Piru ja Raamattu

Moni on varmaan kuullut sanonnan "lukea kuin piru Raamattua". Ilmaisu kuvaa tilannetta, jossa yksittäisiä lauseita irrotetaan tekstiyhteydestä ja käytetään omaksi eduksi alkuperäistä tarkoitusta vastaan. Tällaiset tilanteet ovat varsin tavallisia nykyäänkin, ja erityisen usein ne liittyvät juuri Raamattuun.

Raamatulla on kautta aikojen perusteltu melkoisen monenkirjavia oppirakennelmia, joista monet ovat kuitenkin kokonaisuutta tarkastellessa selkeästi epäraamatullisia. Tyypillisimmässä tilanteessa poimitaan muutama jae, jotka voidaan irrallisina lauseina yhdistää toisiinsa sopiviksi, ja jätetään huomiotta kaikki päinvastaista esittävät kohdat. Kenties klassisin esimerkki on yksittäinen jae, joka sanoo: "Jumala on rakkaus". Tähän yhteen fraasiin sovitetaan oma käsitys "rakkaudesta" ja perustellaan, miksi saan tehdä kuten haluan sillä perusteella, että Jumala on rakkaus. Tarkempi tutkiminen toki selventäisi, kuinka Jumalan rakkaus todellisuudessa ilmenee ja mitä alkukielen neljästä eri rakkaussanasta käytetään, mutta on esittäjän kannalta paljon helpompaa ja miellyttävämpää oikeuttaa oma halunsa tai mielipiteensä väärällä raamatullisella arvovallalla.

Aina motiivit eivät edes ole kyseenalaisia. Kontekstista irrottamiseen syyllistyvät usein myös sellaiset uskovat, jotka tahtovat kyllä hyvää mutta eivät tunne Raamattua aivan tarpeeksi. On esimerkiksi mielenkiintoista, että pienoisevankeliumina tunnettu Joh. 3:16 on tunnetuimpia raamatunkohtia, mutta hyvin harva osaa kertoa jakeiden 15 ja 17 sisällöstä - olkoonkin, että moni muu kohta on irrallisena paljon helpompi ymmärtää väärin. Oma lukunsa on myös elämänohjeiden etsiminen täysin sattumanvaraisesti valituista raamatunlauseista. Olen kuullut monista tilanteista, joissa nämä "peukkupaikat" ovat todella toimineet ihmeellisellä tavalla, mutta niiden varaan ei kannata rakentaa mitään kovin suurta. Klassinen tarina kertoo miehestä, joka etsi peukkupaikkoja evankeliumeista ja sai kolme jaetta eri paikoista: "Ja Juudas meni ja hirttäytyi", "Mene ja tee sinä samoin" sekä "Minkä teet, tee se pian". Tällaisen neuvon seuraaminen ei missään tapauksessa tekisi oikeutta Raamatun kokonaisuudelle eikä olisi lainkaan kristillistä.

Raamattu olisi siis hyvä tuntea kokonaisuutena tietääkseen, mitä se todella opettaa. Itse sisällön lisäksi suurta hyötyä yksityiskohtien avaamisessa on alkukielen ja kulttuurikontekstin tuntemisesta. Raamattua on taatusti tutkittu enemmän kuin mitään muuta teosta, ja joku on epäilemättä selventänyt olennaiset asiat jo aiemmin ymmärrettävään muotoon sille, joka vain tahtoo etsiä. Lisäksi on kirjoitettu valtavasti raamatunselitysoppaita, jotka selittävät teologista puolta siitä tietämättömille ja kertovat esimerkiksi sen, miksi Vanhan testamentin puhtaussäädökset eivät sido uuden liiton uskovaa eikä niitä siksi voi käyttää perusteena raamatullisen ajattelutavan ristiriitaisuudelle. Jos ei tunne Raamatun kokonaisuutta, muinaisen Lähi-idän kulttuuria eikä alkukieliä, "ristiriitoja" on helppo löytää, mutta näiden tutkiminen selittää niistä kaikki olennaisimmat. Ei ole älyllisesti rehellistä lukea länsimaisen nykykulttuurin silmin juutalaisen ajattelutavan piirissä syntyneitä tekstejä ja väittää niitä erilaisen näkökulman takia ristiriitaisiksi.

Usein tässä yhteydessä nostetaan esille myös kysymys tulkinnasta - tuo on sinun tulkintasi, minulle se tarkoittaa tätä. Mielestäni pitäisi kuitenkin olla selvää, että mikään raamatunkohta ei voi tarkoittaa mitä tahansa. Koska Raamatun tekstit ovat uskotusta jumalallisesta inspiraatiosta huolimatta ihmisten kirjoittamia dokumentteja, niiden ensisijainen ja oikea merkitys on sama kuin arkipäiväisessä viestinnässämme - se, jota kirjoittaja on tarkoittanut. Raamattu ei yleisestä erityisyydestään huolimatta siis ole poikkeus, johon relativistista ajattelua voisi soveltaa vapaammin kuin mihin tahansa muuhun historiankirjoitukseen tai kirjeenvaihtoon. Uskon kyllä, että jokaisella kohdalla voi olla ensisijaisen merkityksen lisäksi myös toissijaisia esikuvallisia merkityksiä, mutta ne eivät ole milloinkaan ristiriidassa kokonaisuuden kanssa vaan pikemminkin tukevat sitä. Lisäksi toissijaisia merkityksiä on huomattavasti vaikeampi osoittaa oikeiksi kuin ensisijaisia ja niiden kanssa on syytäkin olla kriittisempi, varsinkin jos niiden ajattelee puhuvan Obamasta tai Putinista eikä esimerkiksi Jeesuksesta tai uskovan elämästä ylipäänsä.

Lopuksi tahdon vielä todeta, että raamatunkohtien irrottaminen kontekstista ei mielestäni ole aina väärin. Sillä voi olla huomattava huumoriarvo ilman, että se sotii alkuperäistä tarkoitusta ja Raamatun kokonaisuutta vastaan. Muutamia esimerkkejä omasta elämästäni (ja mahdollisuus alkuperäisen tekstiyhteyden tarkistamiseen):

- Annoin huoneeni eräänä viikonloppuna vieraiden käyttöön, käärin peittoni ja lakanani petauspatjan sisään ja siirsin ne olohuoneeseen nukkuakseni sohvalla. Myöhemmin vieraiden lähdettyä petauspatja vuodevaatteineen oli sohvalla odottamassa yläkertaan kantamista. Äiti: "Nouse, ota vuoteesi ja kävele" (Joh. 5:8).

- Bassoa soittokuntoon laitettaessa törmättiin selvästi rikkinäiseen plugipiuhaan. Kaverini isä testasi, saako johdosta kuulumaan minkäänlaista ääntä, ja totesi, että kyllä siellä jotain eloa on. Tommi: "Eloa on paljon, mutta korjuumiehiä vähän" (Matt. 9:37). (Korjuumiestä ei löytynyt, mutta piuha saatiin vaihdettua ehjään.)

- Autoni hyytyi pakkasen vuoksi erään tapahtuman aikana eikä lähtenyt käyntiin. Puhelu kotiin selvensi tarpeen käynnistyskaapeleille, joiden löytyminen oli vielä siinä vaiheessa epävarmaa. Myöhemmin kuulin, että isäni oli puhelun jälkeen todennut: "Saa nähdä, onnistuuko Tommi tuomaan sen auton kotiin, sillä tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella ja paastolla" (Mark. 9:29).

- Eräs kaverini toi toiselle muovikassillisen itselleen tarpeettomia vaatteita ja kehotti valitsemaan niistä mieleisensä. Tommi: "Koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä on hyvää" (1. Tess. 5:21).

- Lupasin teologiaa opiskelevalle kaverilleni kyydin kotiinpäin eräästä kesätapahtumasta tavatessamme paikan päällä. Alueelta jo lähdettyämme päätimme muiden alkuperäisten kyytiläisten kanssa mennä vielä tapaamaan toista kaveriporukkaa lähellä olevalle mökille. Vitsailimme mennessämme siitä, kuinka lennosta mukaan tulleen kaverini mielipidettä asiasta ei kysytty, jolloin hän heitti: "Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo" (Joh. 21:18).

- Samaisessa kesätapahtumassa päädyin talkoolaisena kantamaan vettä lasten kahluualtaaseen. Menin tyhjän vesiämpärin kanssa hanan luokse ja totesin ämpäriä takaisin kantaessani: "Se on täytetty" (Joh. 19:30).

Perfektionismin kynsissä

Monella on varmaan omakohtasta kokemusta täydellisyyden tavottelusta tavalla tai toisella. Ite tunnustan ainaki et siihen on aika helppo sortuu - vaadin iteltäni oman kielikorvan täydellisesti tyydyttävää tekstiä myös merkityksettömissä tilanteissa, oon ylikriittinen omia ideoitani kohtaan ja nypin irtohiuksia ympärilläni olevien ihmisten vaatteista :D Pahimmillaan perfektionistiset taipumukset aiheuttaa paljonki turhaa stressiä ja vaikeuttaa elämää monella tavalla.

Mitä perfektionismille voi tehä? Ei oo ihan helppoo kitkee pois asiaa, joka toimii usein niin alitajusesti että on jo antanu sen vaikuttaa ennenku tajuaa ees aatella et mitä tuli tehtyy. Omasta kokemuksesta suosittelen siedätyshoitoo - rauta hioo rautaa ja ihminen ihmistä, joten vuorovaikutus ja ennenkaikkee ajanvietto vähemmän perfektionististen ihmisten kanssa aiheuttaa väkisinki yhteentörmäyksiä ja saattaa hyvinki pakottaa muuttamaan omia tapoja. Seura voi tehä myös hyvällä tavalla kaltaisekseen, tai sitte saat vertaistukea samasta asiasta kärsivältä. Lisäks joskus vaan tarvii omien silmien avaamiseks sen, että joku sanoo sulle ääneen sen miten hölmö oot ku vaikeutat omaa elämääs asettamalla riman liian korkeelle. Ehkä se ei auta mutta ootpa ainaki yrittäny, harvoin tämmöset asiat ihan hetkessä tapahtuu muutenkaan.

Lisäks perfektionismi on tuskin pelkästään huono juttu, sopiva määrä sitä voi lisätä järjestystä ja jopa hauskuutta elämään (ainaki ympärillä oleville ihmisille :D). Olennaista onki tiedostaa jos nää taipumukset alkaa mennä liian pitkälle, sen voi tajuta joko ite tai vielä helpommin kuuntelemalla muita. Erityisen tärkeetä on oppia olemaan armollinen itelleen, vaikkei pääsiskään haluamaansa tavotteeseen. Perfektionismi on ehkä hyvä renki, mutta varmasti ainaki huono isäntä.

Kolahtipa tai ei, voit lopuks vielä miettii, tunnistatko ittes perfektionistien määritysoppaasta:

Osa-aikainen perfektionisti: elämästäsi löytyy vaikkapa vain yksi tai joka tapauksessa hyvin rajallinen määrä asioita, joissa pyrit täydellisyyteen. "Muulla ei ole väliä, kunhan maton hapsut ovat suorassa."

Perfektionistinen perfektionisti: täydellisyyden tavoittelu ei ole pelkkä sivujuonne, vaan omistat sille koko elämäsi. "Kaikki hyvin? Ei riitä."

Kaappiperfektionisti: taipumuksia löytyy, mutta et tahdo kenenkään tietävän niistä. "Ai missä se AP-kerho (Anonyymit Perfektionistit) kokoontuukaan?"

Pessimistinen perfektionisti: et tahdo edes aloittaa mitään, koska tiedät, ettet kuitenkaan saa tehtyä sitä täydellisesti. "Eipähän tarvitse pettyä."

Katkera perfektionisti: koska teit jotakin etkä päässyt haluamaasi täydellisyyteen, tuhoat epäonnistuneen tuotoksesi. "Jos en saa siitä itselleni iloa, niin miksi kukaan muukaan saisi?"

Pohjalainen perfektionisti: et varsinaisesti pyri täydellisyyteen, mutta tunnut pääsevän siihen usein etkä valitakaan siitä. "Parhaamme yritetähän mutta priimaa tuppaa tulemahan."

Laiska perfektionisti: olet perfektionisti ainakin jossakin asiassa niin kauan, kunnes vaaditun vaivannäön määrä ylittää halusi päästä täydellisyyteen. "Ei se ole ihan niin justiinsa."

Ja on näitä varmasti enemmänkin. Ite taidan myöntää kuuluvani tähän viimeseen kategoriaan... :D

Puujalkapostaus 4

Uusi vuosi mutta älkää luulkokaan että mitään uusia kujeita. Ei mitään uutta auringon alla eikä varsinkaan puujalkarintamalla. (Vanhaa sen sijaan löytyy senki edestä.)

Kuulin, että haaveista kannattaa pitää kiinni. Tää vanha kuva kertoo et kyllä mäki osaan.

Suomen ja Ruotsin välisen nuorten jääkiekko-ottelun jälkeen ruotsalaiset näyttivät maansa myyneiltä. Mutta mihin hintaan se myytiin?
-Tre kronor.

Kuhan päälle-panta-vaa

Joulunaikana moni tulee syöneeksi liikaa. Jos liikaa juotuaan voi juopua niin seuraako ruokaöveristä syöpyminen? No, ainakin hampaat syöpyvät.

RAAKAA LIHAA                                                      LIIKAA RAHAA


Tapahtui labrassa: Opettaja kertoi eräästä suuresta loiskärpäslajista, jonka toukat kasvavat hirven nielussa. Kärpänen lentää hirven lähelle ja sinkoaa munansa sen sieraimiin sisäänhengitysilman mukana. Tommi: siellä ne munat on sit hyvässä turvassa eheheheh

Isäni ampui syksyllä jäniksen ja pisti sen lihoiksi meikäläisen ja äitini läsnäollessa. Äiti: "Isis katkas jänikseltä pään."

Mitä tapahtui sodomalaiselle hämähäkille Abrahamin aikoihin?
-Tulisade rankka hämähäkin vei.

Ystäväni Miika ansaitsee vielä creditsit tästä! Jokainen voi ite miettii taistelenko hyvän huumorin puolella vai sitä vastaan.

Kadonneen identiteetin metsästys

Nykyään puhutaan jonkin verran paljon identiteettiongelmista. Ehkä psykologisen tiedon lisääntyminen on auttanut ymmärtämään identiteettiin liittyviä asioita entistä syvällisemmin ja käsittelemään niitä monipuolisemmin. Tai sitten aikamme ihminen on rakentanut elämänsä entistä kestämättömämpien asioiden varaan.

Eräs nykyajan trendeistä ainakin länsimaissa on näkemys, jonka mukaan paras tarkoitus ihmisen elämälle on itsensä toteuttaminen itse haluamallaan tavalla. Jos elämää onkin entisaikaan hallinnut jokin jumala tai ympäröivän yhteisön kontrolli, postmodernin ajan ihminen saa - ja hänen tuleekin - olla täydellisen vapaa tällaisista auktoriteeteista ja itse oman elämänsä herra. Osaltaan tästä seuraa se, että todella moni seuraa omia tunteitaan ja etsii identiteettinsä perustaa ja elämän tarkoitusta esimerkiksi vallasta, maineesta, omaisuudesta, nautinnoista tai työnteosta. Onko mikään tällöin kuitenkaan lopulta paremmin kuin ennen?

Pikemminkin vaikuttaa siltä, että nämä nykyajan "jumalat" pyörittävät ihmistä aivan samalla tavalla kuin vanhatkin. Vaikka aikamme kultaisista vasikoista olisi riisuttu pois viimeinenkin uskonnollinen ja yliluonnollinen ulottuvuus, lopputulos ei välttämättä poikkea suurestikaan Baalin palvonnasta - ihmiset uhraavat suunnattomia määriä aikaa, vaivaa ja rahaa itsensä etsimisen ja toteuttamisen alttarilla. Osaanko miellyttää jumalaani niin, että saan hänen suosionsa, tai olenko tarpeeksi hyvä ja pystyvä selvitäkseni ongelmista ja kehittääkseni terveen ja eheän identiteetin? Lopulta kaikki on joka tapauksessa kiinni ihmisestä itsestään ja hänen teoistaan; hyvästä elämästä saa pohjimmiltaan kiittää itseään ja omia hyviä valintojaan.

Mutta pystyykö omiin voimiin ja maailman menoon nojaava elämä kertomaan, kuka ihminen todella on, ja tuomaan lopullista tyydytystä? Saarnaaja eli kuningas Salomo oli mies, jolla tuntui olevan kaikkea, mitä ihminen voi toivoa. Hän oli viisas, vaikutusvaltainen, kuuluisa, rikas ja epäilemättä kadehdittu ja sai halutessaan lähes mitä tahansa, mutta rauhaa hän ei näistä asioista löytänyt. Kaiken yltäkylläisyyden keskellä Saarnaaja oli melkoisessa kriisissä epäonnistuttuaan elämän tarkoituksen löytämisessä maailmasta ja itsestään. Kokeiltuaan kaikkea mahdollista hän huomasi, että kaikki uudeksi väitetty on vain jotakin vanhaa uudessa paketissa, ja totesi kaiken tämän pelkäksi turhuudeksi ja tuulen tavoitteluksi. Elämä "auringon alla" osoittautui mielettömäksi ja sen varaan rakennettu identiteetti luhistui.

Juuri tämä ongelma on kaikilla nykyajan mahtavilla jumalilla - ne saattavat oikeastaan pettää milloin vain. Terveyden, rikkauden ja maineen tai jotakin niistä riippuvaa voi kuka tahansa menettää todella äkillisesti, ja silloin niihin perustettu identiteetti on todella koetuksella. Jos kaikki on todella kiinni ihmisestä itsestään, epäonnistunut saa syyttää vain itseään (tai korkeintaan huonoa tuuria) ja yhtyä Saarnaajan pessimismiin. Tukea ajatus elämän mielettömyydestä saa myös siltä nykyajan opinkohdalta, että elämä on syntynyt sattumalta ja on siksi pohjimmiltaan täysin tarkoituksetonta, valitsipa ihminen itse itselleen millaisen merkityksen hyvänsä. Voit elää elämäsi suurena hyväntekijänä tai joukkomurhaajana, mutta millään ei kuitenkaan ole lopulta mitään väliä. Esimerkiksi kouluampuja toteuttaa valitettavan usein juuri tätä logiikkaa, joten on kummallista, että elämän perimmäistä turhuutta opetetaan kouluissakin ja silti kauhistutaan jonkun soveltaessa oppimaansa käytäntöön.

Saarnaajan tarina ei kuitenkaan lopu kaiken kieltävään nihilismiin ja itsemurhaan. Hakattuaan kylliksi päätään eksistentiaaliseen seinään hän joutui tulemaan tällaiseen tulokseen: on Jumala, joka on antanut elämän ja jolle ihminen on lopulta vastuussa siitä, kuinka aikansa käyttää. "Auringon alla" eli ilman tätä Jumalaa kaikki todellakin on turhuutta - viisas elää elämänsä Luojaansa muistaen, sillä todellisen elämän ja pahimmissakin vastoinkäymisissä kestävän identiteetin voi lopulta löytää vain Hänen yhteydessään.

Muu Raamattu onneksi jatkaa siitä, mihin Saarnaaja jää, ja tarjoaa vielä syvempää tietoa Jumalasta. Sen perusteella voidaan tehdä seuraavat johtopäätökset:

-Jos on totta, että Raamatun Jumala on olemassa ja ihminen on Hänen kuvansa, elämä on lähtökohtaisesti kaikkea muuta kuin turhaa ja ihmisarvon käsite on muutakin kuin sanahelinää.
-Jos on totta, että Jumala on muuttumaton ja täydellinen rakkaus, Hän ei petä meitä milloinkaan siten kuin mikä tahansa nykyajan tarjoamista jumalista, vaan antaa lapsilleen vain parasta.
-Jos on totta, että ihminen on alunperin luotu Jumalan yhteyteen, mikään muu kuin tämän yhteyden palauttaminen ei edes potentiaalisesti voi saada ihmistä löytämään itseään ja antaa hänelle rauhaa.
-Jos on totta, että tämä Jumala on tullut ihmiseksi ja kärsinyt itse meille kuuluvan rangaistuksen korjatakseen yhteytemme, elämämme onnistuminen ei riipukaan vain omista teoistamme ja epäonnistuneetkin saavat uuden mahdollisuuden.
-Ja mikä tärkeintä - jos on totta, että Jeesus nousi kuolleista, Jumala on osoittanut olevansa sekä halukas että kykenevä täyttämään muutkin antamansa lupaukset. Näiden ehtojen varassa koko Raamatun sanoma seisoo tai kaatuu, joten niiden paikkansapitävyydestä kannattaa ottaa tarkka selko.

Jos siis elämäsi tuntuu tyhjältä ja tarkoituksettomalta tai olet hukassa identiteettisi kanssa, kokeilepa ottaa yhteyttä suoraan valmistajaasi. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.

MNF -15

Seitsemäs kerta Euroopan suurinta kristillistä nuorten viikonlopputapahtumaa takana ja kyllä taas kannatti lähtee! Kumma kyllä, lähtö ei tällä kertaa ees ollu itestäänselvyys. Kun kaikesta päätellen on pikkuhiljaa tulossa vanhaks, ainakaan pelkkänä osallistujana lähteminen ei enää napannu entiseen malliin :D Palvelullinen näkökulma joka tapauksessa on viimesten vuosien aikana tullu vahvasti tutuks eri tapahtumissa, joten tarpeeks kustannustehokasta festarireissua mielekkäällä talkoohommalla ei voinu sulkee poiskaan. Mikä neuvoksi?

Vastaus: rukousta ja kyytitiedustelu Jyväskylän EO:n Facebook-ryhmään. Ensin sitä kautta tuli tarjous potentiaalisesta hommasta eräältä screen atk -tiimistä vastaavalta tutulta. No, ainoa ongelmahan oli se, etten ollu millonkaan tehny projisointia enempää ku parin yhteislaulun sanojen näyttämisen joskus takavuosina Ryttylässä :D Kun luottamus mun pärjäämiseen ei kuitenkaan horjunu tämänkään tiedon selvittyä, päättelin että voin suostuu jos sopiva kyyti vaan järjestyy. Ja lienee tarpeetonta ees sanoo et seki tapahtu heti samalla viikolla! Reitti selvä.

Tämmönen työpiste.

Torstain ja perjantain välisenä yönä päädyin mukaan sen verran hyvään keskustelu- ja rukoustilanteeseen, että unen määrä oli se mistä ennemmin tingittiin. Pakkaaminen oli kummasti jääny välistä tätä ennen, mikä vähensi nukkumisaikaa viiden tunnin paikkeille :D Ja niin paljon ku arvostanki yliopiston lajintuntemuskursseja, kolme tuntia kärpästen määrittämistä heimotasolle siipisuonten kuvioinnin kirjaimellisesti mikroskooppisten erojen perusteella ois sopinu paremmin johonki toiseen hetkeen ku perjantaiaamulle :DD Matkaan kuitenki päästiin aikataulussa ja hyvä niin!

Perillä sain pikaisen perehdytyksen screen atk -hommaan. Tiiminä vastattiin siis ennenkaikkee siitä, että yhteislaulujen sanat ja mainosvideot näky yleisölle oikeeseen aikaan - käytännössä ei mitenkään monimutkasta, mutta ite toiminta piti ajottaa täsmälleen oikein tai tuhannet ihmiset näki ku mokattiin :D Myös Macin käyttö vaati oman totuttelunsa, en oo niin artisti että omenatuotteita ois pahemmin tullu käytettyy tätä ennen. Isompia virheitä ei sentään tehty, mitä nyt parin lauludian kanssa sekoilu messussa joka tulee kuulemma telkkarista piakkoin... :D Voitte syyttää mua siitä siis.

Ja tästä.

Festareihin tuli siis otettuu totaalisen erilainen näkökulma ku aikasemmin. Iso osa ajasta meni projisointikopissa, mutta tiimihenki oli erinomanen ja ite työki kaikin puolin mielekästä :) Lisäks aikaa kuitenki riitti Messukeskuksen puolella kiertelyyn sosiaalisessa mielessä, ja monien kavereitten kans ehti jutella selkeesti edellisiä festareita paremmin :)) Olennainen osa uutta näkökulmaa oli myös uskomattoman kätevä Staff 1-passi, jolla pääs käytännössä mihin halus ja sai jättää iloiset jäähyväiset kaikelle jonottamiselle! Nukkuminen, sikäli ku sitä tapahtu, sijottu tosin edelleen koulun lattialle, mutta ainaki koulu oli tällä kertaa kävelymatkan päässä eikä inttivuosi ainakaan vaikeuttanu ankeissa nukkumaolosuhteissa selviämistä :D

Musiikki puolestaan oli jostain syystä aikasempaa pienemmässä osassa kaikenkaikkiaan. Bändejä en oo muutenkaan enää viime kerroilla katellu samalla lailla ku ekoina vuosina, mutta tällä kertaa voin oikeesti sanoo et selkeesti mieluisin musiikki tuli housebandilta! Moni varsinainen esiintyjä veti ihan perushyviä keikkoja mutta pääosassa oli uudemmat kappaleet joita en kauheesti osannu ja valitettava fakta on se etten mä ainakaan pääse sellasessa tilanteessa niin hyvin mukaan, yhteislauluissa sen sijaan yhisty tutut biisit ja toimivat sovitukset. Onneks pääsin myös ite vetämään sentään reilun puolen tunnin epävirallisen ylistyshetken vaikka jätinki oman kitaran kotiin, ei tarvinnu jättää ku yks reppu pantiks niin et omistaja usko näkevänsä instrumenttinsa vielä ehjänä :DD Luojan kiitos se pelko jäi toteutumatta, ku onnistuin kerranki soittamaan katkomatta ees kieliä. Kohokohdista mainittakoon vielä sunnuntaiaamun jumis, joka onnistu edellisvuoden malliin taas sopivasti rikkomaan puutuneimpia jumalanpalveluskäytänteitä :D

Lopputulos? Uusia hienoja kokemuksia ja ehkä jonkunlainen suunta tuleville festareille! Niinku aina ennenki niin iso kiitos kaikille jotka pääty olemaan mukana mun tämänkertasessa kokemuksessa. Jeesus luonnollisesti mukaanlukien ;D

Syyskuvien satoa, osa 2

Voisin kertoo tässäki postauksessa kaikenlaista jännää. Voisin kertoo miten päädyin Ryttylän isoskoulutusleirille juontamaan, miten Porrasorkesteriin saatiin ekan kerran ikinä mukaan sähköbasso ja klarinetti tai miltä tuntu onnistuu yli odotusten tentissä jonka luuli reputtavansa. Tällä kertaa tyydyn kuitenki vaan antamaan syksyn aikana otettujen kuvien puhuu puolestaan, edellisestä kerrasta onki jo aikaa. Ja ainii, Herra on hyvä ja Hänen armonsa kestää iankaikkisesti!

Tässä linnussa on asennetta!

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Levosta käsin

Mun elämässä on tapahtunu jotain mitä en ois vielä pari vuotta sitte voinu kuvitellakaan! Oon oppinu lepäämään :D Tai jos en vielä täysin oppinu niin ainaki ymmärtäny etten oo poikkeus siitä säännöstä et ihminen tarvii lepoa. Voi olla etten aikasemmin oikeestikaan tarvinnu sitä yhtä paljon (ja oon vaan tulossa vanhaks :D), mut tämän syksyn pienimuotonen uupumus joka tapauksessa pysäytti miettimään.

Yks asia joka erityisesti herätti ajatuksia oli kymmenestä käskystä kolmas: muista pyhittää lepopäivä. Näistä käskyistä voi olla helppo ajatella, että jos niitä mikään Jumala ees on antanu, ne edustaa lähinnä sairasta huumorintajua rajottaessaan ihmisten elämää turhaan. Kuitenki, jos Jumala on sitä mitä väittää Raamatussa olevansa eli rakastava Isä, käskyissä täytyy olla oikeesti jotain perää. Entä jos niitten ykköstarkotus onki suojella elämää sitä hajottavilta tekijöiltä?

Vanhassa testamentissa luvataan siunaus lain käskyjen noudattamisesta ja kirous niitten rikkomisesta. Nyt uuden liiton aikana tilanne on sikäli erilainen, että Jeesuksen ansiosta Mooseksen laki ei kokonaisuudessaan velvoita uskovaa. Uusi testamentti vahvistaa osan säädöksistä vain historiallista Israelin kansaa koskeviks, mutta esimerkiks kymmenen käskyä on voimassa edelleen eikä niitten alkuperänen merkitys ei oo muuttunu mihinkään. Jos ne on tosiaan annettu ihmisen parhaaks, niitten rikkomisesta ei voi seurata pitemmän päälle hyvää - liittypä tähän erityistä kirousta tai ei, säännöllisen levon hylkääminen on yksinkertasesti tyhmää.

On nimittäin jo fysiologinen fakta että ihminen tarvii lepoa, ja saman tarpeen huomaa muuallakin ympärillämme. Vuorokauden valvominen vaikuttaa kuin humalatila, eläinten käyttäytymistä selvittävissä kokeissa tarpeeksi kauan valvotetut rotat kuolevat, valtaosa pohjoisesta luonnosta lepää lähes puoli vuotta lumen alla ja pätevä ikiliikkuja on edelleen keksimättä. Näistä luontaisista rajoista huolimatta nykyaika tuntuu pyrkivän kaikessa tehokkuuden maksimointiin ja rajattomasti kasvavaan tuottoon. Jos et pysty tuottamaan tarpeeksi, menetät paikkasi paremmalle. Ei ihme, että stressi ja uupumus on niin yleisiä tällasten vaatimusten keskellä.

Ja lopulta yksinkertanen lepo ois kuitenki yleensä paras lääke stressiin ja uupumukseen. Säännölliset rytmit tekee usein hyvää ihmiselle, eikä kuus enemmän tai vähemmän työlle omistettua päivää suhteessa yhteen täydelliseen rentoutumispäivään vaikuta ollenkaan hassummalta. Tietenki myös työpäivinä saa (ja pitääki) levätä eikä koko lepopäivän tarvii olla fyysistä lepoa, jokaisella lienee omat tapansa rentoutua ja virkistäytyä. Lisäks vaikka yks kolmannen käskyn alkuperäsiä pointteja todennäkösesti on kunnollinen ajan pyhittäminen Jumalalle lepopäivänä, juutalaisten sapattipäivä tai sunnuntai ei oo päivien joukossa itessään muita pyhempiä - minkä tahansa muunki päivän voi pyhittää suositellun rytmin mukaan.

Kyllä mullaki taitaa tässä olla vielä oppimista, mutta on varmasti parempi tiedostaa se tässä vaiheessa :D Ihminen ei aina osaa kattoo asioita pitkällä tähtäimellä ja saattaa siks puristaa itestään kaiken irti tehostaakseen työpanostaan, mutta raja tulee jokaisella vastaan ennemmin tai myöhemmin ja sillon työkyvyn voi jopa menettää kokonaan pitemmäkski ajaks. Fiksu tapa varjella omaa jaksamistaan on tiedostaa omat rajansa ja kunnioittaa niitä - mitä aikasemmin tajuaa olevansa levon tarpeessa, sitä helpompi tilanne on korjata. Jopa mä saan kaikesta energiastani huolimatta myöntää oman heikkouteni ja tunnustaa lepäämisen tärkeyden, eikä se oo mikään häpeä.

Entä jos oot jo uupunu? Ole armollinen itelles ja myönnä se. Jeesus sanoo: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon."