Hengen sota-asu mallia M05

Paavali kirjoittaa kirjeessään efesolaisille (6:10-18) Jumalan taisteluvarustuksesta, jonka avulla kyetään pahan päivän tullessa tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Esimerkkinsä hän poimi roomalaisen sotilaan normaalista ulkoasusta, mutta aikamme ihmiselle tällainen vertaus voi tuntua kaukaiselta. Miltä Hengen sota-asu kuulostaisikaan suomalaiselle sotilaalle tutumpiin tamineisiin sovellettuna?

Totuuden nahkavyö auttaa pitämään maastohousut ylhäällä vaikeimmissakin tilanteissa. Ilman tätä lähestulkoon välttämätöntä varustetta pöksyt putoavat sopivan hätävalheen myötä nilkkoihin ja saavat särmimmänkin soturin kompuroimaan pahemman kerran, jolloin vihollisen on huomattavasti helpompi iskeä. Mikäli taktinen vetäytyminen on välttämätöntä, totuudessa pysyminen on samasta syystä ensiarvoisen tärkeää - muuten saatat tulla ammutuksi selkään, kun puolitangossa roikkuvien housujen kanssa turvaan syöksyminen ei onnistukaan niin kuin pitäisi. Vyön käyttö ei ole joka hetki mukavaa, sillä tiukimmilla hetkillä se voi puristaa ja tehdä kipeääkin, mutta lopulta sen pitäminen johtaa voittoon.

Vanhurskauden varusteliivistä on erilaisine taskuineen hyötyä moneen pulmaan. Se päälläsi saat aina ottaa rohkeasti yhteyden ylemmälle tasolle erikoistaskusta löytyvällä kenttäradio LV 141:llä, ja elävällä vedellä täytettyä kenttäpulloa varten on oma taskunsa. Mukana kulkevat kätevästi myös kenttälapio vartiopoteron kaivamista varten, kuulosuojaimet korvien tukkimiseksi vihollisen propagandalta sekä marssikompassi, josta voit aina tarkistaa, oletko varmasti matkalla oikeaan suuntaan. Haavoittunut tai uupunut taistelija voidaan toimittaa turvaan liivin niskaosasta löytyvän pelastuslenkin avulla.

Evankeliumin kumisaappaat ovat huomattavasti vedenpitävämmät kuin yleisesti uskotaan. Ne ovat kaikkia vihollisen varusteita paremmat ja voittavat oikeaoppisesti käytettyinä jokaisen vertailun kilpailijoidensa kanssa selviten millaisesta suosta ja mudasta tahansa, mutta väärinkäytöstä voi seurata rakkoja ja hiertymiä. Nämä kengät vievät käyttäjänsä taatusti moniin taisteluihin, mutta myös voittoihin - välillä täysin odottamattakin.

Uskon kaasunaamari suojaa taistelijaa vihollisen käyttämiltä kemiallisilta, biologisilta ja radioaktiivisilta taisteluaineilta. Sitä käyttäessäsi voit tarkastella ympäristöäsi luotettavasti vihollisen vaikutuspiirissäkin ja kykenet hengittämään normaalisti, vaikka ilmapiiri ympärilläsi olisi täysin pahan kyllästämä. Myös polttohyökkäyksen yhteydessä tämä varuste suojaa savulta ja lyhytaikaisesti kuumuudelta, mikä tekee pahan palavien ammusten sammuttamisesta huomattavasti helpompaa.

Pelastuksen komposiittikypärä suojaa päätä luodeilta ja sirpaleilta sekä lähitaistelussa tulevilta iskuilta antaen taistelutilanteessa varman olon omasta selviämisestä. Vaikka kypäräsi saisi kovankin kolauksen, se kestää ja nouset aina uudestaan. Naamiosuojuksen vuoksi et joudu helpolla vihollisen tarkka-ampujan tähtäimeen.

Hengen rynnäkkökivääri on tarkka ja tulivoimainen hyökkäysase (tulinopeus 20-30 jaetta minuutissa), jolla etenkin kokenut ampuja osuu viholliseen kaukaakin. Jokaisen taistelijan on syytä opetella tuntemaan aseensa kunnolla, sillä sen oikea käyttö parantaa jokaisen palvelusturvallisuutta rauhan aikana ja sota-aikana se on paras henkivakuutus. Päivittäinen huolto pitää aseesi jatkuvassa toimintakunnossa, ja olemalla yhteydessä sen valmistajaan saat aivan erityisiä aseenkäyttövinkkejä.

Inttislangin jatkokurssi

Oon huomannu että mun aika ja mielikuvitus ei tunnu riittävän juuri muihin ku armeijaa tavalla tai toisella käsitteleviin kirjotuksiin. Kaikesta päätellen joku kuitenki lukee myös niitä, joten voihan sitä jatkaa tällä linjalla vielä vuoden loppuun asti ja haudata sitte nää teemat :D

Inttislangia oon käsitelly jo aikasemminki mut sen verran suppealla otoksella että paljon epämääräsiä ilmauksia jää armeijaa käymättömien ymmärryksen ulkopuolelle. Myönnän ite ainaki viittaavani inttijuttuihin jatkuvasti ollessani jonkun kohtalotoverin seurassa, joten mun ympärillä oleville voi olla tarpeen avata vielä toinen satsi Puolustusvoimien piirissä syntyneitä sanoja ja sanontoja. Tässähän näitä nyt olis:

Fifin hautaus = siivouspalveluun liittyvä historiallinen menettelytapa, jossa tuvan lattialta löytynyt villakoira kannetaan päiväpeitteen avulla ulos metsään ja haudataan kenttälapioilla kaivettuun kuoppaan. Jostakin syystä luokitellaan nykyään simputukseksi :D

Häröpallo = epäsotilaallisin tunnettu sotilaallinen muoto, joka voi olla lähes minkä tahansa muotoinen (ks. muoto).

Iltavahvari = iltavahvuuslaskenta. Toimenpide, jossa joka ilta yksikössä tarkistetaan jokaisen taistelijan olevan paikalla.

KSE = koulutuksen suoma etu. Moninaisia vanhemman saapumiserän ja ennen kaikkea armeijassa työskentelevien etuisuuksia, joihin kuuluu esimerkiksi sisäjärjestykseen, pukeutumiseen ja työntekoon liittyviä asioita.

Luha = lusikka-haarukkamysteeri eli pakin kumppanina toimiva ruokailuväline maastoruokailuissa.

Mortti, mosa, morpula = alokas tai yleensä nuoremman saapumiserän taistelija.

Move = motivaatiovemppaus. Vapautusten hankkimista varuskuntasairaalasta ilman todellista tarvetta.

Muoto = mikä tahansa sotilaallisesti ojentamalla muodostettu ihmisrykelmä, tavallisesti esimerkiksi kolmirivi. Liikkuu usein paikasta toiseen marssimalla (enemmän tai vähemmän) tahdissa muodonviejän eli porukkaa käskyttävän henkilön johdolla.

Muumi = nimitys voi viitata joko viestimieheen tai taistelijaan, joka on pukeutunut maastotakkiin ilman keskikiristystä.

Nasse = suojeluvarustukseen ydinsäteilyä ja taistelukaasuja kestävän mutta vettä pitämättömän sadeasun ohella kuuluva kaasunaamari. Saattaa joutua käyttöön myös tuvassa hernekeittopäivän jälkeen.

Nave = naamioverkko. Erityisesti telttojen ja ajoneuvojen naamiointiin tarkoitettuja varusteita, joiden virittely ja purkaminen on suunnilleen yhtä rasittavaa.

Noukkarit = muiden asusteiden kanssa jaettavat nahkakintaat. Nimitys johtuu sanoista "no can do" - kyseisiä rukkasia on tuskin mahdollista käyttää yhteenkään edes hieman tarkkuutta vaativaan hommaan.

Pikkumustat = valtion viralliset sortsit, joita saa pääsääntöisesti käyttää ainoastaan urheillessa.

Räkäpää = paukkupanos. Ampumaharjoittelussa saa piipun takuuvarmasti täyteen nokea ja puunsäleitä.

Skappari, kapiainen = kantahenkilökunnan jäsen. Puolustusvoimilla töissä oleva sotilashenkilö, joka on arvoltaan normaaleja asevelvollisuuden suorittajia korkeampi.

Tornari = tornihuhu. Varuskunnasta, yksiköstä ja tuvasta toiseen kiertäviä usein täysin perättömiä juttuja, jotka usein paisuvat liikkuessaan kuin rikkinäisessä puhelimessa.

Töhö, tötterö, torpeedo = kyvytön varusmies. Ilmentää yleensä taitojen tai hyvän asenteen puutetta, ellei molempia.

Victor Mike = V*tuiks meni. Tilanteesta riippuen hyvinkin usein kuultava toteamus, nimet tulevat kansainvälisisessä viestinnässä käytettävistä aakkosnimistä. Johtaa yleensä Uniform Mikeen (uusiksi meni).

Eiköhän tässä ollu jo riittävästi tälle kerralle. Poistun taakse.

Munkkikahville mars

Varusmiehen paras ystävä sotilaskoti eli tuttavallisemmin sotku tarjoaa nälkäiselle taistelijalle jos jonkinlaista evästä. Kaikista näistä elintarpeista kuitenkin tunnetuimpia lienevät legendaariset "Sotkun munkit". Jotta kyseisestä myyntiartikkelista henkilökohtaista kokemusta omaamattomatkin saisivat asiasta jonkinlaisen kuvan, Hyvän mielen sotilas pisti munkit testiin. Ja valikoimaahan riittää:

Tavallinen hillomunkki. Yksinkertaisuudessaan ja huokeudessaan varma perusratkaisu, kolmenkymmenen sentin munkki yhdessä kahvin kanssa maksaa vaivaisen euron. Hilloa on yleensä runsaasti ja se on ainakin omasta mielestäni todella hyvän makuista (mustikka-vadelma?). Joissakin erissä hillo kuitenkin on jäänyt selvästi vähemmälle.

Vaniljamunkki. Hillomunkin lähin sukulainen ja eroaa siitä oikeastaan vain täytteen perusteella. Täyte on tuoreena maittavaa ja tarjoaa mukavan vaihtelun tavalliselle hillomunkille, mutta vanhentuneena vaniljatäyte ei toimi enää hilloon verrattavalla tavalla.

Berliininmunkki. Erinomainen vaihtoehto, jonka seitsemänkymmenen sentin hintakaan ei päätä huimaa. Oma suosikkini perushillomunkin ohella, otan usein molemmat samalla kertaa :D Sisältää samaa hilloa kuin normaali hillomunkki, joskin yleensä selvästi vähemmän.

Toffeemunkki. Erottavana tekijänä berliininmunkkiin toimii ainoastaan toffeepäällyste, joka ei maultaan mielestäni aivan yllä edellisen tasolle. Erityisen makeannälkäiselle suosittelen ykkösvaihtoehtona.

Suklaamunkki. Verrattavissa berliininmunkkiin ja toffeemunkkiin hintaa myöten, kuorrute vain erilainen. Toisinaan myynnissä myös valkosuklaapäällysteistä versiota, jonka täytteenä muista poiketen mustikkahilloa (ei hullumpaa sekään).

Munkkirinkilä. Täytteettömyytensä vuoksi ei kuulu suosikkieni joukkoon, mutta tuoreena silti maittavaa. Edellispäiväiset halvemmalla myytävät kappaleet ovat jo melkoisen kuivia.

Onnentasku. Ei kuulu jokapäiväiseen valikoimaan, vaan toimii esimerkkinä päivittäin vaihtuvista leipomuksista. Sisältää omenahilloa. Ei mikään sykähdyttävä kokemus, vaikkei lainkaan pahaakaan.

Rahkapulla. Edellisen ohella vaihtelevasti mukana valikoimassa. Vaikutelma hieman kuivakka.

Eikä siinä vielä kaikki - esittelyni kattaa vain osan itselleni tutummista vaihtoehdoista. Kaikkea en ole itsekään maistanut, mutta aikaa (ja onneksi päivärahojakin) on vielä jäljellä. Tervetuloa moikkaamaan Kajaaniin ;D

Hyvän mielen alikersantti

Varsin moninaisia kokemuksia tarjonnut aliupseerikurssi tykistön viestilinjalla on vihdoin takana ja palvelusaikani toinen ylennys sen seurauksena ansaittu, jopa paikka apukouluttajana eli kouluttamassa tulevia johtajia. Puolisen vuotta takaperin en olisi todellakaan uskonut löytäväni itseäni juuri tästä asemasta - mietin AUK:ia kyllä vaihtoehtona, mutta ensisijaisesti pyrin selviämään 165 päivän palvelusajalla.

Asioilla on yleensä monta puolta, ja niin on palvelusajan pituudellakin. Puolessa vuodessa armeijasta ei juurikaan saa maanpuolustuksellisen näkökulman lisäksi henkilökohtaista hyötyä irti, kun taas vuodessa voi saada esimerkiksi laadukkaan johtajakoulutuksen pohjaksi tulevaisuutta ja omassa tapauksessani opettajan ammattia varten. Ajatellessani itseäni johtajana en tosin todellakaan nähnyt itsessäni montaa hyvän johtajan piirrettä vaan lähinnä asioita, jotka puoltaisivat sopimattomuuttani sellaiseen hommaan. Osasin kuitenkin ottaa koko armeija-aikani haasteena Jumalalta - ja siihen haasteeseen halusin vastata, vaikka se tarkoittaisi hieman pelkäämäänikin johtajatehtävää.

En siis tuonut itseäni esille aliupseerikurssille kovinkaan halukkaana, mutta en käytännössä vastustanutkaan sitä - jos Jumala haluaisi tehdä minusta johtajan, asiat kyllä johdattuisivat siihen suuntaan ja olisi niin ollen parasta olla jo valmiiksi avoin kaikille vaihtoehdoille. Jumala kun ei tunne käsitettä toivoton tapaus. Raamatusta löydämme suuren johtajan esimerkkinä Mooseksen, joka yritti Jumalalta suoran tehtävänannon saadessaan vedota kehnoon puhetaitoonsa ja pyysi lähettämään jonkun toisen. Ei siis pintapuolisesti lainkaan vakuuttavaa johtaja-ainesta, mutta joku voi nähdä pintaa syvemmällekin.

Ja niinhän siinä kävi että meikäläinenkin päätyi johtajakoulutukseen. Löysin itsestäni heti samanlaisen epävarmuuden kuin Mooseksella aikoinaan oli. Lisäksi pelkäsin väärien päätösten tekemistä ja ylipäänsäkin epäonnistumista siinä määrin, että jouduin useinkin miettimään turhan kauan ennen kuin sain minkäänlaista päätöstä aikaiseksi. Voin sanoa olleeni moneen kertaan viimeisen päälle turhautunut ja harmistunut ennen kaikkea omasta kyvyttömyydestäni. Jälleen kuitenkin eräs Raamatun suurimmista johtajista auttoi omalla esimerkillään selviämään näistä tuntemuksista. Pietari epäonnistui raskaimmalla mahdollisella tavalla, mutta sai uuden mahdollisuuden ja oli lopulta valmis astumaan Jumalan suunnitelmassa keskeiselle johtajan paikalle uudessa voimassa ja rohkeudessa. Tarpeeksi asioita ajateltuani tulin siihen tulokseen, että epäonnistumiset kuuluvat elämään ja kasvattavat paljon enemmän kuin jatkuva menestys. Mukavuusalueelta poistuminen on usein vain hyväksi.

Sain myös huomata, että jopa johtamisen teoria oli mielestäni oikeasti innostavaa. Jonkinlainen kipinä johtamiseen oli siis todellakin olemassa, ja ajoittaisesta hajotuksesta huolimatta se pysyi ja oikeastaan peräti vahvistui. Vahvimmat alueeni johtajana olivat ulkopuolisten arvioiden perusteella alaisten yksilöllinen kohtaaminen ja luottamuksen rakentaminen, jotka luullakseni toimivat varsin hyvänä pohjana muiden osa-alueiden kehittämiselle. Johtajakaudelle on hyvä lähteä tiedostaen se, että kokemuksen myötä varmuuskin lisääntyy eikä kasvua tarvitse puristaa itsestään omassa voimassaan. Asenne entistä parempana saan siis hoitaa hommat kunnialla loppuun asti ja olla todellinen hyvän mielen sotilas vaikeimpinakin hetkinä.

Ja vielä erästä huomattavaa johtajaa lainaten: "Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa."

Aamen.

Toukokuun värit

Minkä värinen on toukokuu? En tiiä miks rupesin ees miettimään tällasta :D Kaipa sitä kymmenen päivän maastoleiriltä kotiuduttua miettii sellastaki mitä ei muuten tulis mieleenkään... :D

Kun rupee näitä värejä miettimään niin vihreen eri sävyt nousee vahvasti päällimmäiseks. Todennäkösesti se johtuu enssijasesti lähes jatkuvasti päällä olleista kurkkusalaattivaatteista ja siitä, että näin toukokuun jälkipuoliskolla Rovajärven ampuma-alueelta Lapistakin oli vihdoin sulanu kaikki lumet pois. Lisäks ku nyt lopulta pääsee kotiin peräti kolmatta kertaa tän kuun aikana on helppo hämmästyy siitä miten vihreetä voikaan olla jossain pohjoista havumetsää vähänkään lehtevämmässä paikassa... Mäntykankaan ja suon vihreetä on kyllä kateltu kerrakseen, viiden viikon leiriputkesta on neljä takana ja kohta saa vähäks aikaa hengähtää.

Tältä Rovalla näytti vielä toukokuun puolessavälissäkin...

... mut kyllä se siitä lähti vihertymään.

Voin sanoo että niinku armeijassa tähänki asti, näillä leireillä on tullu tunneskaalat käytyy aika hyvin läpi. Alkuajoista tilanne on sentään huomattavasti tasottunu ja kaikesta tästä pystyy parhaimmillaan jopa nauttimaan, puhumattakaan siitä miten uskomattomasti mun kärsivällisyys on kehittyny! Kun aina on kiire odottamaan, neljän tunnin lomabussimatkaki menee ihan yhessä hujauksessa :D Odotusaikana kerkee lisäks saada aikaan aina välillä jotain muutaki - oon tehny pari inttivaiheelle melkosen epätyypillistä suoritusta. Vai monenko ootte kuullu viiden kuukauden sisällä pelkkinä palvelusaikoina havainneen 81 lajia lintuja ja lukeneen Raamatun kannesta kanteen? :D Muuten sitä onki lähinnä tullu vierailtuu mummoloissa ja voitettuu yks lintutornikisa Keski-Suomen alueen osalta.

Pinnankiristäjät kävi uusimassa toissavuotisen voittonsa Joutsan Keskisenlammen tornilla, tällä kertaa ennätyksellisillä 83 lajin lukemilla! Jopa valtakunnallisessa Tornien taistossa päästiin 50 parhaan joukkoon yli kolmestasadasta joukkueesta, ei paha.

No mut takasin niihin väreihin. Toukokuu on mulla menny tosiaan suurimmaks osaks leireillä, mutta taivas on sielläki tarjonnu isänmaallisempia sävyjä ollessaan välillä (kyllä, toukokuussa) räntäsateesta valkonen, välillä helteellä sininen ja yleensä kaikkee muuta näitten väliltä. Punasen värin puolestaan voi spotata ainaki yhen leiriflunssasen bloggaajan pärstäkertoimesta sekä liian kuumaks lämmitetystä puolijoukkueteltan kamiinasta. Sit on vielä tummempia värisävyjä joista ei ees puhuta, muuten ku että kiitos viimesimmän maastoharjotuksen tiedän nyt miltä tuntuu kirjaimellisesti olla viikko peseytymättä ja osaan arvostaa saunaa taas vähäsen enemmän... :D

Se siitä ettei tässä blogissa enää ikinä nähä teinijuttuja...

Ja lopuks: entäs se keltainen toukokuu? Näyttäis siinäki jotain perää olevan :D

Eliöitä etsimässä, osa 2

Ainejärjestömme Syrinxin järjestämä eliöralli pidetään kahdesti vuodessa. Edellissyksyn kisan jälkeen osallistuminen myös kevään eliöralliin oli itsestäänselvä vaihtoehto. Tällä kertaa tapahtuma oli kuitenkin 10-vuotisjuhlansa vuoksi hieman erilainen: mukaan oli pyydetty erityisiä haastejoukkueita esimerkiksi eliörallin perustajilta ja vuonna -98 biologianopintonsa aloittaneelta vuosikurssilta. Kisa-aluetta oli lisäksi rajattu koskemaan vain kuntaliitoksia edeltävää Jyväskylän kuntaa, joten entisen maalaiskunnan alueelle jäävän Vaajakosken kotikenttäetuni ei ollut syksystä poiketen käytettävissä lainkaan.

Eliöitä löytyy onneksi muualtakin kuin Vaajakoskelta.

Kokeneita konkareita vastaan otteleminen ja reittivalintoihin liittyvät suunnitelmanmuutokset eivät kuitenkaan hidastaneet tahtia, vaan syksyinen joukkueemme lähti mukaan samalla kokoonpanolla ja vähintään samalla motivaatiolla kuin viimeksikin. Kisa-aikaa oli poikkeuksellisesti kymmenen tuntia, mutta käytännössä tämä ei tuntunut alkuunkaan niin pitkältä kuin alkuun olisi voinut luulla. Kuokkala-Ylistönmäki-Kortepohja-Laajavuori-akselilta löytyi nimittäin jatkuvasti jotakin uutta ja sää suosi suorastaan käsittämättömällä tavalla. Listoilta löytyi tuttuun tapaan 30 valmiiksi määrättyä kasvilajia, eläimistä (nisäkkäät, linnut, matelijat, sammakkoeläimet, kalat ja päiväperhoset) puolestaan sai pisteitä syksyltä tutuilla kertoimilla.

Yksi piste irtosi myös kähmyilymestari kaulushaikarasta.

Otin alusta lähtien tavoitteeksemme 60 lajia lintuja. Lämpimät kelit olivat tuoneet maisemiin jo varsin mukavasti muuttajia, ja näimmekin esimerkiksi vuoden ensimmäiset pääskyt sekä muutamia muita kesäisiä lajeja. Lopulta onnistuimme jopa ylittämään tavoitteen yhdellä lajilla, ei hassummin! Kalojen osalta meni hieman heikommin, sillä monen eri tekijän summana tiimiltämme puuttuivat  täysin kalastusvälineet. Kalat olisivat kuuden pisteen kertoimillaan tehneet hyvää tuloksellemme, mutta onnistuimme sentään määrittämään kaksi lajia jopa rannalta katsomalla. Pohjanoteeraus syntyi kuitenkin matelija- ja sammakkoeläinosastolla, jolta emme saaneet pisteitä lainkaan - yhden jäsenen havainto sammakosta ja toisen sisiliskosta eivät paljoa lämmittäneet, kun yli puolelle joukkueen jäsenistä on tultava havainto kustakin lajista ennen pisteille pääsemistä. Onneksi sentään saimme keskivertomäärän nisäkkäitä ja päiväperhosia sekä suurimman osan kasvilistan lajeista. Googlea tarvittiin jälleen apuun listan epäselvimmissä kohdissa, sentään vähemmän kuin syksyllä :D

Näsiää ei onneksi ollut vaikea määrittää.

Ryhmähenki joukkueessamme oli koko ajan yhtä loistava kuin sääkin, ja yhteinen mielenkiinto jokaista löydettyä eliötä kohtaan auttoi melkoisen hyvin jaksamaan kymmenen tunnin rupeaman täysin ongelmitta. Illan purkutilaisuudessa selvisi, että saimme 12 joukkueesta neljännen sijan 238 pisteellä - jos miettii, että edellämme olleiden joukkueiden jäsenistä suurin osa oli pikemminkin opettajia kuin opiskelijoita, sijoituksemme ei fuksijoukkueena ollut lainkaan hassumpi. Kaiken lisäksi saimme reippaasti enemmän lintulajeja kuin yksikään toinen joukkue huolimatta siitä, että edellämme olleissa joukkueissa oli useampiakin pitemmän linjan lintumiehiä :D No jaa, ei huono ralli kuitenkaan. Ensi syksynä todellakin kisataan taas!

Ja ehkä ne kalavehkeetkin voisi jo hommata seuraavalle kerralle :D

Rautainen ralliviikonloppu

Nyt se siis on koettu, Ahvis eli Ahvenanmaan linturalli nimittäin! Huomattavien järjestelytoimenpiteiden jälkeen reissu saatiin kuin saatiinkin onnistumaan.

Aluksihan ongelmana oli armeija. Onnistuin kuin onnistuinkin anomaan itselleni yhden päivän lomaa, mutta Kajaanin ja Ahvenanmaan välinen etäisyys häiritsi vielä hieman. Vielä lähtöä edeltävänä iltana kaikki vaikutti toivottomalta - kuinka kaikki hoituisi, kun viimeinen Kajaani-Jyväskylä-juna lähtee juuri loman alkaessa ja seuraava vasta aamuyöstä, Jyväskylä-Turku-junilla ei enää ehdi laivaan ja pyöräkin pitäisi saada mukaan?

Vastaus: rukousta ja muutama puhelinkeskustelu. Joukkuekaverini keksi mainion idean: voisin tulla junalla Kajaanista suoraan Turkuun. Matkan kesto oli yhdentoista tunnin hujakoilla, mutta se oli ongelmista pienin - vielä piti saada kamera, kiikarit, tuulipuku ja pyörä Jyväskylästä. Loppuratkaisuna kaivatut tarvikkeet kuitenkin toimitettiin kotirintaman toimesta joukkuekaverilleni, joka vei ne Jyväskylästä Turkuun. Lukuunottamatta pyörää, jonka sain erinomaisella tarjouksella vuokralle Turusta. Reitti selvä.

Junassa vietetty yö ei kieltämättä ollut paras mahdollinen...

... minkä huomaa myös väsyneemmänpuoleisesta ulkomuodosta.

Aikataulut sujuivat alusta asti suorastaan uskomattoman täydellisesti, sitä se johdatus teettää! Olin siis laivalla juuri oikeaan aikaan pyörän kanssa, ja matka sujui kiikaroidessa laivan kannelta sekä hioessa kisataktiikkaa. Perillä kävimme alkuun pizzalla Maarianhaminassa ja jatkoimme sitten pyörillä Godby Idrottscenteriin, joka toimi virallisena majoituksenamme. Pikaisen pysähdyksen jälkeen aloitimme matkan kohti saaren pohjoisosan peltoja, mihin saavuimme juuri sopivasti viitisen minuuttia ennen kisa-ajan alkua klo 17.

Linturallista konseptina sen verran, että ideana on löytää tietyltä alueelta tietyssä ajassa mahdollisimman paljon eri lintulajeja. Eniten lajeja havainnut joukkue voittaa, ja sekä ääni- että näköhavainnot lasketaan. Yksi yleisimpiä lintuharrastuskilpailuihin liittyviä kysymyksiä on ollut se, eikö tällaisessa kisassa ole helppo huijata, mutta käytännössä en usko sitä juurikaan tapahtuvan. Lintuharrastuksessa pätevät tietynlaiset herrasmiessäännöt: toisaalta kukaan tuskin ottaa tällaisia kisoja niin vakavasti, että olisi valmis toimimaan vilpillisesti, ja lisäksi huijaamisesta kiinni jäänyt menettää maineensa taatusti. (Erikoisimmista havainnoista vaaditaan melko tarkkaa dokumentointia, vaikkei valokuva olekaan välttämätön.) Vääriltä lajinmäärityksiltä tuskin voidaan täysin välttyä, mutta kokemus vähentää niitäkin melkoisesti.

Takaisin kisatunnelmiin. Saltvikin Hagan pelloilta löytyi melkoisen runsaasti lintuja, ja ralli alkoi hyvissä tunnelmissa harmaasta taivaasta ja tihkusateesta huolimatta. Iltaa kohti sää parani ja aurinkokin suostui näyttäytymään, ja lisää lajeja tuli listoille suunnitellun reitin varrelta sopivan tasaisesti myös matkan jatkuttua. Erityismaininnan ansaitsee kuitenkin luhtakanahavaintomme. Pimeä oli jo tullut, ja olimme matkalla aiottua yöpymispaikkaa kohti. Pysähdyimme erään järven kohdalla olevalle pysähtymispaikalle, ja joukkuekaverini soitti isälleen lähinnä pöllöjen kuulemista koskevia asiantuntijavinkkejä varten. Yksi tällainen vinkki koski juuri pysähtymispaikkaamme: saman järven pohjoispäässä oli usein kuultu luhtakanoja. Saamamme ohjeen mukaan siirryimme oikeaan kohtaan ja taputtelimme hieman käsiä yhteen, ja vastoin kaikkia odotuksia lintu vastasi heti! Ensimmäisen päivän saldo oli lopulta 61 lajia, vaikka pöllöt jäivätkin kuulematta. Saimme epävirallisen majoituksemme eli teltat pystyyn puolenyön aikaan ja siirryimme varsin mielellämme havainnoimaan unipinnaosastolle.

Höyhensaaret kutsuivat ilmeisesti hieman liiankin vahvasti, sillä nukuimme aiotusta heräämisajankohdasta lähes tunnin verran pommiin. Suunnitelmat menivät joiltakin kohdin uusiksi, mutta muutontarkkailu rantakalliolla toimitettiin merilintujen näkemiseksi vain hieman aikataulusta myöhässä ja tavarat kerättiin kasaan seuraavaa kohdetta varten. Torpfjärden tarjosi jopa meikäläiselle yhden täysin uuden lajin räyskän muodossa, ja suurin osa tavoitteistamme saatiin kasaan hienossa auringonpaisteessa - sää on kuulemma kyseisessä kilpailussa harvoin ollut yhtä hyvä. Pääsimme takaisin Maarianhaminaan, mistä päätimme lopulta lähteä jo valmiiksi kohti Idrottscenteriä ja illan purkutilaisuutta. Kisa-aikaa oli siis tasan vuorokausi, mutta viimeiseen puoleentoista tuntiin emme enemmän tai vähemmän kovasta yrityksestä huolimatta enää saaneet uusia lajeja. Reissun ensimmäinen vahinkokin sattui, kun yhden kisaajamme pyörästä katkesi poljin noin vartti ennen ajan loppumista. Onni kuitenkin onnettomuudessa, ettei katkennut aikaisemmin - tuttu autojoukkue poimi kaverin kyytiin puhelinsoiton tuloksena.

Maisemissa ei ainakaan ollut valittamista.

Ahvenanmaan maakuntalintu merikotkakin oli melkoisen hyvin edustettuna.

Arviolta 120 kilometrin pyöräilyn jälkeen tunnelma oli melkoisen väsynyt, mutta 88 lajia ei myöskään ollut pyöräjoukkueelta hassumpi saavutus. Purkutilaisuudessa selvisi, että sijoituimme kärkikymmenikköön 37 joukkueesta ja olimme lisäksi toiseksi paras pyörätiimi. Seuraavana yönä kyllä väsytti, onneksi en sentään itse lisännyt mukaan oikeita promilleja.

Sunnuntaina kävimme vielä ennen lähtöä Maarianhaminassa Draken-nimisessä kebabpaikassa. Kyseinen paikka ansaitsee tulla mainituksi aikakirjoissa, sillä en ole saanut yhtä hyvää kebabia missään muualla kuin kotiseudun Jyväskyläkebabissa. Paluumatkalta mainittakoon vielä lintujen kiikarointi laivan sisäpuolelta maisemaikkunoista sekä paluukyydin järjestyminen. Viimeinen Jyväskylän suuntaan menevä juna lähti Turusta samoihin aikoihin, kun laiva saapui satamaan, enkä ollut huomioinut tätä etukäteen. Asiaa laivan infossa selvitellessäni sain kahdelta probleemaani sivusta seuraavalta naiselta odottamattoman tarjouksen - entä, jos Tampereella pysähtyvän junan saisi autolla kiinni? Koska he olivat joka tapauksessa ajamassa Tampereelle, hyppäsin kyytiin ja ehdin kuin ehdinkin junaan viitisen minuuttia ennen sen lähtöä Jyväskylään. Jumalan aikataulut ei feilaa ja joskus taas uusiks!