Yhteyksien yhteyttä

Seurakuntayhteys on yksi merkittävimpiä asioita elämässäni. Paitsi että tarjolla on uusia ystävyyssuhteita, hyvää opetusta ja tukea tarvittaessa, mielekkääseen tekemiseen sisältyy mahdollisuus löytää oma palvelutehtävä ja vahvistua kutsumuksessaan - mikä se ikinä onkaan. Esimerkiksi näiden syiden vuoksi tahdon olla mukana seurakunnan toiminnassa.

Mutta minkä seurakunnan? Käsitteiden epäselkeyden välttämiseksi sanottakoon, että puhuessani seurakunnista tarkoitan niin paikallisia suurempien kirkkokuntien osia (esim. Jyväskylän Vapaaseurakunta), pienempiä itsenäisiä seurakuntia (esim. Satamaseurakunta) kuin suurempien kirkkokuntien alaisina toimivia tahojakin (esim. Suomen ev. lut. Kansanlähetys). Oli miten oli, luterilainen "kotiseurakuntani", johon ainakin toistaiseksi virallisesti kuulun, ei monestakaan syystä valitettavasti kykene täyttämään hengellisiä tarpeitani. Jyväskylä on kuitenkin sen kokoluokan kaupunki, että seurakuntia ja niiden ulkopuolistakin kristillistä toimintaa löytyy melkoisen runsaasti ja jopa nuortentoimintaa melkein jokaiselle päivälle viikossa. En voi vielä sanoa löytäneeni selkeästi omaa paikkaani, joten olen päätynyt "sekakäyttäjäksi" - osallistun säännöllisesti ainakin viiden eri seurakunnan tai muun kristillisen tahon toimintaan ja teen erilaisia vastuuhommia useammassa niistä sekä käyn silloin tällöin muutamissa muissakin, epävirallisemmasta toiminnasta puhumattakaan.

Ihmisillä on toki varsin erilaisia mielipiteitä siitä, kuinka seurakunnissa tulisi käydä. Näin ollen löytyy taatusti niitäkin, jotka ajattelevat toimintamallini olevan epäkristillinen ja uuvuttava - asettuisi tuokin nyt aloilleen ja sitoutuisi yhteen seurakuntaan, ettei ensiksi vain käy eri paikoissa hyötymässä antamatta itse mitään ja lopulta kuluta voimiaan loppuun. Onko monessa seurakunnassa käyminen siis missään määrin rakentavaa?

Uskon, että "kelluntalaisuuteen" saattaa liittyä joitakin ongelmia, mutta parhaassa tapauksessa se rakentaa sekä kävijää itseään sekä seurakuntia. Voin sanoa myös omasta kokemuksestani, että tällainen suurkuluttaja saa mukavasti erilaisia näkökulmia sekä opetuksien että toimintatapojen osalta - jos se ei muuten auta, niin ainakin toisten ymmärtämisessä. Kirkkokuntien monimuotoisuus on omalla tavallaan rikkautta ja jokaisessa omat vahvuutensa, joten eri suuntien toiminnassa mukana ollut voi lopulta jonnekin sitoutuessaan hyödyntää kokemuksiaan oman seurakuntansa parhaaksi. Mielestäni kaikista suurin plussa on kuitenkin yhteiskristillisyyden lisääntyminen.

Yhteiskristillisyydellä tarkoitan sekä toimintaa, jota eri seurakunnat järjestävät yhdessä että toimintaa, joka ei ole sidottua mihinkään tunnustuskuntiin. Pidän erittäin hyvänä asiana sitä, että tällaista on olemassa, sillä jokaisella seurakunnalla on myös omat ongelmansa. Esimerkiksi seurakunnan sisäisten klikkien syntyminen, ylihengellisyys, selkeästi epäraamatulliset opit tai jopa koko yhteisön sulkeutuminen henkilöjohtoiseksi lahkoksi saattavat olla olemassaolevia vaaroja, mutta yhteistyö seurakuntien välillä lisännee avointakin keskustelua asioista ja auttaa ymmärtämään toisten ajattelutapoja. Vaikka kirkkokuntien opilliset erot voivat olla suuriakin, niistä ei tarvitse jatkuvasti kinastella - ei Jeesuskaan sanonut, että kaikki tuntevat uskovat hänen opetuslapsikseen teologisista riidoista, vaan keskinäisestä rakkaudesta. Yhteys yli seurakuntarajojenkin osoittaa tätä rakkautta mielestäni toimivalla tavalla, ja yksi hyvä esimerkki tästä ovat rukous- ja raamattupiirit kouluissa tai työpaikoilla.

Ymmärrän kyllä niitäkin, joiden mielestä jokaisella tulisi olla vain yksi kotiseurakunta, jossa otetaan vastuuhommia ja muissa seurakunnissa vain vieraillaan. Aion näillä näkymin itsekin asettua aloilleni, kunhan löydän tällaisen kotiseurakunnan, mutta toistaiseksi näen hyväksi toimia tavallaan seurakuntien välisenä sillanrakentajana. Kutsumukset, paikat ja seurakunnat vaihtelevat elämäntilanteiden mukaan, mutta Jeesus on ja pysyy pääasiana.

Ja siihen kun keskitytään, niin se keskinäinen rakkauskin tulee luonnostaan.