Kesätrilogian päätös

Kesäkuun menoista kertovaan blogitrilogiaan täytyi kirjoittaa vielä kolmas osa, mutta tämän jälkeen lupaan luopua joksikin aikaa omien tekemisteni selostamisesta ja keskittyä johonkin syvällisempään tai antaa kuvien vastata tuhansia sanoja :D

Edellisessä tekstissä jäätiin joka tapauksessa siihen, että olin päätynyt taas vaihteeksi Ryttylän maisemiin Perheväen Raamattuloma-nimiseen tapahtumaan. Vastasimme muutaman kaverin kanssa osaltamme hieman yli kolmenkymmenen 7-10-vuotiaan lapsen toiminnallisesta ohjelmasta eli toisin sanottuna järjestimme lähinnä lipunryöstöä ja joitakin laululeikkejä kerran päivässä. (Syystä tai toisesta osa lapsista rupesi laulamaan kahden bravuurileikkini lauluosuuksia koppipalloa pelatessaan tai muutenkin pitkin päivää. Pelkään pahasti jonkun menettäneen hermonsa... :D)

Kaikista Raamattuloman aktiviteeteista mielenkiintoisin oli kuitenkin pihvipallo. Urheilulaji on nimetty erään kaverin mukaan, jonka lapset (ja jotkut vanhemmatkin) syystä tai toisesta tuntevat Pihvinä, ja aikoinaan koko peli luultavasti syntyi lasten tarpeesta höykyttää tätä kaveria :D Pelivälineenä lajissa toimii suuri jumppapallo, ja sitä pelataan jalkapallokentällä jalkapallomaaleihin. Tärkein sääntö oli alun perin se, ettei sääntöjä ole, mutta aikojen kuluessa on syntynyt puremisen kieltävä sääntö sekä isosille suunnattu kielto kuljettaa palloa lasten ulottumattomissa pään päällä. Oli miten oli, pihvipallo on julma peli.

Viimesen teinivuoden edellyttämä pakollinen teinipeilikuva ennen peliä.

Laji oli meikäläiselle tuttu jo edelliseltä vuodelta, ja valmistauduin ensimmäiseen otteluun kolmen isoskaverini kanssa Rambo-otsanauhoilla ja mustalla tussilla piirretyillä sotamaalauksilla. Isosia pelissä sai kuulemma olla vain kolme kerralla noin kahtakymmentä lasta vastaan, mutta hyvä sinänsä, sillä vaihtomies mahdollisti edes pienet lepotauot (muille paitsi Pihville, jolta vaihdossa olo kiellettiin :D). Teimme isosporukalla ehkä 7 maalia lasten yhtä vastaan, ja sitten pelistä tuli toden teolla julmaa. Osa peliä seuranneista isistä tuli nimittäin lasten puolelle auttamaan,  mikä vaikutti pelin tempoon todella huomattavasti ja tuotti vastapuolelle monta maalia lisää siitäkin huolimatta, että isostiimi vahvistui kahdella ja kaikki kuusi tulivat kerralla kentälle. Isäosasto väsyi tietenkin aikanaan ja siirtyi huilaamaan, mutta omasta puolestani voin sanoa isostenkin uupumuksen olleen melkoisen huomattava. Lapset rupesivat vielä pelin loppuvaiheessa hyödyntämään vettäkin, joten kastuimme kaiken kukkuraksi enemmän tai vähemmän, emmekä lopulta edes saaneet vedonlyöntipalkkaa voitostamme! Tämän voimainkoetuksen jälkeen ajoimme erään kaverin autolla lähilammelle uimaan :D

Ihan kivat maisemat :)

Raamattuloman seuraavat päivät tarkoittivat meikäläiselle runsasta beach volley-treeniä, melkein onnistunutta pöllöretkeä, tiskivuoroa, lipunryöstöä ja parissa iltaohjelmassa säestämistä kitaran kanssa. Harmi sinänsä, että tämä kaikki (ja varsinkin pihvipallo) oli yhdessä aikaisemman aikataulutukseni kanssa ilmeisesti hieman liikaa kunnolleni, ja heräsin toisena aamuna melkoisen sairaaseen olotilaan. Vaikka onnistuinkin siitä eteenpäin lepäämään uskomattoman paljon, ennalta suunniteltu ohjelma ei suinkaan loppunut tähän - lähdin Ryttylästä päivää liian aikaisin ehtiäkseni vielä saman päivän aikana mummolaan ja seuraavana päivänä Evankeliumijuhlille Lohtajalle :D Ei siis ehkä ihmekään, etten parantunut flunssasta tai edes yleisestä voimattomuudesta vielä pariin päivään.

Ei tätäkään harrastusta kokonaan voi keskeyttää kesäks ;D

Eviksiä en kuitenkaan missään nimessä olisi jättänyt välistä, ja esimerkiksi pari onnistunutta gospelkeikkaa ja erittäin odotetun tapaamisen sisältänyt tapahtuma oli todellakin käymisen arvoinen! Perjantain ja lauantain välisen yön nukkumapaikka järjestyi viime hetkellä erään kaverin mökiltä parinkymmenen kilometrin päästä. Käytännössä kaikki ei kuitenkaan sujunut aivan niin yksinkertaisesti: ensin ajeltiin autolla pari tuntia haalimassa kasaan tarvittavia ihmisiä ja tavaroita, sitten käytiin Kalajoen keskustassa hakemassa ruokaa grilliltä ja lopulta selvittiin perille noin kolmen aikaan huomaamaan, että suvun omistamalla mökillä olikin kenenkään tietämättä jo valmiiksi kaksi autollista porukkaa nukkumassa :D Tilanteen mukaan improvisoitiin niin, että änkesimme mökin vieressä olevaan pieneen saunamökkiin. Tämän rakennuksen parvi oli juuri niiden kahden ainoan patjan levyinen ja vain hieman niitä pidempi, ja kuuden ihmisen porukalla tämä tuotti tiettyjä hankaluuksia ja kaikenkarvaisia ratkaisuehdotuksia, kuten: "Mehän voitais nukkuu sellasessa ihmispyramidissa!" :DDD No, viisi ihmistä mahtui kuin mahtuikin parvelle ja kuudes alakerran lattialle. Viimeinen havainto kellosta oli 3:37, ja onnistuin saamaan viisi tuntia unta.

Heräsin tyytyväisenä, sillä nukuin kuulemma parhaiten koko porukasta :D Seuraava päivä meni kylläkin melkoisen väsyneissä merkeissä, enkä syönyt koko vuorokauden aikana ensimmäistäkään kunnon ateriaa. Myös mustajalkatyllin bongaaminen lohtajalaiselta hiekkarannalta epäonnistui ja illalla satoi kunnolla, mutta päivästä jäi kaikesta huolimatta mahtava fiilis ennen kaikkea erään rohkeutta vaativan, mutta kertakaikkisen ihanan hyvästelyhetken vuoksi... <3

Vielä en tiiä mitä seuraavaks tapahtuu.

Lopuksi viikon trolli: pohjalainen humoristi, joka oli varustanut korkeintaan sadan metrin mittaisen pihatiensä (laittomasti?) 200 kilometrin nopeusrajoitusliikennemerkillä :DD Tällasta tällä kertaa.

Piristäjä palvelemassa

Tää teksti on tavallaan suoraa jatkoa edelliseen: leiriputkeni Ryttylässä nimittäin jatkui riparin jälkeen saumattomasti Junnujen Kesä-tapahtumalla. Tällä kertaa palveluhommani oli kuitenkin hieman erilainen. Olin tapahtumaan ilmoittautuessani hieman liian myöhään liikkeellä, joten isospaikat olivat jo täynnä, mutta hätä keinot keksii - päädyin tiskaamaan :D

Jos järjestetään junnuleiri 180 lapselle, se tarkoittaa yli 200 ihmisen tiskejä. Hyvä siis sinänsä, ettei työtä tehty käsipelillä - tiskaajille jäi likaisten astioiden asettelu koreihin, pintapuolinen huuhteleminen vesisuihkulla, ajattaminen tiskikoneen läpi ja kuljettaminen puhtaina uudelleen käytettäviksi. Tämäkään ei tehnyt kaikesta aivan helppoa, vaan hommaan luonnollisesti sisältyi tietty määrä stressiä varsinkin puhtaiden astioiden loppuessa ruokalan puolelta ja metristen tarjotin- ja lautaspinojen kerääntyessä keittiöön - nopeus ei vain riittänyt, vaikka kuinka teki parhaansa. Onneksi vuorosta vastaavat kaksi tiskaajaa saivat usein pahimpaan aikaan ulkopuolista apua ja kaikesta selvittiin, eikä astiahävikkikään ollut omilla vuoroillani kuin yksi särkynyt kahvikuppi.

Kolmen yön mittaisessa tapahtumassa meikäläisellä oli vain neljä tiskivuoroa, eikä tiskarin työ siis todellakaan ollut niin paha kuin olisin odottanut. Etuihin kuului myös se, että sain osallistua isosten toimintaan niin paljon kuin tahdoin - mutta myös jättää osallistumatta :D Saatoin siis jäädä isosten työajalla lepäämään edellisen leirin jäljiltä, rukoilemaan tai hengaamaan housebandin kanssa, mutta esiinnyin isosten kanssa iltaohjelmassa useampaankin otteeseen (kerran omassa trollishowssani, kerran saksalaisena professori Hans von Wienerschnitzelinä, kerran haudankaivajanäyttelijänä ja kahdesti taustatanssijana :D) sekä vierailin useammassakin eri toimintapajassa esimerkiksi pelaamassa nurmikkosählyä ja kaatamassa kuolleita puita. Aika tavanomaista meininkiä siis :D

Isosten iltaohjelman yhteydessä mainittu trollishow oli varsin mielenkiintoinen kokemus. Ohjelma tehtiin Talent-formaatilla tuomareiden ja erilaisten esiintymisten merkeissä, ja suunnittelupalaverissa joku ehdotti trollaamista yhdeksi kyvyksi. Arvatkaapa huvikseen, kuka oli ensimmäinen ehdokas tätä talenttia esittelemään :DD Lopullinen käytännön toteutus tapahtui niin, että hilluin lavalla sukat sandaaleissa jäljitellen erästä kävelytyyliä ja ilmettä, soitin kazoopilliä ja tönin tulostetuilla trollface-naamareilla varustettuja taustatanssijoitani nurin. Noloa tai ei, mutta mitäpä sitä ei tekisi lasten vuoksi :D Ainakin poikayleisöön esitykseni tuntui vetoavankin, ja taisin saada tästä hyvästä Trolli-Tommin maineen Ryttylän junnuleireille koko loppuiäkseni... :D Trollaustakin parempi kohokohta muutenkin pääpiirteittäin mainiosti onnistuneelle leirille oli viimeinen ilta, jolloin päädyin Teinilän vintille roolivaatevarastoon juttelemaan syvällisiä ja rukoilemaan bändiporukan ja erään isoskaverin kanssa. Kellohan taisi näyttää puolta neljää lopettaessamme :D

Rydestä palattuani nukuin yhden yön kotona ja lähdin heti seuraavana aamuna Keuruulle Juhannuskonferenssiin. Palvelutehtävät sen kun jatkuivat, sillä päätin ryhtyä talkoolaiseksi säästääkseni ateriakustannuksissa, ja päädyin aloittamaan pohjalta - siivosin vessoja. Täytyy tunnustaa, että työtehtävästä "siivous" ei ensimmäisenä tullut huussien putsaaminen mieleen, joten saatoin kokea pienen järkytyksen asian selvitessä. Lähdin kuitenkin hommaan niin ennakkoluulottomasti kuin siinä tilanteessa oli mahdollista, ja onnistuin onneksi löytämään positiivisiakin puolia: en joutunut tekemään kaikkea itse, tulin hyvin toimeen työparini kanssa ja sain ilmaiset ruoat, limsaa, pizzaa sekä saunavuoron :D Jonkunhan tämäkin on tehtävä, ja piristävää olikin huomata ihmisten suhtautuvan hyvin positiivisesti työhömme :) Lisäksi vessat olivat erittäin siistejä verrattuna siihen kuvaan, mikä ihmisillä yleisistä vessoista on. Voihan toki olla, että hengelliset kesäjuhlat eivät rasita saniteettitiloja aivan samalla tavalla kuin vaikkapa jotkin rockfestarit ;D Kokemuksena jopa tämä kallistui enemmän plussan puolelle, vaikka seuraavalla kerralla pyrinkin luultavasti kuorimaan perunoita :D

Mitä muuta Konffassa tulikaan tehtyä kuin opittua nöyryyttä palvellessa vessoilla? Ennen kaikkea nähtyä uskomattoman paljon tuttuja, mutta myös tutustuttua uusiinkin ihmisiin, vedettyä ekana yönä omalla kitaralla ylistystä aamuneljään asti, nukuttua neljä tuntia uskomattoman mukavasti auton takapenkillä, kuvattua Suomen TeenStreet-tervetulotoivotusvideo ja juteltua syvällisiä pysäköidyssä autossa :D Paluumatkalta kotiuduimme joskus kolmen jälkeen jälkimmäisenä yönä, seurauksena unirytmin sekaantuminen ja pieni väsymys mutta oli ehdottomasti sen arvoista! :D

Jatkosta sanottakoon, että pidettyäni yhden päivän taukoa kotona (käytännössä hengaamassa kavereitten kans :D) olen jälleen Ryttylässä isostelemassa... ;D

Luovaa toimintaa kerrakseen

Kesäkuun puolella bloggaamiseni on jäänyt melkoisen vähiin tiiviin aikataulutuksen vuoksi. Tämä epäkohta on tietenkin korjattava, sillä kyse ei suinkaan ole kirjoittamisen arvoisen ohjelman puutteesta :D Kuukauden ensimmäinen rupeama oli isosten isosuus luovan toiminnan rippileirillä Ryttylässä, ja se ansaitsee ehdottomasti oman tekstinsä.

Eeppinen nimikyltti.

Alkuun pitänee selittää, mikä on isosten isonen. Kaikilla ripareilla ei tällaista käytäntöä ole, mutta kyse on siis isosten toimintaa kontrolloivasta henkilöstä, joka on jotakin isosen ja vetäjän välimaastosta. Isoisolla ei ole omaa raamisryhmää leiriläisistä, vaan hän keskittyy osaltaan huolehtimaan isosporukan toimivuudesta ja vastaamaan siihen liittyvistä käytännön asioista. Tämä uusi kokemus tarkoitti käytännössä varsin monenlaisia asioita, joista muutamia esimerkkejä:

- Sketsien ja leikkien suunnittelu ja vetäminen yhdessä isosten kanssa.
- Improvisointi iltaohjelmien rakenteessa, jota saatettiin muuttaa lennosta, sekä lopullinen päätösvalta siitä, mitä tehdään missäkin välissä.
- Euro Shopper-energiajuoman hakeminen kaupasta erästä sketsiä varten.
- Paikasta toiseen juoksentelu kaikkien ohjelmassa tarvittavien tavaroiden saamiseksi paikalle oikeaan aikaan. (Leiriläisillä oli tuskin aavistustakaan siitä, paljonko liikuntaa isoiso sai juuri ennen iltaohjelmia ja niiden aikanakin :D)
- Isosten muistuttelu heidän tehtävistään sekä vetäjiltä tulevien tiedonantojen välittäminen isosille.
- "Iltaohjelmaharjoitusten" järjestäminen isosporukalla: hommasimme mahdollisimman pöljät asut roolivaatevarastosta ja lähdimme luovan toiminnan jaksojen aikana trollaamaan leiriläisiä (kyllä, totuus paljastuu nyt teillekin ;D) niin, että improvisoimme täysin ilman minkäänlaista suunnitelmaa ja annoimme ymmärtää, että sekoilustamme olisi tulossa jokin sketsi tai näytelmä iltaohjelmaan. No, ainakin meillä oli hauskaa :DDD
- Leirin puolesta rukoileminen yksin ja yhteisten rukoustilanteiden järjestäminen.
- Miehisen näkökulman tarjoaminen rinnakkaisen tanssiriparin tyttöporukan seurusteluoppitunnilla.
- Roskapostin vastaanottaminen rinnakkaiselta ykkösriparilta - sain enemmän spämmiä kuin kaikki muut leirillämme asiallisempaa postia yhteensä... :D
- Puutarhaletkun käytteleminen leirien välisiä kisoja seuranneessa vesisodassa, autuaampaa on antaa kuin ottaa ;D

Myös trollipäiväohjelma kuului isoison hommiin, huomatkaa omakuva.

Isos- ja vetäjäporukkamme tapasi Rydessä jo päivää ennen leiriläisten saapumista. Aivan kaikkia en ennestään tuntenut, mutta se ei menoa erityisemmin haitannut: lähes kaksi viikkoa intensiivistä työskentelyä samalla pienellä kokoonpanolla toimii melkoisen hyvänä tapana tutustua kaikkien hyviin ja huonoihinkin puoliin :D Ihmisluonteet ovat erilaisia ja sopivat toisiinsa hyvin eri tavoilla, joten leirin kuluessa ja väsymyksen lisääntyessä pieniä erimielisyyksiä alkaa väkisinkin nousta pintaan. Tästäkin huolimatta loppua kohden sai enemmän ja enemmän huomata, miten erilaisten ihmisten erilaiset lahjat toimivat yhdessä ja saavat aikaan toimivan lopputuloksen. Kun tähän yhdistettiin rukoushetki jokaisen suunnittelupalaverin alkuun ja suunnittelijoiden Suunnittelija pyydettiin mukaan, tilanne oli kuin Efesolaiskirjeen luvun 4 jakeessa 16: "Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa." Vaikka suurin osa isosistamme ja osa vetäjistäkin oli ensimmäistä kertaa tällaisessa hommassa, parinkin isosen aikaisempi kokemus yhdistettynä muiden yleiseen luovuuteen esimerkiksi sketsien toteuttamisessa toimi pätevästi. Olen siis todella iloinen siitä, että tälle leirille päätyivät juuri nämä ihmiset :)

Perus iltaohjelmaa.

Samaa voi sanoa myös leiriläisistä. Kaikki Luovat Auringonkukkamme olivat lähes alusta lähtien uskomattoman hyvin mukana, eikä leikeistä jatkuvasti pois jättäytyviä vastarannankiiskiä ollut porukassa ollenkaan. Leiriläiset jopa toimivat keskenäänkin ilman isosia ja järjestivät ylimääräisiä beach volley-, rukous- ja laululeikkihetkiä :D Lähes kaikki mahdolliset laululeikit tulivatkin tämän leirin aikana tutuiksi, ennen kaikkea Laurenzia, Nooa ja Auringonkukka - viimeksi mainitut jopa siinä määrin, että päädyin vetämään niitä useampaan otteeseen myös tanssiriparilaisille ;DD (Jostakin syystä Tanssin vetäjät eivät innostuneet ideasta vaihtaa auringonkukkaleikki konfirmaatiobiisiksi.) Toivon edelleen, ettei kenenkään mielenterveys vaurioitunut ainakaan pahemman kerran.

Leirillämme vallinnut yhteishenki ja monet pienemmät sattumukset toimivat kaiken lisäksi mainiona osoituksena Jumalan voimasta! Rukous ja ylistys saivat vaikeimpina hetkinä isosporukan ilmapiirin paranemaan huomattavasti, ja molemmat nuotioillat saatiin kuin saatiinkin viettää ulkona siitäkin huolimatta, että toisena päivänä lähes koko päivän satoi ennen nuotiolle menoa ja toisena ukkosti - esimerkiksi ukkospilvet nimittäin kiersivät KL-opiston alueen rankkasateen iskiessä vasta heti lipunlaskun jälkeen yöllä. Siitä en kylläkään tiedä, olivatko pari klassista leiriromanssia rukousvastauksia jollekulle :D Tiedän kuitenkin useamman ihmisen, itseni mukaanlukien, saaneen suuria vastauksia myös täysin leirin ulkopuolisiin asioihin. Kertakaikkisen mahtava kokemus siis, kiitos vielä kaikille asianomaisille ja Jeesukselle, jolle kuuluu jälleen lopullinen kiitos kaikesta! :)))

Ei ylioppi ojaan kaada

Mä pääsin siis yhessä monien muitten kanssa ylioppilaaks tänä keväänä, ja arvosanoihinkin olen kertakaikkisen tyytyväinen. Mut vastahan alotin lukion... Ois siellä vielä helposti yhen vuoden jaksanu, pitää vissiin käydä vielä syksylläki säännöllisesti toivottamassa aamuja ;D

(Toistaseks) viimesen kerran kävin nimittäin koulullani lakkiaisjuhlassa, joka itessään ei kyllä oikeestaan tarjonnu mitään erityisiä elämyksiä. Tai jos sellaseks haluaa tulkita toista tuhatta ihmistä sisältävässä ilmeisen ilmastoimattomassa salissa istumisen, niin mikäpä siinä. Harmi sinänsä, etteivät suorat sortsit ja lyhythihaiset puvuntakit ole suuremmassa suosiossa, miesten juhlasandaaleista puhumattakaan... :D Sain mä lakin lisäks muutaman stipendinkin, joista esimerkkinä mainittakoon ruotsinkielinen aforismikirja "Kloka tankar och vackra ord" (=Viisaita ajatuksia ja kauniita sanoja). Ei kai kirjan viesti ole: "Älä kuvittelekaan saavasi rahaa. Et ole riittävän viisas siihen, joten lue tästä ja viisastu"? Okei, ehkä ei :D Erään samanlaisella kirjalla palkitun kaverin kanssa otatimme (läpällä) jopa kuvat itsestämme näiden kirjojen kanssa, ja tietenkin pitelin kirjaa vahingossa väärin päin... :DDD Ehkä kuitenkin tarviin niitä viisaita ajatuksia.

Pystyy vaan trollaamaan rehtoria kätellessäkin!

Tämän jälkeen siirryttiin kotiin aloittelemaan YO-juhlia, joiden eteen oli tehty melkoinen määrä töitä ja ruokia parin edeltävän viikon sisällä - itsekin tein siivouksen ja perunankuorinnan ohella esimerkiksi pari hyytelökakkua alusta loppuun. Tämä juhla sujui mainiosti, jaksoin odotettua paremmin ja viihdyin hyvin sukulaistenkin seurassa kaveriosaston saapumista odotellessa :) Okei, puvussa kyllä tuli edelleen kuuma. Valkolakkikaan ei ollut täydellisen yhteistyöhaluinen, vaan muotoili noin kahdeksan tunnin sisällä hiukseni muistuttamaan etäisesti jonkin petolinnun perähöyheniä :D Näitä suuremmilta kommelluksilta kuitenki vältyttiin, ja sää jos mikä oli päivän rukousvastaus. Alkuviikosta sääennusteet näyttivät vielä kahta pisaraa, mutta aurinko paistoi lopulta lähes koko päivän muutamaa pikkutihkua lukuunottamatta ;)

Kaveripiirin syvälliset keskusteluhetket.

Lahjaosastosta ja onnitteluista vielä kiitokset täällä! Tyypillisten ruusujen ja korttien ohella rahallinen omaisuuteni lähestulkoon kaksinkertaistui, minkä lisäksi sain laatuluettavaa, aina tarpeellisia pehmeitä paketteja ja yhden suklaalevynkin. Yksi tarkemmin harkittu lahja ansaitsee tulla mainituksi erikseen: se sisälsi nimittäin 1) BIRDWATCHER-tekstillä varustetun Angry Birds-t-paidan, 2) aloittelevien lasten lintuharrastussetin harrastukseni tukemiseksi ja 3) kumiankan, jota voin kiikaroida ja valokuvata mikäli havainnot jäävät muuten vähiin :DDD

Kokemushan tämäkin oli, ja mittari kallistuu ehdottomasti positiivisen puolelle! Tällä kertaa en voi heittää tyypillistä kommenttiani uusiksi ottamisesta samassa merkityksessä kuin tavallisesti, mutta eiköhän mua vielä joissaki yo-juhlissa tulla näkemään ;D Sitä siis ootellessa, mahtavaa kesää kaikille!!! :)

Pahan mielen postaus

Multa pyydettiin eräänlaista poikkeusta tään blogin peruslinjasta - entä jos kirjottaisinkin vaihteeksi niistä asioista, jotka suututtavat? Sellaisia asioita on yllättävän vähän, mutta syystä tai toisesta suurin osa niistä löytyy armaan harrastukseni puolelta. Ajoittaisista hyvistä hetkistä huolimatta en pysty liittämään mihinkään muuhun yksittäiseen asiaan lähellekään sellaista määrää ärsytyskynnyksen ylittäviä tekijöitä kuin lintuharrastukseen, joten keskityn tällä kertaa yksinomaan niihin ja päästän sisäisen angstiteinini valloilleen. Tätä se viimeinen teinivuosi siis teettää.

Toiset ihmiset. Luonnon helmassa suomalaisstereotypioiden mukainen epäsosiaalisuus nousee huippuunsa, sen verran monia tapoja luonnonrauhan rikkomiseen on kehitelty. Autoja ja mopoja esimerkiksi menee aivan mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja missä tahansa varsinkin tyynellä säällä, kun muuten olisi jopa mahdollisuus kuulla jotakin, ja jopa näiden maanvaivojen puuttuessa ilmavaivat vuorostaan iskevät. En tarkoita tällä aivan sitä, mikä ehkä ensimmäisenä tulee mieleen, mutta mikä tahansa äänivallinkin mennessään särkevä vihoviimeinen lentokone ansaitsee täysin tämän nimityksen ujeltaessaan yli. Jostakin tuntemattomasta syystä myös kaikenkarvaisten oksasilppureiden, sirkkelisahojen, kiviporien ja lihamyllyjen käyttö on taatusti suurimmillaan juuri sen linturetken aikana. Valokuvaus- tai kiikarointitilanteessa pahimman potutuksen taas aiheuttavat (onneksi harvat) täysin piittaamattomat koirankusettajat ja lenkkipatut, joiden reitti kulkee aivan ehdottomasti juuri tarkkailtavan linnun vierestä ja sitä täytyy noudattaa tunnollisemmin kuin EU:n kurkkudirektiivejä konsanaan. Onneksi en sentään kuulu niihin lintuharrastajiin, joita ärsyttävät myös niitä näitä linnuista kyselevät ohikulkijat ja markettikiikareilla varustautuneet sunnuntaiharrastajat.

Ötökät. Hyttysten huitomisesta kaikilla on varmasti kokemusta, mutta entä jos täydellinen paikoillaan pysyminen on ainoa keino pitää kuvattava lintu rauhallisena? Mehiläishoitajan suojapukukaan ei riittäisi pitämään kaikkia iniseviä kiusanhenkiä ulkopuolella, ja mieluiten ne tuntuvat tunkevan silmiin tai korviin. Paarmat ja mäkäräiset takaavat yhdessä hyttysten kanssa varsin kattavan kokoelman erinäköisiä, -kokoisia ja -värisiä paukamia. Silmiinhän hyönteisiä lentelee pyöräillessäkin, ja hämähäkinverkot kerääntyvät naamalle metsässä kävellessä. Ampiaispesään en ole onneksi (tähän mennessä) astunut.

Maasto-olosuhteet. Mikä siinä onkaan, että linnut hakeutuvat niin usein juuri niihin paikkoihin, mihin kukaan täysjärkinen ihminen ei eksy vahingossakaan? Tutuiksi ovat tulleet mm. upottavat suot ja mutaiset pellot, saappaanvartta syvemmät vetiset rantaniityt, hyttysiä kuhisevat tiheiköt, joissa liikkuminen vaatisi kunnon viidakkoveistä tai liekinheitintä sekä vedenpuhdistamoiden ja tehtaiden löyhkäävät sonta-altaat. Niin polkupyörä kuin kengätkin ovat joutuneet melkoiselle koetukselle, varsinkin kun retkikohdevalintojen improvisoiminen ja valitulle reitille sopimattomat jalkineet ovat usein yhteydessä toisiinsa - eräänkin kerran nypin lenkkareistani ja housunlahkeistani sadoittain pieniä väkäpäisiä siemeniä. Lisäksi märkä kasvillisuus kastelee vaatteet silloinkin, kun sadetta ei satu tulemaan. Kaikista ihaninta on kuitenkin pyöräillä vuoristoradan muotoja jäljittelevää, karkealla sepelillä pinnoitettua pikkutietä kilometrikaupalla ja tien päättyessä jalkautua johonkin suolarämebiotooppiin vain todetakseen, että vielä saman päivän aamuna paikalla nähty harvinaisuus ei suostu näyttäytymään.

Lämpötila ja sää. Sateen lisäksi syksyllä tuulee kylmästi ja niin kovaa, ettei meinaa pystyssä pysyä, ja harvat tällaisella kelillä näyttäytyvät linnutkin vilahtavat ohi nopeammin kuin meikäläinen lukee Isä Meidän-rukouksen ylipirteystilassa. (Ja se on nopeasti.) Talvella lintuja ei pahemmin edes ole, ja niitä vähiäkin kuvatessa kädet alkavat vähitellen muistuttaa pakastekalkkunaa pakkasasteiden heitellessä nollasta kolmeenkymmeneen. Syksyn ja talven pimeys ärsyttävät lisäksi kuvaajaa enemmän kuin tarpeeksi epätarkkojen ja heilahtaneiden kuvien muodossa, ja mikäli valo juuri ja juuri riittäisi, optiikat luultavasti huurtuvat. Kun lopulta tulee kevät, se tarkoittaa vain hieman erilaisia kylmyyden muotoja - esimerkiksi ulkovaatteiden pintaan jäisessä sateessa syntyvä jääkuori on melko keväinen ilmiö. Suomen kesän puolestaan tunnistaa yleensä siitä, että lunta tulee hieman vähemmän. Silloin harvoin, kun kesällä oikeasti on lämmin, linturetkeilijä ei tietenkään ole varautunut lyhyemmillä vaihtovaatteilla, vaan marinoituu elävältä pilkkihaalarinsa (?) sisälle. Jos taas vaihtovaatteet löytyvät, hän luultavasti vilustuu lopulta. Kylmettymiskohtalo odottaa lisäksi lintutorneissa seisoskellessa joka tapauksessa, olipa vuodenaika mikä tahansa.

Toiset linnut. Kyllä, lintuharrastajatkaan eivät ole tyytyväisiä jokaiseen lintuhavaintoon. Ei nimittäin ole vielä kylliksi, että samalla lintulajilla voi olla kymmeniä erilaisia ääniä sekä iästä ja sukupuolesta riippuen aivan erinäköisiä höyhenpukuja. Välillä linnut paitsi näyttävät toisiltaan, myös matkivat toisiaan. Tiedättehän sen huijauksen, missä näppäimistön alta näkyy kulma esimerkiksi kympin setelistä? Kun "setelin" vetää pois, paljastuu, että pelkkä setelin irrallinen kulma on kiinnitetty trollfacella koristettuun paperiin. Juuri tällainen fiilis tulee, kun innostuu luullessaan juuri löytäneensä jonkin harvinaisuuden, ja sitten tarkempi tutkiskelu osoittaakin linnun monin verroin tavallisemmaksi lajiksi. Usein karmean totuuden paljastumista edeltää jokin aikaisemmissa kappaleissa kuvailluista vastoinkäymisistä, ellei useampikin. Toisten lintujen kategoriaan kuuluvat myös ne tilanteet, missä jokin tavallinen riidanhaluinen laji karkottaa sen harvinaisemman pois näkyvistä - monilla linnuilla on tapana säikähdettyään painua jemmaan jonnekin läpitunkemattomimpaan viidakkoon, mistä mokomia ei saisi ylös täikammoilla varustetun etsintäpartionkaan voimilla. Vihoviimeinen tapaus on vieläpä se, että lähempänä oleva tavallinen lintu laulaa täyttä kurkkua peittäen täysin jonkin harvinaisemman ääntelijän. Rehellisesti sanottuna olen toisinaan jopa heitellyt kiviä hiljentääkseni innokkaimmat ei-toivotut konsertoijat edes hetkeksi.

Miksi sitten harrastan lintuja edelleen? Nii-in, hyvä kysymys. Ennen kuin lähdette polttamaan kiikareitanne (tai meikäläisen kiikareita), odottakaa vielä hetki. Selväähän on nimittäin se, että lintuharrastuksen parista löytyy vielä enemmän positiivisiakin yllätyksiä kuin Pirkan tonnikalapurkista. (Ja se on paljon.) Myöskään yhdeksän vuoden viha-rakkaussuhde, jollaiset lienevät tyypillisiä kaikille ajanvietteille, ei riitä hyydyttämään tätä hymyä kuin hetkellisesti. Pahan mielen potilas ei ole lainkaan pysyvä olotila.

Ja hyvä niin.

Ihanimmat (?) riparileikit

Kesän rippileirit lähestyy ja tätäki blogia varmaan jokunen tuleva riparilainen lukee. Näin ollen aattelin vähän varottaa etukäteen siitä, mitä (ainaki mun vetämällä) leirillä saattaa tapahtua ja julkaista samalla kaks klassista laululeikkiä videoituna :D

Ekaks Nooa, joka on jo aika legendaarinen tapaus. Kaikkihan ei oo tätä edes mun vetämänä nähny, mutta viittaan tähän aika useesti ja ainaki sen takia voi olla hyvä tietää mistä on kyse :D Tää ei oo paras mahollinen versio, koska aattelin rajottaa sitä nopeutta vähän - muuten kukaan muu ku mun kanssa tätä jo useempaan otteeseen leikkineet ei pysyis millään tasolla perässä ;DDD

Tää toinen (Auringonkukkaleikki) puolestaan on ehkä kauhein laululeikki, mikä milloinkaan on leiriläisten päänmenoksi kehitelty. Pysykää kaukana tästä! :DDD

Näitä saatatte vielä päästä/joutua näkemään enemmänki, valmistautukaahan henkisesti! ;D

Tekniikka pettää

Tällä kertaa aattelin kirjottaa omasta suhtautumisestani tiettyihin ihmisen kehittelemiin tarve-esineisiin. Vaikka en koe alkuunkaan olevani mikään tekniikan ihmelapsi, osaan sentään käyttää hieman monimutkaisempiakin keksintöjä kuin (toisiinsa toki verrattavissa olevat) kivikirves tai Nokia 3310. Toiset vempaimet on selkeesti toisia keskeisempiä mun elämässä ja niitä tulee käytettyä viikoittain, mutta miten ja millä seurauksilla?

Matkapuhelin kulkee taskussa jatkuvasti mukana ja toimii kätevästi (useimpien) ihmisten tavottamisessa. Ainuttakaan kännykkää en oo onnistunu rikkomaan, mut se luultavasti johtuu puhelinmalleistani: kaikki neljä tähänastista luuria ovat olleet vanhemmanpuoleisia Nokioita. Niistäki sitäpaitsi yhteen kulu sellanen kameran näkönen reikä mun taskussa vaikka oikeesta kamerasta siinä ei ollu tietoakaan, ja muun kulumisen lisäks kolmessa meni näytön väliin häiritsevän paljon pölyä. On todennäkösesti vaan hyvä, etten oo tähän mennessä omistanu ensimmäistäkään älypuhelinta - jos vanhat Nokiatki on ollu koetuksella, mitä sit kävis sellaselle? Oon kyllä suunnitellu älypuhelimen hankkimista älyttömän tilalle, mutta vasta edellisen mentyä rikki, ja tällasen Nokian tapauksessa sitä saanee odottaa vielä jokusen vuosikymmenen... :D

Polkupyörää ilman en varmaankaan pärjäis ja se on säännöllisesti kuluttamistani keksinnöistä luultavasti yksinkertasimpia, koska ei sentään ainakaan mun pyörien osalta itessään sisällä elektroniikkaa. Mutta auta armias jos sisältäis... Tulokset vois nimittäin olla vielä katastrofaalisempia ku tähän mennessä. Vaikka pyörällä kaatumiset koko mun elämän ajalta ois varmaan laskettavissa kahen käden sormilla ja niistäki vaan yhellä kerralla on sattunu pahemmin, pyörät on kärsiny sitäki enemmän vahinkoa  eri tilanteissa. Esimerkiks siinä pahimmassa kaatumisessa oman paikkailuntarpeen lisäks alla olleesta fillarista väänty molemmat vanteet pilalle, ja muutenkin erilaisia sattumuksia on riittäny: sekä satulan, ohjaustangon että polkimen irtoamiset on koettu, sisärenkaita on menny rikki eri pyöristä yhteensä varmaan viitisenkymmentä, ketjut on menny poikki kerran ja sit kaikkee pienempää. Yks pyörä multa jopa varastettiin, vaikka se saatiinki myöhemmin takasin. Voin sanoo että pyöräilen paljon, mut silti - onko tää enää normaalia? :D

Kameraa oon käyttäny keväästä 2006 lähtien, mutten sitäkään täysin ongelmitta. Kolmen vuoden ajan mun käytössä ollut pikku-Panasonic teki (kumma kyllä) isomman tenän vain kerran - käynnistysnappi lakkasi toimimasta. Vaikka ongelma järjestyi korjaamolla, parempi kamera piti jo saada tilalle. Nykyinen Canon PowerShot-puolijärkkärini, joka on palvellu vuodesta 2009 lähtien ja jolla valtaosa tässäki blogissa nähdyistä kuvista on otettu, on puolestaan temppuillu reilusti enemmän erilaisten toimintahäiriöiden tullessa tutuiksi. Yleisesti ottaen täytyy kuitenki antaa tunnustusta sille, miten tää laite on kestäny käyttömääräänsä nähden :D

Musiikkia kuunnellessa ja soittaessa tulee myös käytettyä teknologiaa, josta ekana mainittakoon sähkökitara. Oma Fender Stratocasterini vahvistimineen ansaitsee kunniamaininnan ongelmattomimmasta toiminnasta, vaikka en osaakaan käyttää vahvistimia kuin välttävästi. Itse kitaran kanssa ei ole ollut oikeastaan mitään ongelmaa, ja sähkökitaran kieliäkin on aikojen saatossa katkennut vain muutama. (Köh, akustisista kitaroista ei nyt puhuta.) Musiikin osalta oon käyttäny runsaasti myös erilaisia cd-soittimia, ja niissä onki ollu ongelmia vaikka muille jakaa. Näitä katellessa uskoo mainiosti, että nykyään ainaki osa sähkölaitteista rakennetaan tahallaan hajoamaan tietyn ajan kuluttua... Sen sijaan iskän aikoinaan hommaama aataminaikuinen kokonaisuus, jolla voi kuunnella myös vinyylilevyjä ja C-kasetteja, toimii edelleen hyvin :D

Viimesenä - muttei ainakaan vähäisimpänä - tietokone. Kaikista sähkölaitteista luultavasti eniten aggressioita ainaki omalla kohalla aiheuttanee lagisella yhteydellä varustettu nettikone, jollaista käyttäessä tekis useesti mieli testata käytännössä kovalevyn kovuutta muihin materiaaleihin verrattuna. Myös hiirten kanssa on ollu melkosia hankaluuksia netittömienkin koneiden osalta. Jännä juttu sinänsä, että tietokonetta on silti "pakko" käyttää. Ei siinä etteikö siitä, siinä missä näistä muistakin laitteista, olisi välillä huomattavaakin hyötyä. Harmi sinänsä, että kokemus osoittaa niitten feilaavan jatkuvasti.

No, ehkä mun kannattais tällasen valittamisen sijaan vaan eristäytyä suosiolla meiän mökille Savonlinnan korpeen, kauas viihde-elektroniikasta. Kännykkä ja läppäri vaan mukaan... eiku?