkaasta ja köyhästä miehestä, Luukas 16:19–31). Raamatussa tästä puhutaan myös Roomalaiskirjeen ensimmäisessä ja toisessa luvussa - Jumala on ilmoittanut itsensä ns. yleisessä ilmoituksessa koko maailmalle, eikä ketään tuomita kadotukseen pelkästään siksi, ettei hän ole kuullut Jeesuksesta. Emme täysin tiedä, kuinka tämä käytännössä ilmenee, mutta jos Jumalaan todella voi luottaa niin ongelma se ei ole. Vaikka vaihtoehtoja on erilaisia, pointti oli, ettemme voi sanoa Jeesuksesta kuulemattomien joutuvan automaattisesti helvettiin, ja näin ollen tytön merkityksettömän tuntuinen kärsimys voi hänen omasta näkökulmastaankin saada onnellisen täyttymyksen iankaikkisuudessa. Mielenkiinnosta heittäisin kysymyksen jopa takaisin: millaisen vastauksen ateisti antaisi ajatukseen turhalta vaikuttavasta kärsimyksestä? Ovatko esimerkkitilanteen tyttö ja muut hänen kaltaisensa vain turhia heikkojen geenien ilmentäjiä, jotka suorastaan ”ansaitsevat” karsiutua luonnonvalinnan myötä pois?

    No, miksi Jumala käyttää maailmassa ennemmin ihmisiä kuin toimii itse suoraan? Tämä kysymys kattaa siis sekä sen, miksei Jumala evankelioi yksin koko maailmaa että sen, miksei hän yksinkertaisesti ota kaikkea kärsimystä pois kerralla vaan tekee sen vähitellen pienten ihmisten pienten tekojen kautta. Jos ihminen elää nykyisessä syntiinlankeemuksen alaisessa tilassaan luontaisessa kapinassa Jumalaa vastaan, suora puuttuminen asioihin ylhäältäpäin ei välttämättä parantaisi tilannetta (huomioiden vapaa tahtomme). Ihminen on tarkoitettu elämään paitsi Jumalan yhteydessä, myös yhteydessä toisiin ihmisiin, ja maailman muuttaminen ihmisten kautta Jumalan antaman rakkauden voimalla korjaa näitä molempia suhteita samaan aikaan - äärimmäinen rakkaudenosoitus tätä ajatellen oli Jumalan itsensä valinta tulla kärsiväksi ihmiseksi Jeesuksessa. Vaikka yhden ihmisen aikaansaama muutos voi näyttää turhalta suuressa mittakaavassa, sillä on aivan taatusti huomattava merkitys jokaiselle muutoksen kokeneelle ihmiselle erikseen. Samaan aikaan sillä on huomattava merkitys Jumalalle, joka iloitsee tällaisista teoistamme kuin isä lapsensa pienistäkin saavutuksista. Hän ei etsi ”voiton maksimointia” kohtaamalla massoja, vaan on valmis kohtaamaan jokaisen ihmisen henkilökohtaisesti.

    Lopuksi olisin todella kiinnostunut kuulemaan, miksi juuri ajatus elämän perimmäisestä tarkoituksettomuudesta on mielestäsi paras ja järkevin lähestymistapa. Mikä nostaa sen ylitse muiden? Muutkin kuin Mazlov voivat asettua psykologin asemaan ja väittää vaikkapa, että ihminen pyrkii luonnostaan kieltämään Jumalan olemassaolon kykenemättä kuitenkaan pakenemaan Jumalan asettamaa kaipuuta kohti jotakin korkeampaa sekä taipumusta etsiä merkitystä ja selityksiä.

    Toivottavasti onnistuin selventämään jotain :) Hyvää kevään jatkoa sulle myös, vaikka epäilenkin että tähän aiheeseen palataan vielä ;D

    VastaaPoista
  3. Pannahinen kun aivan unohtui tähänkin vastata. Pahoittelut siis myöhäisestä vastakommentista :D Kieltämättä mielenkiintoisia näkökulmia, minulle aivan uusia sellaisia.

    Ei, alistetut ja kärsivät ihmiset eivät ole heikkojen geenien ilmentäjiä ja ensimmäisenä jonossa luonnonvalinnan roskaämpäriin. Eihän asialla ole geenien kanssa oikeastaan mitään tekemistä, sillä oli pienen tytön perimä kuinka hyvä tahansa, isompi ja vahvempi täysikasvuinen yksilö jyrää silkalla massa- ja tieto-taitoylivoimalla. Ihmisten menestymisen vertailussa on nykypäivänä kovin vaikea muutenkin soveltaa luonnonvalinnan käsitettä, sillä rokotteiden, hyvinvointivaltioiden ja teknologian avulla ns. luonnotilassa perimänsä puolesta heti lapsena kuolevat yksilöt voivat elää täysin normaalia elämää ja jatkaa sukuaan. (ja kiitos tästä, itsekään en ilman apuja tässä istuisi) Toki evoluutio yhä vie ihmisiä johonkin suuntaan, mikä voi näkyä esimerkiksi sairauksia aiheuttavien geenien yleistymisenä tai satunnaisten uusien ominaisuuksien ilmenemisesnä, mutta varsinaista luonnonvalintaa on mielestäni melko vaikea todeta.

    Mutta se kärsimys, turha tai kasvattava, johtuu joko sattumasta, omasta tyhmyydestä tai muista ihmisistä. Usein toki myös näiden kombinaatiosta. Sattumaan (tässä yhteydessä olisi ehkä parempi puhua hyvin odottamattomista tapahtumista) on usein vaikea , jopa mahdoton, vaikuttaa. Oma tyhmyys taas on usein ihan itsestä kiinni, mutta ilman sitä ei ihminen opi. Muiden ihmisten toisille aiheuttama paha ja kärsimys taas on jokaisen vapasta tahdosta kiinni. Ihanaahan olisikin jos ihmiset oikeasti kohtelisivat muita kuin toivovat itseään kohdeltavan, mutta epäilen tämän koskaan universaalisti toteutuvan. (mutta toivotaan)

    Elämän perimmäinen tarkoituksettomuus ei ehkä ole paras tai järkevin, mutta toisaalta enpä ole itse ainakaan parempaan törmännyt. Lähes kaikissa uskonnoissa törmää ristiriitaisuuksiin joko pyhien kirjojen sisällä ja opeissa, mikä antaa aiheen epäillä tiedon totuudenmukaisuutta ja siten koko jumalan olemassaoloa. Jos jumalasta kertovaa teosta väitetään täysin todeksi ja sen tarjoavan vastaukset kaikkiin suurin kysymyksiin, ei siellä saisi olla yhtään loogista tai käsitteellistä virhettä, tai muuten tulee kyseenalaistaa kaikki lukemansa. Valitettavasti tälläinen fundamentalistinen uskon tulkinta monien uskontojen kohdalla tuottaa lähinnä ikäviä ihmisiä, jotka saattavat hurmoksessaan toimia jopa ohjeidensa vastaisesti... Tarkoituksettomuus taas on helppo hyväksyä, sillä tuolloin on vaikea ajautua samanlaiseen ristiriitaan. Toki ymmärrän että ajatus siitä että kaikki mennyt, nykyinen ja tuleva on merkityksetöntä voi olla hyvinkin ahidstavaa. Mutta toisaalta, silloin saa aikasemmin kuvailemmallani tavalla itse märittää elämänsä tarkoituksen, oli se sitten olla maailman paras kitaristi tai vain pyrkiä tuottamaan iloa läheisilleen.

    Jatkan keskustelua kysymällä, mikä tarkoitus maanpäällisellä elämällä kristinuskon näkökulmasta on? Onko se vain n. 80 vuoden koeaika, jonka perusteella päätetään viettääkö lopun ikuisuuden onnellisena taivaassa vai kärsien helvetissä (mikäs sen kärsimyksen tarkoitus muuten on?) Myös ikuinen oleminen kuulostaa hieman hassulta, suorastaan merkityksettömältä mielestäni ;)

    No siinäpä taas, kiitokset vastauksesta ja tasokkaasta keskustelusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :D Hyvä, että keskustelu jatkuu samalla tasolla :)

      Mutta asiaan. Myönnän, ettei oma ajatusketjuni pienen tytön geenien tapauksessa ollut tarpeeksi ehyt, täysikasvuisen esimerkkiyksilön tapauksessa ajatus olisi voinut toimia paremmin. Voisin muotoilla kysymyksen kuitenkin myös näin: mitä syytä ateistisesta näkökulmasta katsottuna on edes välittää jossakin toisella puolella maailmaa elävän ihmisen kärsimyksestä? Jos hänen elämänsä on joka tapauksessa pohjimmiltaan merkityksetöntä eikä hän lopulta ole luonnon mittakaavassa banaanikärpästä arvokkaampi, onko väliä, kuinka hän kuolee ja milloin? Altruismia on yritetty selittää evoluution näkökulmasta erilaisilla teorioilla ja ymmärrän nämä selitykset tilanteessa, jossa autettava on vaikkapa auttajan lähisukulainen, mutta universaalia ihmisarvoa pelkkä sattumankauppa ei mielestäni kykene selittämään. Luonto ei tunne hyvää eikä pahaa, joten onko ihmisellä mitään syytä olla poikkeus säännöstä? Petoeläin ei ole sen pahempi kuin kasvinsyöjä tai kasvikaan, vaan kaikki tekevät sitä mihin ovat sattumalta kehittyneet. Samoin yksi ihminen voi elää koko elämänsä täydellisen menestyksekkäästi alistamalla ja sortamalla toisia, eikä luonnosta löydy mitään syytä, miksi hänen pitäisi saada jonkinlainen rangaistus elämänsä tarkoituksen muovaamisesta tällaiseksi.

      Tämä on mielestäni suurin ongelma siinä, että jokainen voi itse keksiä tarkoituksen omalle elämälleen. Joku voi todella valita elämäntehtäväkseen tuottaa iloa läheisilleen, mutta toinen voi ryhtyä vapaasta tahdostaan ihmiskauppiaaksi eikä ilman (Jumalan määrittämiä) yleismaailmallisia hyvän ja pahan standardeja voida sanoa tämän tarkoituksen olevan sen väärempi kuin muutkaan. Kultaisen säännön kaltaisia moraaliperiaatteita ei voida johtaa luonnon toiminnasta, vaan ateistisesta näkökulmasta ne lienevät lähinnä ihmisten keskinäisiä sopimuksia enkä siksi näe täysin sitovia perusteita vaatimukselle noudattaa niitä. Toki ateisti voi toimia moraalisesti paljon oikeammin kuin uskonnollinen ihminen ja usein näin käykin, mutta naturalistisesta näkökulmasta hänellä ei näyttäisi olevan siihen syytä.

      Poista
    2. Seuraavaksi kaipaisin esimerkkejä mainitsemistasi virheistä ja ristiriitaisuuksista. Itse osaan puhua vain Raamatun puolesta, mutta siihen voin sanoa olevani hieman syvemmälti perehtynyt. Pintapuolisesti luettuna se voi toki vaikuttaa ristiriitaiselta, mutta suurimmat syyt tähän ovat aikamme länsimaisen kulttuurin erilaisuus muinaisen Lähi-idän ajattelu- ja ilmaisutapoihin nähden ja haluttomuus ottaa asioista todella selvää. Raamattu lienee maailman tutkituin kirja, mutta silti parhaatkin sieltä etsityt ristiriitaisuudet ovat lähemmässä tarkastelussa osoittautuneet vain näennäisiksi. Kun vuosisatojen kritiikin kestämiseen lisätään esimerkiksi historiallinen tarkkuus, tekstiin sisältyvien toteutuneiden ennustusten määrä ja ihmisten elämää todella hyväänkin suuntaan muuttava voima, kysymystä jumalallisesta alkuperästä ei voi sivuuttaa. On ilman muuta myös totta, että todella monet uskoviksi itseään kutsuvat toimivat täysin näiden ohjeiden vastaisesti, mutta mielestäni vika ei ole itse ohjeissa vaan ihmisluonnossa. Sellaista asiaa tuskin onkaan, jota ihminen ei vapaassa tahdossaan voisi käyttää sen aiottua tarkoitusta vastaan. Ohjeista voi kuitenkin aina tarkistaa, kuka toimii todella niiden mukaisesti ja kuka vain sanoo toimivansa – ristiriitaisten ja tekopyhien noudattajien löytyminen ei tarkoita, ettei annettuja ohjeita oikeasti kunnioittava elämä toimisi.

      Kristinuskoon sisältyy ajatus, että Jumalalla on jokaisen ihmisen maanpäälliselle ajalle henkilökohtainen suunnitelma. Yksityiskohtaisella tasolla nämä suunnitelmat poikkeavat toisistaan paljonkin ja suuri osa ihmisistä kieltäytyy ottamasta suunnitelmaansa vastaan, mutta pointti on siis, että niin kauan kun elämme täällä, on Jumalalla meille jokin potentiaalinen tehtävä. Toki tämän tehtävän pohja suuremmassa mittakaavassa on alkuperäisen yhteyden löytäminen ja parantaminen: yhteys Luojaan, yhteys toisiin ihmisiin ja yhteys luomakuntaan, jota jo ensimmäiset ihmiset asetettiin viljelemään ja varjelemaan. Tiivistettynä tehtävä voisi olla Jumalan rakkauden löytäminen, kokeminen ja jakaminen pimeään maailmaan eri tavoilla. Siitä puhuinkin jo edellisessä kommentissa, miksi Jumala ylipäänsä käyttää ihmisiä maan päällä.

      Jos joku joutuu helvettiin, se tapahtuu rangaistukseksi ja on hänen omaa syytään. Ihminen, joka nimenomaan tahtoo elää erossa Jumalasta, saa lisäksi vihdoin oman tahtonsa läpi tässä tilanteessa. Ikuisuuden ymmärtäminen ajasta käsin on luultavasti aikaan sidotulle ihmiselle jokseenkin mahdotonta, mutta mikä siitä tekee merkityksettömän kuuloista?

      Pahoittelen tekstin määrää, asiat olisi ehkä voinut ilmaista lyhyemminkin… :D Kiitos joka tapauksessa mielenkiinnosta ja keskustelun rakentavuudesta :)

      Poista