Kuvataidehistoriani

Olen jo pienestä pitäen ollut visuaalinen ihminen ja pitänyt erityisesti piirtämisestä. Varhaisimmat kuvataiteen ilmaisuni lienevät samankaltaisia kuin useimpien muidenkin lasten: paperille puuväreillä tai liiduilla piirrettyjä värikkäitä suttuja sekä hieman myöhemmin tunnistettavia hahmoja. Omissa muistikuvissani varhaisimmat piirrokseni ovat voipaperin läpi kirjoista piirrettyjä ja sitten väritettyjä dinosauruksia, joista olin noin viisivuotiaana melkoisen kiinnostunut. Lopulta kiinnostus siirtyi lintuihin, joita piirsin seitsemänvuotiaasta alkaen mallista sitäkin innokkaammin. Näitä piirroksia on myös säilynyt suuret määrät, ja niiden katseleminen vanhempana on ollut viihdyttävää. (Tarkemman läpileikkauksen omasta piirtäjän tuotannostani olen tehnyt täällä.)

Yllättäen jopa alkuperäiset voipaperit olivat tallella...

...ja niiden jälkeen ensimmäiset oman luovuuden osoitukset.

Voin vain nostaa hattua omalle viisivuotiaan tieteellisyydelleni ja oikeinkirjoitukselleni :D

Peruskouluun siirtyessäni linnut olivat jokaisen mahdollisen kuvataiteen työn kestoaiheena – suunnilleen viidennellä luokalla muistan saaneeni arvosanaksi ysin eikä kymppiä, kun töiden aiheet olivat liian yksipuolisia. Koulun puitteissa harrastin myös oppikirjojen kuvien muokkaamista huumorimielessä, ja näitä töherryksiä usein vertailtiin kavereiden kanssa. Toinen huumoria ja sosiaalisuutta yhdistelevä kuvataidemuoto oli siskojeni kanssa keksitty tekeminen, jossa jokainen piirsi ensin paperille ison naaman ja sitten naamat vaihdettiin niin, että toinen tuunasi alkuperäiset piirrokset sisäpiirivitsien kokoelmaksi. Jotenkin oma luovuus ja idearikkaus tuntuvat vanhoja kuvia katsellessa vähentyneen sitten teini-iän, mutta edelleen arvostan huumorin ja kuvataiteen yhdistämistä esimerkiksi nettimeemeissä.

Tällaiset kuvitetut puujalkavitsit kuuluvat uudempaan tuotantoon.

Itse kuvataiteilijana koen olevani ennen kaikkea piirtäjä. Erilaisista piirtämis- ja maalausvaihtoehdoista ovat helpoimmin olleet saatavilla lyijykynä ja puuvärit, joten niiden käytössä olen myös päässyt harjaantumaan eniten. Suurin osa töistäni on piirretty suoraan mallista tai ulkomuistista, mutta toisinaan olen tehnyt myös oman mielikuvitukseni pohjalta jotakin täysin uutta ja lintupainotteiseen tuotantoon verrattuna poikkeuksellista. Vaikka näenkin hyvänä sen, että koulun kuvataiteen puitteissa on saanut kokeilla erilaisia tekniikoita, esimerkiksi kaikenlaiset liidut ja maalit ovat vain harvoin ”totelleet” kättä samalla tavalla kuin terävät kynät. Sama pätee tietokoneella tehtäviin kuviin, joissa käden ja pinnan välinen dynamiikka on hyvin erilainen kuin paperille tehdessä. Vastaavasti kolmiulotteinen työskentely esimerkiksi saven, muovailuvahan, kanaverkon tai paperimassan kanssa on ollut oman vision toteutumisen kannalta selvästi haastavampaa ja selkeästi enemmän mukavuusalueen ulkopuolella.

 

Vaihtelu kuitenkin virkistää.

Piirtämisen ohella toinen kuvataiteen piiriin lukeutuva mukavuusalueeni on valokuvaus, jonka aloitin 12-vuotiaana ikään kuin lintuharrastuksen apukeinoksi. Yrityksen ja erehdyksen kautta olen harjaantunut esimerkiksi kuvaamaan pieniäkin lintuja lentoon ja vetäisemään kameran esille käden käänteessä tilanteen sitä vaatiessa. Myöhemmin olen myös laajentanut tätä harrastusta havaintojen dokumentoinnista ja lintukirjatyyppisistä lajikuvista pikkuhiljaa kohti taiteellisempaa luontokuvausta. Tällä tarkoitan tietynlaisen tunnelman luomista kuviin esimerkiksi vastavalon tai erilaisen rajauksen ja sijoittelun avulla – linnun ei enää tarvitse olla kuvassa keskellä tai muutenkaan pääroolissa, ja olen myöhemmin kuvannut paljon myös muita eliöryhmiä, maisemia ja pyynnöstä jopa ihmisiä perhejuhlien muistojen säilyttämiseksi. Kameran aukko- ja suljinnopeusasetuksia en osaa vieläkään kovin hyvin säädellä ”oikeiden” luontokuvaajien tavoin, mutta mielestäni olen saanut harrastelijana ja perussäädöillä otettua tekniseen osaamiseeni nähden todella hyviäkin kuvia.

Tunnelmavalaistuksen lisäksi pidän nykyisin liikkeellä leikittelystä.

Kun mietin omaa suhdettani kuvataiteen tyylisuuntiin, huomaan olevani ennen kaikkea realismin ja ylipäänsä esittävän taiteen ystävä. Eniten arvostan siis sellaista taidetta, jossa pyritään kuvaamaan kohdetta sellaisena kuin se on. Esimerkiksi von Wrightin taiteilijaveljekset, joille olen ilmeisesti myös kaukaista sukua, edustavat tällaista perinteistä taidetta, ja tietyssä mielessä olen kasvanut sellaisen keskellä. Ymmärrän, että valokuvaus on vähentänyt valokuvantarkan maalauksen ja muidenkin tekniikoiden tarvetta, mutta mielestäni se ei vähennä esittävyyden arvoa. Abstraktia taidetta on usein vaikeampi ymmärtää, ja monissa tapauksissa on myös helppo ajatella pystyvänsä itsekin samanlaiseen tuotokseen. Vaikka näin ei todellisuudessa olisikaan, yksinkertaiset väripinnat tai pikkulasten ikätasoisia ”taideteoksia” muistuttavat sekasotkut lienevät usein arvostettuja pikemminkin nimekkään tekijän kuin oman ulkoasunsa vuoksi. Lisäksi (post)modernimpaa taidetta katsellessa tulee joissakin tapauksissa sellainen vaikutelma, että tarkoituksena on vain rikkoa ja pitää pilkkanaan perinteisiä arvoja sekä perinteistä taidetta. Yhteiskunnallisesti kantaa ottavalla taiteella on mielestäni oma paikkansa erilaissa medioissa, mutta jossakin kohtaa tietoinen shokeeraaminen tai pilkanteko voivat mennä liian pitkälle. Uskontojen herjaaminen, eduskuntatalojen töhriminen, kissantappovideot tai ihmisten ulosteista tehdyt installaatiot ovat nähdäkseni huumorin ja hyvän maun rajojen ulkopuolella.

Nämä von Wright -aiheiset pastissityöt muistuttavat kummasti toisiaan. Jos en tietäisi, kumman on tehnyt Tommi 15v ja kumman Tommi 30v tällä kurssilla, joutuisin ehkä arvaamaan :D 

Tänä päivänä suhteeni kuvataiteeseen on kokonaisuudessaan lämmin, enkä ole aiemminkaan suuresti kipuillut omista taidoistani tai vakavissani vertaillut itseäni muihin ikävällä tavalla. Pienten lasten isänä en enää juuri ehdi taiteilla omaksi ilokseni muuten kuin valokuvauksen saralla, mutta onneksi saan tässä elämäntilanteessa käyttää piirtäjän lahjojani kieli poskella lasteni ja joskus muidenkin läheisten iloksi. Vaikka en erityisen mielelläni poistu taiteelliselta mukavuusalueeltani oma-aloitteisesti, olen lähtökohtaisesti avoin uusien asioiden oppimiselle ja kokeilemiselle. Olen huomannut, että luovuus voi parhaimmillaan lähteä kukkimaan yllättävissäkin tilanteissa.

Lasten palkkiojärjestelmään saa ujutettua sopivasti luovuutta.