Uskontona uutisvirrassa

Uskonto tuntuu nykyään olevan mediassa eräänlainen kirosana. Tämän sanan mainitseminen saa luultavasti useimmissa ihmisissä aikaan jonkinlaisia tuntemuksia, jotka yleensä tuntuvat olevan suurelta osin negatiivisia. Jos miettii tätä havaintoa ja siihen liittyviä syy-seuraussuhteita pidemmälle, miksi uskontoa oikeastaan vihataan?

Alkuun lienee syytä miettiä, mitä uskonto tarkoittaa. Pelkillä määritelmillä ja niiden epämääräisyydellä pystyy niin tahtomattaan kuin tahallaankin vaikeuttamaan keskustelua, kun eri osapuolet luulevat puhuvansa samasta asiasta ja todellisuudessa määrittelevätkin avainkäsitteen aivan eri tavoilla. Tässä tapauksessa lähtökohtaisesti selkeä dialogi on entistä vaikeampi tavoite saavuttaa, sillä uskonnosta ei ole olemassa yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Erään uskontotieteilijän mukaan uskonto on käsitteellistys, joka on tehty suuresta määrästä erilaisia uskomuksia, käyttäytymistaipumuksia ja kokemuksia, ja tällainen suhteellisen neutraali määritelmä kattanee uskonnon nimellä kulkevat ilmiöt kohtalaisen hyvin. Nykykielenkäytössä useammin vaikuttaisi kuitenkin siltä, että uskonnosta puhuttaessa tarkoitetaan perustelematonta toiveajattelua jotakin yliluonnollista kohtaan tai korkeintaan vanhentunutta ristiriitaisten sääntöjen kyllästämää oppijärjestelmää, jonka kannattajat silti tahtovat itsepintaisesti pysyä järjenvastaisessa mielipiteessään. Uskontohan on itse asiassa myös kaiken rauhan, tasa-arvon ja vapauden vihollinen. Kukapa tahtoisi edelleen puolustaa jotakin tällaista.

Eri asia onkin, kuinka paikkansapitäviä nämä mielikuvat ovat. Julkisessa keskustelussa uskonto-käsitteen alle niputetaan huomattava määrä erilaisia ja toisistaan erittäin radikaalisti poikkeavia maailmankatsomuksia, joista läheskään kaikki eivät todellakaan vastaa edellä esitettyä yleistä mielikuvaa. On helppo syyttää uskontoa yleisesti vaikkapa tilanteessa, jossa jonkin marginaalisen ääriliikkeen tai "kohusaarnaajan" kyseenalaiset törttöilyt vuotavat julkisuuteen. Samaan hengenvetoon toimittaja voikin verrata tällaisia tapauksia täysin harmittomaan tai hyödylliseen toimintaan, jota vain sattuvat tekemään hänelle epämieluisia näkemyksiä omaavat ihmiset. En väitä, että näin aina tapahtuisi, mutta nykyään monissa tiedotusvälineissä vedotaan ennen kaikkea ihmisten tunteisiin ja tällaisen uutisoinnin tarkoitus saattaa olla jotakin aivan muuta kuin kertoa ihmisille totuus. Kynä voi oikeastikin olla miekkaa mahtavampi.

Yksi syy ihmisten uskontovihaan lienee siis median luoma ainakin osittain vääristynyt kuva asioista. Tämä tuskin selittää kuitenkaan kaikkea. Jostainhan ovat peräisin nekin käsitykset, jotka ensiksi saavat toimittajan kirjoittamaan vain näennäisesti puolueettomasta näkökulmasta tai haastateltavan antamaan uskonnonvastaisen lausunnon. Vaikka uskonnollisten ihmisten tavat lähestyä muita voivat osaltaan myös antaa negatiivisia kokemuksia ja siten olla oma syynsä, suurin syy lienee kuitenkin teistisen maailmankatsomuksen luonteessa ylipäänsä. Ihminen tahtoo helposti olla oman itsensä mitta ja vastuussa omista tekemisistään vain itselleen ilman, että joku tulee kertomaan kaiken yläpuolella olevasta Jumalasta. Tällaiset käsitykset voivat olla ainakin osittain tiedostamattomia, mutta niiden vaikutusta ei pidä vähätellä pohdittaessa ihmisten suhtautumista esimerkiksi Jumalaa käsittelevään puheeseen.

Onko sitten ajatus Jumalasta, jolle ihminen on lopulta vastuussa teoistaan, lopulta ahdistava ja rajoittava sekä aikaansaamansa mediamyllytyksen ansaitseva? Ainakaan henkilökohtaisen todistukseni mukaan näin ei välttämättä ole. Vaikka uskon Jeesukseen, mikä näkyy elämässäni monella tavalla käytännössäkin, en todellakaan koe elämäni olevan sen vuoksi rajoittunutta - samanlaista iloa, rauhaa ja tarkoitusta tuskin voisi saada mistään muualta! Kristillisessä uskossa on ennen kaikkea kyse elävästä suhteesta Jumalaan, ei ihmisten keksimistä rituaaleista tai tavoista ansaita omin voimin jotakin. Juuri sellaiset tekevät liian suureen rooliin noustessaan elävästä uskosta kuollutta uskontoa ja lienevät pohjimmaisena syynä moneen negatiiviseen käytännön kokemukseen. Oma kokemukseni on osoittanut, että toimiva yhteys Jumalaan ilman turhaa uskonnollisuutta saa niin ihmisen sisällä kuin ympärilläkin aikaan rakkautta ja kunnioitusta eikä riitoja ja vihapuhetta. Usko ei myöskään merkitse älyllistä itsemurhaa, vaan päinvastoin tarjoaa pitävän pohjan esimerkiksi ihmisen tekemien havaintojen luotettavuudelle. Kuten C. S. Lewisin vertauksessa nousevasta auringosta, en usko vain siksi, että näen, vaan siksi, että sen valossa näen kaiken muun.

Vaikka todistukseni on kaikkea muuta kuin ainoa laatuaan, jostakin kumman syystä tällainen puoli "uskonnosta" vain jää aihetta käsittelevässä uutisoinnissa usein puuttumaan. Lopputulemana oma mielipiteeni on, että osa uskonnoiksi yleisesti nimitettävistä maailmankatsomuksista suorastaan ansaitsee negatiiviset mielleyhtymänsä julkisuudessa ja osa todellakaan ei, vaan ennemmin ansaitsisi tulla kutsutuksi vähemmän leimaavalla nimellä. Kaikkea on turha tuomita samalla kertaa, parasta on koetella kaikki ja pitää se mikä on hyvää. Ja hedelmistäänhän puu tunnetaan.