Outolintu bongattu

Tällä kertaa sain päähäni tehä jotain mitä ei tässä blogissa oo aikasemmin nähty (ja riippuu monesta asiasta, tullaanko myöhemmin näkemään :D). Tulin ihan mielenkiinnosta lukeneeks Veronica Rothin Outolintu-trilogian ja sitä seuras ajatus ruotia lukukokemusta täällä ehkä vähän kirja-arvostelumaiseen tyyliin. Jätän olennaiset juonipaljastukset kuitenki tarkotuksella pois, spoilaaminen ei oo se juttu mitä haluun tässä tehä.

Törmäsin koko trilogiaan niinsanotusti aika pystymetästä, yhen kaverin kautta joka omisti ekan osan ja suositteli sitä luettavaks. Liekö inttiajan informaatiopimento vaikuttanu asiaan, mutta vasta sen lainattuani ja luettuani kuulin ekaa kertaa sarjan saavuttamasta suosiosta. Varsinki ekan osan alkupuolella mietti, onko tää nyt vaan joku Nälkäpeli-kopio: väkivaltaisen karu maisema tulevaisuudesta, kehittynyttä teknologiaa, nuori naispäähenkilö, rakkaustarina ja niin edelleen. Nälkäpelejä lukiessa hieman ärsyttänyt preesens-muoto (nyt teen sitä, nyt tapahtuu tätä) ilmeni tällä kertaa sentään vähän lievempänä, eikä 16-18-vuotiaat keskeisimmät henkilötkään häirinny ikuisesti teinin lukijan omasta iästä huolimatta. Samankaltaisuudet oli alkuun melkosen selkeitä, mutta juoni lähti onneks kehittymään tarpeeks erilaiseen suuntaan.

Kirjailijalle on kyllä annettava propsit erityisesti taidosta tuoda lukijan eteen jatkuvasti uusia, odottamattomia juonenkäänteitä - kuka onkaan kenen puolella, kuka kuolee ja kuka jää henkiin. Asioiden paljastaminen vähitellen ylläpitää mielenkiintoa paljon paremmin kuin koko tarjoilun läväyttäminen pöytään kerralla. Erityisesti Uskollinen-nimeä kantava kolmas osa laajentaa kirjojen sisäistä maailmaa varsin yllättävästi, ja loppuratkaisua lienee kokonaisuudessaan täysin mahdotonta ennustaa etukäteen. Yllätyksellisyys oli selkeesti yks niistä asioista, jotka nosti Outolinnun meikäläisen asteikolla kokonaisuutena esimerkiks Nälkäpelejä korkeemmalle.

Lopullisia syitä voi kuitenki ettii syvemmältä, perimmäisistä teemoista asti. Outolintujen suhteen toinen keskeisimmistä on ihmisen pahuus - pahiksen ja sankarin välinen raja hämärtyy hieman, kun pimeyttä löytyykin kaikista. Erilaisia hyveitä korostamaan rakennettujen ihmisyhteisöjen kärki-ihanteilla on kaikilla myös kääntöpuolensa, eikä "täydellinen", ehjä geeniperimäkään tee ihmisestä lopulta yhtään parempaa. Taipumus itsekkyyteen on jokaiselle niin luonnollinen, ettei ihminen pysty karsimaan sitä pois sen enempää itsestään kuin toisistakaan. Tuttu tunne.

Toiseks kärkiteemaks nostaisin anteeksiannon. Roth kuvaa toimivalla tavalla myös siihen liittyviä pulmia: vaikka olisin mokannut pahimmalla mahdollisella tavalla ja syyllistynyt jonkun läheisen kuolemaan, voinko vielä saada anteeksi? Entä voiko kerran petetyn luottamuksen vielä saada takaisin? Vaikka Outolinnun maailma on raadollisuudessaan melkoisen realistinen, sielläkin anteeksianto on mahdollista. Voimme satuttaa, mutta myös hioa ja korjata toisiamme vähitellen. Vaikka trilogia ei aivan suoraan aiheeseen menekään, hyvyyttä ja rakkautta löytyy yhestä ihmisen ulkopuolisesta suunnasta kaikille jaettavaksi asti.

Ja jos mielenkiinto heräs, kattokaapa huvikseen, ketä kirjojen lopussaki heti alkupäässä kiitetään ;D

Suurenmoinen suurleiri

Donkin suurleiri Seinäjoella on koettu nyt toista kertaa! Tää kahen vuoden välein järkättävä tapahtuma käsitti jälleen noin sata 1-6 -luokkalaista lasta, parikymmentä isosta ja viitisen kappaletta aikuisia vetäjiä. Meikäläinen oli jälleen omassa elementissään isosten isosena, linkkinä isosten ja vetäjien välillä.

Siiis mä löysin niin täydellisen hatun!! Eiku mitä?

Edellisestä kerrasta poiketen tultiin paikalle jo päivää ennen leirin varsinaista alkua valmistelemaan, mikä ei ollu ollenkaan huono uudistus. Jotenki tuntu että valmisteluihin myös meni enemmän aikaa, tai sitte en viimeks ees huomannu ajan kulumista roudauskuskina ollessani :D Suurimman osan ajasta vei valojen, äänentoiston ja lavan kasaaminen, mutta toisaalta näihin panostaminen näky myös lopputuloksessa. Tekniikka toimi selkeesti toissavuotista paremmin, ainoastaan printterin kanssa oli valmistelujen yhteydessä taas ongelmia.

Ylipäänsäki vastustus keskitty leiriä edeltävään aikaan - pari isosta ja toistakymmentä lasta joutu sairastumisten takia perumaan tulonsa, mutta ketään ei tarvinnu lähettää samasta syystä leiriltä kotiin! Kuulemma historian ensimmäinen isompi leiri, jossa selvittiin tämmösillä tilastoilla :D Olin myös ite suunnilleen koko edeltävän viikon kipeenä, mutta paranin ja sain äänenki takas just sopivasti ekan leiripäivän aamuks - sitä se rukous teettää! ;) Myöskään isompia loukkaantumisia ei sattunu, vaikka menoa ja meininkiä tollasen porukan kanssa todellakin riittää - tällastenki leirien yhteydessä on aina hyvä muistaa, mikä (tai oikeestaan kuka) kaikkee siellä oikeesti kantaa :)

Jokainen on kaunis! Kyllä tämmösellä porukalla kelpaa :)

Viimekertaseen malliin mulla oli yks raamattuopetus vastuulla, mutta tällä kertaa pienimmille lapsille ja vieläpä hengellisen sisarusparin yhteisprojektina. En oo aikasemmin opettanu tota ikäryhmää missään, mutta saatiin Anniinan kans opetus erinomasesti pakettiin. Luovat käytännön ratkasut toimi vaihtoehtona pelkälle luennoimiselle jopa niin hyvin, että yks kolmasluokkalainen poika totes opetuksen jälkeen: "Paras raamattuopetus ikinä!" Eipä sitä juuri parempaa palautetta voi saada :) Lisäks olin vetämässä sporttipajaa parin muun isosen kanssa. Muut pajavaihtoehot oli kakkupaja, heppapaja, käsityö/askartelupaja, tanssipaja, bändipaja ja erätaitopaja, joista oisin toki teoriassa voinu vetää mitä tahansa muutaki. Ehkä paras idea ois ollu kalojen ja riistalintujen perkaamisen opettaminen erätaitopajassa, mutta materiaalia ei saatu hommattua... :DD

Iltaohjelmasta mainittakoon sen verran, että eka ilta oli jälleen isosten vastuulla ja jälkimmäisenä leiriläiset pääsi tekemään omat esityksensä. Isosten vetämässä ohjelmassa mulla oliki vaan kolme sellasta ohjelmanumeroa, joitten sisällöstä en tienny mitään etukäteen :D Niistä ehottomasti parhaana on mainittava pareittain toteutettu tanssikilpailu, jossa tuli vedettyy impropohjalta kaikkee ripaskan ja baletin väliltä - ja hauskaa oli :D Isos- ja vetäjätiimiä täytyy hehkuttaa vielä sen verran, että kaikki toimi aivan uskomattoman sujuvasti! Hommat jakautu tasasesti ja jokainen ties oman tehtävänsä, eikä munkaan tarvinnu esimiesasiassa alkaa pomottelemaan tai puuttuu isosten tekemisiin :) Jopa porukkamme vannoutunut nuorisotyöntekijä koki suuren yllätyksen - lastenleiristäki voi oikeesti nauttia! :D

Entäs uudet kokemukset, joita aina tykkään listata joka paikasta? Ensinnäkään en oo ikinä ollu yhtä väsyny minkään leirin jälkeen, ilmeisesti ikä alkaa jo painaa... Toiseks, lasten komentaminen oli paljon helpompaa nyt ku siihen oli saanu koulutuksen. Armeijalla ja tämmösellä lastenleirillä on pelottavan paljon yhtäläisyyksiä :D Kolmanneks, kasvonaamio. Enough said.

Takaisin arkeen

En oo vähään aikaan kirjottanu mun kuulumisista ylipäänsä joten tehäänpä nyt siis vaihteeks niin :D Erityisesti kuluneen viikon aikana on tapahtunu yllättävänki paljon kaikkee.

Tammikuusta mainittakoon takautuvasti vaan sen verran, että paluu arkeen intin loputtua ei ollu täysin ongelmaton. En osaa kauheen hyvin eritellä sitä minkä takia, mutta meikäläisen normaali tiiviimmänpuoleinen päivärytmi kai vaatii vähän aikaa lähteäkseen pyörimään :D Vuosi sai kyllä parhaan mahollisen startin Ryttylässä, mutta sen jälkeen meni muutama viikko saada elämäntilanne tasaantumaan. Opiskelumotivaatiota ei ainakaan viimeseen pakolliseen kemiankurssiin asti kauheesti riitä, ja lukioajoilta tuttu ongelma nous jälleen esille - mitä vähemmän hommia tarvii tehä, sitä vähemmän jaksaa... :D Hajotuslukemat on ollu suunnilleen yhä korkeella ku intissä pahimmillaan.

Jos pientä motivaatiopulaa ei lasketa, helmikuulle tultaessa asiat on puolestaan menny huomattavasti paremmin. Tää tarkottaa varsinki sitä että oon vihdoin päässy tekemään kaikenlaista vähintään samalla tasolla ku ennen inttiin lähtöö. Oon esimerkiks ollu vapiksella soittamassa tähän mennessä joka viikko, kerran jopa bassoa! :D Spontaanien epätavallisempien tempauksien harrastaminen ei oo ainakaan jääny viime vuoden aikana yhtään mihinkään, vaan esimerkiks erään Jkl-Seinäjoki-junamatkan vietin avustaen itteeni selvästi vanhempia tuntemattomia opiskelijoita kääntämään Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä- kirjan ensimmäistä kappaletta ruotsista suomeks :DD Paluumatka jäi vähän tavanomaisemmaks ja tutustuin vaan vastapäätä istuvaan tyttöön, jonka näin myöhemmin vapiksellakin :D

Näihin spontaaneihin tempauksiin lukeutuu enemmän tai vähemmän myös viime perjantain vanhojentanssit. Siinähän ei nimittäin haittaa yliopistolla opiskelu sen enempää ku sekään ettei tunne pariaan etukäteen ollenkaan, ja tanssit on selkeesti mahollista palauttaa mieleen kolmen vuoden takaa vaikka pari ensimmäistä harjotteluviikkoa jäiski pois :D Ja hyvä kokemus siitä jälleen tuli, varsinki ku osas edellisen kerran perusteella jo varautua esimerkiks siihen että kuitenki tulee nälkä ja jano (ratkaisu: intin kenttäpullo+kaupan roiskeläppä) ja siihen miten auton saa muilutettuu ulos tupaten täynnä olevalta parkkipaikalta niin ettei parinsadan metrin matkaan menis puolta tuntii niinku viimeks. Saa nähä tuleeko vielä jonain vuonna lähettyä tanssimaan, ei ois ees mahoton ajatus! :D Seuraavana päivänä oliki virkistävää vaihtelua päästä pitkästä aikaa toimimaan isosen hommissa, vaikka kyseessä oliki vaan muutaman tunnin mittanen lasten leiripäivä :)

Ja pakkohan niistä linnuistaki on jotain sanoo. Ehkä hulluin ja spontaanein päätös oli lähtee 40 kilometrin pyörälenkille lähemmäs parinkymmenen asteen pakkasella käytännössä yhen ainoon laulurastaan takia, joka ei ees oo mitenkään erikoinen muuten ku talvehtimisensa takia. Kuitenki vielä odottamattomampaa oli se, että perille päästyä linnun vakioruokinnan omistaja kutsu meikäläisen sisälle oottamaan :D Kuulemma rastaalla oli tapana pysyy täysin piilossa aina jos joku odotti ulkona ja tulla atrioimaan heti kyttääjän lähdettyä, mikä ei kyllä yllätä ollenkaan. Murphyn laki toteutuu lintuharrastuksessa melkosen usein, mutta onneks niitä poikkeustapauksiaki on.

Tämmösen takia sitä sit tuli pyöräiltyy :D

Sen sijaan jos pöllöjen kuuntelemisesta on kyse, ei juurikaan oo mahollisuuksia muuhun ku epäonnistumiseen. Kautta koko tän harrastuksen historian mikään ei oo menny mulla niin järjestelmällisesti pieleen ku pöllöretket :D Tällä kertaa pyöräilin aamupäivän lenkin jälkeen samana päivänä vielä reilut 20km pöllöjen perässä, ja olosuhteet oli kyllä erinomaiset mut eihän siellä mitään kuulunu. Aivan tyhjin käsin en kuitenkaan jääny - sain flunssan!

Mut ehkä mulleki tekee hyvää välillä olla paikoillaan, olipa sitte olosuhteitten pakosta tai ei... :D

Kohti konkreettisempaa opiskelua

Eräässä lukuisista Urban Lightin (Jyväskylän Vapiksen nuortenilta) jälkeisistä kahvipöytäkeskusteluista nousi esille mielenkiintoinen idea. Entä jos kielet eivät olisikaan ainoita kouluaineita, joista pidetään kuuntelukokeita?

Nykyisessä koulujärjestelmässä kirjallinen ilmaisu on todella vahvassa asemassa, ja alakoulusta lähtien esimerkiksi esseenkirjoitusta harjoitellaan runsaasti. Vaikka tulevaisuudessa siirryttäisiinkin yhä enemmän kohti sähköistä opiskelua ja kokeita, kuuntelutehtävät säilyvät todennäköisesti kielten, musiikin ja joissakin harvoissa tapauksissa biologian erityispiirteinä. Millaisia muiden aineiden kuuntelut voisivat olla? Seuraavaksi joitakin myöhempiä pohdintoja aiheesta:

-Kemian kuuntelu. Eri alkuaineiden ja yhdisteiden reagoidessa syntyy ääniä, joiden perusteella reaktioista voi kertoa jo paljonkin. "Analysoi yhdisteiden 1 ja 2 välistä reaktiota sekä reagoivien yhdisteiden ja reaktion lopputuotteiden todennäköisiä ominaisuuksia äänen perusteella."

-Uskonnon kuuntelu. Millaisella saarnanuotilla papit ovat missäkin vaiheessa kirkkohistoriaa puhuneet, ja millaisia eettisiä ongelmia minkäkintyyppiseen musiikkiin sisältyy? "Päättele puhujan vakaumus kuulemasi saarnan perusteella ja erittele hänen uskomusjärjestelmänsä keskeisimmät pääkohdat."

-Maantiedon kuuntelu. Luonnonkatastrofien erottaminen toisistaan äänen perusteella on jokaiselle tärkeä taito jokapäiväisessä elämässä, ja väestöpyramidin osista lähtee hyvinkin tunnusomaisia ääniä. "Yhdistä äänitteet oikeisiin kasvillisuusvyöhykkeisiin."

-Yhteiskuntaopin kuuntelu. Vaalipuheesta voi päätellä, millaisia yhteiskunnallisia epäkohtia puhujan valitseminen saattaisi aiheuttaa, ja esimerkiksi verokarhujen tai poliittisten broilerien iän- ja sukupuolenmäärityksessä äänet auttavat paljon. "Kerro esimerkkihenkilön taloudellisesta tilanteesta kuulemiesi Visan vingahdusten perusteella."

-Biologian kuuntelut tasa-arvoisemmiksi. Vaikka biologian ylioppilaskokeessa ei kuullun ymmärtämistä olekaan, lintujen suosiminen käytössä olevissa kuunteluissa syrjii muita eliöryhmiä. Miksei esimerkiksi alkueläimiä, suolistobakteereja tai hajottajasieniä voitaisi tunnistaa äänten perusteella? "Mitä ameeba todennäköisimmin sanoo seuraavaksi?"

Asiathan voisi tarkemmin ajateltuna tehdä vielä konkreettisemmin kuin kuuloaistia hyödyntämällä:

-Terveystiedon käytännön koe. "Minkä sairauden sait juuri? Onko siihen parannuskeinoa?"

-Kemian makutesti. "Mitä voit päätellä juomasi nesteen kemiallisesta koostumuksesta ja happamuudesta?"

-Kemian hengityskoe. "Mitä kaasua hengitit ja kuinka myrkyllistä se on?"

-Maantiedon hengityskoe. "Missä ilmakehän kerroksista olet tällä hetkellä?"

-Biologian tunnustelukoe. "Mikä sisäelin on kyseessä ja mikä sen tehtävä on?"

-Biologian hajutesti. "Missä vaiheessa mätänemisprosessi on menossa?"

-Biologian makutesti. "Millaisia puolustautumiskeinoja maistamallasi hyönteisellä on?"

Tai ehkä tällä hetkellä käytössä olevat systeemit on lopulta kuitenki ihan toimivia... :D

Ryönäinen adjektiivipostaus

(Taustaa: kursivoidut sanat on kerätty Facebookin avulla ja lisätty tekstin aukkoihin jälkeenpäin.)

Uusi hiekkainen vuosi on alkanut ja kytevä elämäni palailee vähitellen sähköisiin uomiinsa. Muhkuraisesta Kajaanista päästyäni olen syönyt niin paljon litteää kinkkua, pörheää suklaata ja muita kulmikkaita jouluherkkuja, että huikean kroppani kunnossapito kaikista hilpeimmilläkin liikuntamuodoilla on välttämätöntä. Lisäksi pääsen vihdoin retkeilemään herttaisessa luonnossa vapaammin, ja muodokasta polkupyörääkin pystyy sentään säihkyvän lumen runsaudesta huolimatta käyttämään. Ainutlaatuinen kamerani sen sijaan alkaa olla liian rehellinen, minkä vuoksi joudun mahdollisesti hankkimaan uuden. Silloin olisin sopivan räikeä, kun musikaaliset linnut saapuvat kevään tullen kuolemattomille pesimäpaikoilleen.

Joudun myös pikkuhiljaa entistä kärsimättömämpiin töihin, kun odottamattomat opiskeluni jatkuvat. Vaikuttaa siltä, että juuri kaikista ristiretkeläisimmät kurssit sattuvat tähän alkuun - erityisesti kemia on todella lintubongarillista ja tuottaa runsaasti tikittäviä hiuksia. Vieläkin epäjärjestelmällistyttämättömämmin odotan tilastotiedettä, joka on kuulemma suorastaan puhetulvaista. Onneksi luvassa on myös mahdottomampaa rauhoittaa - esimerkiksi lajintuntemuskurssit ovat taatusti härskejä ja mielestäni biologian opinnoissa selvästi tirpoimpia. Lisäksi luihu musisointi oman kirkkaan kitaran säestyksellä sekä hyperaktiivisten kavereiden tapaaminen onnistuvat opiskelun lomassa arvaamattomasti, mikä auttaa pitämään hermot maanisina. Ryhdyin jopa ainejärjestömme kuitulehden, Äänielimen, toiseksi päätoimittajaksi, sillä suoraa aikaahan riittää.

Kesää odotan monestakin syystä. Ensinnäkin toivon sen olevan vielä perunamaisempi kuin edellinen, jonka jouduin viettämään rönsyilevässä ympäristössä, ja toiseksi olen vapaampi toimimaan konemaisissa hommissa leireillä ja eloisissa kesätapahtumissakin. Tahdon myös syödä erityisesti tarttuvaa jäätelöä, meheviä mansikoita sekä tuoreita lämminhenkisiä herneitä. Mökkeilyä söpöllä kesämökillämme Saimaan huisilla rannalla on takuulla luvassa, sillä edelliskesänä ehdin käydä koko paikassa vain kahdesti ja nekin reissut olivat turhan karvaisia. Vaikka hyttyset olisivatkin karuja ja niitä lentelisi joka paikassa mehukkaasti, niiden tappaminen on onneksi innokasta.

Kaiken kaikkiaan odotukseni alkanutta vuotta kohtaan ovat hipihköt, eikä kukaan vielä tiedä, kuinka nirsoja asioita se vielä tuo tullessaan. Olen kuitenkin auringonkukkatapettinen, ja mikäs sen parempaa. Takuulla tässäkin blogissa tullaan sen vuoksi näkemään entistäkin pohjoiskorealaisempia postauksia. Pöyhkeää loppuvuotta kaikille!

Älä herätä mua unesta (Teinipostaus 3)

Moiii kaikkiii!!!! Eikö ookki ihanaa ku on tullu talvi? <3 Käytiin mun ihanan siskon kans vähän ulkona kuvaileee :)))

Tossa yläpuolella olevassa kuvassa näätte vähän millasii vaatteita kävin tossa shoppailee viime viikolla, eix oo siistei?? ;)) Jouluki oli tässä vähän aikaa sitte ja mä sain myös sillon niiin ihania vaatteita lahjaks ja paljon suklaata!!! <33 pitää kyl alkaa taas reenaamaan kunnolla että saa jouluna tulleet kilot pois!!!

#christmas #selfie #winter #myhome #vaajakoski #canon

Sit mä ostin tota siiis niin ihanaaa huulirasvaa, kattokaa miten luonnolliselta se saa mut näyttämään!!!! Uskaltakaa teki kaikki olla omia ittejänne, ootte kauniita ilman meikkiä ja varmasti ainaki mua kauniimpia!!! <3

#babylips #sävysävyyn #nättimys #sorsalisko #nomakeup

 Sit mä katoin tässä sellasen ihanan leffan jonka ehkä tiiätte ku Frozen!!! <3 se oli varmaan paras leffa minkä oon ikinä nähny ja se yks laulu siinä oli varsinki niiiin ihana mä haluun sen mun häihin!!!

#frozen #frozenforever #alwaysfrozen #frozenwinter #frozn #frozeeen

Sit mä hommasin itelleni oikeen extrapitkän selfietikun!!! :))) belfie-tikut oli loppu niin en saanu sellasta :( mut sit mun siskot kerto et voin ottaa belfien ilman tikkuaki ja mun päivä pelastu!!!

#finnishboy #selfie #selfietikku #car #winter #ruutupaita

#belfie #mirror #myroom #swag

Mut eipä mulla taida nyt muuta sanottavaa olla ku että ootte kaikki ihanii!!!! <333 Postailen tänne taas joskus ku kerkeeen :))) mut nyt pitää mennä!






(Ja loppuun: jos joku luuli että oon tosissani niin onneksi olkoon. En nimittäin oo nähny Frozenia... :D)

Miksi ylösnousemus?

Yksi aikamme surullisista piirteistä on se, että ihmiset pohjaavat niin suuren osan käsityksistään mediassa sitkeästi eläviin huhuihin ja urbaaneihin legendoihin. Kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa jonkin sensaatiohakuisen roskalehden tai nettisivun kautta, ja somen kautta tällaiset uskomukset leviävät ja niistä tulee vähitellen yleisesti hyväksyttyjä. Joko kukaan ei edes välitä siitä, onko kaiken maailman uutisankoille todella perusteita, tai sitten vasta-argumentit hukkuvat roskavyöryyn. Oli miten oli, tyypillistä tuntuisi olevan myös monien sellaisten asioiden kyseenalaistaminen, joita joku on aikaisempien sukupolvien aikana pitänyt tosina. Kenties juuri näiden seikkojen vuoksi tietämys esimerkiksi asioista, joille kulttuurimme alun alkaen pohjautuu, on melkoisen ohutta.

Yksi niistä on Jeesuksen ylösnousemus. Ylösnousemus on sana, joka kuuluu nykyään lähinnä osaksi uskonnollista "kaanaankieltä" eli ulkopuolisille lähes käsittämätöntä hengellisiin teemoihin kytkeytyvää kielenkäyttöä. Mutta eikö koko ajatus ylösnousemuksesta elä muutenkin vain suhteellisen pienen hihhuliporukan toiveajattelussa ja perinteissä? Tiedehän on osoittanut kaiken siihen liittyvän jo vääräksi.

Tällaiset ajatukset juontavat juurensa ennen kaikkea alussa kuvailemistani nykyajan myyteistä. Harva lopulta tietää tai ainakaan ajattelee enemmälti sitä, että ylösnousemus on historiallinen tapahtuma - sidottu tarkasti aikaan, todellisiin paikkoihin ja todellisiin henkilöihin. Kyseessä ei siis ole epämääräinen mystinen "olipa kerran"-satu vailla yhteyttä maailmanhistoriaan, toisin kuin usein annetaan ymmärtää. Itseasiassa Jeesuksen ylösnousemusta voidaan jo pelkästään historiallisten todisteiden valossa pitää perusteltuna. Buum! Eikö tällainen väite jo ole liian paksu?

Lienee selvä, että Jeesuksen kuoleman jälkeen tapahtui jotakin epätavallista. Kolme asiaa nousee yli muiden ja vaatii selitystä: Jeesuksen tyhjänä löydetty hauta, ruumiillisen kaltaiset kohtaamiset ylösnousseeksi väitetyn miehen kanssa sekä opetuslasten ja alkuseurakunnan keskeinen ylösnousemususko, joka poikkesi täysin juutalaisten vastaavasta. Jokainen näistä erillisistä perusteista tukee ajatusta siitä, että ylösnousemus todella tapahtui, ja kaikkia kolmea on varsin vaikea selittää samalla kertaa muulla tavalla.

Ensinnäkin: hauta oli pääsiäissunnuntaina tyhjä. Sen tiesivät ja myönsivät kaikki, myös Jeesuksen vastustajat, muutenhan kaikki väitteet ylösnousemuksesta olisi kumottu yksinkertaisesti tuomalla ruumis esille. Toiseksi: Jeesuksen kuolemanjälkeiset ilmestymiset eivät olleet täysin tuulesta temmattuja. Niitä näkivät myös hänen vastustajansa (Paavali) sekä epäilijänsä (Tuomas), ja niiltä puuttuivat harhan ja hallusinaation piirteet. Kolmanneksi: ajatus yksittäisestä ylösnousemuksesta ennen aikojen lopussa tapahtuvaa kaikkien pyhien ylösnousemusta oli juutalaiselta kulttuuritaustalta tulevalle täysin käsittämätön, joten kukaan ei osannut edes odottaa sellaista. Nämä seikat myönnetään yleisesti jopa modernin raamatuntutkimuksen taholta siitäkin huolimatta, että sen lähtökohta tuntuu usein olevan järjestelmällisesti epäillä kaikkea evankeliumeihin kirjoitettua.

Tässä vaiheessa kaivattaisiin siis luonnollista selitystä, joka pystyisi kattamaan kaikki kolme kohtaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Aivan alusta alkaen tyhjää hautaa esimerkiksi pyrittiin selittämään ruumiin varastamisella, mutta opetuslapsilla ei ollut tällaiseen sen enempää voimia, rohkeutta kuin motiiviakaan. Lisäksi, vaikka ruumis olisikin varastettu, opetuslapset olisivat olleet siitä eteenpäin pelkän valheen varassa, eikä se kanna pitkälle. Heidän tiedetään saaneen jostakin uskomattoman rohkeuden ja todistaneen Jeesuksesta jopa henkensä uhalla, mikä on melkoinen muutos lukkojen takana piileskelijöistä. Ihminen ei noin vain laita hyvinvointiaan ja henkeään vaaraan itse keksimänsä valheen takia, vaan opetuslapset olivat epäilemättä uskossaan vilpittömiä. Erilaiset salaliittoteoriat ovat nykyajan hedelmää, joilla on suunnilleen yhtä paljon historiallista pohjaa kuin UFO-Jeesus-teorioilla.

Vaihtoehtoteoriat kaatuvat historiallisen epäuskottavuutensa ohella siihen, että ne on keksitty selittämään vain yhtä osaa tapahtuneesta kerralla. Esimerkiksi naisten saapuminen väärälle haudalle on jo itsessään huono selitys, eikä se selitä ilmestyksiä. Vastaavasti hallusinaatioteoria unohtaa paitsi sen, että hallusinaatio tapahtuu mielessä jo valmiiksi olevien ainesten pohjalta, myös tyhjän haudan. On melkoisen surkuhupaisaa, kuinka naurettavia spekulaatioita aikuiset ihmiset ryhtyvät keksimään ja kannattamaan voidakseen vakuuttaa itselleen, ettei mitään yliluonnollista voi tapahtua - sarjassamme "Jeesus selvisi hengissä ristiinnaulitsemisesta, vieritti kiven pois ja pääsi vartijoiden ohi vakuuttamaan opetuslapset ylösnousemuksestaan". Joopa joo. Teoria aidosta ylösnousemuksesta sisältää kyllä yliluonnollisen elementin, mutta sille ei löydy varteenotettavia luonnollisia kilpailijoita ja sitä voidaan näin ollen pitää parhaana selityksenä.

Kaiken lisäksi Uuden testamentin kirjojen syntyaikana oli vielä hengissä näissä tapahtumissa mukana olleita, eli kaikkea tätä epäilevä saattoi itse käydä tiedustelemassa asiaa silminnäkijätodistajilta eikä legendoja ehtinyt syntyä näin lyhyessä ajassa. Ihmiset eivät olleet niin tyhmiä, että olisivat perusteetta omaksuneet järjettömän kuuloisia uskomuksia ja rakentaneet koko elämänsä niiden pohjalle. Sen sijaan tälle samalle pohjalle rakentavat miljoonat ihmiset vielä tänäkin päivänä. Jos ylösnousemus on totta, se takaa, että Jeesus oli - ja on - jotakin aivan muuta kuin haudoissaan yhä makaavat profeetat, filosofit ja uskontojen perustajat. Jos ylösnousemus on totta, se takaa myös sen, että Jumala on voimallinen toteuttamaan lupauksensa ja niihin voi luottaa. Entä jos kaikki tämä pitää todella paikkansa?



Loppuun vielä todettakoon, etten pyri tällä tekstillä ns. käännyttämään, vaan herättämään ajatuksia yleisesti. Kerron siitä mihin ite uskon ja miks, jokainen on vapaa tekemään omat johtopäätöksensä sen pohjalta. Tällasessa lyhyessä tekstissä on vaikee käsitellä näin laajaa aihetta kattavasti, mutta jatkan keskustelua mielelläni kommenttiosiossa!