Vaalien jälkeen

Ohi on! Kunnallisvaalien tuloksethan siis ratkes kuluneen yön aikana. Oon tyytyväinen monestakin syystä: ensinnäkään 26 ääntä ei oo huonosti jos miettii että olin tällasen "vähemmistöpuolueen" ehdokas näin isossa kaupungissa ja yks kaikkein nuorimmista ehdokkaista ylipäänsä, mun vaalityöstä puhumattakaan. Lisäks vaalien aiheuttama piilostressi loppuu ja blogiinki voi taas kirjottaa ihan mitä tahansa ;DD

Kaikista suurin plussa tään koko jutun aikana on kuitenki ollu ihmisten suhtautuminen siihen että päätin lähtee ehdokkaaks. Oon saanu tässä puolentoista kuukauden aikana kokea mahtavaa rohkaisua, kannustusta ja piristystä sekä läheisten että vähemmänkin läheisten ihmisten taholta ihan vaan siitä syystä että lähin mukaan tähän juttuun. Haluun vielä tätä kautta sanoo sydämelliset kiitokset kaikille ketkä tuki mua konkreettisella äänellä (tai olis tukenu jos ikä ja/tai asuinpaikka ois sen sallinu :D) tai jollain lailla henkisesti. Hienoo kun ootte olemassa! :)

Mutta mitä muuta sanottavaa mulla on tästä vaalijutusta? Miinuksista tulee ekana mieleen se, että en osaa, tykkää enkä halua mainostaa itteäni ja omaa erinomasuuttani. Ei siinä mitään jos joku tykkää sellasesta ja osaa tehä sen pätevästi, mutta mä vaan ite koen sen epäluontevana, teennäisenä ja muutenki oman luonteeni vastasena juttuna; mieluummin annan vaan elämäni puhuu käytännössä puolestaan ilman mitään turhaa markkinointia. Ylipäänsä en tykkää mainostaa juuri mitään muutakaan, paitsi jotain tapahtumia, nuorteniltoja, Teenstreetiä, rukousta ja muita juttuja missä Jumala toimii (Tään on joku saattanu huomata.). Ihmiset on erilaisia eikä siinäkään mitään, ja mulla on varmasti myös monia edellytyksiä joista olis hyötyä politiikassakin. Tää kampanjointiasia pistää kuitenki väkisinkin miettimään, oisko ruohonjuuritason vaikuttaminen enemmän se mun juttu. Niinku oon jo sanonu, hymyllä ja rukouksella saa aikaan aika paljon.

Sit jos lähtee siitä oletuksesta, että Jumalan mahollisuudet on rajattomat, on käytännössä samantekevää istunko valtuustossa vai en. Jumalan kanssa ilman valtuustoa ois näin ollen mahollisuus saaha ihan yhtä paljon aikaseks ku Jumalan kanssa valtuustossa ja se taas on tään oletuksen valossa joka tapauksessa enemmän ku valtuustossa ilman Jumalaa :D Oli miten oli, kokemuksena ehdokkuus oli varmasti osaltaan arvokas ja mittari kallistuu kyllä ylivoimasesti plussan puolelle. Siitä en sano mitään, oonko neljän vuoden päästä lähössä uusiks, mutta onhan tässä seurakuntavaalitki tulossa. Se ois varmaan nyt lastenleikkiä tähän verrattuna varsinki ku 16-vuotiaatki saa äänestää, pitää kattoo miten sillon ;D

Puhetta puheesta

Puhe on mielenkiintonen juttu. Kun on täänkin verran puheliaisuudella siunattu niin aihe on tietenki lähellä sydäntä ;D Ilman puhumista maailma ois varmaanki aika erilainen ja luultavasti myös tylsempi, mutta tällä kertaa säästän lukijan kaikilta pitemmälle meneviltä mielikuvituksen pimeiltä sivupoluilta jotka käsittelee sitä millä tavalla ihmiset vois viestittää toisilleen jos kukaan ei osais puhua :D Tärkeempi asia tässä on se, mitä kaikkee puheella voi saada aikaan.

Yllätys yllätys, Raamatun puolelta löytyy kohtia aiheeseen liittyen :D Jaakob tarjoilee aika jäätävää tekstiä puhumiseen liittyen: "Kieli on jäsenistämme se, joka tahraa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä... --- ...kieltä ei kukaan ihminen pysty kesyttämään. Se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä" (Jaakobin kirje, 3:6, 8). Ite en välttämättä käyttäis näin voimakkaita ilmasuja, mutta tottahan se on että kielellä saa aikaan tajuttomasti pahaa. Varsinkin jos tarkotuksella yrittää. Ja tietenki erilaisten väärinkäsitysten seurauksena ajattelematon tai jopa ajateltu puhuminen saa aikaan henkisiä ja fyysisiäkin loukkaantumisia myös sillon kun ei edes tarkoteta.

Onneks asialla on myös toinen puoli. Sananlaskuissa puhutaan tästä aika paljon, esimerkiks "Kultaomenia hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat" (Sananlaskut 25:11). Kieltä nimittäin voi onneks käyttää myös viisaasti: kehumiseen, kannustamiseen, lohduttamiseen, syvällisiin keskusteluihin ja muuhun positiiviseen. Suosittelen tällasta, siitä on kaikille enemmän iloa ja myös vikkeläkielisimmät kettuilijat säästyy niiltä fyysisiltä loukkaantumisilta :D Kannattaa muistaa vanhaa viisautta: älä puhu täyttä bullshittiä, sillä joskus voi joutua syömään sanansa... (Täähän ei siis ollu Raamatusta :D)

Lopuks päästään mun rakastamaan listausosuuteen :D Oon nimittäin huomioinu, että varmaan jokaisella meistä toistuu puheessa enemmän tai vähemmän samat sanat ja sanonnat. Melko lyhytaikasen miettimisen tuloksena keräsin puolueelliseen öökkösjärjestykseen joukon ilmauksia, joita ite käytän melko runsaasti ihan tiedostamattanikin. Jos et oo kuullu mun käyttävän näistä ainuttakaan, et oo luultavasti millonkaan keskustellu mun kanssa. Jos muistat kuullees jokaisen, toivon vaan ettei sun mielenterveydelle oo aiheutunu pahempaa haittaa pitkäaikasesta oleskelusta hyperaktiivisen aineksen läheisyydessä. Kannattaa muistaa, että seura tekee kaltaisekseen ;DDD

-Törkeen hyvä
-Tuttu tunne
-Tapahtuu jos on tapahtuakseen
-Tai silleen
-Sitä ootellessa
-Sinne siis
-Siinä maha missä painitaan
-Sen näkee sitten
-Sellasta sattuu
-Se on taitolaji
-Pystyy vaan
-Pikkuvikoja
-Perskutarallaa
-Periaatteessa
-Oikeestaan
-Näinkin voi siis käydä
-Näin teemme
-Nähään ennemmin tai myöhemmin
-No huh huh
-Mut joo
-Mikäs siinä (jos tykkää)
-Käy se näinkin
-Kyllä kelpaa
-Kukkuu (itse kullekin)
-Jumalan aikataulut ei feilaa
-Jotkut vaan osaa
-Jotain sinnepäin
-Jos miettii
-Jonkunasteinen
-Ihan miten vaan
-Hyvä niin
-Hyvä jos näin
-Harjotus tekee metsurin
-Enemmän tai vähemmän
-En valita
-Eihän siinä mitään
-Ei väkisin
-Ei se oo niin justiinsa
-Ei paha
-Ei näin
-Ei mulla muuta
-Astetta mielenkiintosempi
-Asiameininki
-Aivan!
-Aamen!

Ihan loppuun pitää vielä todeta, että sanaton viestintä on myös hieno asia. Ei niitä sanojakaan aina tarvita.

Poikkeus vahvistaa säännön?

Taustaa: täänkertanen teksti sisältää yhellä äikänkurssilla kirjottamani identiteettiesseen lyhentämättömänä. Kieliasu ja jotkut painotukset joita en muuten huomiois näin voimakkaasti selittyy siis sillä. Toivottavasti tää auttaa ymmärtämään mua ees joissaki tilanteissa, koko juttu perustuu siihen mitä ihan rehellisesti sanottuna aattelen :D

Määrittelen itseni toisinaan hieman sarkastisesti "suomalaiseksi antisuomalaiseksi". Olen toisaalta aivan tavallinen suomalainen nuori enkä esimerkiksi fyysisiltä ominaisuuksiltani millään tavalla erityinen, mutta "antisuomalaisuus" tulee asenteesta ja käytöksestä. Olen innokas lintuharrastaja, mikä riittäisi toki erottamaan minut useimmista muista nuorista niin Suomessa kuin ulkomaillakin, mutta suomalaisuutta ajatellen luonnonläheinen harrastus ei ole vielä kovinkaan erikoinen asia. Ylitsevuotavan positiivinen elämänasenne sen sijaan on - kuka tahansa suomalainen nuori tai edes aikuinen ei esimerkiksi kohtaa ympärillään olevia ihmisiä useimmissa tilanteissa hymyillen.

Lintuasioiden ohella yllättävänkin moni muistaa minut juuri käsittämättömästä positiivisuudestani ja energisyydestäni. Niiden en kuitenkaan usko pohjimmiltaan lähtevän omasta itsestäni, vaan Jumalasta - identiteettini pohjana on kristillinen usko, joka mielestäni maailman iloisimpana asiana saa minut elämään täysillä ja hymyä säästelemättä. Elävässä uskossa oleva kristitty on aina maailmassa tietynlainen vastarannankiiski ja poikkeustapaus - elämäni keskustassa ei ole urheilu, trendikkyys tai opiskelumenestys sen enempää kuin rahan, vallan tai hyväksynnän tavoittelukaan, ja päihteet tai irtosuhteet eivät kiinnosta. No, kukin miettiköön itse, missä määrin kuulostan keskivertonuorelta.

Olinpa sitten poikkeuksellinen nuori tai en, millainen olen suomalaisena? Äitini on pohjalainen, isäni savolainen ja isäni isä alun perin Karjalasta. Itse olen kuitenkin eräänlainen kompromissi Etelä-Savon ja Keski-Pohjanmaan väliltä - olen syntynyt ja elänyt koko ikäni Jyväskylässä. Ajattelen usein, että näin hullua tyyppiä ei muista lähtökohdista olisi mahdollistakaan syntyä. Harva varmasti identifioituu savolais-pohjalaiseksi uskovaksi nuoreksi lintuharrastajaksi, mutta minulla ei todellakaan ole mitään tällaista tilannetta vastaan. Eräs luokkatoverini tiivisti asian melko osuvasti: hänen mukaansa olen "todella outo jätkä ja selvästi ylpeä siitä".

Arvostan todellakin muun epätavallisuuteni ohella myös monipuolista suomalaisuuttani. Koen saaneeni sekä savolais- että pohjalaisstereotypioihin liitettäviä ominaisuuksia, mikä on mielestäni hyvä asia. Oma ainutlaatuinen kieleni, idiolektini, koostuu kuitenkin murteellisesti ajateltuna pitkälti Keski-Suomen alueelle tyypillisestä puhetavasta ja ilmaisuista vanhempieni kotiseutumurteiden sijaan. Vanhempani puhuvat murteillaan lähinnä omien vanhempiensa ja muiden synnyinseuduillaan asuvien kanssa, joten minuun on tarttunut niiden sijasta koulussa ja muualla ympäristössä eniten kuulemani puhetyyli. Ymmärrän joka tapauksessa myös savolais- ja pohjalaismurteiden stigmapiirteisimpiäkin sanoja varsin hyvin, eikä minulla ole mitään näitä sen enempää kuin muitakaan murteita vastaan - omassa puheessani ei vain luullakseni ole kuultavissa kovin merkittävää murteellista korostusta. Loppujen lopuksi sellainenkaan ei todennäköisesti haittaisi minua, sillä mielestäni on parhaimmillaan hauskaa kuunnella jonkun puhuvan oman alueensa murretta silloinkin, kun muut puhuvat eri tavalla. Minulle se osoittaa, että tällainen ihminen uskaltaa olla oma itsensä, enkä usko itsellänikään olevan ongelmia kyseisellä alueella.

Vaikka murteet eivät ole suomalaisuudessa läheskään eniten arvostamani asia enkä pidä niitä ensiarvoisen tärkeinä, niiden säilyminen tuo kieleen vaihtelua ja rikkautta eikä näin ollen ole lainkaan negatiivinen asia. Vielä ylpeämpi olen kuitenkin niistä positiivissävytteisistä asioista, joista Suomi tunnetaan maailmalla: sauna, luonto, urheilu, koulutus, rehellisyys ja täsmällisyys. Omalaatuinen tapa- ja ruokakulttuuri - avantouinnista mämmiin - on antanut kansallemme tietynlaisen hullun leiman, mutta tähän uskon useimpien suomalaisten suhtautuvan huumorilla. Kykenen myös tunnistamaan itsestäni tällaista "luovaa hulluutta", eikä minua niin ollen haittaa, vaikka suomalaisia pidettäisiinkin maailmalla omalaatuisina.

Mielestäni on hyvä asia, että suomalaisuuteen liitetään näin paljon positiivisia asioita ja ominaisuuksia, mutta ne eivät valitettavasti kerro koko totuutta. Yleisimmät negatiiviset stereotypiat liitetään suomalaisten alkoholinkäyttöön ja epäsosiaaliseen käytökseen, ja harmi kyllä ne osuvat varsin oikeaan. Siinä ei todellakaan ole mitään ylpeiltävää - minua ei haittaa, vaikka ulkomaalaiset pitäisivät minua omalaatuisena suomalaisuuteni vuoksi, mutta yrmyihin jurottajiin tai känniääliöihin en missään nimessä tahdo tulla yhdistetyksi. Suomalaisesta mediasta minun on myös mahdotonta olla ylpeä: keltainen lehdistö mässäilee ihmisten kärsimyksellä, kaikkea mainostettavissa olevaa mainostetaan photoshopattujen vähäpukeisten naisten avulla, provokatiivisesti suunnitellut keskusteluohjelmat osoittavat suomalaisen arvokeskustelun kypsymättömyyden ja ateistista maailmankuvaa runnotaan läpi sanan- ja mielipiteenvapauden kustannuksella. Lisäksi kaikenlainen väkivaltaisuus kuuluu mielestäni suomalaisuuden negatiivisimpiin ilmentymiin; puukot heiluvat edelleen turhan helposti. Väkivaltaisuus lienee useimmissa tapauksissa kytköksissä alkoholiin, jota suomalainen nykykulttuuri tuntuu ylenpalttisesti suosivan, mutta puhumattomuuskin voi saada kaikenlaista aikaan. Kun asioita ei selvitellä puhumalla, ihmiset hautaavat ne sisälleen ja pahimmassa tapauksessa purkautuvat tunteet saavat aikaan karmeaa jälkeä. Tämä näkyy sekä perhesurma-, kouluammuskelu- että itsemurhatilastoissa, minkä lisäksi tilastot suomalaisten avioeroista ja masennuslääkkeiden käytöstä ovat omiaan horjuttamaan kuvaa hyvinvoivasta ja onnellisesta kansasta. Huippukorkea elintaso ei kykene poistamaan suomalaisuudesta sen pahimpia varjopuolia.

Palataanpa kuitenkin vielä alun toteamukseen. Mikä siis tekee minusta käytännössä "antisuomalaisen"? Kenties mielessäni on turhan pessimistinen kuva varsinkin miespuolisesta suomalaisesta, mutta suomalaiset pojat ja miehet tuntuvat harmillisen usein olevan enemmän tai vähemmän juroja ja epäsosiaalisia. Tosimies ei näytä tunteitaan hyvässä eikä pahassa, varsinkaan jos tämä saa hänet kokemaan itsensä toisten silmissä heikoksi tai on vaarassa herättää sääliä. Rohkaisevien kommenttien sijaan muita kadehditaan tai jopa kiusataan. Monet ottavat kauniimpaan sukupuoleen enemmän fyysistä kuin henkistä kontaktia, mihin tv:n ja Internetin ihmeellinen maailma tuntuu kannustavankin. Antisuomalaisuuteni kohdistuu juuri tällaisiin "suomalaisuuden" ilmenemismuotoihin, ja elämäni onkin poikkeus näiden nykykulttuurin "sääntöjen" joukossa. Tässä tapauksessa poikkeus kuitenkaan ei vahvista sääntöä, vaan päinvastoin - sääntö vahvistaa, että olen poikkeus, ja poikkeavalla elämälläni on tavoitteena heikentää tätä sääntöä. Suomalaisuudessa on vielä parannettavaa, mutta kriittisestä ja paikoin kärjistävästäkin lähestymistavastani huolimatta olen lopulta aidosti ylpeä siitä, että olen suomalainen.

Mielestäni suomalainen mies vain tarvitsisi joka päivä enemmän hymyä, enemmän syvällisiä keskusteluja niin oman kuin vastakkaisenkin sukupuolen kanssa sekä enemmän aidosti rakkaudellista ja kannustavaa asennetta itseään ja toisia kohtaan. Näitä asioita pyrin siksi parhaani mukaan lisäämään omassa elämässäni ja sitä kautta myös ympärilläni olevien ihmisten elämässä. Tähän kaikkeen saan voiman ja motivaation uskosta Jeesukseen, ja jos asiat ovat kuten uskon, eli puolellani oikeasti on kaikkivaltias Jumala, "Lintumiehen" elämällä saattaa ajan mittaan olla vielä paljon enemmän vaikutusta maailmaan ja suomalaisuuteen kuin osaan edes kuvitella.

Kaupungin Parhaaksi

Been there, done that. Mahtava idea kyllä: kolmessakymmenessä suomalaisessa kaupungissa nuoret kokoontu samaan aikaan keskeiselle paikalle tunnin ajaks rukoilemaan kaupunkinsa puolesta. Täällä Jyväskylän puolella se tarkotti päälle kuuttakymmentä nuorta seisomassa Kompassin ympärillä käsi kädessä - tihkusateesta, ihmisten katseista ja poliiseista huolimatta. Mitä tällasesta voikaan seurata?

Vaihtoehto A: ei mitään. Jumalaa ei ole olemassa ainakaan sellaisena kuin nämä jeesustelijat uskovat, joten he hukkasivat tunnin elämästään vain kylmettyäkseen sateessa ja joutuakseen julkisesti naurunalaisiksi.

Vaihtoehto B: en tiedä/en osaa sanoa/en halua vastata.

Vaihtoehto C: suurenmoisia asioita! Jeesus elää ja Raamattu on totta, joten Jumala, joka siis on olemassa, kuulee rukoukset ja vastaa niihin mahtavammin ja paremmin kuin edes osataan odottaa. Seurauksena on siis Jumalan tahdon mukaisten asioiden selkeä lisääntyminen koko Suomessa ja ennen kaikkea näissä kolmessakymmenessä kaupungissa: ihmiset alkavat enenevässä määrin oikeasti rakastaa Jumalaa ja toisiaan osoittaen sen myös käytännössä, mikä tekee taatusti kaupungista kuin kaupungista paremman paikan.

Ite uskon C-vaihtoehtoon (yllätys, yllätys :D), niin utopistiselta kuin se ihmisen mahollisuuksien rajoissa kuulostaakin. Jos Jumala on olemassa ja kuulee rukoukset, tällasella tempauksella voi olla vaikka minkälaisia ennen kaikkee positiivisia seurauksia. Jopa Jyväskylästä voi tulla kirjaimellisesti Valon kaupunki nykyisen tittelinsä mukaisesti, tavoitteenahan on että täällä loistais valoja jotka saa aikaan muutaki ku massiivisia sähkölaskuja. Konkreettisista valaisimista ei oo paljonkaan apua, jos kaupungin asukkaat elää henkisessä ja hengellisessä pimeydessä - mitä iloa on nähä vastaantulijoitten yrmyt naamat paremmin hyvän valaistuksen ansiosta? Kunnon hymy valaisee kaupunkia jo uskomattoman tehokkaasti, ja ainaki mulla kaiken valon Isä saa sen eeppisimmän hymyn aikaseks. Jos sattu kattomaan siinä piirissä seisovien ihmisten ilmeitä tään rukousjutun aikana niinku meikäläinen, voi sanoo että en oo ainoo jolle käy näin ;)))

Ja vaikka oisinki väärässä siinä missä nää kuutisenkymmentä muutakin eikä Jumalaa olis olemassa niin hyvinpä me siellä kuitenki viihdyttiin. Kyllä siellä sen verran liekeissä oltiin ettei se sade pahemmin haitannu, ja poliisitki tyyty vaan korjaamaan talteen meiän piirin keskellä toikkaroineen ilmeisen harmittoman humalikkaan. Jos siis on tällanen juttu joka selkeesti aikaansaa hymyä ja hyvää mieltä edes pienessä osassa kaupungin nuoria, sillä voi jo näiltä osin ajatella olevan vaikutusta tavanomainen hymy tarttuu-ilmiö huomioiden. Jos 60 nuorta hymyilee kukin vaikka kahelle kaverilleen ja saa ne tätä kautta paremmalle tuulelle ja tää piristys lähtee samalla logiikalla leviämään, siinä on jo muutosta kerrakseen.

Ja vielä suuremmalla syyllä sillon kun kaikkivaltias Jumala on tässä mukana. Ja mikspä ei olis. Kyllä tällanen tempaus kelpaa ottaa uusikskin, sinne siis!

Myös "valon kaupungissa" voi olla pimeää valoista huolimatta...

     

...mutta valon määrästä ja laadusta riippuen mikä tahansa pimeys on voitettavissa.

    

Sillon voi tulla ihan tosissaan valoisaa. Ja sitä ootellessa! :)

Birdyguy Memes syksytunnelmissa

On se vaan syksy nyt, pakko uskoo :D Lintujen syysmuutto, villasukkakausi ja niin edelleen. Muuten en oo niin syksyihminen mutta jos on jotain mikä pitää syksystä ekana mainita niin värit!

Mutta ettei tästä pelkkää kuvapäivitystä tule niin siirrytään varsinaiseen asiaan. Nythän kävi niin että tuli mietittyä juttua joka on taatusti toisille enemmän ja toisille vähemmän tuttu: nettimeemejä. Meemihuumori on jo varsin laajalle levinnyt osa-alue Internetin ihmeitä ajatellen; aivan viime vuosina on syntynyt runsaasti tähän huumorin lajiin perustuvia sivustoja (henkilökohtaisesti suosittelen erityisesti Christian Memes-sivua Facebookissa :D). Meemeillä pystyy erinomaisesti kuvailemaan tilanteita, joihin jokainen on elämässään joutunut, tai muuten vain sisällyttämään hauskuutta vaikkapa tietyn naaman esiintymiseen tietyssä tilanteessa.

Ovatko meemit oikeasti hauskoja? Makuasioista pitää tietysti kiistellä, omasta mielestäni jossakin määrin kyllä. Toki luultavasti jokaisella huumorin lajilla saa aikaan rimanalituksia, kuten tässäkin tapauksessa. Lisäksi osa tilanteista, joissa meemejä käytetään, on tarkoitettu hauskuttamisen sijaan ennemminkin ahaa-elämysten aikaansaamiseen: minullekin on tapahtunut noin, minäkin olen tehnyt noin pienenä. Näitähän riittää :D Ja onhan ilman muuta niin, että meemien maailmaan enemmän vihkiytynyt ihminen saa ainakin joistakin jutuista enemmän irti. Yleensä tällaiset ihmiset ovat nuoria, jotka saattavat muutenkin roikkua netissä päivät pitkät - jos aikuinen tietää jotakin meemeistä, nuoret ovat enemmänkin yllättyneitä. (Ite olin lastenleirillä isosena, pari pikkusta luuli mua kolmekymppiseks ja ihmetteli kun tiesin mitä trollaus tarkottaa... :DDD)

Loppukevennykseks päätin esittää muutaman oman tulkintani tavallisista meeminaamoista. Tää jos mikä on jo aika kyseenalasta huumoria... :D

Tämmöstä siis tällä kertaa :DDD

X-luokan opettajia

Kouluruokatekstini saavuttaman suosion pohjalta päättelin etten oo ainoo joka tykkää asioitten luokittelusta ja määrittelystä ;D Yhestä viimeviikkosesta facebook-keskustelusta inspiroituneena päätin seuraavaks luokitella opettajia. Ilmiö lienee yhtä tuttu ja monia ihmisiä koskettava kuin kouluruokakin. Koulun matalaa penkkiä kuluttaessa tulee vastaan jos jonkinlaisia tapauksia, joista muutamia tavallisimpia vois analysoida tässä:

1. Luennoitsija

Useimmissa kouluissa lienee ainakin yksi opettaja, joka vain puhuu ja puhuu. Interaktiiviset osuudet jäävät tällaisen opettajan tunneilla vähemmälle, sillä pääpaino on opettajan osalta puhumisessa ja oppilaan osalta kuuntelemisessa. Näin ollen luennoitsija on huono vaihtoehto tekemisen kautta oppiville opiskelijoille. Osa luennoitsijoista jättää taulumuistiinpanot ja powerpointit pois ja antaa oppilaiden tehdä itse omat muistiinpanonsa, mikä saattaa toisinaan huonontaa oppilaiden keskimääräisiä koetuloksia. Toisaalta on olemassa myös luennoitsijoita, jotka unohtavat koko ympäröivän maailman puhuessaan. Näissä tapauksissa myös oppilaat pääsevät ääneen (keskenään), mutta tämänkään ei yleensä ole havaittu parantavan arvosanoja. On olemassa enemmän ja vähemmän tylsiä luennoitsijatyyppejä, mutta suurin osa valitettavasti enemmän.

2. Tiukkapipo

Toisille opettajille kurin ja työrauhan pysyminen tuntuu olevan se tärkein asia. Lisäksi unohduksista tai huonosta käytöksestä määrättävät sanktiot voivat olla varsin keskeisessä osassa. Pahimmillaan tunneilla vallitsee vaivautunut hiljaisuus ja oppilaat puhuvat vain kysyttäessä tai silloin, kun opettaja poistuu luokasta. Suurin osa tällaisista opettajista on vanhempaa sukupolvea. Useinkin tiukkapipotyyppinen opettaja osaa opettaa asiat hyvin, mutta tunnin ilmapiiri saattaa siitä huolimatta vaikuttaa negatiivisesti arvosanoihin. Oli miten oli, usein juuri nämä opettajat jäävät parhaiten oppilaiden mieleen.

3. Rento

Tietyllä tavalla äskeisen vastakohta. Tyypillisimmillään tällainen opettaja keskustelee paljon oppilaiden kanssa antaen näidenkin keskustella, mikä voi tehdä oppituntien ilmapiiristä hyvinkin miellyttävän. Osa rennoista opettajista on hyvinkin samalla aaltopituudella oppilaiden kanssa jääden jopa koko tunniksi puhumaan oppilaiden kanssa jostakin aivan muusta kuin pitäisi. Toisinaan rento opettaja on (ainakin oppilaiden vanhempien mielestä) liiankin helposti puhuttavissa ympäri, ja työrauhan ajoittainen horjuminen saattaa haitata tietyn tyyppisiä opiskelijoita. Lisäksi jos oppilaat keskustelevat aiheen vierestä, arvosanat voivat kärsiä. Tästäkin huolimatta suurin osa oppilaista pitää rennoista opettajista.

4. Ei kiinnosta

Lähes jokainen luultavimmin tietää opettajan, joka ei ole henkilökohtaisesti lainkaan kiinnostunut opettamastaan aineesta. Tämä tekee opetuksesta pahimmillaan todella puuduttavaa seurattavaa, ja sen uskottavuutta vähentävät entisestään mahdolliset asiaan liittyvät kommentit opettajalta, vaikkapa: "En minäkään tästä tykkää, mutta pakko nämä asiat on tavalla tai toisella opettaa teille..." Usein tässä tapauksessa kyseinen opettaja opettaa kahta tai useampaa ainetta olematta kiinnostunut kaikista. Suurimman virheen tällainen opettaja tekee antamalla sen näkyä - vaikutusta on taatusti myös oppilaiden motivaatioon.

5. Omalaatuinen

Näitä opettajia on lähes varmasti jokaisessa koulussa. Jos on joku opettaja, jolla on mainetta oppilaiden keskuudessa myös oman koulunsa ulkopuolella, hän on kaikista todennäköisimmin juuri omalaatuiseksi luokiteltava. Omalaatuisella opettajalla on jokin oma juttu, mistä juuri tämä opettaja muistetaan - rajana vain mielikuvitus. Lievimmissä tapauksissa kyse on vaikkapa käsitekarttoja tai ryhmätyöskentelyä ylenpalttisesti suosivasta opettajasta, mutta kaikenlaista on nähty: shakinpeluuta tunnilla, salaliittoteorioita, matkakertomuksia, pinttyneitä sanontoja ja poikkeuksellisia opetustapoja. Omalaatuiset opettajat jakavat tavallisesti mielipiteitä hyvin tehokkaasti.

Tästä vaan omia opettajia tunnistamaan :D Nää ominaisuudet saattaa enemmän tai vähemmän yhdistyy toisiinsa, koska ihmiset on erilaisia ja opettajat yleisesti ottaen on ihmisiä. Sori tää kuivahko analyysi kun liiottelu jäi tällä kertaa vähän vähemmälle, kyllähän nyt opettajien persoonat pitäis olla yhtä värikäs juttu ku se kouluruokakin :D Ehkä otan tään aiheen vakavammin siks että saattasin jopa haluta isona jonkunlaiseks opettajaks.

Lienee sanomattaki selvää että sijottuisin ite kategoriaan 5... ;DDD

Hymyä valtuustoon?

Jos (ja kun) kaikki ei vielä tienny niin päätinpä lopulta lähtee ehokkaaks kunnallisvaaleihin. Yllätys yllätys, tietysti KD:n listoilla :D Mua siis kysyttiin ehdokkaks ja melko pitkällisen harkinta- ja rukousprosessin jälkeen tulin siihen tulokseen, että jos Jumala haluu käyttää mua politiikassa niin käyttäköön ihmeessä. Ekana tuli mieleen Jeremian kirjan kohta 29:7: Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne. (Sori nyt vaan ei-uskovat lukijani jos Raamatulla hakkaaminen alkaa jo tässä vaiheessa ;DDD) Joka tapauksessa, avatakseni tätä ajatusta, haluaisin siis ite toimia Jyväskylän parhaaks ja olla mukana tekemässä siitä edes vähäsen parempaa paikkaa asua niin itelleni kuin muillekin. Uskon, että se ei oo Jumalankaan mielestä huono juttu.

Mutta millanen poliitikko meikäläisestä tulis? (Varoitus: seuraava osio saattaa sisältää pieniä määriä erästä huumorin lajia... ;D)

-Myönnän, että oon ihan mielelläni esillä ;D Toisaalta en oikeesti tykkää tai osaakaan mainostaa itteeni sillä lailla ku toimivan vaalikampanjan aikaansaamiseks pitäis tehä. "Lintumies - kaukana poliittisesta broilerista!" Okei, ehkä vaan suosiolla palkkaan itelleni propagandaministerin.

-Oon huomannu monessa reaaliaineitten kokeessa (varsinki filosofiassa :D) että pakon edessä osaan myös jauhaa asioita edestakasin päätymättä mihinkään lopputulokseen. Se olis varmasti hyödyllinen taito mikäli musta tulis poliitikko, mutta en luultavasti vaan pystyis tekemään niin vapaaehtosesti... Ehkä annan myös liian suoria vastauksia voidakseni millonkaan menestyä politiikassa :D

-Se ominaisuus mulla ainaki on kunnossa että puhetta tulee vaikka muille jakaa. Kun on enemmän tai vähemmän sanavalmiudella siunattu niin hyötyähän siitä varmaan olis. Ajatus voi katketa, mutta puhe ei sillonkaan :D Mutta onko mulla liikaa "vääriä" mielipiteitä? Todennäkösesti joku leimais mut "fanaattiseksi äärikonservatiivifundamentalistikristityksi" heti kun pääsisin puhumaan vähänki enemmän, ja sit saisin median kautta uskomattoman määrän viestinnällistä apulantaa niskaani... No, se riski pitää ottaa :D

Okei, tähän päättyy se osuus josta varotin. Jos havaitsit poliitikkoihin kohdistuvaa sarkasmia, se on aivan mahdollista. En kuitenkaan pyri osoittelemaan sormella ketään tiettyä henkilöä, tuon vaan esille tavallisia stereotypioita. On ilman muuta olemassa myös hyviä ja yksinaamasia poliitikkoja, toivottavasti kuulut tähän ryhmään mikäli satut olemaan mukana politiikassa ;D Keskivertokansalaisen ajattelutapa politiikkaa kohtaan saattaa kyllä olla sellanen että se on likasta peliä tai tajuttoman tylsää ja poliitikot on sellasia selkärangattomia kivien alla eläviä otuksia, mutta totuus ei takuulla oo niin mustavalkonen. Ja ainahan voi ite yrittää vaikuttaa asioihin niin että ne tulis paremmiks. Musta tuntuu että varsinki nuorille sanotaan nykyään useesti suunnilleen näin: "Jos haluut vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, tule mukaan tähän ja tähän juttuun ja voit vaikuttaa!" Tässäpä nähään nyt vähän sitä, millä lailla ihmiset suhtautuu siihen että nuori haluais vaikuttaa kotikuntansa asioihin ja missä määrin se vois käytännössä onnistua. Eipähän kukaan voi ainakaan nyt sanoo että "Tommia ei kiinnosta".

Joka tapauksessa kaikki jotka tuntee mut voi varmaan myöntää, että mä en valtuustoon päästessäni olis ihan tyypillinen poliitikko ;D Mikäli kävis niin että pääsisin, mun ykköstavote olis ilman muuta auttaa tekemään Jyväskylää vielä ihmisystävällisemmäks paikaks. Ja vaikka en pääsiskään, toteuttaisin varmasti edelleen tätä tavotetta ruohonjuuritasolla hymyn, huomaavaisuuden ja rukouksen voimin. Onneks niillä saa aikaan jo melkosen paljon.