Eläinkunnan ihmeitä 5 - Korvamato

Korvamato (Diphyllobothrium melodicum) on monille tuttu ja laajalle levinnyt loinen, joka on sukua esimerkiksi leveäheisimadolle eli lapamadolle. Useimmista muista heisimadoista poiketen se loisii ruoansulatuskanavan sijasta korvakäytävässä.

Tuntomerkit

Korvamadon munat ja toukkavaiheet ovat mikroskooppisen pieniä, minkä vuoksi ne jäävät yleensä huomaamatta. Tavallisimmin korvamadon tunnistaakin vasta, kun on jo liian myöhäistä ja tartunta on tapahtunut. Ihmisessä loisiva aikuinen mato on valkoinen tai läpikuultava ja saattaa pituudeltaan yltää jopa lapamadon mittoihin eli useampaan metriin, mutta sen paksuus ei useinkaan ole edes millimetriä. Koska korvamatoa harvemmin nähdään, tunnistaminen tapahtuu helpoimmin oireiden perusteella (ks. Oireet).

Levinneisyys ja elinympäristö

Laji on levinnyt ihmisen seuralaisena lähes kaikkialle maailmaan. Isäntäeliöt ovat loisen tärkeintä elinympäristöä, joten korvamatoja on siellä, missä ihmisiäkin on. Tartunnan saa kuitenkin helpoimmin musiikille tavalla tai toisella altistuneessa ympäristössä sekä sisä- että ulkotiloissa.

Elintavat

Kuten esimerkiksi bakteereja, korvamadon munia ja niistä kehittyviä prokerkoiditoukkia on inaktiivisessa tilassa pinnoilla ja ilmassa lähes kaikkialla, minne ihmiset niitä tietämättään levittävät. Tietynlaiset ääniaallot aktivoivat niiden kehittymisen plerokerkoiditoukiksi, jotka kykenevät infektoimaan ihmisiä. Nämä toukat liikkuvat ilmassa passiivisesti ääniaaltojen mukana ja päätyvät siten ihmisen korvakäytävään, missä ne kasvavat aikuisiksi. Aikuisen korvamadon elinikä on yleensä korkeintaan tunteja, mutta pitkäikäisimmät yksilöt voivat elää jopa viikkoja. Usein ne myös tunkeutuvat korvakäytävän läpi aivoihin ja elävät siellä.

Lisääntyminen

Korvamato on isäntäspesifi laji, joka kykenee lisääntymään vain ihmisessä. Lintujen on toisinaan havaittu toimivan väli-isäntinä, mutta tämä elämänkierron vaihe ei ole lajin lisääntymiselle välttämätön. Korvamadot voivat lisääntyä sekä suvullisesti että suvuttomasti, mutta suvullisen lisääntymisen tuloksena syntyvät madot elävät yleensä pidempään. Parittelun jälkeen aikuinen naaras laskee munansa ihmisen korvakäytävään, josta ne joutuvat ulos - mitä voimakkaampi ilmavirtaus käy toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sitä tehokkaammin munat leviävät. Korvamato voi tarttua myös suoraan ihmisestä toiseen.

Ravinto

Lajin pääasiallista ravintoa ovat huonokuntoiset aivosolut. Korvamadon ruoansulatusjärjestelmä on kuitenkin heikosti kehittynyt, mikä osaltaan selittää useimpien yksilöiden lyhytikäisyyden.

Oireet

Korvamato saa ihmisessä aikaan monenlaisia oireita sekä fyysisellä että psyykkisellä tasolla riippuen yksilöllisesti vaihtelevasta luontaisesta vastustuskyvystä. Tavallisimpia ja lievimpiä oireita ovat rytmikäs liikehdintä tai naputtelu, hyräily ja viheltely. Loisinnan intensiteetin kasvun ei ole havaittu altistavan muille loisinfektioille, eikä laji ole yleensä varsinaisesti vaarallinen vaan lähinnä kiusallinen. Vakavimmat korvamatotartunnat voivat kuitenkin johtaa unettomuuteen, mielenterveysongelmiin tai jopa kuuroutumiseen. Alalaji tinnitus on erityisen epämiellyttävä.

Muuta

Korvamatoinfektiolta suojautuminen on vaikeaa, mutta parhaat konstit siihen ovat korvatulpat, kuulosuojaimet tai äänieristetty tila. Tartunnan saanut voi yleensä vain odottaa madon kuolemaa, mutta oikeanlaisella musiikkiterapialla on havaittu olevan lupaavia vaikutuksia. Vahvistamattoman tiedon mukaan poikkeuksellisen paksun korvamadon voisi lapamadon tavoin vetää ulos, jos sen toisesta päästä saa otteen. Korvamato sekoitetaan joskus sukulaislajiinsa laiskamatoon (Diphyllobothrium flegmaticum), joka saa ihmisessä aikaan lorvikatarrin. Oireet ovat kuitenkin yleensä päinvastaisia.

War Room

Eräs amerikkalainen paikallisseurakunta, Sherwood Baptist Church, aloitti yli kymmenen vuotta sitten muiden työmuotojensa ohella elokuvien tekemisen harrastelijapohjalta. Voisi luulla, ettei tällaisilla eväillä saisi mitään merkittävää aikaan, mutta lopputulos on ainakin tällaisen elokuvien tekemistä ja näyttelemistä vain pinnallisesti ymmärtävän katselijan näkökulmasta uskomattoman onnistunut. Sherwood Picturesin ensimmäinen elokuva on jäänyt melko tuntemattomaksi enkä ole sitä itsekään nähnyt, mutta sen sijaan seuraavat kolme, Facing the Giants (2006), Fireproof (2008) ja Courageous (2011) ovat nousseet Suomessakin monissa kristillisissä piireissä jo eräänlaiseen klassikon maineeseen. Tämän jälkeen Sherwoodin elokuvatyö on kasvanut Kendrickien johdolla sen verran suuriin mittoihin, että se päätettiin irrottaa seurakunnan yhteydestä.

Kristillinen elokuva on omalla tavallaan vaikea laji. Monet tällaiseen luokkaan yhdistettävät elokuvat voivat olla vain hyvin pinnallisesti kristillisiä ja heijastaa enemmän tekijöidensä teologisesti epäselviä tai hämäriä uskonkäsityksiä kuin varsinaisesti raamatullista arvomaailmaa – olivatpa ne Raamatun pohjalta tehtyjä tai ei. Toinen ääripää kristillisten elokuvien kentällä ovat naiivit ja epärealistiset tuotokset, joissa kaikki ongelmat katoavat suunnilleen heti, kun Jeesus vain mainitaan. En väitä, ettei näin voisi joskus oikeastikin tapahtua, mutta yleensä tällaiset näkemykset ovat vain menestysteologista fantasiaa. Todellisuudessa myös uskovien elämä on täynnä vaikeuksia ja rikkinäisyyttä, joista harvemmin pääsee eroon kertaheitolla. Ehkä siksi parhaat kristilliset elokuvat perustuvat usein tositapahtumiin.

Kendrickin veljesten uusin tulokas War Room (2015) ei tietääkseni perustu tositapahtumiin, mutta mielestäni se onnistuu silti suunnilleen välttämään molemmat kristillisen elokuvagenren sudenkuopat. Lähtöasetelma voisi aivan hyvin olla todellisuuttakin: hieman epärehellinen urasuuntautunut mies ja pettynyt vaimo kriiseilevät avioliittonsa kanssa, ja töiden ja ongelmien lomassa ainoa lapsi kokee itsensä laiminlyödyksi. Tilanne alkaa vähitellen muuttua, kun perheen äiti tutustuu omaa elämänviisauttaan eteenpäin jakavaan vanhempaan leskinaiseen ja laittaa saamansa opin käytäntöön. Juonen yksityiskohdista en spoilaa enempää.

Vaikka War Room osaltaan kertookin avioliitosta, rukous on selkeästi elokuvan pääteema verrattuna nimenomaisen avioliittoteemaiseen Fireproofiin. Innokkaan rukoilijan sydäntä tämä tietysti lämmittää, vaikka näkökulma ehkä onkin enemmän naisellinen. Myönnän myös itkeneeni useampaan otteeseen elokuvan aikana :D Tämän verran syvällinen kristillinen draama herättää lisäksi hengellistä pohdintaa – mielestäni War Roomin ansiokkaimmat oivallukset ovat juuri rukouksen voimassa ja tärkeydessä yleisesti sekä siinä, kuka tai mikä oikeasti on kristityn ykkösvihollinen. Kolmas erittäin tärkeä nosto leffasta on sukupolvien välisen yhteyden tarpeellisuus: ”rukousmummojen” sukupolvella on kaikille meille nuoremmille todella paljon annettavaa, ja vastaavasti esimerkiksi pidempään naimisissa olleet keski-ikäiset voivat antaa todella hyödyllisiä neuvoja nuorille pareille. Uskon tällaisen yhteyden olevan kaikille rakentavaa ja tavoiteltavaa.

Toimintaa elokuvasta ei juuri löytynyt ja huumoriakin vain pienenä höysteenä, mutta eiköhän puhtaalla draamallakin ole paikkansa aina silloin tällöin. Varsinkin, jos kyse ei ole aivottomasta ja moraalittomasta saippuaviihteestä vaan tunteiden lisäksi syvällisempääkin ajattelua herättävästä materiaalista. Vaikka olenkin yleisesti ottaen toiminnallisempien elokuvien ystävä, voin silti suositella War Roomia katsottavaksi. Tuskin tämänkään elokuvan teologian varaan kannattaa yksistään rakentaa mitään kovin suurta, mutta inspiraation lähteenä siitä on varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa. Ymmärrän kyllä, että jos uskonasiat ovat vieraampia eivätkä kiinnosta, elokuvan kristillisyys saattaa ärsyttää eikä siitä välttämättä silloin saa paljoakaan irti. Mutta ainahan voi silti antaa mahdollisuuden :D

Klikinsäästölinjalla

On olemassa ainakin kolme tehokasta tapaa saada ihmiset lukemaan uutinen tai vastaava teksti netissä. Ensimmäinen on valita aiheeksi jokin viimeaikainen katastrofi, josta lukiessaan ihmiset voivat lohduttautua sillä, että jonkun toisen asiat ovat vielä huonommin kuin omat. Toiseksi on mahdollista kertoa ihmisille juuri se, mitä he haluavat kuulla jostakin aiheesta (ns. korvasyyhy-ilmiö), sillä tällaiset tekstit saavat näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja niitä luetaan toisten suosittelun vuoksi. Kolmas tapa on kuitenkin ehkäpä halvin ja helpoin, sillä se ei vaadi edes vakavasti otettavaa uutisaihetta vaan lähinnä hieman mielikuvitusta ja röyhkeyttä.

Tämä tapa tunnetaan nimellä clickbait. Ideana on saada ihmiset avaamaan linkki esimerkiksi keksimällä mahdollisimman houkutteleva otsikko uutiselle, jonka uutisarvo on muuten olematon. Yleensä clickbait-otsikot perustuvat joko mitättömiin yhteiskunnallisiin tai viihteellisiin tapahtumiin, joiden harhaanjohtava otsikko uskottelee olevan merkittäviä, tai itsestäänselvyyksien luetteluun "Nämä asiat jokaisen tulisi tietää"-tyyppisten otsikoiden alla. Ihmiset klikkaavat linkin auki ja jutun julkaissut media saa jonkinlaista hyötyä itselleen - itse hyödyt vaihtelevat yleisen julkisuuden ja käyttäjätietojen keräämisestä tarkoituksellisiin rahallisiin huijauksiin.

Oikeastaan clickbait on Internetiä vanhempi ilmiö. Esimerkiksi monien iltapäivä- ja aikakauslehtien otsikoinnissa on hyödynnetty jo kauan aivan samoja psykologisia tekijöitä, jotka tekevät nettilinkistä houkuttelevan. Netissä asiat voidaan kuitenkin viedä paljon pidemmälle, sillä kynnys linkin avaamiseen sinänsä ilmaiseksi on paljon pienempi kuin lehden ostamiseen. Lisäksi ihmiset jättäisivät sisällöltään tyhjän lehden nopeasti ostamatta, eikä sen julkaisu olisi enää kannattavaa. Tästä syystä paperilla julkaistavat "roskalehdet" käsittelevät seksiä, ihmisten kärsimystä, julkkiksia ja muita mielenkiintoon yleisesti vetoavia aiheita tyylipuhtaampien clickbait-juttujen lisäksi. Nettisivustoilla lienee enemmän varaa julkaista "uutisia" ilman minkäänlaista rimaa.

Mediaan kytkeytyy kuitenkin niin paljon suuren luokan bisnestä, että harvat asiat tapahtuvat siellä vahingossa - turhimpiinkin uutisiin on yleensä jokin koira haudattuna, ja typerät clickbaitit voivat olla tarkkaan harkittuja. Roskalehtien ja ö-luokan uutissivustojen päätarkoitus ei ole kertoa ihmisille totuutta, vaan tuottaa omistajilleen ja tekijöilleen hyötyä. Osa tästä hyödystä on suoraan rahallista, mutta ehkä jopa suurempi vähemmän ilmeinen osa liittyy valtaan ja pahimmassa tapauksessa tietoiseen mielipiteiden muokkaukseen. Merkityksettömän tuntuiset teot, kuten uutislinkin klikkaaminen auki, voivat viedä jonkun toisen agendaa huomaamatta eteenpäin. Ja koska ihminen on ihminen, tähän on riski myös "laadukkaamman" median puolella.

Voisin mennä huomattavasti syvemmälle yksityiskohtiin, mutta jätän sen tällä kertaa tekemättä. Päätarkoitukseni, ajatusten herättäminen, onnistunee näinkin vähällä. Lopuksi tahdon vielä nostaa esille clickbait-ilmiön synnyttämät osuvat vastareaktiot, kuten harhaanjohtavaa otsikointia ivailevat Fingerporin Kaupunginjohtaja-stripit ja sosiaalisen median spoiler-sivustot. Jos jostakin syystä tahdot vielä tietää, mitä houkuttelevan otsikon takaa löytyy, suosittelen esimerkiksi Facebookin Klikinsäästäjä-sivua. Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa.

Puujalkapostaus 5

Kaikki varmaan tietää jo otsikosta mitä on luvassa. Ei heikkohermoisille tai -huumorintajuisille, lukemisen voi vielä lopettaa tähän.

Tapahtui labrassa: osallistujalistasta luettiin poissaolijan nimi ja kysyttiin, tietääkö joku tarkemmin. Kaverit totesivat kyseisen henkilön olevan vielä reissussa Perussa. Tommi: kurssille tulo on siis peruuntunut eheheh

Joskus päädyin miettimään eläinten nimiä ja totesin, että monille tutuille eläimille on olemassa merelliset vastineet: merilehmä, merihevonen, merinorsu ja jopa merijänis (nilviäinen). Petoeläimiä merestä kuitenkin löytyy vähemmän. Merileijonan jälkeen tuli mieleen lähinnä merikarhu, joka voi viitata myös inhimillisempiin kuvioihin, mutta entä vesipetojen vastine sudelle? Se tunnetaan varmaankin nestehukkana.

Jos kahvi maistuu sukkamehulta, se on luultavasti seissyt liikaa. Tai sitten sen ei kannattaisi olla juoksevassa muodossa lainkaan.

Näin joku aika sitte unta, jossa joku kaveri oli käyttäny photoshoppia ja muokannu Pommac-pullon etikettiin meikäläisen naaman ja tekstin Tommac. En tienny et näinki voi käydä mut selvästi keksin jopa unissani parempia puujalkoja ku valveilla ollessani... :D

Ajoin porukoitten kans mökille ja nähtiin hirvivaaran merkki. Iskä: "Elk Mountain vai Moose Hill?" Äiti: "Nyt ei kannata ajaa hirveen kovaa." Ei taida olla kovin epäselvää mistä oon huumorintajuni periny.

Jouduin viemään ainoan nettitikkumme pariksi päiväksi kotoa, mikä harmitti isääni. Mökiltä edellisenä päivänä tuodut kymmenkunta kalaverkkoa olivat vielä selvittämättä. Äiti iskälle: Nythän saat viettää nämäkin päivät verkossa.

Iskältä kysyttiin, onko mitään soitinta, jota meiltä ei löytyis. Iskä: Vanhaa harppua ei oo tullu hommattua.

Vein oman huoneeni huonokuntoisen roskakorin näytille alakertaan, kun äiti muisteli sen olevan rikkinäinen. Äiti katsoi roskista hetken ja sanoi: Täähän on ihan... (katsoimme hetken toisiamme ja oivalsimme yhteen ääneen:) ROSKISKAMAA!!! :DDDD

Ai et muka saanu tarpeeks? Täältä löytyy vanhempaa ja lahompaa puutavaraa...


(P.S. Kun sanan "kanaviillokkia" kirjaimet järjestetään uudelleen, saadaan "viinakalalokki". Lienee viskisiepon sukulainen.)

Emojipostaus

Nettisukupolvelle tutut ja enemmän tai vähemmän tärkeät emojit saavat tällä kertaa hieman uudenlaisen tulkinnan. Meemien jälkeen tämmönen oli jo melkein odotettavissa :D Oikeestaan tää ei todennäkösesti tarttis tekstiä ollenkaan, nimi kertoo jo ihan tarpeeks...

Kukin voi sit ite miettii et kuvaako tää sarja mun normaalia päivää :D

Eliöralli episodi V: Flagellan kosto

Syyseliörallin 2016 lähestyessä Flagella-tiimimme motivaatio oli korkealla. Eikä ihmekään, sillä viime keväänä koettu kirvelevä tappio oli edelleen mielessä. Pian olisi mahdollisuus maksaa henkilökunnan joukkueelle potut lanttuina. Itsevarmuudessamme jätimme jopa fuksipisteet hankkimatta ja lähdimme Terhin ja Aarnin kanssa kisaamaan kolmestaan.

Ralliaamu valkeni suorastaan historiallisen muikeana - auringonpaiste oli tervetullutta viimekertaisen sadepäivän jälkeen. Pieni pettymyskin tosin jouduttiin kokemaan heti alkuun, kun henkilökunta ei tällä kertaa osallistunut. Tulkitsimme tilanteen kuitenkin luovutusvoitoksi ja lähdimme liikkeelle Ylistönrinteeltä taktiikka teräväksi hiottuna.

Ehkä paras syyseliörallin sää ikinä.

Ensimmäinen etappi oli Sulkulan siirtolapuutarha-alue, joka tunnetaan syksyisin hyvänä pikkulintupaikkana. Havaitsemistamme linnuista näyttävin ja söpöin laji, harmaahaikara ja pyrstötiainen, saatiin listoille jo ennen perille pääsyä. Niitä seurasi pian ylivoimaisesti harvinaisin laji: siperialainen syysharvinaisuus taigauunilintu päästi peräti kaksi kertaa aivan selkeän äänen. Vaikka havainto oli vasta elämäni kolmas, ääni oli hyvin tuttu monen aiemman syksyn kuunteluharjoittelusta. Lintu ei näyttäytynyt, mutta saimme listalle vielä oravan. Siirtolapuutarhasta siirryimme Pitkäruohon lammasaitaukseen, ja käynti palkittiin kesyllä harmaapäätikalla (joka jäi ainoaksi tikkalajiksemme) sekä parilla muulla linnulla.

Ennemmin tämä kuin käpytikka.

Olin suunnitellut Rauhalahden asuntomessualuetta seuraavaksi kohteeksi sekä rusakoiden, lintujen että kalastuksen vuoksi. Muutaman lintulajin saimmekin, mutta rusakko petti tällä kertaa ja jäi puuttumaan ilmeisesti muiltakin joukkueilta. Siirryimme laiturille kalastamaan kaivettuamme syöttilierot rantametsiköstä. Kotoa oli tarttunut tällä kertaa mukaan onkivapa, virveli ja kaksi pilkkiä, joilla oli tarkoitus saada eliörallihistoriani ensimmäiset pyydystetyt kalat. Omat saavutukseni jäivät kuitenkin vähäisiksi, sillä uistin tarttui pohjaan noin kymmenennellä heitolla ja reiden syvyydelle lähemmäs kahlattuani onnistuin katkaisemaan siiman. Miten meni noin niinku omasta mielestä? Turhautuminen kuitenkin lieveni, kun Terhi kiskoi laiturille ahvenen.

Jatkoimme Kuokkalanpellon omakotialueen läpi kohti Ylämyllyjärveä, sillä lämmin keli herätteli toiveita jopa sammakon tai rupikonnan löytämisestä. Matkalla pysähdyimme ensin Pohjanlammella, mistä saimmekin useamman uniikin lintulajin: ennen kaikkea kiuru ja hernekerttu ansaitsevat tulla lokakuun puolella mainituiksi. Toinen pysähdys suuntautui Kylmänoroon/Ylistönmäelle, jossa tarkoitus oli ennen kaikkea täydentää sienilistaa esimerkiksi vaaleaorakkaalla ja käävillä. Aarni oli kerännyt vaaleaorakasta samasta paikasta hieman aikaisemmin, mutta onnistuimme löytämään ainoastaan kaksi tuomiopäivän kuntoon mädäntynyttä orakasta - toinen oli pudottanut jopa tunnusomaiset piikkinsä, ja molemmat olivat kaikkea muuta kuin vaaleita. Rusko-orakasta oli mahdotonta sulkea pois, joten ei jatkoon. Kääpien kanssa onnisti sentään paremmin, sillä Terhi oli käynyt kääpäkurssin juuri samalla viikolla ja hallitsi näkö-, tunto-, haju- ja makumääritykset :D

Enemmän tai vähemmän lakritsinhajuinen kelokääpä testissä.

Pakollinen kauppatauko pidettiin Keljon Lidlissä, jonka paistopiste oli erinomainen houkutin nälkäiselle joukkueelle. Teimme päätöksen syödä eväät vasta Vuorilammella ja lähdimme polkemaan %§£¤&#!:n ylämäkeä kohti Ylämyllyjärven vihoviimeisiä alppimetsiä. Hapotuksesta huolimatta selvisimme perille ja pidimme erinomaisen miellyttävän evästauon lammen rannalla auringonpaisteessa. Sammakkoeläimiä ei kuitenkaan näkynyt, ja ainoat onkeen napanneet kalat olivat tietenkin ahvenia. Lintujen ja kasvien osalta lista sentään karttui, ja korkealla sijaitsevan paikan hyvänä kääntöpuolena saimme laskea kolmisen kilometriä alamäkeen kohti Kortepohjaa.

Biologien äänet häiritsivät luonnonrauhaa jonkin verran, kun näkökenttäämme purjehti suuri päiväperhonen kesken alamäen. Kaikki onneksi ehtivät nähdä ja tunnistaa suruvaipan, ja samalla välillä nähtiin myös lanttuperhonen. Luonto tuntui olevan melkoisen sekaisin: näimme perhosten lisäksi ainakin parikymmentä lajia kesäkukkia, joiden ei olisi odottanut enää lokakuussa kukkivan.

Kortepohjassakin luonto oli sekaisin Vehkalammella, jonka ympäristön oli vallannut epämiellyttävä jättipalsamiviidakko. Haitallisen vieraslajin kanssa taistellessa macheteveitsi tai liekinheitin olisi tehnyt eetvarttia - korkeiden kasvien vuoksi joukkue hajosi hetkeksi, minkä seurauksena ehdin kalastusyritykselläni säikäyttää rannassa lepäilleen neitoperhosen ennen kuin muut sitä näkivät. Lampi paljastui myös kalastuskelvottomaksi, sillä mudan päällä oli vettä korkeintaan kolmekymmentä senttiä, eikä rannan tuntumassa lilluva kuollut hauki paljoa lohduttanut. Lähdimme rämpimään perhosen pakosuuntaan, viittä pistettä ei noin vain luovutettaisi. Kuinka ollakaan, perhonen ei ollut jäänyt rantaan ihmettelemään. Polun ulkopuolella liikkumisen tuloksena sain toisen saappaani täyteen kuravettä, ja Aarnin molemmat kengät kastuivat myös. Pitkällisen pysähdyksen ainoan hikisen pisteen tarjosi peukaloinen. Oliko sen arvoista?

Matkalla kohti Haukanniemeä tarjoutui kuitenkin mahdollisuus paikata neitoperhosen menetys. Tumma perhonen liihotteli tien yli melko korkealla ja suostui lopulta laskeutumaan, jolloin se paljastui kuin paljastuikin neitoperhoseksi. Tästä iloisesta tapahtumasta huolimatta Rautpohjanlahden lintutornin ympäristö oli aivan tyhjä ja Haukanniemi puolestaan sunnuntaiulkoilijoiden kansoittama, joten matka jatkui Eerolanlahdelle. Törmäsimme toista taigauunilintua kyttääviin lintuharrastajiin, mutta emme viitsineet jäädä odottamaan sen näyttäytymistä vaan jatkoimme matkaa Tuomiojärven rantaa pitkin. Kun aikaa oli jäljellä enää noin tunti, päätimme käydä tarkistamassa Terhin tietojen mukaan varman männynkääpäpaikan Seminaarinmäeltä ja lopettaa Ylistönrinteelle. Ratkaisu osoittautui hyväksi, vaikka kääpää etsiessä meinasikin jo usko loppua. Viimeinen puolituntinen kului Ylistöllä, mistä onneksemme löysimme vielä yhden kasvin ja yhden sienen. Jopa hätäinen onkiminen Mattilanniemen sillan kupeessa palkittiin, kun Terhi sai särjen koukkuun kolme minuuttia ennen kisa-ajan päättymistä :D

Purkutilaisuudessa selvisi, että 33,5 kilometrin pyöräilymatkalta saadut 224 pistettä riittivät hyvin voittamaan neljä muuta joukkuetta - toiseksi tullutkin parinkymmenen pisteen erolla. Lintulajeja kerääntyi myös reilusti eniten eli 51, eli Flagellan kosto saavutti tavoitteensa henkilökunnan suoraa päihittämistä lukuun ottamatta. Ympyrä sulkeutui allekirjoittaneen ja Terhin osalta viidennessä Eliörallissamme siten, että ensimmäisen syksyn voitto toistui vihdoinkin. Nyt voisi jäädä hyvillä mielin eläkkeelle, mutta omalta osaltani pidän tällaista ajatusta silti erittäin epätodennäköisenä :D Kiitokset vielä järjestäjille ja osallistuneille!

Miksi uskoa, kun voi olla uskomattakin?

Otsikon kaltaisiin kysymyksiin törmää aina silloin tällöin. Rehellisimmät (tai riidanhaluisimmat) ihmiset esittävät niitä jopa kasvotusten, ja hyvä niin - mielestäni maailmankatsomuksista on yleensä parempi keskustella missä tahansa muualla kuin Internetissä. Nopeasti etenevässä keskustelutilanteessa voi kuitenkin olla hankalaa vastata omasta mielestään riittävän kattavasti, eikä tarpeeksi syvällistä keskustelua saavuteta helposti. Näin ollen otan riskin ja esitän oman vastaukseni tähän kysymykseen.

Suurin osa lukijoista todennäköisesti tietää, että uskon Jeesukseen. Koska tahdon pitää tämän tekstin järkevästi luettavan mittaisena, en lähde käymään länsimaisen postmodernin kulttuurin kristinuskoon liittyviä harhaluuloja ja väärinymmärryksiä yksityiskohtaisesti läpi. Tyydyn jakamaan oman todistukseni yksinkertaistettuna, yksityiskohtiin voi mennä kommenttiosiossa :D Pidän uskoni tärkeimpinä perusteluina kolmea suurempaa kokonaisuutta:

Logiikka ja yhtäpitävyys. Kristinusko selittää mielestäni parhaalla tavalla sen, miksi maailma ja ihminen ovat olemassa juuri tällaisina. Jumalan ajattomuus, kaikkivaltius ja älykkyys selittävät maailmankaikkeuden alun, kosmisen ja biologisen hienosäädön sekä logiikan olemassaolon, joista vaihtoehtoiset naturalistiset teoriat eivät niitä opiskeltuanikaan selviä lähellekään yhtä hyvin. Jumalan hyvyys antaa perusteet uskoa yleispätevän moraalin ja ihmisarvon olemassaoloon sekä ihmisen aistien luotettavuuteen - toisin kuin ohjaamattomien prosessien, hyvän Jumalan voi olettaa antavan ihmiselle aisteja, joilla saa luotettavaa tietoa todellisuudesta. Alkujaan hyväksi luodun maailman ja ihmisen rikkoontuminen syntiinlankeemuksessa puolestaan kertoisi pahuudesta maailmassa ja ihmisessä sekä ihmisen luontaisesta taipumuksesta jonkinlaiseen uskonnollisuuteen. En näe kristillisen ajattelun olevan ristiriidassa sen enempää todellisuuden kuin itsensäkään kanssa.

Raamattu. Luojan jäljet kosmoksessa eivät itsessään kerro, mikä jumala ne olisi tehnyt. Tähän tarvitaan tarkempaa ilmoitusta. Raamattu on täysin ainutlaatuinen kirjakokoelma, joka poikkeaa niin normaaleista historiallisista dokumenteista kuin muiden uskontojen pyhistä kirjoistakin. Raamattua kuulee usein väitettävän vanhentuneeksi ja läpeensä ristiriitaiseksi, mutta sen käsittelemät teemat ihmisestä ja Jumalasta ovat aina ajankohtaisia ja valtaosa "ristiriidoista" johtuu joko puutteellisesta kulttuuri- ja kirjallisuuskontekstin ymmärryksestä, puutteellisesta kristinuskon ymmärryksestä tai tietoisesta tekstin vääristelystä. Jäljelle jäävät ongelmat ovat mitättömiä eivätkä koske ainuttakaan keskeistä opinkohtaa. Lisäksi Raamattu on osoittautunut historiallisesti tarkaksi, ja uudemmat arkeologian ja historiantutkimuksen löydöt ovat vain vahvistaneet sen luotettavuutta. Suuri osa Raamatun kirjojen tekstistä on tulevaisuutta koskevia ennustuksia, joista useimmat ovat jo toteutuneet ja joita ihmisten olisi ollut mahdoton tietää etukäteen. Viimeisenä naulana arkkuun pidän Jeesuksen ylösnousemusta, jota voidaan käytössä olevien lähteiden perusteella pitää historiallisena tapahtumana ja eräänlaisena sinettinä itse sanomalle.

Käytännön vaikutukset. Kaksi ensimmäistä kohtaa vetoavat ensisijaisesti järkeen, mutta olen havainnut kristinuskon myös tunteiden tasolla ja kokemuksellisesti tyydyttäväksi. Vaikka tunteita ei todellakaan tule pitää ehdottoman luotettavana mittarina, kokonaisvaltainen kokemus Jumalan yhteydestä ja jopa puheesta osoittaa samaan suuntaan edellä luettelemieni perustelujen kanssa. Henkilökohtaisesti olen ehkäpä eniten hämmästynyt juuri siitä, kuinka jotkin omista asenteistani ovat vähitellen muuttuneet esimerkiksi rukouksen seurauksena. Kun saan selviä vastauksia rukouksiini erittäin epätodennäköisten sattumusten kautta tai rauhaa ja iloa elämäni vaikempiinkin asioihin, Raamatussa jo kauan sitten luvatut asiat vain konkretisoituvat. Jos Jumala on ilmoituksensa mukaisesti tunnettavissa ja koettavissa niille, jotka häntä vilpittömästi etsivät, myös kokemuksellinen perustelu vahvistaa kristinuskon totuusarvoa. Käytännön vaikutuksiin voidaan laskea myös kristinuskon johdonmukaisen soveltamisen aikaansaama hyvä ihmisten elämässä ja yhteiskunnissa eri puolilla maailmaa. Kristinuskon toteuttaminen sen oppien vastaisesti saa lähinnä pahaa aikaan, mutta niin saa myös useimpien muiden aatteiden eläminen johdonmukaisesti todeksi. Hedelmistään puu tunnetaan.

Olet ehkä ollut eri mieltä jokseenkin kaikesta. Kirjoitukseni on voinut kuulostaa suorastaan röyhkeän ylimieliseltä, ja ymmärrän sen hyvin. Jos en olisi itse kokenut kaikkea tätä, en luultavasti itsekään suostuisi uskomaan yhden ainoan maailmankatsomuksen paremmuuteen ja totuuteen. Näiden syiden vuoksi olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että kristinusko on totta ja että se toimii nimenomaan siksi, että se on totta. Ja selvennetään vielä: kristityt eivät ole ihmisinä millään tavalla muita parempia, vaan uskon kaiken kristinuskon aikaansaaman hyvän olevan nimenomaan Jumalasta lähtöisin. Lisäksi Raamatun mukaan usko on Jumalan antama lahja, joten pelkät perustelut eivät voi sitä synnyttää - se täytyy kokea itse.

Jos tämä kirjoitus herättää keskustelua, toivon sen pysyvän asiallisena. (Tämä aihepiiri johtaa ilmeisen helposti loppumattomaan filosofiseen pilkunviilaukseen, josta ei välttämättä seuraa mitään hyvää.) Olen tietoinen yleisimmistä vasta-argumenteista kaikkia esittämiäni perusteluja vastaan, joten niitä ei tarvitse tuoda erikseen esille :D Selvennän kuitenkin mielelläni yksityiskohtaisemmin kaikkea, mitä olen kirjoittanut :)