Kännikala (Pseudichthys humalis) kuuluu humalahakuisten heimoon. Tämän monille tutun elukan lähimpänä evolutiivisena sukulaisena pidetään viskisieppoa.
Tuntomerkit
Lajin varmin tuntomerkki on etanolinhajuinen hengitys. Tämän ominaisuuden toteaminen maastossa on toisinaan vaikeaa, mutta luottavaisimmat yksilöt päästävät havainnoijan helposti lähietäisyydelle. Kännikala on myös kalaksi poikkeuksellisen äänekäs, vaikkei sen runsas äänivalikoima juuri miellytäkään ihmiskorvaa - tavallisimmat äänet ovat matalia örähdyksiä. Tyynessä kesäyössä kännikalan mölinä voi kuitenkin kantautua varsin kauas, ja tämä helposti tunnettava ääni on sekoitettavissa ainoastaan härkälinnun soidinmylvintään.
Levinneisyys ja elinympäristö
Kännikala on varsin laajalle levinnyt laji, mutta levinneisyys painottuu Pohjois-Eurooppaan - esimerkiksi Suomesta löytyy yksi maailman vahvimmista kännikalakannoista. Kesäisin lajin tapaa varmimmin puistosta, mökkirannasta tai muusta sopivasta biotoopista, mutta viileämpinä vuodenaikoina se on yleisempi sisätiloissa. Kännikala viihtyy ylipäänsä kosteissa olosuhteissa, ja yksittäisiä yksilöitä voi tavata katuojistakin. Ne viettävät kuitenkin yleensä pitkiä aikoja myös selvemmillä vesillä tai jopa kuivilla.
Elintavat
Tämä hämäräaktiivinen laji elää pienehköissä, noin 3-10 yksilön parvissa yleensä ympäri vuoden. Toisinaan nämä pienemmät porukat liittyvät sopivilla "hotspot-paikoilla" yhteen jopa useiden kymmenien kännikalojen suuruisiksi kerääntymiksi; ilmiön on havaittu toistuvan parhaimmillaan useita kertoja viikossa. Suurimmat kännikalakerääntymät on kuitenkin laskettu vapun tienoilla ja tiettyinä kesäpäivinä. Muista kaloista poiketen kännikalat hukkuvat etenkin kesällä kohtalaisen helposti, minkä vuoksi niitä on ryhdytty suojelemaan kesäisin. Parveutuneet kännikalat saattavat kuitenkin pahimmillaan olla suureksi haitaksi ympäristölleen, toisilleen ja ennen kaikkea itselleen - kännikalojen on todettu aiheuttaneen suuria ympäristövahinkoja ja tappaneen muita eliöitä. Kännikala on liikenteessä vähintään yhtä vaarallinen kuin hirvi.
Lisääntyminen
Kännikalat lisääntyvät pääosin vahingossa. Soidinkäyttäytymisen on kuitenkin havaittu olevan yleensä tietoisen toiminnan tulosta. Itse parinmuodostus tapahtuu usein hämärissä olosuhteissa, joten sitä on toistaiseksi tutkittu melko vähän.
Ravinto
Lajin pääasiallista ravintoa on plankton, jota se nauttii erilaisten ja eriväristen nesteiden mukana. Varsinkin koiraspuoliset yksilöt syövät kuitenkin mielellään myös makkaraa ja ranskanperunoita.
Muuta
Kännikala on kaupungistumisen myötä urbanisoitunut nopeasti, ja valtaosa populaatioista on siirtynyt kaupunkiympäristöön. Kännikala on nykyään tärkeä yhteiskunnallinen indikaattorilaji, jonka perusteella pystytään seuraamaan esimerkiksi tiettyjä verotuspolitiikkaan liittyviä asioita.
tiistai 17. syyskuuta 2013
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Elämää yliopistolla
Niinku monet varmaan tietää, pääsin opiskelemaan biologiaa Jyväskylän yliopistolle. Oon jo ekan viikon aikana monelta osin saanu huomata olevani just mulle sopivassa paikassa, ja hyvä siis niin!
Ensinnäki, tämmösenä sosiaalisuustapauksena oon todella nauttinu tutustumisesta uusiin ihmisiin. Kun laitetaan yhteen kymmeniä uusia bilsareita, joista tosi harva tuntee toisiaan etukäteen, tutustuminen on väistämätöntä: porukka on pääosin muuttanu jostain ihan muualta ku Jyväskylästä, ja jotkut tutustuu koska on "pakko" ettei jäis yksin uudessa kaupungissa ja toiset ihan vaan pelkästä tutustumisen ilosta :D Ei sillä motiivilla tässä niin väliä, pääasia että oppii tuntemaan uusia ihmisiä.
Parasta tässä tutustumisosiossa on mun mielestä ollu kuitenki se, että bilsaa opiskelemaan hakeutuu tietyllä lailla samanlaisia ihmisiä. Mulle on ihan uutta, että törmään luonnosta ja jopa linnuista kiinnostuneisiin nuoriin - suurin osa ennestään tutuista lintuharrastajista on vähintään 15 vuotta mua vanhempia, ja muu linturetkiseura on harvemmin ymmärtäny linnuista oikeesti paljookaan :D Ei siinä ettenkö retkeilis linnuista kiinnostumattomienki kavereitten kans mielelläni, mut vielä hauskempaa se on jos muutki jakaa sen fiiliksen mikä tulee jos saa jonkun oikeesti mainittavan havainnon :D Kilpailuhengen löytymistä pidän myös tosi hyvänä juttuna, ollaan esimerkiks jo kerätty joukkue yliopiston eliörallia varten (kilpailu, jossa pitää tietyssä ajassa löytää Jyväskylästä mahollisimman paljon eri eliölajeja). Kotikenttäedulla ja lintujen lajintuntemuksella voi hyvinki saada jotain aikaseks siitäki huolimatta, ettei fuksijoukkueet ilmeisesti oo aikasemmin juuri pärjänny. Kertahan se ois ensimmäinenki ;D
Vielä yks mainitsemisen arvonen asia mun tähänastisen yliopistouran ajalta on torstaiaamusta perjantai-iltapäivään kestäny Lentävä lähtö Konneveden tutkimusasemalla. Me uudet bilsarit vietettiin siis aikaa siellä tutustuen toisiimme, erilaisiin biologian opiskelumahollisuuksiin, opintojen suunnitteluun ja vaikka mihin muuhunki - uusia kokemuksia arvostavana ihmisenä sain tästä reissusta paljon irti :D Kaikista mainittavin näistä kokemuksista oli koskenlasku pelkkien pelastusliivien varassa, monet jätti tän mahollisuuden välistä kokonaan tai laski vaan kerran mut kuinka ollakaan mä vedän siellä kolmatta kertaa :DD Huomiotta ei kyllä voi jättää myöskään tähdenlentojen seuraamista laiturilla puolen kolmen aikaan yöllä, kahden lampaan (joitten nimet oli kuulemma Tutkimus ja Asema) ruokkimista eikä varsinkaan osittais-luonnontieteellisen western-näytelmän tähdittämistä kazoopillin kanssa :D Muutenki kannatti lähtee, voitin yhen suklaalevyn kakkossijasta pareittain toteutetussa lohenfileerauskisassa ja toisen kakkossijasta huutokisassa (tuloksella 115,4 dB. Hävisin vaan 0,6 desibelillä ja mittari kuulemma suosi korkeita ääniä :DD). Retkipinnoja keräänty 39 lajia.
Tää on vaan just niin jotain sellasta mitä mun voi kuvitellaki tekevän, kiitos kaikille mukanaolleille ja jatkoo todellakin odotellessa!
Ensinnäki, tämmösenä sosiaalisuustapauksena oon todella nauttinu tutustumisesta uusiin ihmisiin. Kun laitetaan yhteen kymmeniä uusia bilsareita, joista tosi harva tuntee toisiaan etukäteen, tutustuminen on väistämätöntä: porukka on pääosin muuttanu jostain ihan muualta ku Jyväskylästä, ja jotkut tutustuu koska on "pakko" ettei jäis yksin uudessa kaupungissa ja toiset ihan vaan pelkästä tutustumisen ilosta :D Ei sillä motiivilla tässä niin väliä, pääasia että oppii tuntemaan uusia ihmisiä.
Parasta tässä tutustumisosiossa on mun mielestä ollu kuitenki se, että bilsaa opiskelemaan hakeutuu tietyllä lailla samanlaisia ihmisiä. Mulle on ihan uutta, että törmään luonnosta ja jopa linnuista kiinnostuneisiin nuoriin - suurin osa ennestään tutuista lintuharrastajista on vähintään 15 vuotta mua vanhempia, ja muu linturetkiseura on harvemmin ymmärtäny linnuista oikeesti paljookaan :D Ei siinä ettenkö retkeilis linnuista kiinnostumattomienki kavereitten kans mielelläni, mut vielä hauskempaa se on jos muutki jakaa sen fiiliksen mikä tulee jos saa jonkun oikeesti mainittavan havainnon :D Kilpailuhengen löytymistä pidän myös tosi hyvänä juttuna, ollaan esimerkiks jo kerätty joukkue yliopiston eliörallia varten (kilpailu, jossa pitää tietyssä ajassa löytää Jyväskylästä mahollisimman paljon eri eliölajeja). Kotikenttäedulla ja lintujen lajintuntemuksella voi hyvinki saada jotain aikaseks siitäki huolimatta, ettei fuksijoukkueet ilmeisesti oo aikasemmin juuri pärjänny. Kertahan se ois ensimmäinenki ;D
Vielä yks mainitsemisen arvonen asia mun tähänastisen yliopistouran ajalta on torstaiaamusta perjantai-iltapäivään kestäny Lentävä lähtö Konneveden tutkimusasemalla. Me uudet bilsarit vietettiin siis aikaa siellä tutustuen toisiimme, erilaisiin biologian opiskelumahollisuuksiin, opintojen suunnitteluun ja vaikka mihin muuhunki - uusia kokemuksia arvostavana ihmisenä sain tästä reissusta paljon irti :D Kaikista mainittavin näistä kokemuksista oli koskenlasku pelkkien pelastusliivien varassa, monet jätti tän mahollisuuden välistä kokonaan tai laski vaan kerran mut kuinka ollakaan mä vedän siellä kolmatta kertaa :DD Huomiotta ei kyllä voi jättää myöskään tähdenlentojen seuraamista laiturilla puolen kolmen aikaan yöllä, kahden lampaan (joitten nimet oli kuulemma Tutkimus ja Asema) ruokkimista eikä varsinkaan osittais-luonnontieteellisen western-näytelmän tähdittämistä kazoopillin kanssa :D Muutenki kannatti lähtee, voitin yhen suklaalevyn kakkossijasta pareittain toteutetussa lohenfileerauskisassa ja toisen kakkossijasta huutokisassa (tuloksella 115,4 dB. Hävisin vaan 0,6 desibelillä ja mittari kuulemma suosi korkeita ääniä :DD). Retkipinnoja keräänty 39 lajia.
Tää on vaan just niin jotain sellasta mitä mun voi kuvitellaki tekevän, kiitos kaikille mukanaolleille ja jatkoo todellakin odotellessa!
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
Selviä säveliä
Tällä kertaa aattelin esitellä tosi lyhyesti yhtä harrastustani, musiikkia. Niinku monet jo tietääki, soitan ennen kaikkee kitaraa (ja epävirallisesti bassoakin, mutten myönnä olevani basisti ;D) sekä laulan. En oo ikinä käyny missään tunneilla, ensinnäki siks että oon siihen liian laiska ja toiseks siks että iskä osas opettaa sitä kitarapuolta. Vaikka voisin kirjottaa tästä vaikka kuinka pitkään, on olemassa myös yksinkertasempi tapa - kuva kertoo enemmän ku tuhat sanaa, joten video kertoo sit varmaan enemmän ku tuhat kuvaa :D
Tarjoan jopa vaihtoehtoja. Jos tykkäät ennemmin suomenkielisestä musiikista, kannattaa kuunnella tää. Pyydän kuitenki anteeks Ibanezin puolesta - monesta yrityksestä huolimatta H-kieli meni joka kerta epävireeseen kesken biisin enkä oo niin kitarasankari että oisin osannu torjua tän ongelman. Muutenki ehkä vähän kieli poskella vetästy yritys, toi jälkimmäinen onnistu paremmin :D
Jos sen sijaan enkuks laulettu kolahtaa paremmin, otin senki huomioon tällä. En kommentoi lausumisesta mitään, enkä siitä onko Landolakaan ihan täydellisesti vireessä. Paremmin ku toi toinen kuitenki.
Loppuun pitää vielä mainita että kyllähän mä kazoopilliäki soitan. Ihan vaan ihmisten mielenterveyttä ajatellen jätin kuitenki sen videoimatta... ;D
Tarjoan jopa vaihtoehtoja. Jos tykkäät ennemmin suomenkielisestä musiikista, kannattaa kuunnella tää. Pyydän kuitenki anteeks Ibanezin puolesta - monesta yrityksestä huolimatta H-kieli meni joka kerta epävireeseen kesken biisin enkä oo niin kitarasankari että oisin osannu torjua tän ongelman. Muutenki ehkä vähän kieli poskella vetästy yritys, toi jälkimmäinen onnistu paremmin :D
Jos sen sijaan enkuks laulettu kolahtaa paremmin, otin senki huomioon tällä. En kommentoi lausumisesta mitään, enkä siitä onko Landolakaan ihan täydellisesti vireessä. Paremmin ku toi toinen kuitenki.
Loppuun pitää vielä mainita että kyllähän mä kazoopilliäki soitan. Ihan vaan ihmisten mielenterveyttä ajatellen jätin kuitenki sen videoimatta... ;D
maanantai 26. elokuuta 2013
Kesää kaatamassa
Toiseks viimesestä kesälomaviikosta piti ottaa kaikki ilo irti. Näin ollen päädyin Seinäjoen ja Vaasan kautta Karkkuun Kesänkaatajaisiin, aika tyypillistä mulle siis. Seuraavaks sekavimpia mieleen jääneitä tuntemuksia tänkertasesta menoputkesta. (Jos haluut lukee vaan Karkku-osion, rullaa ihmeessä alaspäin ettet pitkästy muitten löpinöitten takia turhaan.)
Seinäjoelle lähin keskiviikkoaamuna. Sopivana matkaeväänä kolmen tunnin junailurupeamaa varten toimi kotoa otettu kinkkukiusaus ja Hesekielin kirja, minkä jälkeen pääs viettämään pari seuraavaa tuntia S-joen kirjastolla Tex Willerin seurassa. Nälkään käytiin - yllätys yllätys - kebulla parin paikallisen kaverin kanssa. Älkää kuitenkaan uskoko sitä kylttiä, jossa puhutaan Suomen parhaasta kebabista - ihan kohtalainen yritys, muttei lähelläkään Jyväskyläkebabin tacomajoneesikastiketta ;D Suurin osa loppuillasta Seinäjoen hellareilla. Ei paha.
Vaasassa majotuin sukulaisten kämpässä keskustassa, mutta käynnin varsinainen tarkotus oli linturetki - uskovat nuoret lintuharrastajat on ylipäänsä niin vähissä, että on ihan pakko nähä aina välillä sen kerran ku löytyy joku toinen tällasesta vähemmistön vähemmistön vähemmistöstä :D Tän kaverin kans herättiin torstai- ja perjantaiaamuina viiden maissa ja poljettiin useempia tunteja Vaasaa ympäri, tuloksena koko pidennetyn viikonlopun ajalta 88 eri lajia lintuja. Ei taaskaan paha.
Ja sit se Karkku. En ollu millonkaan aikasemmin käyny Karkun evankelisella opistolla tapahtumissa, mutta olin kuullu niistä - kaikesta päätellen samankaltasuudet Ryttylän KL-opiston kanssa ois ihan selkeitä. Päätin sit lähtee ekaa kertaa kattomaan millasta meno siellä ois, eikä vastaan tullu sen pahempia esteitäkään ku Tampereelta (tietenki) puol tuntii myöhässä lähteny taajamajuna. Täytyy sanoo että jotain paineita oikeella pysäkillä jäämisestä ja parin kilometrin päässä asemalta sijaitsevan paikan löytämisestä kyllä oli. Kaiken lisäks tiesin vaan kolmen mulle ennestään tutun ihmisen tulevan Kesänkaatajaisiin, joten tavallaan poistuin omalta mukavuusalueeltani jo siinäki suhteessa. No, piti vaan luottaa siihen, että oon joka tapauksessa kristillisissä nuortentapahtumissa kotonani ku kolibakteeri nokialaisessa juomavedessä.
Ja niinhän se menikin. Niitä ennestään tuttuja oli sit lopulta paikalla ainaki kymmenen, ja uusiaki tuttavuuksia odotetusti tuli. Toi viikonloppu tuntu vaan menevän ihan liian nopeesti, moniin ihmisiin oisin halunnu tutustuu paljon paremminki... Mut vertaillaanpa vielä Ryttylää ja Karkkua joiltaki osin mun kokemusten perusteella:
- Ruoka on aika tarkalleen yhtä hyvää molemmissa paikoissa (y)
- Ohjelman yleiskaava on melkosen samansuuntanen. Karkulle plussaa siitä, että saa valvoa tosi myöhään isollaki porukalla ja nukkumisen mahollisuus on koko ajan samalla niille jotka haluaa. Ei Ryden 4-6 hengen huoneporukoissa jutteleminenkaan oo mikään huono juttu mut tosta käytännöstä tykkäsin enemmän.
- Ryttylässä tuntuu olevan enemmän vapaa-aikaa. En tiiä tuntuuko vaan vai onko oikeesti.
- Suurin kulttuurisokki Karkussa oli kyllä se, mitä tapahtu ku keräs muutaman laulunhalusen ihmisen ja rupes soittaa kitaraa. Ryttylässä nimittäin porukkaa kerääntyy laulamaan ihan muuten vaan, Karkussa ei. Lähes kaikki mukana laulaneet ihmiset oli myös ryttyläkävijoitä :D
- Opetuksissa ei oo valittamista kummassakaan paikassa.
- Ihmiset on kyllä kivoja molemmissa paikoissa. Karkussa mulle kieltämättä tuli alkuvaiheessa välillä aika ulkopuolinen olo, mutta loppua kohti tilanne onneks korjaantu sitä mukaa ku puhu ihmisten kanssa enemmän. Rydessähän oon tottunu siihen, että kaikki tuntee mut jo :D
- Karkussa tykkäsin keskustelukanavista; vaihtoehtoja oli paljon, joten ryhmät ei ollu liian isoja ja kaikki pääs ääneen. Ryttylän kanavat on usein opetuspainotteisempia, ei sekään tietenkään huono juttu oo.
- Tykkään Ryttylän tapahtumien yhteislaulupuolesta enemmän. Siihen on varmasti monia syitä, eikä Karkkua tietenkään voi vielä yhen tapahtuman perusteella määritellä. Sen kuitenki huomas, et Karkussa on ylistysmusiikki melkosen vähissä. Siionin kanteleesta sentään laulettiin vähemmän ku odotin, niitä biisejä en pahemmin osaiskaan.
- Karkussa on järvi tosi hyvällä etäisyydellä, Ryttylässä uintimahollisuudet on tiukemmassa.
- Tavallisessa Ryttylän tapahtumassa majotukset on paremmalla etäisyydellä tapahtumapaikoista ku Karkussa oli, joskin satuin vaan joutumaan kauimmaiseen rakennukseen. Lähemmäski ois voinu päästä, ja toisaalta Ryttylässäki saattaa isommissa tapahtumissa joutua koululle nukkumaan.
Yhteenveto: Molemmissa paikoissa on puolensa. Tykkään Ryttylästä reilusti enemmän, mutta tää on vaan mun mielipide ja luultavasti myös tottumuskysymys. Veikkaisin kuitenki, että Karkussaki tulee vielä joskus käytyä :) Kiitos asianomaisille!
Seinäjoelle lähin keskiviikkoaamuna. Sopivana matkaeväänä kolmen tunnin junailurupeamaa varten toimi kotoa otettu kinkkukiusaus ja Hesekielin kirja, minkä jälkeen pääs viettämään pari seuraavaa tuntia S-joen kirjastolla Tex Willerin seurassa. Nälkään käytiin - yllätys yllätys - kebulla parin paikallisen kaverin kanssa. Älkää kuitenkaan uskoko sitä kylttiä, jossa puhutaan Suomen parhaasta kebabista - ihan kohtalainen yritys, muttei lähelläkään Jyväskyläkebabin tacomajoneesikastiketta ;D Suurin osa loppuillasta Seinäjoen hellareilla. Ei paha.
 |
| Matka jatku vielä samana iltana kohti Vaasaa. |
 |
| Torstai-illan auringonlasku. Ei paha sekään. |
Ja sit se Karkku. En ollu millonkaan aikasemmin käyny Karkun evankelisella opistolla tapahtumissa, mutta olin kuullu niistä - kaikesta päätellen samankaltasuudet Ryttylän KL-opiston kanssa ois ihan selkeitä. Päätin sit lähtee ekaa kertaa kattomaan millasta meno siellä ois, eikä vastaan tullu sen pahempia esteitäkään ku Tampereelta (tietenki) puol tuntii myöhässä lähteny taajamajuna. Täytyy sanoo että jotain paineita oikeella pysäkillä jäämisestä ja parin kilometrin päässä asemalta sijaitsevan paikan löytämisestä kyllä oli. Kaiken lisäks tiesin vaan kolmen mulle ennestään tutun ihmisen tulevan Kesänkaatajaisiin, joten tavallaan poistuin omalta mukavuusalueeltani jo siinäki suhteessa. No, piti vaan luottaa siihen, että oon joka tapauksessa kristillisissä nuortentapahtumissa kotonani ku kolibakteeri nokialaisessa juomavedessä.
Ja niinhän se menikin. Niitä ennestään tuttuja oli sit lopulta paikalla ainaki kymmenen, ja uusiaki tuttavuuksia odotetusti tuli. Toi viikonloppu tuntu vaan menevän ihan liian nopeesti, moniin ihmisiin oisin halunnu tutustuu paljon paremminki... Mut vertaillaanpa vielä Ryttylää ja Karkkua joiltaki osin mun kokemusten perusteella:
- Ruoka on aika tarkalleen yhtä hyvää molemmissa paikoissa (y)
- Ohjelman yleiskaava on melkosen samansuuntanen. Karkulle plussaa siitä, että saa valvoa tosi myöhään isollaki porukalla ja nukkumisen mahollisuus on koko ajan samalla niille jotka haluaa. Ei Ryden 4-6 hengen huoneporukoissa jutteleminenkaan oo mikään huono juttu mut tosta käytännöstä tykkäsin enemmän.
- Ryttylässä tuntuu olevan enemmän vapaa-aikaa. En tiiä tuntuuko vaan vai onko oikeesti.
- Suurin kulttuurisokki Karkussa oli kyllä se, mitä tapahtu ku keräs muutaman laulunhalusen ihmisen ja rupes soittaa kitaraa. Ryttylässä nimittäin porukkaa kerääntyy laulamaan ihan muuten vaan, Karkussa ei. Lähes kaikki mukana laulaneet ihmiset oli myös ryttyläkävijoitä :D
- Opetuksissa ei oo valittamista kummassakaan paikassa.
- Ihmiset on kyllä kivoja molemmissa paikoissa. Karkussa mulle kieltämättä tuli alkuvaiheessa välillä aika ulkopuolinen olo, mutta loppua kohti tilanne onneks korjaantu sitä mukaa ku puhu ihmisten kanssa enemmän. Rydessähän oon tottunu siihen, että kaikki tuntee mut jo :D
- Karkussa tykkäsin keskustelukanavista; vaihtoehtoja oli paljon, joten ryhmät ei ollu liian isoja ja kaikki pääs ääneen. Ryttylän kanavat on usein opetuspainotteisempia, ei sekään tietenkään huono juttu oo.
- Tykkään Ryttylän tapahtumien yhteislaulupuolesta enemmän. Siihen on varmasti monia syitä, eikä Karkkua tietenkään voi vielä yhen tapahtuman perusteella määritellä. Sen kuitenki huomas, et Karkussa on ylistysmusiikki melkosen vähissä. Siionin kanteleesta sentään laulettiin vähemmän ku odotin, niitä biisejä en pahemmin osaiskaan.
- Karkussa on järvi tosi hyvällä etäisyydellä, Ryttylässä uintimahollisuudet on tiukemmassa.
- Tavallisessa Ryttylän tapahtumassa majotukset on paremmalla etäisyydellä tapahtumapaikoista ku Karkussa oli, joskin satuin vaan joutumaan kauimmaiseen rakennukseen. Lähemmäski ois voinu päästä, ja toisaalta Ryttylässäki saattaa isommissa tapahtumissa joutua koululle nukkumaan.
Yhteenveto: Molemmissa paikoissa on puolensa. Tykkään Ryttylästä reilusti enemmän, mutta tää on vaan mun mielipide ja luultavasti myös tottumuskysymys. Veikkaisin kuitenki, että Karkussaki tulee vielä joskus käytyä :) Kiitos asianomaisille!
maanantai 19. elokuuta 2013
Eläinkunnan ihmeitä 1 - Rantaleijona
Tämä uusi sarja esittelee vähän tunnettuja elukoita, joista tavanomaiset luontodokumentit harvemmin puhuvat.
Tällä kertaa tutustumme rantaleijonaan (Panthera ego, vrt. leijona Panthera leo). Nimestään huolimatta rantaleijona eroaa monelta osin varsinaisista kissaeläimistä, ja se onkin luokiteltu kuuluvaksi vesipetojen heimoon. Rantaleijona on kaukaista sukua myös korttihaille.
Tuntomerkit
Rantaleijonien ulkonäkö vaihtelee suuresti iän ja sukupuolen mukaan, mutta yhteistä niille on voimakas rusketus. Toisinaan yksilön ikä voidaan määrittää ruskean sävyn mukaan. Rantaleijonat ääntelevät hyvin vaihtelevasti, mutta soitimella olevat urokset houkuttelevat usein naaraita tunnusomaisella "huiit-fiuuu"-vihellyksellä. Ääntelyä saatetaan tehostaa erilaisilla eleillä.
Levinneisyys ja elinympäristö
Rantaleijonia tavataan pääasiallisesti merten hiekkarannoilla lämpimillä alueilla yleisenä kautta koko maailman. Pienempiä populaatioita elää myös järvien rannoilla ja kallioisilla merenrannoilla. Suomessa rantaleijona elää levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla, ja suuri osa maamme kannasta muuttaakin useiden lintulajien tavoin etelämmäksi säiden viilentyessä. Monet kotimaisista rantaleijonista talvehtivat Välimeren ympäristössä tai Kanarian saarilla, mutta merkittävän osan on todettu vaeltavan jopa Thaimaaseen asti.
Elintavat
Rantaleijonaa pidetään laumaeläimenä, mutta lisääntymisajan ulkopuolella varsinkin urokset elävät yleensä yksin. Tällöin niitä voi olla vaikea löytää, joskin yksittäisiä rantaleijonia eksyy toisinaan solariumeihin tai punttisaleille. Rantaleijonat voivat vaellella jopa tuhansien kilometrien matkoja parhaiden elinympäristöjen välillä. Vaikka rantaleijonat osaavat uida, niiden uimataito ja varsinkin sen käyttöaktiivisuus vaihtelevat huomattavan paljon yksilöllisesti. Lajilla on hyvin vähän luonnollisia vihollisia, joista merkittävimmät ovat valkohai ja tiikerihai - hait saattavat hakeutua rantaleijonien soidinpaikkojen läheisyyteen saalistamaan uivia yksilöitä. Rantaleijonat voivat kuitenkin olla myös uhkana toisilleen.
Lisääntyminen
Laji suosii ryhmäsoidinta, miltä osin rantaleijona on verrattavissa esimerkiksi teereen. Näiden metsäkanalintujen tapaan rantaleijonillakin on tietyt "soidinareenat", jonne urokset soidinaikanaan kerääntyvät ottamaan mittaa toisistaan ja houkuttelemaan naaraita. Kokeneimmat valtaavat parhaat ja keskeisimmät paikat, ja nuoremmat yksilöt joutuvat tyytymään reunapaikkoihin tai hiljaisempiin rantoihin. Rantaleijonat tappelevat fyysisesti keskenään vähemmän kuin metsot tai teeret; voimasuhteet ratkeavat useammin pelkällä pullistelulla ja ulkoisten ominaisuuksien (lihakset, rusketus, pankkitili tms.) vertailulla. Joissakin merenrantapopulaatioissa urokset kilpailevat myös surffauksessa. Monet urokset pyrkivät houkuttelemaan mahdollisimman paljon naaraita luokseen, mutta vakituisesti monogamisia yksilöitäkin tavataan. Kuten joillakin kahlaajalinnuilla, osa naaraista on soitimella jopa uroksia aktiivisempia. Rantaleijonien soidinaika määräytyy ulkolämpötilan mukaan, ja lähellä päiväntasaajaa ne voivat lisääntyä jopa ympäri vuoden.
Ravinto
Rantaleijonat ovat kaikkiruokaisia ja kykenevät käyttämään ravinnokseen sitä, mitä kulloinkin on tarjolla. Tavallisimmin ne saalistavat kuitenkin hedelmiä, grilliherkkuja tai roskaruokaa. Jotkin "miestennielijän" maineen saaneet naarasyksilöt ovat innoittaneet urbaanilegendoja ihmissyöjärantaleijonista, mutta laji on pääosin ihmiselle harmiton.
Muuta
Rantaleijona on Espanjan kansalliseläin. Varsinkin maan etelärannikolle on perustettu lukuisia suojelualueita, joille kerääntyy runsaasti rantaleijonia koko Euroopasta. Lisäksi laji on maailmanlaajuisesti valokuvaajien, taiteilijoiden ja kuvanmuokkaajien suosiossa; kuvia hyödynnetään mainonnassa erityisen ansiokkaasti.
Tällä kertaa tutustumme rantaleijonaan (Panthera ego, vrt. leijona Panthera leo). Nimestään huolimatta rantaleijona eroaa monelta osin varsinaisista kissaeläimistä, ja se onkin luokiteltu kuuluvaksi vesipetojen heimoon. Rantaleijona on kaukaista sukua myös korttihaille.
Tuntomerkit
Rantaleijonien ulkonäkö vaihtelee suuresti iän ja sukupuolen mukaan, mutta yhteistä niille on voimakas rusketus. Toisinaan yksilön ikä voidaan määrittää ruskean sävyn mukaan. Rantaleijonat ääntelevät hyvin vaihtelevasti, mutta soitimella olevat urokset houkuttelevat usein naaraita tunnusomaisella "huiit-fiuuu"-vihellyksellä. Ääntelyä saatetaan tehostaa erilaisilla eleillä.
Levinneisyys ja elinympäristö
Rantaleijonia tavataan pääasiallisesti merten hiekkarannoilla lämpimillä alueilla yleisenä kautta koko maailman. Pienempiä populaatioita elää myös järvien rannoilla ja kallioisilla merenrannoilla. Suomessa rantaleijona elää levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla, ja suuri osa maamme kannasta muuttaakin useiden lintulajien tavoin etelämmäksi säiden viilentyessä. Monet kotimaisista rantaleijonista talvehtivat Välimeren ympäristössä tai Kanarian saarilla, mutta merkittävän osan on todettu vaeltavan jopa Thaimaaseen asti.
Elintavat
Rantaleijonaa pidetään laumaeläimenä, mutta lisääntymisajan ulkopuolella varsinkin urokset elävät yleensä yksin. Tällöin niitä voi olla vaikea löytää, joskin yksittäisiä rantaleijonia eksyy toisinaan solariumeihin tai punttisaleille. Rantaleijonat voivat vaellella jopa tuhansien kilometrien matkoja parhaiden elinympäristöjen välillä. Vaikka rantaleijonat osaavat uida, niiden uimataito ja varsinkin sen käyttöaktiivisuus vaihtelevat huomattavan paljon yksilöllisesti. Lajilla on hyvin vähän luonnollisia vihollisia, joista merkittävimmät ovat valkohai ja tiikerihai - hait saattavat hakeutua rantaleijonien soidinpaikkojen läheisyyteen saalistamaan uivia yksilöitä. Rantaleijonat voivat kuitenkin olla myös uhkana toisilleen.
Lisääntyminen
Laji suosii ryhmäsoidinta, miltä osin rantaleijona on verrattavissa esimerkiksi teereen. Näiden metsäkanalintujen tapaan rantaleijonillakin on tietyt "soidinareenat", jonne urokset soidinaikanaan kerääntyvät ottamaan mittaa toisistaan ja houkuttelemaan naaraita. Kokeneimmat valtaavat parhaat ja keskeisimmät paikat, ja nuoremmat yksilöt joutuvat tyytymään reunapaikkoihin tai hiljaisempiin rantoihin. Rantaleijonat tappelevat fyysisesti keskenään vähemmän kuin metsot tai teeret; voimasuhteet ratkeavat useammin pelkällä pullistelulla ja ulkoisten ominaisuuksien (lihakset, rusketus, pankkitili tms.) vertailulla. Joissakin merenrantapopulaatioissa urokset kilpailevat myös surffauksessa. Monet urokset pyrkivät houkuttelemaan mahdollisimman paljon naaraita luokseen, mutta vakituisesti monogamisia yksilöitäkin tavataan. Kuten joillakin kahlaajalinnuilla, osa naaraista on soitimella jopa uroksia aktiivisempia. Rantaleijonien soidinaika määräytyy ulkolämpötilan mukaan, ja lähellä päiväntasaajaa ne voivat lisääntyä jopa ympäri vuoden.
Ravinto
Rantaleijonat ovat kaikkiruokaisia ja kykenevät käyttämään ravinnokseen sitä, mitä kulloinkin on tarjolla. Tavallisimmin ne saalistavat kuitenkin hedelmiä, grilliherkkuja tai roskaruokaa. Jotkin "miestennielijän" maineen saaneet naarasyksilöt ovat innoittaneet urbaanilegendoja ihmissyöjärantaleijonista, mutta laji on pääosin ihmiselle harmiton.
Muuta
Rantaleijona on Espanjan kansalliseläin. Varsinkin maan etelärannikolle on perustettu lukuisia suojelualueita, joille kerääntyy runsaasti rantaleijonia koko Euroopasta. Lisäksi laji on maailmanlaajuisesti valokuvaajien, taiteilijoiden ja kuvanmuokkaajien suosiossa; kuvia hyödynnetään mainonnassa erityisen ansiokkaasti.
maanantai 12. elokuuta 2013
Astetta taiteellisempi vaikutelma
Oon aikasemmin jo koonnu yhteen oppivelvollisuuteni aikana syntynyttä epävirallista töhertelyä, mutta suoraan sanottuna tykkään piirrellä muutenki. Myös vakavammin otettavia teoksia on siis syntyny sillon tällön. Vaikka laiskuus, ideoitten puute ja menojen lisääntyminen on hyydyttäny mun piirtelyinnon suurimmilta osin, taito ei oo hävinny mihinkään. Millasta jälkeä siis syntyy, jos yritän tosissani?
 |
| Joskus tulee taiteiltua muutenki ku piirtämällä... |
 |
| ... tai jopa valittua muitaki aiheita ku linnut :D |
 |
| En kuitenkaan myönnä nauttineeni mitään taidetta tehdessäni... |
 |
| ... niinku tästäki kuvasta on täysin selkeästi pääteltävissä. |
 |
| Myös Tommi 7V on yrittäny tosissaan. Huomaa dinosaurukset (?) alareunassa. |
 |
| Hemulin näkönen lintu? Vaikee sanoo onko kyse kapustahaikaran ulkomuodosta muuten vai alakoululaisen piirtäjän näkemyksestä... :D |
 |
| Punapäänarsku vai munapäänarsku? |
 |
| Toisilla on vaan pahempia ongelmia ylimäärästen kilojen ja tasapainon kanssa... |
 |
| Toisten tasapaino-ongelmat saadaan korjattua jälkeenpäin plastiikkakirurgian keinoin. |
... ja alusta on tultu vähitellen eteenpäin...
... mutta siitäki on vielä tultu eteenpäin, väreillä ja ilman. (Älkää pelätkö, vielä on muutaki tulossa ku lintuja!)
 |
| Varmaan kaikista tuorein esimerkki Pohjanmaan Luovalta 2012. |
 |
| Normaalisti tykkään käyttää puuvärejä tai pelkkää lyijykynää mut joskus liidutki kelpaa. |
 |
| Tää on ihan oikeesti piirretty kokonaan vasemmalla kädellä, syynä kaverin heittämä haaste :D |
 |
| I don't always draw animals that aren't birds, but when I do... |
 |
| Jopa TeenStreetillä iski kerran harvinaislaatuinen inspiraatio :) |
.jpg) |
| Haluun joka tapauksessa antaa myös taiteellisista lahjoistani kaiken kunnian Jumalalle! <3 |
Mut älkää vaan päästäkö mua piirtelemään Paintilla! Niin ja unohtakaa kaikki mitä alussa sanoin niistä vakavammin otettavista teoksista...
Ei mulla muuta.
sunnuntai 4. elokuuta 2013
TeenStreet 2013
Oon taas vaihteeks myöhässä aikatauluista oltuani yli viikon poissa blogosfääristä ja tällä kertaa syynä on kesän menojen kohokohta, TeenStreet-leiri Saksassa. Ite olin mukana neljättä kertaa, nyt apulaisryhmänvetäjänä.
Lähtö lauantaina 27. päivä tapahtu yheltä yöllä ja vieläpä pienellä kaveriporukalla toteutetun yli 10-tuntisen etukäteisfiilistelyn jälkeen. Itteni tuntien arvelin, että bussissa ja lentokoneessa ei pahemmin tuu nukuttuu, ja oikeeseen osuin - valvomista yhteen menoon tuli siis päälle 40 tuntia (aikasemmin en ollu valvonu kokonaista vuorokauttakaan...). Bussimatka Jyväskylästähän suju vielä oikeen mukavissa merkeissä jutellessa ja soitellessa, mut Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Offenburgin leirialueen välinen osuus ei menny ihan niin vahvasti. Lento oli totutusti vähän aikataulusta perässä, mikä ei kuitenkaan vetäny vielä mitään vertoja Frankfurtin päässä yli tunnin myöhästyneelle bussikyydille. Kun bussi lopulta tuli, törmättiin helteisen sään ja puutteellisen ilmastoinnin harmilliseen yhistelmään sekä liikenneruuhkaan, jossa mateleminen sai matkan alkuvaiheen viivästymään entisestään. No, sainpa sentään jälleen vetää ylistystä kitaralla sekä kuvata lintuja bussin ikkunoista :D
Saksan eteläosissa sijaitsevassa Offenburgissa oli toissavuonna kyllä lämmin, mut nyt siellä oli enemmän ku lämmin. Suomiporukan purkautuessa busseista hikisenä ja väsyneenä ulkolämpötila huiteli luultavasti jossain neljänkympin hujakoilla, eikä kunnon ruokaakaan ollu enää tarjolla. Varsinaisen ohjelman alkua edeltäneenä aikana turvauduin siis Suomesta tuomiini ruisleipiin ja purkkitonnikaloihin ja onnistuin joten kuten ravitsemaan itteni, mut väsymystä tää ei tietenkään poistanu. Eka ilta meni melkosen hämärillä valoilla niin mun ku monen muunki suomalaisen osalta - illalla just ennen nukkumaanmenoo meinasin oikeesti jopa nukahtaa puhuessani! Onneks ennen sitä pääs jopa käymään viileessä suihkussa, mikä vähän lievitti lähes sietämätöntä olotilaa. Tavanomasesta poiketen nukahdin varmaan samalla sekunnilla ku sain pään tyynyyn :D Siinä tilanteessa ei paljoo sentin paksunen retkipatja tai tyypillinen poikien majotuksen metelikään häirinny.
Onneks leiri ei kuitenkaan todellakaan jääny tähän, vaan asiat näytti nukutun yön jälkeen jo huomattavasti valoisammilta. Normaalin leiripäivän rutiinit oli tietenki jo aikasemmilta vuosilta tuttuja, mut uutta oli apulaiskoutsin näkökulma asiaan. Huomasin viikon aikana, että tässä teinin ja koutsin välisessä siirtymävaiheessa mulle oliki parempi olla vaan apulaisena ja totutella ryhmänvetäjän hommaan niin, ettei kaikki vastuu 7 ryhmäläisestä kaatunu pelkästään mulle. Onneks aiemmasta kokemuksesta riparien isosena ja varsinki raamisryhmissä oli ainaki jotain apua. Vaikka tänkertanen leiri oli mulle paljon vaihtelevampi ku aikasemmat huippukokemukset ja varsinki fyysinen terveys heitteli jonkun verran väsymyksestä nuhaan ja päänsärkyyn, eikä viimesen illan ylipirteyttäkään tullu läheskään siinä mittakaavassa ku kahtena vuonna aikasemmin, en todellakaan kadu lähtöäni. Leiri oli jälleen kokemuksena mahtava, osittain eri tavalla vaan. Seuraavaks joitaki maininnan ansaitsevia asioita:
Kokonaan uudet kokemukset. Osa niistä oli enemmän itestään selviä, niinku se ryhmän luotsaaminen, Staff Cafen antimien nauttiminen ja pisin yhteen menoon valvottu aika, mut esimerkiks rukouspino oli jo vähän kummallisempi juttu (siitä enemmän myöhemmin). Sit söin neljän ja puolen tunnin sisällä viis purkkii vanukasta ja kolme jogurttia... :D Kaiken huipuks kävin yhen kerran jopa zumbaamassa! :DDDD
Majoittuminen. Olin luullu et suomalaiset pojat sais toissavuoden malliin nukkuu sisällä halleissa, mut jouduttiinki taas samanlaiseen telttaan ku viime vuonna - satoja ihmisiä nukkumassa puulattialla saman katon alla. Sisäilma oli yleensä saman lämpöstä ku ulkona, mutta selkeesti kosteampaa ja muutenki huonolaatusempaa. Vaikka sää oli todella huomattavasti lämpimämpi ja ratkaisu toimi sikäli paremmin ku pohjoisempana Oldenburgissa, pahimpina hellepäivinä teltasta tuli hiostavuudeltaan mieleen lähinnä iso sauna ja ainoana sadepäivänä tapahtu huomattava vesivahinko.
Nukkumista puolestaan vaikeutti ennen kaikkee vanhat tutut yskimis-, taputtamis- ja lauluketjureaktiot, muu yleinen huutelu ja tyynysodat, eikä suomalaiset suinkaan ollu näissä vähiten aktiivisia. No, ei se telttakaan ollu niin paha jos onnistu säilyttämään huumorintajunsa kaikissa tilanteissa :D Yks lainaus yöllisestä huutelusta:
-"I love Finnish and Dutch girls!" [ilm. joku ulkomaalainen]
-"But they don't love you!" [suomalaisten vastaus]
Ja huumorintajuahan suomalaisilta löyty jo siellä teltassaki myös muilla tavoilla. Yhtenä iltana osa porukasta laulo Frontside Ollien siitäki huolimatta, ettei Tommia sattuneesta syystä yhtään kiinnostanu laulaa. Sit paitsi että yks makuupussi kiinnitettiin ilmastointiteipillä kattoon roikkumaan, samainen jesari mahdollisti muunkinlaisen viihdykkeen.
Suomalaisuus. Aikasemmilla leireillä on välillä tuntunu siltä, ettei suomalaisia hirveesti huomioida siihen nähen paljonko meitä TS:llä on. Tällä kertaa kuitenki Suomi sai ihan uudenlaista mainetta, esimerkkeinä mainittakoon laululeikit (erityisesti monia ulkomaalaisiakin huomattavasti hauskuttanut Auringonkukkaleikki, jota tuli vedettyy alueella ja jopa Offenburgin keskustassa :D) sekä yhen suomalaisen ylivoimanen voitto opetustilaisuuteen sisältyneessä benjijuoksukisassa. Toisen pääpuhujan sanoin: "Don't mess with a Finn. He'll finish you." :DDD
Huumori. Sitä on olemassa hyvää ja huonoa, ja molemmat oli edustettuina.
Rukous. Joitaki leirin ehottomista kohokohdista oli kaks iltaa, jotka tuli käytettyy melkeen kokonaan rukoukseen ja syvälliseen keskusteluun kavereitten kanssa sekä Shhh-ajat, joitten aikana koko 4300 ihmisen leiri oli puol tuntii päivässä täysin hiljaa ja jotka ite vietin suurelta osin rukouksessa. Yks mielenkiintosimpia rukouksen ilmentymiä oli rukouspinot (prayer piles), joitten idea synty poikien opetuksessa ja jollaseen päädyin iteki yhen kerran mukaan :D Rukousvastauksista mainittakoon pahan päänsäryn häviäminen kokonaan suosikkiylistysbiisini aikana ;)
Mitä muuta sit tapahtu? Leirin teemana oli >>ENEMMÄN. Opetuksissa puhuttiin jonkun verran Jumalan kuuntelemisesta, joka oli mulle kaikista eniten kolahtanu aihe ja opin siitä ihan mukavasti uutta - ennen kaikkee sen, että siihen tarttee oikeesti antaa aikaa. Jos sanoo haluavansa kuunnella Jumalan ääntä mut ei oikeestaan ees yritä, tilanne on verrattavissa ovelle koputtamiseen ja sen jälkeen johonki piiloon juoksemiseen. Hups. Ehkä munki pitää oppii paremmin pysymään välillä paikoillani, olemaan ja kuuntelemaan vaan.
Hengellisten antien lisäks sain myös joitaki uusia tuttavuuksia, näin nelisenkymmentä lajia lintuja ja soittelin mukaan ottamaani kitaraa sekä leirialueella, kaupungilla että Frankfurtin lentoasemalla (vaan kaks kieltä katkes... :D). Paluulennon tunnelmat oli kohtuullisen hilpeet leiriä muistellessa, ja hyvinki laadukkaisiin keskusteluihin päästiin vielä Helsinki-Jyväskylä-bussissa. Äänihän multa lähti heti aluks pahemman kerran eikä oo vielä palannu, mut oli kyllä kaikin puolin sen arvosta. Tää on kyllä valitettavan sekava selostus tapahtumasta, joka pitäis ite kokea, mut toivottavasti sai jonkunlaisen kuvan. Perus kiitokset taas mukanaolleille ja Jumalalle kaiken pitämisestä koossa!
Seuraavaa kertaa ootellessa, millon se ikinä mun kohalla tuleekaan! <3
 |
| Viime vuonna ylitty leiriläisten ikäraja, aika siis siirtyy seuraavalle asteelle :D |
Lähtö lauantaina 27. päivä tapahtu yheltä yöllä ja vieläpä pienellä kaveriporukalla toteutetun yli 10-tuntisen etukäteisfiilistelyn jälkeen. Itteni tuntien arvelin, että bussissa ja lentokoneessa ei pahemmin tuu nukuttuu, ja oikeeseen osuin - valvomista yhteen menoon tuli siis päälle 40 tuntia (aikasemmin en ollu valvonu kokonaista vuorokauttakaan...). Bussimatka Jyväskylästähän suju vielä oikeen mukavissa merkeissä jutellessa ja soitellessa, mut Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Offenburgin leirialueen välinen osuus ei menny ihan niin vahvasti. Lento oli totutusti vähän aikataulusta perässä, mikä ei kuitenkaan vetäny vielä mitään vertoja Frankfurtin päässä yli tunnin myöhästyneelle bussikyydille. Kun bussi lopulta tuli, törmättiin helteisen sään ja puutteellisen ilmastoinnin harmilliseen yhistelmään sekä liikenneruuhkaan, jossa mateleminen sai matkan alkuvaiheen viivästymään entisestään. No, sainpa sentään jälleen vetää ylistystä kitaralla sekä kuvata lintuja bussin ikkunoista :D
Saksan eteläosissa sijaitsevassa Offenburgissa oli toissavuonna kyllä lämmin, mut nyt siellä oli enemmän ku lämmin. Suomiporukan purkautuessa busseista hikisenä ja väsyneenä ulkolämpötila huiteli luultavasti jossain neljänkympin hujakoilla, eikä kunnon ruokaakaan ollu enää tarjolla. Varsinaisen ohjelman alkua edeltäneenä aikana turvauduin siis Suomesta tuomiini ruisleipiin ja purkkitonnikaloihin ja onnistuin joten kuten ravitsemaan itteni, mut väsymystä tää ei tietenkään poistanu. Eka ilta meni melkosen hämärillä valoilla niin mun ku monen muunki suomalaisen osalta - illalla just ennen nukkumaanmenoo meinasin oikeesti jopa nukahtaa puhuessani! Onneks ennen sitä pääs jopa käymään viileessä suihkussa, mikä vähän lievitti lähes sietämätöntä olotilaa. Tavanomasesta poiketen nukahdin varmaan samalla sekunnilla ku sain pään tyynyyn :D Siinä tilanteessa ei paljoo sentin paksunen retkipatja tai tyypillinen poikien majotuksen metelikään häirinny.
 |
| Tältä mun paikka suunnilleen näytti aina välillä, hallittu (?) kaaos siis. |
Onneks leiri ei kuitenkaan todellakaan jääny tähän, vaan asiat näytti nukutun yön jälkeen jo huomattavasti valoisammilta. Normaalin leiripäivän rutiinit oli tietenki jo aikasemmilta vuosilta tuttuja, mut uutta oli apulaiskoutsin näkökulma asiaan. Huomasin viikon aikana, että tässä teinin ja koutsin välisessä siirtymävaiheessa mulle oliki parempi olla vaan apulaisena ja totutella ryhmänvetäjän hommaan niin, ettei kaikki vastuu 7 ryhmäläisestä kaatunu pelkästään mulle. Onneks aiemmasta kokemuksesta riparien isosena ja varsinki raamisryhmissä oli ainaki jotain apua. Vaikka tänkertanen leiri oli mulle paljon vaihtelevampi ku aikasemmat huippukokemukset ja varsinki fyysinen terveys heitteli jonkun verran väsymyksestä nuhaan ja päänsärkyyn, eikä viimesen illan ylipirteyttäkään tullu läheskään siinä mittakaavassa ku kahtena vuonna aikasemmin, en todellakaan kadu lähtöäni. Leiri oli jälleen kokemuksena mahtava, osittain eri tavalla vaan. Seuraavaks joitaki maininnan ansaitsevia asioita:
Kokonaan uudet kokemukset. Osa niistä oli enemmän itestään selviä, niinku se ryhmän luotsaaminen, Staff Cafen antimien nauttiminen ja pisin yhteen menoon valvottu aika, mut esimerkiks rukouspino oli jo vähän kummallisempi juttu (siitä enemmän myöhemmin). Sit söin neljän ja puolen tunnin sisällä viis purkkii vanukasta ja kolme jogurttia... :D Kaiken huipuks kävin yhen kerran jopa zumbaamassa! :DDDD
Majoittuminen. Olin luullu et suomalaiset pojat sais toissavuoden malliin nukkuu sisällä halleissa, mut jouduttiinki taas samanlaiseen telttaan ku viime vuonna - satoja ihmisiä nukkumassa puulattialla saman katon alla. Sisäilma oli yleensä saman lämpöstä ku ulkona, mutta selkeesti kosteampaa ja muutenki huonolaatusempaa. Vaikka sää oli todella huomattavasti lämpimämpi ja ratkaisu toimi sikäli paremmin ku pohjoisempana Oldenburgissa, pahimpina hellepäivinä teltasta tuli hiostavuudeltaan mieleen lähinnä iso sauna ja ainoana sadepäivänä tapahtu huomattava vesivahinko.
 |
| Sadeveden katolta keräävä ränni alko tulvia yli, ja pahemman vedenpaisumuksen estämiseks vesi johdettiin roskiksiin... |
 |
| ... joiden avulla se sateen viimein loputtua toimitettiin ulos :D |
 |
| Suklaalevylle kävi lämpimässä parit muuttujat. |
Nukkumista puolestaan vaikeutti ennen kaikkee vanhat tutut yskimis-, taputtamis- ja lauluketjureaktiot, muu yleinen huutelu ja tyynysodat, eikä suomalaiset suinkaan ollu näissä vähiten aktiivisia. No, ei se telttakaan ollu niin paha jos onnistu säilyttämään huumorintajunsa kaikissa tilanteissa :D Yks lainaus yöllisestä huutelusta:
-"I love Finnish and Dutch girls!" [ilm. joku ulkomaalainen]
-"But they don't love you!" [suomalaisten vastaus]
Ja huumorintajuahan suomalaisilta löyty jo siellä teltassaki myös muilla tavoilla. Yhtenä iltana osa porukasta laulo Frontside Ollien siitäki huolimatta, ettei Tommia sattuneesta syystä yhtään kiinnostanu laulaa. Sit paitsi että yks makuupussi kiinnitettiin ilmastointiteipillä kattoon roikkumaan, samainen jesari mahdollisti muunkinlaisen viihdykkeen.
 |
| Viime vuonna yks suomalaisista pojista kelmutettiin ja tällä kertaa sit tää... :D |
Suomalaisuus. Aikasemmilla leireillä on välillä tuntunu siltä, ettei suomalaisia hirveesti huomioida siihen nähen paljonko meitä TS:llä on. Tällä kertaa kuitenki Suomi sai ihan uudenlaista mainetta, esimerkkeinä mainittakoon laululeikit (erityisesti monia ulkomaalaisiakin huomattavasti hauskuttanut Auringonkukkaleikki, jota tuli vedettyy alueella ja jopa Offenburgin keskustassa :D) sekä yhen suomalaisen ylivoimanen voitto opetustilaisuuteen sisältyneessä benjijuoksukisassa. Toisen pääpuhujan sanoin: "Don't mess with a Finn. He'll finish you." :DDD
Huumori. Sitä on olemassa hyvää ja huonoa, ja molemmat oli edustettuina.
 |
| Okei, jonnehuumori edusti ainaki sitä huonoa. (Ich liebe = minä rakastan) |
 |
| Astetta ironisemman muotonen vaateteline saksalaisessa kaupassa. |
 |
| Jeesus ilmestyi vesiläikkään pöydällä... eiku mitä? Kyllä se vielä sillon näytti siltä :DDD |
Rukous. Joitaki leirin ehottomista kohokohdista oli kaks iltaa, jotka tuli käytettyy melkeen kokonaan rukoukseen ja syvälliseen keskusteluun kavereitten kanssa sekä Shhh-ajat, joitten aikana koko 4300 ihmisen leiri oli puol tuntii päivässä täysin hiljaa ja jotka ite vietin suurelta osin rukouksessa. Yks mielenkiintosimpia rukouksen ilmentymiä oli rukouspinot (prayer piles), joitten idea synty poikien opetuksessa ja jollaseen päädyin iteki yhen kerran mukaan :D Rukousvastauksista mainittakoon pahan päänsäryn häviäminen kokonaan suosikkiylistysbiisini aikana ;)
 |
| Esimerkki rukouspinosta :D |
Mitä muuta sit tapahtu? Leirin teemana oli >>ENEMMÄN. Opetuksissa puhuttiin jonkun verran Jumalan kuuntelemisesta, joka oli mulle kaikista eniten kolahtanu aihe ja opin siitä ihan mukavasti uutta - ennen kaikkee sen, että siihen tarttee oikeesti antaa aikaa. Jos sanoo haluavansa kuunnella Jumalan ääntä mut ei oikeestaan ees yritä, tilanne on verrattavissa ovelle koputtamiseen ja sen jälkeen johonki piiloon juoksemiseen. Hups. Ehkä munki pitää oppii paremmin pysymään välillä paikoillani, olemaan ja kuuntelemaan vaan.
Hengellisten antien lisäks sain myös joitaki uusia tuttavuuksia, näin nelisenkymmentä lajia lintuja ja soittelin mukaan ottamaani kitaraa sekä leirialueella, kaupungilla että Frankfurtin lentoasemalla (vaan kaks kieltä katkes... :D). Paluulennon tunnelmat oli kohtuullisen hilpeet leiriä muistellessa, ja hyvinki laadukkaisiin keskusteluihin päästiin vielä Helsinki-Jyväskylä-bussissa. Äänihän multa lähti heti aluks pahemman kerran eikä oo vielä palannu, mut oli kyllä kaikin puolin sen arvosta. Tää on kyllä valitettavan sekava selostus tapahtumasta, joka pitäis ite kokea, mut toivottavasti sai jonkunlaisen kuvan. Perus kiitokset taas mukanaolleille ja Jumalalle kaiken pitämisestä koossa!
Seuraavaa kertaa ootellessa, millon se ikinä mun kohalla tuleekaan! <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)