Kärsimyksen ongelma on yksi yleisimpiä perusteluja sille, miksi Jumalan olemassaolo olisi mahdotonta tai ainakin hyvin epätodennäköistä. Koska maailmassa on kärsimystä, Jumala - jos sellainen on - ei ainakaan voi olla yhtä aikaa hyvä, rakastava ja kaikkivaltias. Yksinkertaista?
Ei välttämättä näin yksinkertaista. Jos asiaa tarkastellaan kristillisestä näkökulmasta, yksi keskeinen kysymys nousee ratkaisevimmaksi yli muiden: voiko Raamattuun luottaa? Raamatussa esitetään paitsi Jumalan toimintaa ja olemusta koskevia väitteitä, myös runsaasti lupauksia kelle tahansa lukijalle. Mikäli Raamattu todella on kaikkivaltiaan Jumalan sanaa, nämä väitteet pitävät paikkansa ja lupauksiin voi luottaa. Kristinusko lähtee tällaisesta oletuksesta, joten se on välttämätön lähtökohtahypoteesi myös tälle tarkastelulle.
Raamatun mukaan kärsimys tuli maailmaan seurauksena ihmisen vääristä valinnoista, jotka ovat seurausta vapaasta tahdosta. Vapaa tahto puolestaan on seurausta Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan. Rakkauteen ei voi pakottaa, vaan aito rakkaus on nimenomaan vapaaehtoista aivan kuten inhimillisissäkin kuvioissa. Jos Jumala siis olisi luonut maailman, jossa väärin valitseminen ja sitä kautta kärsimys olisivat mahdottomia, ihmisellä ei olisi vapaata tahtoa. Vaikka osa kärsimyksestä ympärillämme, kuten luonnonkatastrofit, ei ole suoranaisesti ihmisen syytä, suurin osa siitä taatusti seuraa nykyäänkin vapaan tahdon väärinkäytöstä. Maailmassa on aivan tarpeeksi resursseja esimerkiksi köyhyyden ja nälänhädän poistamiseen, joten nämä ongelmat ovat ensisijaisesti ihmisen ahneuden ja itsekkyyden seurausta siinä missä sodat ja ihmiskauppakin. Myös luonnonmullistusten aiheuttamasta kärsimyksestä suuri osa pystyttäisiin välttämään, jos köyhiä ihmisiä ei käytännössä pakotettaisi asumaan riskialtteimmilla alueilla.
Vaikka kärsimyksen olemassaolo olisikin pohjimmiltaan ihmisen syytä, eikö kaikkivaltias Jumala olisi jo voinut poistaa sen kokonaan? Meidän näkökulmastamme kärsimys kyllä näyttää usein turhalta, mutta se ei automaattisesti tarkoita samaa Jumalan näkökulmasta. Kaikkivaltiaalle ei olisi temppu eikä mikään järjestää maailmanhistoriaa niin, että pahoillakin asioilla voi olla pidemmällä aikavälillä hyviä seurauksia. On esimerkiksi täysin mahdollista, että yksi ihmiskaupan vuoksi kärsinyt ihminen ryhtyy kärsimyksensä seurauksena toimenpiteisiin, joiden seurauksena ihmiskauppa ja sen aiheuttama kärsimys vähenee huomattavasti. Jumala ei ole jättänyt maailmaa yksin kärsimään, vaan auttaa halukkaita toimimaan pahuuden vähentämiseksi.
Toistaiseksi on kuitenkin tarkasteltu kärsimystä lähinnä yleisellä tasolla ja suhteessa Jumalan kaikkivaltiuteen. Kuinka Raamatun ajatus hyvästä ja rakastavasta Isästä sopii tähän kuvioon, kun mukaan otetaan jokaisen ihmisen yksilötasolla kohtaama kärsimys?
Mahdolliset vastaukset saa huomattavasti konkreettisemmalle tasolle hakemalla rinnastusta inhimillisestä isän ja lapsen välisestä suhteesta. Kaikki, mitä lapsi itse tahtoisi, ei ole todellisuudessa hänelle hyväksi, ja tämän isä tietää lasta paremmin. Pettymykset ovat luonnollinen asia ja auttavat tasapainoiseksi aikuiseksi kasvamisessa, ja myös rakastava isä voi rankaista lastaan vääristä asioista ohjatakseen häntä oikeaan suuntaan - jos lapsi jatkaisi väärää tietä, hän voisi kärsiä tulevaisuudessa vielä enemmän. Vastaavasti Jumala tietää meitä paremmin, mikä on meille hyväksi, ja käyttää myös vastoinkäymisiä vahvistaakseen meitä ja viedäkseen oikeaan suuntaan. Rajatkin ovat rakkautta, ja niiden avulla vältymme kasvamasta pilalle hemmotelluiksi kakaroiksi, jotka saavat aina oman tahtonsa läpi ja käyttäytyvät toisia lapsia kohtaan sietämättömän ärsyttävästi.
Jumala ei isänä myöskään ole kepin ja porkkanan kanssa heiluva pedagogi, joka jää taitavuudestaan huolimatta kylmäksi ja etäiseksi, vaan hän tahtoo elää suhteessa kanssamme rakkautensa vuoksi. Isä, jonka toiminnasta puuttuu läheinen vuorovaikutus ja jota lasten tekemiset eivät lainkaan kiinnosta, ei ole rakastava vaan välinpitämätön. Itse asiassa yksi Raamatun keskeisimpiä opetuksia on se, että ihminen luotiin alun perin Luojan yhteyteen täydelliseen rakkaussuhteeseen ja ainoastaan tämän yhteyden löytäminen uudelleen tuo elämäämme todellisen tarkoituksen. On siis aivan mahdollista, että Jumala sallii osan kärsimyksestämme siksi, että se saisi meidät kääntymään Hänen puoleensa ja löytämään täydellisen rakkauden. Vaikka joutuisimmekin kärsimään hieman, sen salliminen on rakkautta, jos se varjelee meidät monin verroin suuremmalta kärsimykseltä tulevaisuudessa. Mikäli ihminen todella on luotu Jumalan yhteyteen, onnellisuus ilman Jumalaa ei pidemmän päälle toimi.
Tietenkin on mahdollista, ettei Raamattuun voikaan luottaa. Tällöin on joko mahdollista tarkastella muiden uskontojen esittämiä ratkaisuja kärsimyksen olemassaoloon (mikä vaatisi täysin oman tekstinsä) tai miettiä ateistista vaihtoehtoa. Harmi vain, että naturalistinen vastaus kärsimyksen ongelmaan on loogisesti sovellettuna se, ettei kärsimyksellä ole mitään merkitystä hyvässä eikä pahassa. Jos kaikki on pohjimmiltaan seurausta sattumasta sekä täysin tarkoituksettomista ja ohjaamattomista prosesseista materian maailmassa, elämässä on tuskin ylipäänsäkään mitään muuta järkeä kuin tavoitella turhia nautintoja ja selvitä hengissä kunnes on onnistunut jatkamaan sukuaan. Tällainen selitys ei näytä tyydyttävän edes niitä, jotka sanovat siihen uskovansa, sillä käytännössä valtaosa heistäkin elää ikään kuin jokin tarkoitus olisi.
Mutta millaisia ratkaisuja Jumala Raamatun kautta antaa kärsimyksen ongelmaan? Ensinnäkin Hän lupaa kärsimysten poisottamisen sijaan olla vierellämme niiden koittaessa ja antaa voimaa kestää ne, ja Jeesus ymmärtää meitä täysin kärsittyään itse koko maailman syntien edestä. Toiseksi Jumala lupaa johtaa kaikki asiat lopulta niiden parhaaksi, jotka Häntä rakastavat. Kolmas melkoisen suuri lupaus on se, että luomakunnan tämänhetkinen tila on vain väliaikainen ja kerran kaikki kärsimys todella otetaan pois. Jos Raamattuun todella voi luottaa, nämä lupaukset pitävät paikkansa ja konkretisoituvat taatusti sen kohdalla, joka turvaa Jeesukseen ja uskoo ne omalla kohdallaan tosiksi. Jos Raamattuun todella voi luottaa, Jumalalla on elämällesi hyvä suunnitelma, mutta hän kunnioittaa rakkaudessaan vapaata tahtoasi ja siksi jopa päätöstäsi hylätä se. Tämä ero ei suinkaan ole yhdentekevä, joten omaa kantaansa näihin asioihin kannattaa todella miettiä.
Itse pidän Raamatun vastausta uskottavimpana ja uskon jo nähneeni Jumalan lupausten toteutumista elämässäni, mutta älä nielaise mitään vaihtoehtoa pureskelematta! Tahtosi on vapaa pohdintaan ja käytännön kokeiluun. Kärsimys voi olla toistaiseksi välttämätöntä, mutta ongelmana sen ei tarvitse olla ylitsepääsemätön.
tiistai 19. toukokuuta 2015
maanantai 4. toukokuuta 2015
Ekologit eliöjahdissa
True-ekobilsarin unelmakilpailu Eliöralli kasasi tällä kertaa peräti kymmenen joukkueellista motivoituneita rallaajia yliopistolta viilettämään polkupyörillä ympäri Jyväskylää ja havainnoimaan ympäröivää luontoa. Allekirjoittanut oli mukana kolmatta kertaa, ja edellissyksyn kisan jääminen välistä kiinnioloviikonlopun vuoksi vain kiristi tämänkertaista tahtia. Joukkueen kokoonpano muuttui hieman kahdesta aiemmasta kerrasta, uusi tiimimme totteli nimeä Tommi & Wild Birds :D
| Rallijoukkue jalkautuneena tositoimiin. |
Kuten edellisenä keväänäkin, henkilökohtainen ykköstavoitteeni ei ollut koko kisan voitto vaan suurimman lintulajimäärän saavuttaminen. Joukkueena päätimme kuitenkin pyrkiä kokonaispisteissä kärkikolmikkoon. Vuosi sitten tilanne oli moneltakin osin erilainen sekä hyvässä että pahassa: kisa-aikaa oli kolme tuntia enemmän, aloituspaikkana toimi Kortepohjan sijasta Ylistönrinne, mukana oli enemmän kovia vastustajia eikä joukkueellamme ollut kevään rallista lainkaan kokemusta. Kenties suurimman jännitysmomentin tähän kertaan loi huomattavan viileä sää - olisiko lintuja, päiväperhosia tai matelijoita juurikaan liikkeellä?
Katsomallahan se selviää. Päätimme aloittaa Hämeenlahden lintutornilta, sillä lintuihin on järkevintä panostaa aamulla. Myös kolmenkymmenen pinnakelpoisen kasvilajin lista muutettiin tornilla hengähtäessä ymmärrettävämpään muotoon (jälleen Googlen suosiollisella avustuksella), sillä pelkillä tieteellisillä nimillä ei vielä pötkitty erityisen pitkälle. Erikoispinnalistan "Ympäristökasvatustapahtuma"-kohdasta hoidettiin samalla pisteet kotiin, kun näkyvissä olevia vesilintuja ja ylipäänsä aamun havaintoja esiteltiin paikalle osuneelle sunnuntaiharrastajaperheelle :D Lintuja löytyi säähän nähden yllättävän runsaasti, ja kasvien metsästys alkoi toden teolla heti tornista laskeuduttua.
| Listalta löytynyt mustaherukka hajutestissä. |
Matka jatkui Rauhalahden asuntomessualueen kautta aiemmissakin ralleissa kunnostautuneelle Pohjanlammelle. Tässä vaiheessa lajisaldo oli täydentynyt kasvien lisäksi kahdella tavallisimmalla nisäkäslajilla, 47 linnulla ja muutamalla erikoispinnalla, mutta matelijat, sammakkoeläimet ja perhoset loistivat edelleen poissaolollaan ja ajasta lähes puolet oli jo kulunut. Teimme päätöksen suunnata seuraavaksi hieman kauemmas hakemaan näitä lajiryhmiä tunnetuilta paikoilta - vuosi sitten oli selvinnyt katkerasti, että matelijaosaston puuttumisella on huomattava vaikutus lopputulokseen. Matkan varrella pidettiin välttämätön vessa- ja ostostauko Keljon Citymarketissa, ja vastatuulen aiheuttama turhautuminenkin haihtui auringon vihdoin näyttäytyessä.
![]() |
| Mitäs tuijotat? |
Fiilikset nousivat entistä korkeammalle, kun ennen tiedossa olevalle kyypaikalle pääsyä törmättiin sammakoihin kutulammikossaan ja itse sähkölinjalta löytyi yhden kyyn sijasta lähes välittömästi kaksi ja vielä sisilisko kaupan päälle! Näitä havaintoja seurasi pian myös rupikonna, neljä lajia lintuja sekä kolme sitruunaperhosta, eikä ylämäkipainotteisen pyöräilyn vastapainoksi koettu suuri alamäkikään ollut muuta kuin piristävä tekijä. Eerolanlahden lintulavalla joukkueemme innostui toden teolla havainnoinnista, kun pisteitä ropisi edellä kuvatun flow-tilan jatkoksi viiden lintulajin, naurulokin parittelun, piisamin ja kurjenmiekan voimin. Harmi sinänsä, että aikaa oli tässä vaiheessa enää tunti jäljellä. Edellisestä kerrasta nimittäin opimme kyllä, että kalastusvälineet on syytä ottaa mukaan, mutta tämän kerran opetus tuli ajankäytöstä - emme ehtineet lopulta käyttää niitä ollenkaan... :D
Seitsemän tunnin aika tuntui todella liian lyhyeltä, kun kohteet sijaitsivat suhteellisen kaukana toisistaan ja uusia havaintoja todella myös tuli jatkuvasti lisää. Tiimissämme toimi erinomainen työnjako - meikäläinen huolehti pääpiirteittäin linnuista, Sanni kasveista, Terhin erityisalaa oli erityisen tilannetajuinen ja nopea havainnointikyky kaikkia eliöryhmiä koskien (usein kesken pyöräilynkin) ja Lauran kyyaiheiseen kanditutkimukseen liittyvät kokemukset toimivat välttämättömänä edellytyksenä matelijoiden löytymiselle. Kaikki oppivat taatusti paljon uutta, ja yhteinen innostus sekä kilpailuhenki saivat aikaan loistavan motivaation aivan koko ajaksi :) Tämän parempaa oppimisen tehostajaa käytännössä on todella vaikea kuvitella! Ulkopuolisten näkökulmasta touhumme oli luultavasti varsin mielenkiintoista seurattavaa, mutta se kuuluu asiaan :D
| Huomaa kyy oikeassa alakulmassa, kyllä sitä vähemmästäkin innostuu! :D #vainbilsarijutut |
Noin kolmenkymmenen pyöräillyn ja muutaman kävellyn kilometrin jälkeen kisa-aika päättyi ja koitti tulosten purkamisen aika. Tässä vaiheessa jännitti erityisesti, sillä emme törmänneet muihin joukkueisiin koko aikana kertaakaan emmekä olleet selvillä niiden menestyksestä. Kalojen puuttumisen ohella jäimme heikompaan asemaan fuksipisteiden suhteen, ja osalle muista joukkueista tuli lisäpisteitä Eliörallissa harvoin nähtävistä solu- ja molekyylibiologian opiskelijoista, yhdestä kemististä ja kaiken huippuna jopa yhdestä humanistista! Kisa olikin kokonaisuutena pidemmän päälle erittäin tiukka eikä yhtä selkeästi ylitse muiden nousevaa joukkuetta ollut, mutta lopulta jäimme 167 pisteellä kakkossijalle neljän pisteen erolla voittajiin... Kisan käytännössä ratkaisi voittajajoukkueen koukkuun kolme minuuttia ennen ajan päättymistä tarttunut ahven :D Hopea ei kuitenkaan ole häpeä, ja yhteisen top 3-tavoitteen ohella omakin tavoitteeni toteutui kirkkaasti 63 lintulajillamme. Kaiken kaikkiaan rallista jäi todella positiivinen maku, kiitos tästä ja seuraavassa nähdään!
sunnuntai 19. huhtikuuta 2015
Keemo
Joku on saattanu joskus ihmetellä tätä muutamassa aikasemmassa tekstissä esiintynyttä sanaa. Keemo on UNO-korteilla pelattava peli, joka on käytännössä klassisen UNO:n mutkikkaampi mutta myös monin verroin hauskempi muunnelma. Meikäläisen tietoon se on tullu Ryttylän kautta, mutta tarkempi alkuperä on hämärän peitossa. Joku saattaa lisäks tuntee samantyyppisen pelin jollain toisella nimellä.
Mut minkä takia tää peli on tavallista uunoa hauskempi? Keemossa on oltava jatkuvasti hereillä, koska millonkaan ei tiiä mitä seuraavaks tapahtuu. Pelin kulku voi yhen kortin seurauksena kääntyy täysin, eikä kukaan oo sidottu samoihin huonoihin kortteihin koko pelin ajaks. Ystävyyssuhteet saattaa kyllä hetkellisesti joutuu koetukselle, mutta ei läheskään Monopoliin verrattavalla tavalla :D
Sitte ne säännöt. Pelin pohjana toimii normaalit UNO-säännöt, joitten selittäminen tuskin on tässä tarpeen. Niitä on piristetty kuudella muulla säännöllä, jotka pyrin selostamaan seuraavaks:
1. Varastussääntö. Yleissääntö, joka pätee koko pelin ajan aivan kaikissa tilanteissa. Mikäli kädessäsi on täsmälleen samanlainen kortti kuin pakan päällimmäisenä, saat pelata kyseisen korttisi kenen tahansa muunkin vuorolla kuin omallasi - kuitenkin vain jos ehdit. Jos siis kauempana ringissä istuva kanssapelaajasi pelaa pakan päälle punaisen nelosen ja pitelet itse toista punaista nelosta, saat "varastaa" vuoron seuraavilta ja peli jatkuu kuten normaalisti oman vuorosi jälkeen jatkuisi. Saat myös laittaa punaisen nelosen päälle samalla kertaa muunvärisiä nelosia, kunhan pohjimmainen niistä on oikean värinen.
2. Nostokorttisääntö. Osaltaan varastussäännön erikoistapaus, joka koskee +2- ja +4-kortteja. Jos pelaat vaikkapa sinisen +2-kortin mutta toinen pelaaja varastaa vuoron ennen kuin pelisuunnassa seuraava ehtii nostaa, potti kerääntyy ja varastussääntöä hyödyntäneestä seuraava joutuu nostamaan kaikki neljä korttia. Sama logiikka toimii sekä tätä useampiin +2-kortteihin että erikseen +4-kortteihin, joten pahimmassa tapauksessa ensimmäisen nostokortin laittaja voi joutua itse nostamaan 16 korttia. Halutessaan voi myös ottaa käyttöön säännön, jolla nostokortin itselle aiheuttaman potin voi siirtää eteenpäin minkä tahansa värisellä +2-kortilla.
3. Ykkössääntö. Kortit vaihtoon! Jos pelaat ykkösen pöytään, saat halutessasi vaihtaa kädessäsi olevan pakan kenen tahansa muun pelaajan käsikortteihin. Ykkösen laittaja saa päättää, vaihtaako vai ei, mutta tämän halutessa vaihtoa toinen pelaaja ei voi kieltäytyä. Useammalla ykkösellä on mahdollisuus vaihtaa useamman kerran.
4. Seiskasääntö. Tässä on eri vaihtoehtoja. Alkuperäinen mutta mielestäni tylsin niistä on hiljaisuussääntö, jossa seiskakortti saa aikaan hiljaisuuden. Hiljaisuuden rikkomisesta seuraa kaksi sakkokorttia ja se kestää seuraavan seiskan pelaamiseen asti. Toinen vaihtoehto on vaihtaa pelissä käytettävä kieli esimerkiksi ruotsiin aina seiskan tullessa :D Itse kuitenkin suosin ns. suolaussääntöä, jossa seiskan pöytään pelannut saa määrätä kaksi korttia nostettavaksi kelle tahansa pelaajista. Jokainen seiska teettää kaksi korttia lisää, ja potin voi jakaa kahden kortin erissä tai laittaa kaiken samalle pelikaverille.
5. Ysisääntö. Kädet pöytään! Kun joku pelaa ysin pöytään, kaikkien pelaajien tulee mahdollisimman nopeasti laittaa kätensä pakan päälle. Hitaimmalle pelaajalle seuraa kahden kortin sakko. Jos ysejä tulee kaksi tai enemmän, pöytään lyödään molemmat kädet ja päällimmäiseksi jäävän käden omistaja joutuu vastaavasti nostamaan kaksi korttia. Henkilövahinkojen välttämiseksi kolmella ysillä ei oteta päätä mukaan :D
6. Nollasääntö. Kortit kiertoon! Kun nollakortti pelataan, jokainen antaa omat korttinsa pelisuunnassa seuraavalle. Mikäli nollia on useampia, kortit siirtyvät eteenpäin niiden määrän mukaisesti. Tämä sääntö muuttaa pelin kulkua erityisen tehokkaasti.
Jos säännöistä on enemmän kysymyksiä, kysykää ihmeessä :D Hauskoja pelihetkiä!
Mut minkä takia tää peli on tavallista uunoa hauskempi? Keemossa on oltava jatkuvasti hereillä, koska millonkaan ei tiiä mitä seuraavaks tapahtuu. Pelin kulku voi yhen kortin seurauksena kääntyy täysin, eikä kukaan oo sidottu samoihin huonoihin kortteihin koko pelin ajaks. Ystävyyssuhteet saattaa kyllä hetkellisesti joutuu koetukselle, mutta ei läheskään Monopoliin verrattavalla tavalla :D
Sitte ne säännöt. Pelin pohjana toimii normaalit UNO-säännöt, joitten selittäminen tuskin on tässä tarpeen. Niitä on piristetty kuudella muulla säännöllä, jotka pyrin selostamaan seuraavaks:
1. Varastussääntö. Yleissääntö, joka pätee koko pelin ajan aivan kaikissa tilanteissa. Mikäli kädessäsi on täsmälleen samanlainen kortti kuin pakan päällimmäisenä, saat pelata kyseisen korttisi kenen tahansa muunkin vuorolla kuin omallasi - kuitenkin vain jos ehdit. Jos siis kauempana ringissä istuva kanssapelaajasi pelaa pakan päälle punaisen nelosen ja pitelet itse toista punaista nelosta, saat "varastaa" vuoron seuraavilta ja peli jatkuu kuten normaalisti oman vuorosi jälkeen jatkuisi. Saat myös laittaa punaisen nelosen päälle samalla kertaa muunvärisiä nelosia, kunhan pohjimmainen niistä on oikean värinen.
2. Nostokorttisääntö. Osaltaan varastussäännön erikoistapaus, joka koskee +2- ja +4-kortteja. Jos pelaat vaikkapa sinisen +2-kortin mutta toinen pelaaja varastaa vuoron ennen kuin pelisuunnassa seuraava ehtii nostaa, potti kerääntyy ja varastussääntöä hyödyntäneestä seuraava joutuu nostamaan kaikki neljä korttia. Sama logiikka toimii sekä tätä useampiin +2-kortteihin että erikseen +4-kortteihin, joten pahimmassa tapauksessa ensimmäisen nostokortin laittaja voi joutua itse nostamaan 16 korttia. Halutessaan voi myös ottaa käyttöön säännön, jolla nostokortin itselle aiheuttaman potin voi siirtää eteenpäin minkä tahansa värisellä +2-kortilla.
3. Ykkössääntö. Kortit vaihtoon! Jos pelaat ykkösen pöytään, saat halutessasi vaihtaa kädessäsi olevan pakan kenen tahansa muun pelaajan käsikortteihin. Ykkösen laittaja saa päättää, vaihtaako vai ei, mutta tämän halutessa vaihtoa toinen pelaaja ei voi kieltäytyä. Useammalla ykkösellä on mahdollisuus vaihtaa useamman kerran.
4. Seiskasääntö. Tässä on eri vaihtoehtoja. Alkuperäinen mutta mielestäni tylsin niistä on hiljaisuussääntö, jossa seiskakortti saa aikaan hiljaisuuden. Hiljaisuuden rikkomisesta seuraa kaksi sakkokorttia ja se kestää seuraavan seiskan pelaamiseen asti. Toinen vaihtoehto on vaihtaa pelissä käytettävä kieli esimerkiksi ruotsiin aina seiskan tullessa :D Itse kuitenkin suosin ns. suolaussääntöä, jossa seiskan pöytään pelannut saa määrätä kaksi korttia nostettavaksi kelle tahansa pelaajista. Jokainen seiska teettää kaksi korttia lisää, ja potin voi jakaa kahden kortin erissä tai laittaa kaiken samalle pelikaverille.
5. Ysisääntö. Kädet pöytään! Kun joku pelaa ysin pöytään, kaikkien pelaajien tulee mahdollisimman nopeasti laittaa kätensä pakan päälle. Hitaimmalle pelaajalle seuraa kahden kortin sakko. Jos ysejä tulee kaksi tai enemmän, pöytään lyödään molemmat kädet ja päällimmäiseksi jäävän käden omistaja joutuu vastaavasti nostamaan kaksi korttia. Henkilövahinkojen välttämiseksi kolmella ysillä ei oteta päätä mukaan :D
6. Nollasääntö. Kortit kiertoon! Kun nollakortti pelataan, jokainen antaa omat korttinsa pelisuunnassa seuraavalle. Mikäli nollia on useampia, kortit siirtyvät eteenpäin niiden määrän mukaisesti. Tämä sääntö muuttaa pelin kulkua erityisen tehokkaasti.
Jos säännöistä on enemmän kysymyksiä, kysykää ihmeessä :D Hauskoja pelihetkiä!
tiistai 7. huhtikuuta 2015
#QA15
Yks pääsiäinen taas takana ja ehkä paras tähänastisista! Jo perinteeksi muodostunut Quiet Action-tapahtuma Ryttylässä oli erinomanen vaihtoehto nyt viidennenki kerran.
Matkustusvälineenä käytettiin taas vaihteeks junaa. Jyväskylä-Tampere-välillä ajanvietteet painottu UNO-korttien käyttöön ns. keemosäännöillä, jotka opetettiin ensimmäistä kertaa kahelle ekaa kertaa Rydeen lähteneelle kaverille. Pelaamisen lomassa pohdittiin kuitenki myös syvällisempiä asioita, ennen kaikkee Egyptin sammakkovitsausta. Jos nimittäin jokainen vitsauksista oli suunnattu jotakin egyptiläistä jumalaa vastaan, mihin ne sammakot oikeen liitty? Eihän siinä jos egyptiläisillä oli myös jumala joka hallitsi sammakoita mut ei sit pystynykään tekee juuri muuta :D Sammakkopohdinta karkas kuitenki vähän käsistä ja lopulta siitäki tais tulla jo oma vitsauksensa...
Mut sit Tampereen asemalle. Klassinen kebabepisodi koettiin tuttuun tapaan La Gare-pizzapaikassa, mutta poikkeuksena edellisiin kertoihin söin puoli annosta ylimäärästä. Eihän sitä voi menemäänkään heittää :D Yks kaveri myös otti Special Kebab-nimisen annoksen, johon kuulu esimerkiks riisiä ja ranskanperunoita. Valitettavasti kyseisen annoksen mukaan otetusta ylijäämästä tuli astetta spesiaalimpi, kun junassa lippuja hattuhyllyltä kaivettuani istuin sen päälle. Riisin, perunamuusin ja kebabin sekotus toi yllättävästi mieleen armeijan maastoruuat, ja samalla tuli jotenki Piisamirotta-fiilis. No, ennemmin kebabannos ku täytekakku. Toinen uus kokemus junamatkalta oli jenkkasovituksen tekeminen luterilaisen kirkon Tunnustuskirjoista M. A. Nummisen hevosenpuhdistusjenkan hengessä. Tylsää ei siis ainakaan tullu :D
Perillä mun talkoohomma oli toimia tapahtuman rukoustiimissä, jollanen perustettiin ekaa kertaa viime Haasteessa. Tää homma oli mulle täydellisen ihanteellinen, oisin voinu vaikka maksaa siitä että pääsen tekemään sitä! Toisten auttaminen kuuntelemalla ja rohkasemalla rukouspalvelijan roolissa on vaan jotain niin parasta :))) Vaikka tää tapahtuma ei kokonaisuutena aivan yltäny viime uudenvuoden huipputasolle, rukouksen ja ylistyksen isomman roolin kaikkiin aikasempiin tapahtumiin verrattuna huomas jälleen ja se oli vaan positiivinen juttu. Ylistyspuolta tuli oikeestaan "Porrasorkesterin" muodossa vedettyä jopa niin paljon, että kitaran G-kieli taas vaihteeks katkes. Tilanteen pelasti yks kaveri, jolla sattu olemaan vara-G, mutta kuinka ollakaan, myös tätä varakieltä vietiin seuraavana aamuna... Kertookohan mun soittotyylistä jotain se, että oon onnistunu katkasemaan neljä G-kieltä kahesta eri kitarasta tän alkuvuoden aikana?
Perinteitä kunnioitettiin muillaki tavoilla ku kielten katkeamisen osalta. Ainaki parina aikasempana vuonna pidetyt auringonnousun ylistysjamit pääsiäissunnuntaina toteutettiin jälleen (vaikkaki vaan kahen hengen voimin), ja niin toteutettiin myös vanha kunnon pöllöretki (peräti kuus osallistujaa). Lienee sanomattaki selvää ettei pöllöjä kuultu, vaan pelkästään "pöllöjä" eli omaa epämäärästä metelöintiä :D Kaikenkaikkiaan lintuja kuitenki tuli koko reissulta 43 lajia, mikä ei lumisateen ja auringonpaisteen välillä heittelevän pääpiirteittäin harmaan säätyypin huomioiden ees ollu ihan huono suoritus.
Tämmösen perinteikkyyden keskelle mahtu kaikesta huolimatta myös niitä täysin uusia kokemuksia. Tää oli nimittäin varmasti eka ryttylätapahtuma jonka aikana en ehtiny käydä saunassa kertaakaan, enkä myöskään majottunu tai edes käyny sisällä Teinilä-nimisessä tavanomasessa majotusrakennuksessa. Vähäinen unen määrä puolestaan ei itessään ollu mitenkään erikoista, mutta alle neljän tunnin mulla tuskin on näissä kuvioissa aikasemmin jääny. Uutta oli myös vanhojentanssien Salty Dog Rag-osuuden tanssiminen keskellä peltoa, älkää kysykö enempää :D
Kaikista erikoisin juttu on kuitenki lopulta se, että päätin käsittämättömän inspiraatiopuuskan tuloksena tehä itelleni Instagram-tilin, jota en todellakaan ois uskonu ikinä tekeväni! Toisaalta koko tää blogi on syntyny aikoinaan vähän samansuuntasen päähänpiston seurauksena, joten ehkei se nyt ihan huono juttu oo :D Nimimerkin tzirp yhteydestä löytyy siis jatkossa jotain meikäläisen edesottamuksia kuvallisessa muodossa, saa nähä mitä tästä vielä seuraa :D Taas vaihteeks kuitenki Herralle kiitos aivan huikeesta tapahtumasta, ihanista ihmisistä, hyvistä keskusteluista, ylösnousemuksesta ja kaikesta ihan yleisesti! :)))
Matkustusvälineenä käytettiin taas vaihteeks junaa. Jyväskylä-Tampere-välillä ajanvietteet painottu UNO-korttien käyttöön ns. keemosäännöillä, jotka opetettiin ensimmäistä kertaa kahelle ekaa kertaa Rydeen lähteneelle kaverille. Pelaamisen lomassa pohdittiin kuitenki myös syvällisempiä asioita, ennen kaikkee Egyptin sammakkovitsausta. Jos nimittäin jokainen vitsauksista oli suunnattu jotakin egyptiläistä jumalaa vastaan, mihin ne sammakot oikeen liitty? Eihän siinä jos egyptiläisillä oli myös jumala joka hallitsi sammakoita mut ei sit pystynykään tekee juuri muuta :D Sammakkopohdinta karkas kuitenki vähän käsistä ja lopulta siitäki tais tulla jo oma vitsauksensa...
Mut sit Tampereen asemalle. Klassinen kebabepisodi koettiin tuttuun tapaan La Gare-pizzapaikassa, mutta poikkeuksena edellisiin kertoihin söin puoli annosta ylimäärästä. Eihän sitä voi menemäänkään heittää :D Yks kaveri myös otti Special Kebab-nimisen annoksen, johon kuulu esimerkiks riisiä ja ranskanperunoita. Valitettavasti kyseisen annoksen mukaan otetusta ylijäämästä tuli astetta spesiaalimpi, kun junassa lippuja hattuhyllyltä kaivettuani istuin sen päälle. Riisin, perunamuusin ja kebabin sekotus toi yllättävästi mieleen armeijan maastoruuat, ja samalla tuli jotenki Piisamirotta-fiilis. No, ennemmin kebabannos ku täytekakku. Toinen uus kokemus junamatkalta oli jenkkasovituksen tekeminen luterilaisen kirkon Tunnustuskirjoista M. A. Nummisen hevosenpuhdistusjenkan hengessä. Tylsää ei siis ainakaan tullu :D
![]() |
| Ylistystä paluujunassa. |
Kaikista erikoisin juttu on kuitenki lopulta se, että päätin käsittämättömän inspiraatiopuuskan tuloksena tehä itelleni Instagram-tilin, jota en todellakaan ois uskonu ikinä tekeväni! Toisaalta koko tää blogi on syntyny aikoinaan vähän samansuuntasen päähänpiston seurauksena, joten ehkei se nyt ihan huono juttu oo :D Nimimerkin tzirp yhteydestä löytyy siis jatkossa jotain meikäläisen edesottamuksia kuvallisessa muodossa, saa nähä mitä tästä vielä seuraa :D Taas vaihteeks kuitenki Herralle kiitos aivan huikeesta tapahtumasta, ihanista ihmisistä, hyvistä keskusteluista, ylösnousemuksesta ja kaikesta ihan yleisesti! :)))
maanantai 30. maaliskuuta 2015
Raamatun alkukantainen maailmankuva
Vielä nykyäänkin törmää yllättävän usein käsitykseen, että Raamattu - ja ennen kaikkea Vanha testamentti - edustaa todella primitiivistä maailmankuvaa niin luonnontieteellisestä kuin moraalisestakin näkökulmasta. Tavallisimpia esille nostettavia esimerkkejä ovat litteän Maan myytti ja muut aurinkokunnan olemusta koskevat kysymykset, naisten epätasa-arvoinen kohtelu ja orjuuden kannattaminen. Kuinka hyvä ja kaikkitietävä Jumala voisi seistä tällaisten asioiden takana?
On toki erittäin ymmärrettävää, että aikamme länsimaisen ihmisen on vaikea löytää kokemusmaailmastaan minkäänlaista kosketuspintaa muinaisen Lähi-idän kulttuuriin, eikä sen tunteminen tietenkään edes ole Raamatun lukijalle välttämätöntä. On kuitenkin lähinnä ylimielistä puhua "primitiivisestä, taikauskoisesta aavikkokansasta", jos ei ymmärrä tuon ajan yhteiskunnasta juuri enempää kuin särki polkupyörästä. Innokkaan kriitikon tulisi ennen närkästymistään ottaa kulttuurisesta viitekehyksestä tarkemmin selvää voidakseen ymmärtää asioiden todellisen merkityksen suhteessa nykyaikaan.
Ehkä selkein esimerkki tässä suhteessa on Raamatun kanta orjuuteen. Nykylukija näkee vain sanan "orja" ja ajattelee välittömästi afroamerikkalaisia 1700-luvun Yhdysvalloissa, vaikka heprealaisten "orjuudella" ei käytännössä ollut mitään tekemistä tällaisen orjuuden muodon kanssa. Jos Mooseksen lakia lukee hieman tarkemmin, huomaa esimerkiksi, että sen sallima orjuus ei ollut pakkotyötä vaan köyhille tarjottu mahdollisuus hankkia rahaa toimimalla palkallisena palvelijana. Orja saattoi vapautua milloin tahansa ostamalla itsensä vapaaksi tai jos isäntä tuotti hänelle fyysisen vamman, ja laki velvoitti vapauttamaan kaikki orjat joka seitsemäs vuosi. Pakkotyöhön sai nykyaikaisen yhdyskuntapalvelun tavoin laittaa vain varkaan, joka ei kyennyt rahallisesti korvaamaan rikostaan. Israelin kansan "orjien" lain turvaamat oikeudet vastasivat siis enemmän tämän päivän työsuhdetta kuin etelävaltioiden puuvillaplantaaseilla raatamista, ja myös ympäröivien kansojen orjuuskäytäntöihin verrattuna ne olivat silloisillakin standardeilla oikeudenmukaisempia.
Vielä useammin Raamattua ymmärretään väärin kysymyksessä naisen asemasta ja tasa-arvosta. Vaikka Mooseksen laissa on kohtia, jotka voivat kuulostaa erikoisilta nykyihmiselle, niiden tarkoitus on turvata jokaisen naisen tulevaisuus - myös raiskauksen uhrin tai sotavangiksi jääneen, joiden asema olisi muuten ollut todella heikko. Muista muinaisen Lähi-idän kulttuureista sen sijaan tunnetaan esimerkiksi virallisia lakeja, jotka oikeuttavat miehen lyövän vaimoaan ja repivän tältä hiuksia päästä. Tällaiselle kohtelulle Raamatusta on turha etsiä minkäänlaista oikeutusta.
Uuden testamentin puolella tilanne on hieman erilainen. Jeesus kohteli naisia juutalaisen kulttuurin kannalta täysin ennenkuulumattomalla tavalla ja rikkoi huomattavan määrän vallalla olevia naista alentavia normeja omalla toiminnallaan, ymmärsipä lukija sitä tai ei. "Nainen vaietkoon seurakunnassa"-kortti puolestaan ei tee Paavalin naiskäsityksestä sen negatiivisempaa. Vaikuttaa siltä, että toisin kuin kohta usein ymmärretään, Paavali nimenomaan siteerasi korinttilaisten väärää ratkaisua vaientaa naiset seurakunnassaan ja kritisoi sitä (ja mikäli kiinnostaa enemmän, aihetta on yksityiskohtaisesti käsitelty täällä). Vaimoille suunnattu kehotus olla miehilleen alamaisia taas sisältää kääntöpuolen eli ohjeen miehille, joiden tulisi vastavuoroisesti rakastaa vaimoaan "niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta". Kaikkensa uhraaminen vaimon puolesta tarkoittaa siis kaikkea muuta kuin sitä, että miehen tulisi tehdä hänestä itselleen alamainen.
Entä litteä Maa? Todellisuudessa se ei ole milloinkaan ollut edes kirkon virallinen kanta, vaan muutamien "älyköiden", joiden näkemyksiä on sittemmin virheellisesti pidetty tuon ajan kristinuskolle tyypillisinä. Vaikka myös jotkin kristityt esittivät tällaisia väitteitä, kirkko jätti ne huomiotta tai hylkäsi harhaoppisina. Raamattua on myös turha syyttää geosentrisen maailmankuvan tai Maan litteyden kannattajaksi - esimerkiksi alkukielen sana, joka on useammassa suomenkielisessä käännöksessä käännetty "maanpiiriksi", käsittää ympyrän ohella myös pallonmuotoisen kappaleen, ja muut Maata ja aurinkokuntaa koskevat oudolta kuulostavat ilmaukset selittyvät pitkälti runollisuudella. Vastapainoksi vaikkapa "maan perustuksista" puhumiselle Job 26:7 toteaa maan olevan (hyvinkin nykytietämyksen mukaan) olevan ripustettu "olemattoman päälle".
Raamatun maailmankuvasta kertoo jotakin myös se, että monien siihen talletettujen asioiden merkityksen tiede on löytänyt vasta paljon myöhemmin. Esimerkiksi Mooseksen lain puhtaussäädöksiin kuuluu lukuisia ohjeita ulosteiden peittämisestä aina esineiden kautta tarttuvien mikrobivälitteisten sairauksien ehkäisyyn, jotka nykyään ymmärretään normaalina hygieniana mutta jotka olivat tuohon aikaan kaikkea muuta kuin itsestäänselvyyksiä. Lääketieteessäkin käsien pesemisen merkitys ymmärrettiin kunnolla vasta 1800-luvulla.
Ja pieniä yksityiskohtiahan riittää. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon jalokivien isotrooppisuus, joka kuuluu viimeaikaisiin löydöksiin. Puhtaassa valossa (laser, polarisoitu valo) isotrooppiset arvokivet, kuten timantti ja rubiini, menettävät loistonsa täysin, mutta anisotrooppisten jalokivien kauneus vain korostuu. No, Ilmestyskirjassa Uuden Jerusalemin rakennusaineina mainitut kaksitoista jalokiveä eivät kenties kaikki ole kauneimpia ja tunnetuimpia, mutta ne ovat kaikki anisotrooppisia.
Sattumaako? Uskokoon ken haluaa.
(Jasu Markkasen tekstit ovat toimineet suurena apuna ja inspiraationa tähän postaukseen, näitä asioita lähimmäksi osuvaa materiaalia lähteineen löytyy täältä.)
On toki erittäin ymmärrettävää, että aikamme länsimaisen ihmisen on vaikea löytää kokemusmaailmastaan minkäänlaista kosketuspintaa muinaisen Lähi-idän kulttuuriin, eikä sen tunteminen tietenkään edes ole Raamatun lukijalle välttämätöntä. On kuitenkin lähinnä ylimielistä puhua "primitiivisestä, taikauskoisesta aavikkokansasta", jos ei ymmärrä tuon ajan yhteiskunnasta juuri enempää kuin särki polkupyörästä. Innokkaan kriitikon tulisi ennen närkästymistään ottaa kulttuurisesta viitekehyksestä tarkemmin selvää voidakseen ymmärtää asioiden todellisen merkityksen suhteessa nykyaikaan.
Ehkä selkein esimerkki tässä suhteessa on Raamatun kanta orjuuteen. Nykylukija näkee vain sanan "orja" ja ajattelee välittömästi afroamerikkalaisia 1700-luvun Yhdysvalloissa, vaikka heprealaisten "orjuudella" ei käytännössä ollut mitään tekemistä tällaisen orjuuden muodon kanssa. Jos Mooseksen lakia lukee hieman tarkemmin, huomaa esimerkiksi, että sen sallima orjuus ei ollut pakkotyötä vaan köyhille tarjottu mahdollisuus hankkia rahaa toimimalla palkallisena palvelijana. Orja saattoi vapautua milloin tahansa ostamalla itsensä vapaaksi tai jos isäntä tuotti hänelle fyysisen vamman, ja laki velvoitti vapauttamaan kaikki orjat joka seitsemäs vuosi. Pakkotyöhön sai nykyaikaisen yhdyskuntapalvelun tavoin laittaa vain varkaan, joka ei kyennyt rahallisesti korvaamaan rikostaan. Israelin kansan "orjien" lain turvaamat oikeudet vastasivat siis enemmän tämän päivän työsuhdetta kuin etelävaltioiden puuvillaplantaaseilla raatamista, ja myös ympäröivien kansojen orjuuskäytäntöihin verrattuna ne olivat silloisillakin standardeilla oikeudenmukaisempia.
Vielä useammin Raamattua ymmärretään väärin kysymyksessä naisen asemasta ja tasa-arvosta. Vaikka Mooseksen laissa on kohtia, jotka voivat kuulostaa erikoisilta nykyihmiselle, niiden tarkoitus on turvata jokaisen naisen tulevaisuus - myös raiskauksen uhrin tai sotavangiksi jääneen, joiden asema olisi muuten ollut todella heikko. Muista muinaisen Lähi-idän kulttuureista sen sijaan tunnetaan esimerkiksi virallisia lakeja, jotka oikeuttavat miehen lyövän vaimoaan ja repivän tältä hiuksia päästä. Tällaiselle kohtelulle Raamatusta on turha etsiä minkäänlaista oikeutusta.
Uuden testamentin puolella tilanne on hieman erilainen. Jeesus kohteli naisia juutalaisen kulttuurin kannalta täysin ennenkuulumattomalla tavalla ja rikkoi huomattavan määrän vallalla olevia naista alentavia normeja omalla toiminnallaan, ymmärsipä lukija sitä tai ei. "Nainen vaietkoon seurakunnassa"-kortti puolestaan ei tee Paavalin naiskäsityksestä sen negatiivisempaa. Vaikuttaa siltä, että toisin kuin kohta usein ymmärretään, Paavali nimenomaan siteerasi korinttilaisten väärää ratkaisua vaientaa naiset seurakunnassaan ja kritisoi sitä (ja mikäli kiinnostaa enemmän, aihetta on yksityiskohtaisesti käsitelty täällä). Vaimoille suunnattu kehotus olla miehilleen alamaisia taas sisältää kääntöpuolen eli ohjeen miehille, joiden tulisi vastavuoroisesti rakastaa vaimoaan "niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta". Kaikkensa uhraaminen vaimon puolesta tarkoittaa siis kaikkea muuta kuin sitä, että miehen tulisi tehdä hänestä itselleen alamainen.
Entä litteä Maa? Todellisuudessa se ei ole milloinkaan ollut edes kirkon virallinen kanta, vaan muutamien "älyköiden", joiden näkemyksiä on sittemmin virheellisesti pidetty tuon ajan kristinuskolle tyypillisinä. Vaikka myös jotkin kristityt esittivät tällaisia väitteitä, kirkko jätti ne huomiotta tai hylkäsi harhaoppisina. Raamattua on myös turha syyttää geosentrisen maailmankuvan tai Maan litteyden kannattajaksi - esimerkiksi alkukielen sana, joka on useammassa suomenkielisessä käännöksessä käännetty "maanpiiriksi", käsittää ympyrän ohella myös pallonmuotoisen kappaleen, ja muut Maata ja aurinkokuntaa koskevat oudolta kuulostavat ilmaukset selittyvät pitkälti runollisuudella. Vastapainoksi vaikkapa "maan perustuksista" puhumiselle Job 26:7 toteaa maan olevan (hyvinkin nykytietämyksen mukaan) olevan ripustettu "olemattoman päälle".
Raamatun maailmankuvasta kertoo jotakin myös se, että monien siihen talletettujen asioiden merkityksen tiede on löytänyt vasta paljon myöhemmin. Esimerkiksi Mooseksen lain puhtaussäädöksiin kuuluu lukuisia ohjeita ulosteiden peittämisestä aina esineiden kautta tarttuvien mikrobivälitteisten sairauksien ehkäisyyn, jotka nykyään ymmärretään normaalina hygieniana mutta jotka olivat tuohon aikaan kaikkea muuta kuin itsestäänselvyyksiä. Lääketieteessäkin käsien pesemisen merkitys ymmärrettiin kunnolla vasta 1800-luvulla.
Ja pieniä yksityiskohtiahan riittää. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon jalokivien isotrooppisuus, joka kuuluu viimeaikaisiin löydöksiin. Puhtaassa valossa (laser, polarisoitu valo) isotrooppiset arvokivet, kuten timantti ja rubiini, menettävät loistonsa täysin, mutta anisotrooppisten jalokivien kauneus vain korostuu. No, Ilmestyskirjassa Uuden Jerusalemin rakennusaineina mainitut kaksitoista jalokiveä eivät kenties kaikki ole kauneimpia ja tunnetuimpia, mutta ne ovat kaikki anisotrooppisia.
Sattumaako? Uskokoon ken haluaa.
(Jasu Markkasen tekstit ovat toimineet suurena apuna ja inspiraationa tähän postaukseen, näitä asioita lähimmäksi osuvaa materiaalia lähteineen löytyy täältä.)
tiistai 17. maaliskuuta 2015
Kunnollista kuunneltavaa
Tällä kertaa esittelen pienen otoksen lempimusiikkiani. Jonkunlaisen rajauksen tekemiseks keskityn niihin bändeihin, jotka on muualta ku Suomesta. Varoitus: kaikkia näitä bändejä vois joku sanoo kristilliseks musiikiks :D
Skillet
Tää yhtye soittaa vähän rankempaa rokkia tasapainotellen metallimusiikin rajalla (genreistä en lähe vääntämään yhtään sen enempää :D). Suurin piristys tavallisimpien soitinten seassa on jousisovitukset viululla ja sellolla. Skilletin saavuttamaa suosiota selittää varmasti osaltaan se, että Amerikan puolella ei oo yhtä vahvaa jakoa kristilliseen ja "maalliseen" musiikkiin, mutta sanotukset toimii myös sellaselle kuuntelijalle, jota ei uskonasiat kiinnosta. Sen verran voin vielä sanoo että tää yhtye veti MN-festareilla 2011 luultavasti parhaan keikan missä oon ikinä ollu paikalla.
Casting Crowns
Perus poprockia Jenkkilän suunnalta. Erityinen syy tykätä tästä on harvinaisen diipit lyriikat - elämänläheiset sanotukset on rohkasevia, oivaltavia ja usein suorastaan koskettavia. Voin myöntää, ettei millään toisella yhtyeellä oo läheskään yhtä montaa biisiä jotka sais mut itkemään (ja useimmilla niitä ei oo ollenkaan :D). Tarkemmin avattuna laulut käsittelee esimerkiks elämän kipupisteitä näkökulmasta, jossa toivo on koko ajan läsnä sekä elämää uskossa. Musiikillisia yksityiskohtia, joista erityisesti tykkään, on mies- ja naisäänen vuorottelu ja stemmalaulut. Casting Crownsin musiikista paistaa tosi selvästi läpi se, kenen kunniaks sitä ihan ykkösenä tehään!
Planetshakers
Tässä tapauksessa ei varsinaisesti oo kyse bändistä vaan kokonaisesta seurakunnasta ja käytännössä sen ylistysporukasta. Ylistysmusiikki on oma lajinsa ja keskittyy tietenki nimensä mukasesti Jumalan kiittämiseen ja ylistämiseen, mistä syystä esimerkiks tässä tilanteessa lyriikoitten sanoma tuppaa valitettavasti olemaan aika ohutta - näissä sanoituksissa on paljon vähemmän vaihtelua kuin vastaavalla mutta paljon tunnetummalla Hillsongilla. Soittajat osaa onneks kuitenki asiansa, ja ylistyskentällä Planetshakers erottuu musiikillisesti edukseen paitsi vauhdikkuudella, myös yhistelemällä tavanomasiin bändisoittimiin elektronista musiikkia - tällanen yhistelmä toimii ainaki mun mielestä tosi hyvin!
Israel Houghton
Ylistyskategoriassa jatketaan, mutta edelliseen on jonkun verran eroavaisuuksia. Musiikillisesti tää artisti ei todellakaan mee siitä, missä aita on matalin - neljään tavallisimpaan sointuun tottunut ylistysmuusikko saattaa olla ongelmissa näitten biisien kanssa. Soitannossa on huomattavia vaikutteita esimerkiks jazzin, funkin ja mustan gospelin suunnasta, joten monenlaista kikkailua on tiedossa massiiviselta livebändiltä puhaltimineen. Suurimmaks ongelmaks meinaaki nousta biisien pituus, mutta pääsääntösesti ne ei ala liian pahasti toistaa itteään. Todella iloista ja rytmikästä musiikkia, ja suomalaiseen kulttuuriin sopivan erilaista.
LZ7
Tää brittiläinen porukka on vieraillu Suomessaki keikkailemassa jo melkosen monta kertaa, ja yleisestä reaktiosta päätellen tällaselle musiikille on kysyntää - myös sellasen stereotypian kumoamiseen, että uskovat on tylsiä ja laulaa vaan virsiä :D Räppi ja elektroninen tanssimusiikki jakaa tietenki mielipiteitä, eikä jumputtavaa taustabiittiä jaksa loputtomiin kuunnella. LZ7 ei onneks kuitenkaan oo pelkkää "bileet, bileet"-tyyppistä höttöä, vaan muutaki sanottavaa löytyy jopa joistaki yhteiskunnallisista asioista. Onpa tää musiikki kuulemma estäny jonkun itsemurhanki, ei ihan turha juttu siis!
Demon Hunter
Tässä mennään jo oikeesti vähän rankemman musiikin puolelle, vaikka tyylillisesti metalcorea edustavan DH:n kevyimmät biisit taitaaki olla true-metallistille lähinnä teinipoppia :D Särökitarat ja tuplabasarit soi siis ihan kunnolla ja örinääki löytyy suht runsaasti, mut suurimmassa osassa kappaleista ainaki kertosäkeessä lauletaan myös puhtaasti. Rankatki asiat on ehkä helpompi sanoo rankassa kehyksessä, eikä kristillistä sanomaa Demon Hunterin tapauksessakaan paukuteta suoraan Raamatulla päähän. Vaikka tällanen musiikki saattaa jotakuta ahistaa, mun mielestä se sopii varsinki tiettyihin mielentiloihin tosi hyvin ja asennetta siitä ainaki löytyy!
TobyMac
Jossain suhteessa paras jää viimeseks, ainaki siinä että tää on parasta autossa popitettavaa ikinä! :D TobyMacin musiikki on yhellä sanalla kuvailtuna lähinnä hiphoppia mut ei todellakaan mitään tavanomasinta sellasta: mielenkiintonen yhistelmä ainaki räppiä, konemusiikkia, mustaa gospelia ja rockia. Tuloksena on todella positiivista ja toimivaa musiikkia, jossa on sanomaki kohillaan. Suosittelen!
Skillet
Tää yhtye soittaa vähän rankempaa rokkia tasapainotellen metallimusiikin rajalla (genreistä en lähe vääntämään yhtään sen enempää :D). Suurin piristys tavallisimpien soitinten seassa on jousisovitukset viululla ja sellolla. Skilletin saavuttamaa suosiota selittää varmasti osaltaan se, että Amerikan puolella ei oo yhtä vahvaa jakoa kristilliseen ja "maalliseen" musiikkiin, mutta sanotukset toimii myös sellaselle kuuntelijalle, jota ei uskonasiat kiinnosta. Sen verran voin vielä sanoo että tää yhtye veti MN-festareilla 2011 luultavasti parhaan keikan missä oon ikinä ollu paikalla.
Casting Crowns
Perus poprockia Jenkkilän suunnalta. Erityinen syy tykätä tästä on harvinaisen diipit lyriikat - elämänläheiset sanotukset on rohkasevia, oivaltavia ja usein suorastaan koskettavia. Voin myöntää, ettei millään toisella yhtyeellä oo läheskään yhtä montaa biisiä jotka sais mut itkemään (ja useimmilla niitä ei oo ollenkaan :D). Tarkemmin avattuna laulut käsittelee esimerkiks elämän kipupisteitä näkökulmasta, jossa toivo on koko ajan läsnä sekä elämää uskossa. Musiikillisia yksityiskohtia, joista erityisesti tykkään, on mies- ja naisäänen vuorottelu ja stemmalaulut. Casting Crownsin musiikista paistaa tosi selvästi läpi se, kenen kunniaks sitä ihan ykkösenä tehään!
Planetshakers
Tässä tapauksessa ei varsinaisesti oo kyse bändistä vaan kokonaisesta seurakunnasta ja käytännössä sen ylistysporukasta. Ylistysmusiikki on oma lajinsa ja keskittyy tietenki nimensä mukasesti Jumalan kiittämiseen ja ylistämiseen, mistä syystä esimerkiks tässä tilanteessa lyriikoitten sanoma tuppaa valitettavasti olemaan aika ohutta - näissä sanoituksissa on paljon vähemmän vaihtelua kuin vastaavalla mutta paljon tunnetummalla Hillsongilla. Soittajat osaa onneks kuitenki asiansa, ja ylistyskentällä Planetshakers erottuu musiikillisesti edukseen paitsi vauhdikkuudella, myös yhistelemällä tavanomasiin bändisoittimiin elektronista musiikkia - tällanen yhistelmä toimii ainaki mun mielestä tosi hyvin!
Israel Houghton
Ylistyskategoriassa jatketaan, mutta edelliseen on jonkun verran eroavaisuuksia. Musiikillisesti tää artisti ei todellakaan mee siitä, missä aita on matalin - neljään tavallisimpaan sointuun tottunut ylistysmuusikko saattaa olla ongelmissa näitten biisien kanssa. Soitannossa on huomattavia vaikutteita esimerkiks jazzin, funkin ja mustan gospelin suunnasta, joten monenlaista kikkailua on tiedossa massiiviselta livebändiltä puhaltimineen. Suurimmaks ongelmaks meinaaki nousta biisien pituus, mutta pääsääntösesti ne ei ala liian pahasti toistaa itteään. Todella iloista ja rytmikästä musiikkia, ja suomalaiseen kulttuuriin sopivan erilaista.
LZ7
Tää brittiläinen porukka on vieraillu Suomessaki keikkailemassa jo melkosen monta kertaa, ja yleisestä reaktiosta päätellen tällaselle musiikille on kysyntää - myös sellasen stereotypian kumoamiseen, että uskovat on tylsiä ja laulaa vaan virsiä :D Räppi ja elektroninen tanssimusiikki jakaa tietenki mielipiteitä, eikä jumputtavaa taustabiittiä jaksa loputtomiin kuunnella. LZ7 ei onneks kuitenkaan oo pelkkää "bileet, bileet"-tyyppistä höttöä, vaan muutaki sanottavaa löytyy jopa joistaki yhteiskunnallisista asioista. Onpa tää musiikki kuulemma estäny jonkun itsemurhanki, ei ihan turha juttu siis!
Demon Hunter
Tässä mennään jo oikeesti vähän rankemman musiikin puolelle, vaikka tyylillisesti metalcorea edustavan DH:n kevyimmät biisit taitaaki olla true-metallistille lähinnä teinipoppia :D Särökitarat ja tuplabasarit soi siis ihan kunnolla ja örinääki löytyy suht runsaasti, mut suurimmassa osassa kappaleista ainaki kertosäkeessä lauletaan myös puhtaasti. Rankatki asiat on ehkä helpompi sanoo rankassa kehyksessä, eikä kristillistä sanomaa Demon Hunterin tapauksessakaan paukuteta suoraan Raamatulla päähän. Vaikka tällanen musiikki saattaa jotakuta ahistaa, mun mielestä se sopii varsinki tiettyihin mielentiloihin tosi hyvin ja asennetta siitä ainaki löytyy!
TobyMac
Jossain suhteessa paras jää viimeseks, ainaki siinä että tää on parasta autossa popitettavaa ikinä! :D TobyMacin musiikki on yhellä sanalla kuvailtuna lähinnä hiphoppia mut ei todellakaan mitään tavanomasinta sellasta: mielenkiintonen yhistelmä ainaki räppiä, konemusiikkia, mustaa gospelia ja rockia. Tuloksena on todella positiivista ja toimivaa musiikkia, jossa on sanomaki kohillaan. Suosittelen!
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Outolintu bongattu
Tällä kertaa sain päähäni tehä jotain mitä ei tässä blogissa oo aikasemmin nähty (ja riippuu monesta asiasta, tullaanko myöhemmin näkemään :D). Tulin ihan mielenkiinnosta lukeneeks Veronica Rothin Outolintu-trilogian ja sitä seuras ajatus ruotia lukukokemusta täällä ehkä vähän kirja-arvostelumaiseen tyyliin. Jätän olennaiset juonipaljastukset kuitenki tarkotuksella pois, spoilaaminen ei oo se juttu mitä haluun tässä tehä.
Törmäsin koko trilogiaan niinsanotusti aika pystymetästä, yhen kaverin kautta joka omisti ekan osan ja suositteli sitä luettavaks. Liekö inttiajan informaatiopimento vaikuttanu asiaan, mutta vasta sen lainattuani ja luettuani kuulin ekaa kertaa sarjan saavuttamasta suosiosta. Varsinki ekan osan alkupuolella mietti, onko tää nyt vaan joku Nälkäpeli-kopio: väkivaltaisen karu maisema tulevaisuudesta, kehittynyttä teknologiaa, nuori naispäähenkilö, rakkaustarina ja niin edelleen. Nälkäpelejä lukiessa hieman ärsyttänyt preesens-muoto (nyt teen sitä, nyt tapahtuu tätä) ilmeni tällä kertaa sentään vähän lievempänä, eikä 16-18-vuotiaat keskeisimmät henkilötkään häirinnyikuisesti teinin lukijan omasta iästä huolimatta. Samankaltaisuudet oli alkuun melkosen selkeitä, mutta juoni lähti onneks kehittymään tarpeeks erilaiseen suuntaan.
Kirjailijalle on kyllä annettava propsit erityisesti taidosta tuoda lukijan eteen jatkuvasti uusia, odottamattomia juonenkäänteitä - kuka onkaan kenen puolella, kuka kuolee ja kuka jää henkiin. Asioiden paljastaminen vähitellen ylläpitää mielenkiintoa paljon paremmin kuin koko tarjoilun läväyttäminen pöytään kerralla. Erityisesti Uskollinen-nimeä kantava kolmas osa laajentaa kirjojen sisäistä maailmaa varsin yllättävästi, ja loppuratkaisua lienee kokonaisuudessaan täysin mahdotonta ennustaa etukäteen. Yllätyksellisyys oli selkeesti yks niistä asioista, jotka nosti Outolinnun meikäläisen asteikolla kokonaisuutena esimerkiks Nälkäpelejä korkeemmalle.
Lopullisia syitä voi kuitenki ettii syvemmältä, perimmäisistä teemoista asti. Outolintujen suhteen toinen keskeisimmistä on ihmisen pahuus - pahiksen ja sankarin välinen raja hämärtyy hieman, kun pimeyttä löytyykin kaikista. Erilaisia hyveitä korostamaan rakennettujen ihmisyhteisöjen kärki-ihanteilla on kaikilla myös kääntöpuolensa, eikä "täydellinen", ehjä geeniperimäkään tee ihmisestä lopulta yhtään parempaa. Taipumus itsekkyyteen on jokaiselle niin luonnollinen, ettei ihminen pysty karsimaan sitä pois sen enempää itsestään kuin toisistakaan. Tuttu tunne.
Toiseks kärkiteemaks nostaisin anteeksiannon. Roth kuvaa toimivalla tavalla myös siihen liittyviä pulmia: vaikka olisin mokannut pahimmalla mahdollisella tavalla ja syyllistynyt jonkun läheisen kuolemaan, voinko vielä saada anteeksi? Entä voiko kerran petetyn luottamuksen vielä saada takaisin? Vaikka Outolinnun maailma on raadollisuudessaan melkoisen realistinen, sielläkin anteeksianto on mahdollista. Voimme satuttaa, mutta myös hioa ja korjata toisiamme vähitellen. Vaikka trilogia ei aivan suoraan aiheeseen menekään, hyvyyttä ja rakkautta löytyy yhestä ihmisen ulkopuolisesta suunnasta kaikille jaettavaksi asti.
Ja jos mielenkiinto heräs, kattokaapa huvikseen, ketä kirjojen lopussaki heti alkupäässä kiitetään ;D
Törmäsin koko trilogiaan niinsanotusti aika pystymetästä, yhen kaverin kautta joka omisti ekan osan ja suositteli sitä luettavaks. Liekö inttiajan informaatiopimento vaikuttanu asiaan, mutta vasta sen lainattuani ja luettuani kuulin ekaa kertaa sarjan saavuttamasta suosiosta. Varsinki ekan osan alkupuolella mietti, onko tää nyt vaan joku Nälkäpeli-kopio: väkivaltaisen karu maisema tulevaisuudesta, kehittynyttä teknologiaa, nuori naispäähenkilö, rakkaustarina ja niin edelleen. Nälkäpelejä lukiessa hieman ärsyttänyt preesens-muoto (nyt teen sitä, nyt tapahtuu tätä) ilmeni tällä kertaa sentään vähän lievempänä, eikä 16-18-vuotiaat keskeisimmät henkilötkään häirinny
Kirjailijalle on kyllä annettava propsit erityisesti taidosta tuoda lukijan eteen jatkuvasti uusia, odottamattomia juonenkäänteitä - kuka onkaan kenen puolella, kuka kuolee ja kuka jää henkiin. Asioiden paljastaminen vähitellen ylläpitää mielenkiintoa paljon paremmin kuin koko tarjoilun läväyttäminen pöytään kerralla. Erityisesti Uskollinen-nimeä kantava kolmas osa laajentaa kirjojen sisäistä maailmaa varsin yllättävästi, ja loppuratkaisua lienee kokonaisuudessaan täysin mahdotonta ennustaa etukäteen. Yllätyksellisyys oli selkeesti yks niistä asioista, jotka nosti Outolinnun meikäläisen asteikolla kokonaisuutena esimerkiks Nälkäpelejä korkeemmalle.
Lopullisia syitä voi kuitenki ettii syvemmältä, perimmäisistä teemoista asti. Outolintujen suhteen toinen keskeisimmistä on ihmisen pahuus - pahiksen ja sankarin välinen raja hämärtyy hieman, kun pimeyttä löytyykin kaikista. Erilaisia hyveitä korostamaan rakennettujen ihmisyhteisöjen kärki-ihanteilla on kaikilla myös kääntöpuolensa, eikä "täydellinen", ehjä geeniperimäkään tee ihmisestä lopulta yhtään parempaa. Taipumus itsekkyyteen on jokaiselle niin luonnollinen, ettei ihminen pysty karsimaan sitä pois sen enempää itsestään kuin toisistakaan. Tuttu tunne.
Toiseks kärkiteemaks nostaisin anteeksiannon. Roth kuvaa toimivalla tavalla myös siihen liittyviä pulmia: vaikka olisin mokannut pahimmalla mahdollisella tavalla ja syyllistynyt jonkun läheisen kuolemaan, voinko vielä saada anteeksi? Entä voiko kerran petetyn luottamuksen vielä saada takaisin? Vaikka Outolinnun maailma on raadollisuudessaan melkoisen realistinen, sielläkin anteeksianto on mahdollista. Voimme satuttaa, mutta myös hioa ja korjata toisiamme vähitellen. Vaikka trilogia ei aivan suoraan aiheeseen menekään, hyvyyttä ja rakkautta löytyy yhestä ihmisen ulkopuolisesta suunnasta kaikille jaettavaksi asti.
Ja jos mielenkiinto heräs, kattokaapa huvikseen, ketä kirjojen lopussaki heti alkupäässä kiitetään ;D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





