Perfektionismin kynsissä

Monella on varmaan omakohtasta kokemusta täydellisyyden tavottelusta tavalla tai toisella. Ite tunnustan ainaki et siihen on aika helppo sortuu - vaadin iteltäni oman kielikorvan täydellisesti tyydyttävää tekstiä myös merkityksettömissä tilanteissa, oon ylikriittinen omia ideoitani kohtaan ja nypin irtohiuksia ympärilläni olevien ihmisten vaatteista :D Pahimmillaan perfektionistiset taipumukset aiheuttaa paljonki turhaa stressiä ja vaikeuttaa elämää monella tavalla.

Mitä perfektionismille voi tehä? Ei oo ihan helppoo kitkee pois asiaa, joka toimii usein niin alitajusesti että on jo antanu sen vaikuttaa ennenku tajuaa ees aatella et mitä tuli tehtyy. Omasta kokemuksesta suosittelen siedätyshoitoo - rauta hioo rautaa ja ihminen ihmistä, joten vuorovaikutus ja ennenkaikkee ajanvietto vähemmän perfektionististen ihmisten kanssa aiheuttaa väkisinki yhteentörmäyksiä ja saattaa hyvinki pakottaa muuttamaan omia tapoja. Seura voi tehä myös hyvällä tavalla kaltaisekseen, tai sitte saat vertaistukea samasta asiasta kärsivältä. Lisäks joskus vaan tarvii omien silmien avaamiseks sen, että joku sanoo sulle ääneen sen miten hölmö oot ku vaikeutat omaa elämääs asettamalla riman liian korkeelle. Ehkä se ei auta mutta ootpa ainaki yrittäny, harvoin tämmöset asiat ihan hetkessä tapahtuu muutenkaan.

Lisäks perfektionismi on tuskin pelkästään huono juttu, sopiva määrä sitä voi lisätä järjestystä ja jopa hauskuutta elämään (ainaki ympärillä oleville ihmisille :D). Olennaista onki tiedostaa jos nää taipumukset alkaa mennä liian pitkälle, sen voi tajuta joko ite tai vielä helpommin kuuntelemalla muita. Erityisen tärkeetä on oppia olemaan armollinen itelleen, vaikkei pääsiskään haluamaansa tavotteeseen. Perfektionismi on ehkä hyvä renki, mutta varmasti ainaki huono isäntä.

Kolahtipa tai ei, voit lopuks vielä miettii, tunnistatko ittes perfektionistien määritysoppaasta:

Osa-aikainen perfektionisti: elämästäsi löytyy vaikkapa vain yksi tai joka tapauksessa hyvin rajallinen määrä asioita, joissa pyrit täydellisyyteen. "Muulla ei ole väliä, kunhan maton hapsut ovat suorassa."

Perfektionistinen perfektionisti: täydellisyyden tavoittelu ei ole pelkkä sivujuonne, vaan omistat sille koko elämäsi. "Kaikki hyvin? Ei riitä."

Kaappiperfektionisti: taipumuksia löytyy, mutta et tahdo kenenkään tietävän niistä. "Ai missä se AP-kerho (Anonyymit Perfektionistit) kokoontuukaan?"

Pessimistinen perfektionisti: et tahdo edes aloittaa mitään, koska tiedät, ettet kuitenkaan saa tehtyä sitä täydellisesti. "Eipähän tarvitse pettyä."

Katkera perfektionisti: koska teit jotakin etkä päässyt haluamaasi täydellisyyteen, tuhoat epäonnistuneen tuotoksesi. "Jos en saa siitä itselleni iloa, niin miksi kukaan muukaan saisi?"

Pohjalainen perfektionisti: et varsinaisesti pyri täydellisyyteen, mutta tunnut pääsevän siihen usein etkä valitakaan siitä. "Parhaamme yritetähän mutta priimaa tuppaa tulemahan."

Laiska perfektionisti: olet perfektionisti ainakin jossakin asiassa niin kauan, kunnes vaaditun vaivannäön määrä ylittää halusi päästä täydellisyyteen. "Ei se ole ihan niin justiinsa."

Ja on näitä varmasti enemmänkin. Ite taidan myöntää kuuluvani tähän viimeseen kategoriaan... :D

Puujalkapostaus 4

Uusi vuosi mutta älkää luulkokaan että mitään uusia kujeita. Ei mitään uutta auringon alla eikä varsinkaan puujalkarintamalla. (Vanhaa sen sijaan löytyy senki edestä.)

Kuulin, että haaveista kannattaa pitää kiinni. Tää vanha kuva kertoo et kyllä mäki osaan.

Suomen ja Ruotsin välisen nuorten jääkiekko-ottelun jälkeen ruotsalaiset näyttivät maansa myyneiltä. Mutta mihin hintaan se myytiin?
-Tre kronor.

Kuhan päälle-panta-vaa

Joulunaikana moni tulee syöneeksi liikaa. Jos liikaa juotuaan voi juopua niin seuraako ruokaöveristä syöpyminen? No, ainakin hampaat syöpyvät.

RAAKAA LIHAA                                                      LIIKAA RAHAA


Tapahtui labrassa: Opettaja kertoi eräästä suuresta loiskärpäslajista, jonka toukat kasvavat hirven nielussa. Kärpänen lentää hirven lähelle ja sinkoaa munansa sen sieraimiin sisäänhengitysilman mukana. Tommi: siellä ne munat on sit hyvässä turvassa eheheheh

Isäni ampui syksyllä jäniksen ja pisti sen lihoiksi meikäläisen ja äitini läsnäollessa. Äiti: "Isis katkas jänikseltä pään."

Mitä tapahtui sodomalaiselle hämähäkille Abrahamin aikoihin?
-Tulisade rankka hämähäkin vei.

Ystäväni Miika ansaitsee vielä creditsit tästä! Jokainen voi ite miettii taistelenko hyvän huumorin puolella vai sitä vastaan.

Kadonneen identiteetin metsästys

Nykyään puhutaan jonkin verran paljon identiteettiongelmista. Ehkä psykologisen tiedon lisääntyminen on auttanut ymmärtämään identiteettiin liittyviä asioita entistä syvällisemmin ja käsittelemään niitä monipuolisemmin. Tai sitten aikamme ihminen on rakentanut elämänsä entistä kestämättömämpien asioiden varaan.

Eräs nykyajan trendeistä ainakin länsimaissa on näkemys, jonka mukaan paras tarkoitus ihmisen elämälle on itsensä toteuttaminen itse haluamallaan tavalla. Jos elämää onkin entisaikaan hallinnut jokin jumala tai ympäröivän yhteisön kontrolli, postmodernin ajan ihminen saa - ja hänen tuleekin - olla täydellisen vapaa tällaisista auktoriteeteista ja itse oman elämänsä herra. Osaltaan tästä seuraa se, että todella moni seuraa omia tunteitaan ja etsii identiteettinsä perustaa ja elämän tarkoitusta esimerkiksi vallasta, maineesta, omaisuudesta, nautinnoista tai työnteosta. Onko mikään tällöin kuitenkaan lopulta paremmin kuin ennen?

Pikemminkin vaikuttaa siltä, että nämä nykyajan "jumalat" pyörittävät ihmistä aivan samalla tavalla kuin vanhatkin. Vaikka aikamme kultaisista vasikoista olisi riisuttu pois viimeinenkin uskonnollinen ja yliluonnollinen ulottuvuus, lopputulos ei välttämättä poikkea suurestikaan Baalin palvonnasta - ihmiset uhraavat suunnattomia määriä aikaa, vaivaa ja rahaa itsensä etsimisen ja toteuttamisen alttarilla. Osaanko miellyttää jumalaani niin, että saan hänen suosionsa, tai olenko tarpeeksi hyvä ja pystyvä selvitäkseni ongelmista ja kehittääkseni terveen ja eheän identiteetin? Lopulta kaikki on joka tapauksessa kiinni ihmisestä itsestään ja hänen teoistaan; hyvästä elämästä saa pohjimmiltaan kiittää itseään ja omia hyviä valintojaan.

Mutta pystyykö omiin voimiin ja maailman menoon nojaava elämä kertomaan, kuka ihminen todella on, ja tuomaan lopullista tyydytystä? Saarnaaja eli kuningas Salomo oli mies, jolla tuntui olevan kaikkea, mitä ihminen voi toivoa. Hän oli viisas, vaikutusvaltainen, kuuluisa, rikas ja epäilemättä kadehdittu ja sai halutessaan lähes mitä tahansa, mutta rauhaa hän ei näistä asioista löytänyt. Kaiken yltäkylläisyyden keskellä Saarnaaja oli melkoisessa kriisissä epäonnistuttuaan elämän tarkoituksen löytämisessä maailmasta ja itsestään. Kokeiltuaan kaikkea mahdollista hän huomasi, että kaikki uudeksi väitetty on vain jotakin vanhaa uudessa paketissa, ja totesi kaiken tämän pelkäksi turhuudeksi ja tuulen tavoitteluksi. Elämä "auringon alla" osoittautui mielettömäksi ja sen varaan rakennettu identiteetti luhistui.

Juuri tämä ongelma on kaikilla nykyajan mahtavilla jumalilla - ne saattavat oikeastaan pettää milloin vain. Terveyden, rikkauden ja maineen tai jotakin niistä riippuvaa voi kuka tahansa menettää todella äkillisesti, ja silloin niihin perustettu identiteetti on todella koetuksella. Jos kaikki on todella kiinni ihmisestä itsestään, epäonnistunut saa syyttää vain itseään (tai korkeintaan huonoa tuuria) ja yhtyä Saarnaajan pessimismiin. Tukea ajatus elämän mielettömyydestä saa myös siltä nykyajan opinkohdalta, että elämä on syntynyt sattumalta ja on siksi pohjimmiltaan täysin tarkoituksetonta, valitsipa ihminen itse itselleen millaisen merkityksen hyvänsä. Voit elää elämäsi suurena hyväntekijänä tai joukkomurhaajana, mutta millään ei kuitenkaan ole lopulta mitään väliä. Esimerkiksi kouluampuja toteuttaa valitettavan usein juuri tätä logiikkaa, joten on kummallista, että elämän perimmäistä turhuutta opetetaan kouluissakin ja silti kauhistutaan jonkun soveltaessa oppimaansa käytäntöön.

Saarnaajan tarina ei kuitenkaan lopu kaiken kieltävään nihilismiin ja itsemurhaan. Hakattuaan kylliksi päätään eksistentiaaliseen seinään hän joutui tulemaan tällaiseen tulokseen: on Jumala, joka on antanut elämän ja jolle ihminen on lopulta vastuussa siitä, kuinka aikansa käyttää. "Auringon alla" eli ilman tätä Jumalaa kaikki todellakin on turhuutta - viisas elää elämänsä Luojaansa muistaen, sillä todellisen elämän ja pahimmissakin vastoinkäymisissä kestävän identiteetin voi lopulta löytää vain Hänen yhteydessään.

Muu Raamattu onneksi jatkaa siitä, mihin Saarnaaja jää, ja tarjoaa vielä syvempää tietoa Jumalasta. Sen perusteella voidaan tehdä seuraavat johtopäätökset:

-Jos on totta, että Raamatun Jumala on olemassa ja ihminen on Hänen kuvansa, elämä on lähtökohtaisesti kaikkea muuta kuin turhaa ja ihmisarvon käsite on muutakin kuin sanahelinää.
-Jos on totta, että Jumala on muuttumaton ja täydellinen rakkaus, Hän ei petä meitä milloinkaan siten kuin mikä tahansa nykyajan tarjoamista jumalista, vaan antaa lapsilleen vain parasta.
-Jos on totta, että ihminen on alunperin luotu Jumalan yhteyteen, mikään muu kuin tämän yhteyden palauttaminen ei edes potentiaalisesti voi saada ihmistä löytämään itseään ja antaa hänelle rauhaa.
-Jos on totta, että tämä Jumala on tullut ihmiseksi ja kärsinyt itse meille kuuluvan rangaistuksen korjatakseen yhteytemme, elämämme onnistuminen ei riipukaan vain omista teoistamme ja epäonnistuneetkin saavat uuden mahdollisuuden.
-Ja mikä tärkeintä - jos on totta, että Jeesus nousi kuolleista, Jumala on osoittanut olevansa sekä halukas että kykenevä täyttämään muutkin antamansa lupaukset. Näiden ehtojen varassa koko Raamatun sanoma seisoo tai kaatuu, joten niiden paikkansapitävyydestä kannattaa ottaa tarkka selko.

Jos siis elämäsi tuntuu tyhjältä ja tarkoituksettomalta tai olet hukassa identiteettisi kanssa, kokeilepa ottaa yhteyttä suoraan valmistajaasi. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.

MNF -15

Seitsemäs kerta Euroopan suurinta kristillistä nuorten viikonlopputapahtumaa takana ja kyllä taas kannatti lähtee! Kumma kyllä, lähtö ei tällä kertaa ees ollu itestäänselvyys. Kun kaikesta päätellen on pikkuhiljaa tulossa vanhaks, ainakaan pelkkänä osallistujana lähteminen ei enää napannu entiseen malliin :D Palvelullinen näkökulma joka tapauksessa on viimesten vuosien aikana tullu vahvasti tutuks eri tapahtumissa, joten tarpeeks kustannustehokasta festarireissua mielekkäällä talkoohommalla ei voinu sulkee poiskaan. Mikä neuvoksi?

Vastaus: rukousta ja kyytitiedustelu Jyväskylän EO:n Facebook-ryhmään. Ensin sitä kautta tuli tarjous potentiaalisesta hommasta eräältä screen atk -tiimistä vastaavalta tutulta. No, ainoa ongelmahan oli se, etten ollu millonkaan tehny projisointia enempää ku parin yhteislaulun sanojen näyttämisen joskus takavuosina Ryttylässä :D Kun luottamus mun pärjäämiseen ei kuitenkaan horjunu tämänkään tiedon selvittyä, päättelin että voin suostuu jos sopiva kyyti vaan järjestyy. Ja lienee tarpeetonta ees sanoo et seki tapahtu heti samalla viikolla! Reitti selvä.

Tämmönen työpiste.

Torstain ja perjantain välisenä yönä päädyin mukaan sen verran hyvään keskustelu- ja rukoustilanteeseen, että unen määrä oli se mistä ennemmin tingittiin. Pakkaaminen oli kummasti jääny välistä tätä ennen, mikä vähensi nukkumisaikaa viiden tunnin paikkeille :D Ja niin paljon ku arvostanki yliopiston lajintuntemuskursseja, kolme tuntia kärpästen määrittämistä heimotasolle siipisuonten kuvioinnin kirjaimellisesti mikroskooppisten erojen perusteella ois sopinu paremmin johonki toiseen hetkeen ku perjantaiaamulle :DD Matkaan kuitenki päästiin aikataulussa ja hyvä niin!

Perillä sain pikaisen perehdytyksen screen atk -hommaan. Tiiminä vastattiin siis ennenkaikkee siitä, että yhteislaulujen sanat ja mainosvideot näky yleisölle oikeeseen aikaan - käytännössä ei mitenkään monimutkasta, mutta ite toiminta piti ajottaa täsmälleen oikein tai tuhannet ihmiset näki ku mokattiin :D Myös Macin käyttö vaati oman totuttelunsa, en oo niin artisti että omenatuotteita ois pahemmin tullu käytettyy tätä ennen. Isompia virheitä ei sentään tehty, mitä nyt parin lauludian kanssa sekoilu messussa joka tulee kuulemma telkkarista piakkoin... :D Voitte syyttää mua siitä siis.

Ja tästä.

Festareihin tuli siis otettuu totaalisen erilainen näkökulma ku aikasemmin. Iso osa ajasta meni projisointikopissa, mutta tiimihenki oli erinomanen ja ite työki kaikin puolin mielekästä :) Lisäks aikaa kuitenki riitti Messukeskuksen puolella kiertelyyn sosiaalisessa mielessä, ja monien kavereitten kans ehti jutella selkeesti edellisiä festareita paremmin :)) Olennainen osa uutta näkökulmaa oli myös uskomattoman kätevä Staff 1-passi, jolla pääs käytännössä mihin halus ja sai jättää iloiset jäähyväiset kaikelle jonottamiselle! Nukkuminen, sikäli ku sitä tapahtu, sijottu tosin edelleen koulun lattialle, mutta ainaki koulu oli tällä kertaa kävelymatkan päässä eikä inttivuosi ainakaan vaikeuttanu ankeissa nukkumaolosuhteissa selviämistä :D

Musiikki puolestaan oli jostain syystä aikasempaa pienemmässä osassa kaikenkaikkiaan. Bändejä en oo muutenkaan enää viime kerroilla katellu samalla lailla ku ekoina vuosina, mutta tällä kertaa voin oikeesti sanoo et selkeesti mieluisin musiikki tuli housebandilta! Moni varsinainen esiintyjä veti ihan perushyviä keikkoja mutta pääosassa oli uudemmat kappaleet joita en kauheesti osannu ja valitettava fakta on se etten mä ainakaan pääse sellasessa tilanteessa niin hyvin mukaan, yhteislauluissa sen sijaan yhisty tutut biisit ja toimivat sovitukset. Onneks pääsin myös ite vetämään sentään reilun puolen tunnin epävirallisen ylistyshetken vaikka jätinki oman kitaran kotiin, ei tarvinnu jättää ku yks reppu pantiks niin et omistaja usko näkevänsä instrumenttinsa vielä ehjänä :DD Luojan kiitos se pelko jäi toteutumatta, ku onnistuin kerranki soittamaan katkomatta ees kieliä. Kohokohdista mainittakoon vielä sunnuntaiaamun jumis, joka onnistu edellisvuoden malliin taas sopivasti rikkomaan puutuneimpia jumalanpalveluskäytänteitä :D

Lopputulos? Uusia hienoja kokemuksia ja ehkä jonkunlainen suunta tuleville festareille! Niinku aina ennenki niin iso kiitos kaikille jotka pääty olemaan mukana mun tämänkertasessa kokemuksessa. Jeesus luonnollisesti mukaanlukien ;D

Syyskuvien satoa, osa 2

Voisin kertoo tässäki postauksessa kaikenlaista jännää. Voisin kertoo miten päädyin Ryttylän isoskoulutusleirille juontamaan, miten Porrasorkesteriin saatiin ekan kerran ikinä mukaan sähköbasso ja klarinetti tai miltä tuntu onnistuu yli odotusten tentissä jonka luuli reputtavansa. Tällä kertaa tyydyn kuitenki vaan antamaan syksyn aikana otettujen kuvien puhuu puolestaan, edellisestä kerrasta onki jo aikaa. Ja ainii, Herra on hyvä ja Hänen armonsa kestää iankaikkisesti!

Tässä linnussa on asennetta!

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Levosta käsin

Mun elämässä on tapahtunu jotain mitä en ois vielä pari vuotta sitte voinu kuvitellakaan! Oon oppinu lepäämään :D Tai jos en vielä täysin oppinu niin ainaki ymmärtäny etten oo poikkeus siitä säännöstä et ihminen tarvii lepoa. Voi olla etten aikasemmin oikeestikaan tarvinnu sitä yhtä paljon (ja oon vaan tulossa vanhaks :D), mut tämän syksyn pienimuotonen uupumus joka tapauksessa pysäytti miettimään.

Yks asia joka erityisesti herätti ajatuksia oli kymmenestä käskystä kolmas: muista pyhittää lepopäivä. Näistä käskyistä voi olla helppo ajatella, että jos niitä mikään Jumala ees on antanu, ne edustaa lähinnä sairasta huumorintajua rajottaessaan ihmisten elämää turhaan. Kuitenki, jos Jumala on sitä mitä väittää Raamatussa olevansa eli rakastava Isä, käskyissä täytyy olla oikeesti jotain perää. Entä jos niitten ykköstarkotus onki suojella elämää sitä hajottavilta tekijöiltä?

Vanhassa testamentissa luvataan siunaus lain käskyjen noudattamisesta ja kirous niitten rikkomisesta. Nyt uuden liiton aikana tilanne on sikäli erilainen, että Jeesuksen ansiosta Mooseksen laki ei kokonaisuudessaan velvoita uskovaa. Uusi testamentti vahvistaa osan säädöksistä vain historiallista Israelin kansaa koskeviks, mutta esimerkiks kymmenen käskyä on voimassa edelleen eikä niitten alkuperänen merkitys ei oo muuttunu mihinkään. Jos ne on tosiaan annettu ihmisen parhaaks, niitten rikkomisesta ei voi seurata pitemmän päälle hyvää - liittypä tähän erityistä kirousta tai ei, säännöllisen levon hylkääminen on yksinkertasesti tyhmää.

On nimittäin jo fysiologinen fakta että ihminen tarvii lepoa, ja saman tarpeen huomaa muuallakin ympärillämme. Vuorokauden valvominen vaikuttaa kuin humalatila, eläinten käyttäytymistä selvittävissä kokeissa tarpeeksi kauan valvotetut rotat kuolevat, valtaosa pohjoisesta luonnosta lepää lähes puoli vuotta lumen alla ja pätevä ikiliikkuja on edelleen keksimättä. Näistä luontaisista rajoista huolimatta nykyaika tuntuu pyrkivän kaikessa tehokkuuden maksimointiin ja rajattomasti kasvavaan tuottoon. Jos et pysty tuottamaan tarpeeksi, menetät paikkasi paremmalle. Ei ihme, että stressi ja uupumus on niin yleisiä tällasten vaatimusten keskellä.

Ja lopulta yksinkertanen lepo ois kuitenki yleensä paras lääke stressiin ja uupumukseen. Säännölliset rytmit tekee usein hyvää ihmiselle, eikä kuus enemmän tai vähemmän työlle omistettua päivää suhteessa yhteen täydelliseen rentoutumispäivään vaikuta ollenkaan hassummalta. Tietenki myös työpäivinä saa (ja pitääki) levätä eikä koko lepopäivän tarvii olla fyysistä lepoa, jokaisella lienee omat tapansa rentoutua ja virkistäytyä. Lisäks vaikka yks kolmannen käskyn alkuperäsiä pointteja todennäkösesti on kunnollinen ajan pyhittäminen Jumalalle lepopäivänä, juutalaisten sapattipäivä tai sunnuntai ei oo päivien joukossa itessään muita pyhempiä - minkä tahansa muunki päivän voi pyhittää suositellun rytmin mukaan.

Kyllä mullaki taitaa tässä olla vielä oppimista, mutta on varmasti parempi tiedostaa se tässä vaiheessa :D Ihminen ei aina osaa kattoo asioita pitkällä tähtäimellä ja saattaa siks puristaa itestään kaiken irti tehostaakseen työpanostaan, mutta raja tulee jokaisella vastaan ennemmin tai myöhemmin ja sillon työkyvyn voi jopa menettää kokonaan pitemmäkski ajaks. Fiksu tapa varjella omaa jaksamistaan on tiedostaa omat rajansa ja kunnioittaa niitä - mitä aikasemmin tajuaa olevansa levon tarpeessa, sitä helpompi tilanne on korjata. Jopa mä saan kaikesta energiastani huolimatta myöntää oman heikkouteni ja tunnustaa lepäämisen tärkeyden, eikä se oo mikään häpeä.

Entä jos oot jo uupunu? Ole armollinen itelles ja myönnä se. Jeesus sanoo: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon."

Pilkotun seurakunnan korjausopas

Taustasta riippumatta monia lienee hämmentänyt kristinuskon jakautuminen lukuisiin erilaisiin kirkko- ja tunnustuskuntiin. Hämmennyksen syvyyttä lisää se, että eri tahot tuntuvat toisinaan jopa kilpailevan keskenään ja halveksivan toisiaan - tämä ilmiö on kenties kaikista selvimmin huomattavissa eräillä keskustelupalstoiksi kutsutuilla virtuaalisilla taistelutantereilla. Mikä on tällaisen jakautumisen idea, ja ketä se palvelee?

Raamattu on aina ollut kristityille elintärkeä, joten pohtiminen kannattaa aloittaa sieltä. Lähden tässä tekstissä siitä perinteisestä oletuksesta, että Raamattu todella on Pyhän Hengen inspiroimana syntynyttä Jumalan puhetta ihmisten kautta, ja mikäli asia todella on näin, sen väheksyminen seurakuntaa koskevissa kysymyksissä edustaa lähinnä ylimielisyyttä tai hengellistä sokeutta. Aloitetaanpa parilla tärkeällä lainauksella:

"Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne." (Joh. 13:34-35)

"Jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli." (Fil. 2:1-2)

Näin siis sanovat Jeesus ja Paavali sekä tilanteen mukaisille kohderyhmille että kaikille kristityille nykyäänkin. Seurakunnan (= kaikkien kristittyjen maailmanlaajuisesti) tulisi selkeästi elää keskinäisessä rakkaudessa ja yksimielisyydessä. Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Ihmisluonto toki on mitä on, ja täyttä yksimielisyyttä lienee myös teoreettisesti mahdoton saavuttaa, mutta se ei ole este parempaan suuntaan pyrkimiselle. Kirkkokuntien rajat ovat pohjimmiltaan ihmisten tekemiä ja kristillisen seurakunnan tilanne olisi luultavasti parempi ilman koko jaottelua, mutta myös sen kanssa on mahdollista oppia elämään nyt kun vahinko on jo tapahtunut.

Paavali vertaa seurakuntaa ihmisruumiiseen, jolle Jeesus on pää, ja kaikki kristilliset kirkkokunnat kuuluvat tähän ruumiiseen - halusivat tai eivät. Ihmisruumiissakin jokaisella osalla on oma tehtävänsä, eikä niitä voi laittaa tärkeysjärjestykseen, sillä ne on tarkoitettu tekemään osittain erilaisia asioita eivätkä toimi yksinään optimaalisesti. Saman ruumiin eri osien tehtävä ei siis ole kilpailla keskenään, vaan toimia yhdessä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Seurakuntaruumiinkaan ei tarvitse etsiä tällaista tavoitetta kaukaa, sillä Jeesus antoi keskinäisen rakkauden käskynsä lisäksi myös lähetyskäskyn. Eri kirkkokunnilla on erilaisia toimintatapoja ja resursseja, mikä tekee toisten ihmisryhmien tavoittamisen toisille helpommaksi, mutta se ei estä kirkkokuntia tekemästä yhteistyötä ja oppimasta toisiltaan. Ruumis on elävä ja dynaaminen kokonaisuus, jossa eri osat vuorovaikuttavat keskenään, eikä hengettömän jäykkä kaavoihinsa kangistunut instituutio. Ehkäpä olisi aika ymmärtää, että kaikilla Jeesuksen seuraajilla on yhteinen tehtävä.

On vaikea sanoa, kuinka hyvin eri kirkkokuntiin jakautuminen palvelee tätä tehtävää. Vaikkei kristittyjen hajanaisuus olisikaan täydellisen huono asia, on selvää, että monissa tilanteissa se palvelee eniten vihollista, jota Raamattu kutsuu saatanaksi. C.S. Lewisin Paholaisen kirjeopisto leikittelee asioiden katsomisella vihollisen näkökulmasta, ja samanlainen lähestymistapa tähän asiaan voi auttaa ymmärtämään jotakin. Totta kai on viholliselle edullisinta, että seurakunta kadottaa todellisen tavoitteensa ja keskittyy johonkin täysin toisarvoiseen, mistä ei ole viholliselle itselleen haittaa vaan pikemminkin hyötyä. Hajota ja hallitse-taktiikka toimii tässäkin: mitä hajanaisempi vastustaja on, sitä helpompi sitä vastaan on taistella. Jos vihollinen siirtää huomion pois itsestään ja kääntää kirkkokunnat toisiaan vastaan, se saa toimia aivan vapaasti. Lisäksi ruumiinosa, joka on amputoitu irti pään vaikutuksesta, on kuollut eikä saa mitään aikaan, ja samoin Jeesuksen hylkäävä kirkko on hyödytön. Kristillinen seurakunta on kestänyt pahimmatkin ulkopuolelta tulevat vainot ja jopa kukoistanut niiden keskellä, mutta sisältäpäin tuleva vastustus on jotakin paljon vaarallisempaa.

Entä ne erilaiset opilliset painotukset, jotka aiheuttavat suurimmat erimielisyydet? Ihmettelen suuresti sitä, miksi pelastuksen kannalta toissijaisista tai merkityksettömistä asioista tehdään kynnyskysymyksiä eri seurakuntien väliselle toiminnalle perimmäisen tavoitteen ollessa kuitenkin yhteinen. Jos Jumalalle esimerkiksi olisi ensisijaisen tärkeää, että ihminen kastetaan tietyssä elämänvaiheessa, Raamattu antaisi kastekysymykseen yksiselitteisemmän vastauksen. Paavali kirjoittaa roomalaisille:

"Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin. Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu - vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä. Joku pitää yhtä päivää toista parempana, toiselle kaikki päivät ovat samanarvoisia. Kukin olkoon omassa vakaumuksessaan varma. Joka kiinnittää huomionsa päiviin, tekee niin Herran kunniaksi, ja joka syö, syö Herran kunniaksi, sillä hän kiittää Jumalaa. Joka taas ei syö, on Herran kunniaksi syömättä, ja hänkin kiittää Jumalaa."

Raamattu antaa aivan riittävät suuntalinjat niihin kysymyksiin, jotka todella ovat tärkeitä, kuten pelastumiseen ja uskovana elämiseen. Loput asiat jokainen kirkkokunta ja yksittäinen ihminen saa selvittää Jumalan kanssa raamatullisia periaatteita parhaansa mukaan seuraten, eikä kenenkään tarvitse tuomita hyvällä omallatunnolla Raamatun antamissa rajoissa Jumalan kunniaksi toimivaa. Tärkeintä on, että kaste ylipäänsä toimitetaan, eikä se, milloin se tapahtuu. Täydellistä kirkkokuntaa ei ole sen enempää kuin täydellistä ihmistäkään, eikä kukaan ole täydellisen oikeassa jokaisessa asiassa, mutta Jumala onneksi suvaitsee meiltä paljon epäloogisuutta perusasioiden ollessa kunnossa. Puu tunnetaan hedelmistään, ja aidon yhteyden Jeesukseen tuntee hyvistä hedelmistä (vrt. Hengen hedelmät Gal. 5:22-23).

Oikeassa olemisen tarve on ihmisellä suuri, ja tieto tekee ylpeäksi, mutta rakkaus rakentaa. Tällaista rakkautta tarvitaan ensin yksilötasolla, jotta tätä kautta kirkkokunnat voivat nöyrtyä tunnistamaan omia heikkouksiaan ja ottamaan oppia toisten vahvuuksista. Jeesus vaikuttaa kaikkea tätä kyllä, kunhan vain annamme siihen luvan. Silloin avautuu aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kristittyjen yhteyteen ja jopa tämä kehotus voi tulla todeksi:

"Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia." (Kol. 3:12-15)

Opetanko väärin? Koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää!