Astetta taiteellisempi vaikutelma

Oon aikasemmin jo koonnu yhteen oppivelvollisuuteni aikana syntynyttä epävirallista töhertelyä, mutta suoraan sanottuna tykkään piirrellä muutenki. Myös vakavammin otettavia teoksia on siis syntyny sillon tällön. Vaikka laiskuus, ideoitten puute ja menojen lisääntyminen on hyydyttäny mun piirtelyinnon suurimmilta osin, taito ei oo hävinny mihinkään. Millasta jälkeä siis syntyy, jos yritän tosissani?

Kuvistunti on mulle ehkä eniten sellanen tilanne, jossa tulee yritettyä. Siellä myös ideoista tulee useesti aika mielenkiintosia.

Joskus tulee taiteiltua muutenki ku piirtämällä...

... tai jopa valittua muitaki aiheita ku linnut :D

En kuitenkaan myönnä nauttineeni mitään taidetta tehdessäni...

... niinku tästäki kuvasta on täysin selkeästi pääteltävissä.

Oon jotain kaukaista sukua von Wrightin (lintumaalari)taiteilijaveljeksille, joten ilmeisesti tää on ihan geeneissä. Mut jostainhan se taiteilu pitää vaan alottaa...

Myös Tommi 7V on yrittäny tosissaan. Huomaa dinosaurukset (?) alareunassa.

Hemulin näkönen lintu? Vaikee sanoo onko kyse kapustahaikaran ulkomuodosta muuten vai alakoululaisen piirtäjän näkemyksestä... :D

Punapäänarsku vai munapäänarsku?

Toisilla on vaan pahempia ongelmia ylimäärästen kilojen ja tasapainon kanssa...

Toisten tasapaino-ongelmat saadaan korjattua jälkeenpäin plastiikkakirurgian keinoin.

... ja alusta on tultu vähitellen eteenpäin...

... mutta siitäki on vielä tultu eteenpäin, väreillä ja ilman. (Älkää pelätkö, vielä on muutaki tulossa ku lintuja!)

Varmaan kaikista tuorein esimerkki Pohjanmaan Luovalta 2012.

Normaalisti tykkään käyttää puuvärejä tai pelkkää lyijykynää mut joskus liidutki kelpaa.

Tää on ihan oikeesti piirretty kokonaan vasemmalla kädellä, syynä kaverin heittämä haaste :D

I don't always draw animals that aren't birds, but when I do...

Jopa TeenStreetillä iski kerran harvinaislaatuinen inspiraatio :)

Haluun joka tapauksessa antaa myös taiteellisista lahjoistani kaiken kunnian Jumalalle! <3

Mut älkää vaan päästäkö mua piirtelemään Paintilla! Niin ja unohtakaa kaikki mitä alussa sanoin niistä vakavammin otettavista teoksista...

Ei mulla muuta.

TeenStreet 2013

Oon taas vaihteeks myöhässä aikatauluista oltuani yli viikon poissa blogosfääristä ja tällä kertaa syynä on kesän menojen kohokohta, TeenStreet-leiri Saksassa. Ite olin mukana neljättä kertaa, nyt apulaisryhmänvetäjänä.

Viime vuonna ylitty leiriläisten ikäraja, aika siis siirtyy seuraavalle asteelle :D

Lähtö lauantaina 27. päivä tapahtu yheltä yöllä ja vieläpä pienellä kaveriporukalla toteutetun yli 10-tuntisen etukäteisfiilistelyn jälkeen. Itteni tuntien arvelin, että bussissa ja lentokoneessa ei pahemmin tuu nukuttuu, ja oikeeseen osuin - valvomista yhteen menoon tuli siis päälle 40 tuntia (aikasemmin en ollu valvonu kokonaista vuorokauttakaan...). Bussimatka Jyväskylästähän suju vielä oikeen mukavissa merkeissä jutellessa ja soitellessa, mut Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Offenburgin leirialueen välinen osuus ei menny ihan niin vahvasti. Lento oli totutusti vähän aikataulusta perässä, mikä ei kuitenkaan vetäny vielä mitään vertoja Frankfurtin päässä yli tunnin myöhästyneelle bussikyydille. Kun bussi lopulta tuli, törmättiin helteisen sään ja puutteellisen ilmastoinnin harmilliseen yhistelmään sekä liikenneruuhkaan, jossa mateleminen sai matkan alkuvaiheen viivästymään entisestään. No, sainpa sentään jälleen vetää ylistystä kitaralla sekä kuvata lintuja bussin ikkunoista :D

Saksan eteläosissa sijaitsevassa Offenburgissa oli toissavuonna kyllä lämmin, mut nyt siellä oli enemmän ku lämmin. Suomiporukan purkautuessa busseista hikisenä ja väsyneenä ulkolämpötila huiteli luultavasti jossain neljänkympin hujakoilla, eikä kunnon ruokaakaan ollu enää tarjolla. Varsinaisen ohjelman alkua edeltäneenä aikana turvauduin siis Suomesta tuomiini ruisleipiin ja purkkitonnikaloihin ja onnistuin joten kuten ravitsemaan itteni, mut väsymystä tää ei tietenkään poistanu. Eka ilta meni melkosen hämärillä valoilla niin mun ku monen muunki suomalaisen osalta - illalla just ennen nukkumaanmenoo meinasin oikeesti jopa nukahtaa puhuessani! Onneks ennen sitä pääs jopa käymään viileessä suihkussa, mikä vähän lievitti lähes sietämätöntä olotilaa. Tavanomasesta poiketen nukahdin varmaan samalla sekunnilla ku sain pään tyynyyn :D Siinä tilanteessa ei paljoo sentin paksunen retkipatja tai tyypillinen poikien majotuksen metelikään häirinny.

Tältä mun paikka suunnilleen näytti aina välillä, hallittu (?) kaaos siis.

Onneks leiri ei kuitenkaan todellakaan jääny tähän, vaan asiat näytti nukutun yön jälkeen jo huomattavasti valoisammilta. Normaalin leiripäivän rutiinit oli tietenki jo aikasemmilta vuosilta tuttuja, mut uutta oli apulaiskoutsin näkökulma asiaan. Huomasin viikon aikana, että tässä teinin ja koutsin välisessä siirtymävaiheessa mulle oliki parempi olla vaan apulaisena ja totutella ryhmänvetäjän hommaan niin, ettei kaikki vastuu 7 ryhmäläisestä kaatunu pelkästään mulle. Onneks aiemmasta kokemuksesta riparien isosena ja varsinki raamisryhmissä oli ainaki jotain apua. Vaikka tänkertanen leiri oli mulle paljon vaihtelevampi ku aikasemmat huippukokemukset ja varsinki fyysinen terveys heitteli jonkun verran väsymyksestä nuhaan ja päänsärkyyn, eikä viimesen illan ylipirteyttäkään tullu läheskään siinä mittakaavassa ku kahtena vuonna aikasemmin, en todellakaan kadu lähtöäni. Leiri oli jälleen kokemuksena mahtava, osittain eri tavalla vaan. Seuraavaks joitaki maininnan ansaitsevia asioita:

Kokonaan uudet kokemukset. Osa niistä oli enemmän itestään selviä, niinku se ryhmän luotsaaminen, Staff Cafen antimien nauttiminen ja pisin yhteen menoon valvottu aika, mut esimerkiks rukouspino oli jo vähän kummallisempi juttu (siitä enemmän myöhemmin). Sit söin neljän ja puolen tunnin sisällä viis purkkii vanukasta ja kolme jogurttia... :D Kaiken huipuks kävin yhen kerran jopa zumbaamassa! :DDDD

Majoittuminen. Olin luullu et suomalaiset pojat sais toissavuoden malliin nukkuu sisällä halleissa, mut jouduttiinki taas samanlaiseen telttaan ku viime vuonna - satoja ihmisiä nukkumassa puulattialla saman katon alla. Sisäilma oli yleensä saman lämpöstä ku ulkona, mutta selkeesti kosteampaa ja muutenki huonolaatusempaa. Vaikka sää oli todella huomattavasti lämpimämpi ja ratkaisu toimi sikäli paremmin ku pohjoisempana Oldenburgissa, pahimpina hellepäivinä teltasta tuli hiostavuudeltaan mieleen lähinnä iso sauna ja ainoana sadepäivänä tapahtu huomattava vesivahinko.

Sadeveden katolta keräävä ränni alko tulvia yli, ja pahemman vedenpaisumuksen estämiseks vesi johdettiin roskiksiin...

... joiden avulla se sateen viimein loputtua toimitettiin ulos :D

Suklaalevylle kävi lämpimässä parit muuttujat.

Nukkumista puolestaan vaikeutti ennen kaikkee vanhat tutut yskimis-, taputtamis- ja lauluketjureaktiot, muu yleinen huutelu ja tyynysodat, eikä suomalaiset suinkaan ollu näissä vähiten aktiivisia. No, ei se telttakaan ollu niin paha jos onnistu säilyttämään huumorintajunsa kaikissa tilanteissa :D Yks lainaus yöllisestä huutelusta:

-"I love Finnish and Dutch girls!" [ilm. joku ulkomaalainen]
-"But they don't love you!" [suomalaisten vastaus]

Ja huumorintajuahan suomalaisilta löyty jo siellä teltassaki myös muilla tavoilla. Yhtenä iltana osa porukasta laulo Frontside Ollien siitäki huolimatta, ettei Tommia sattuneesta syystä yhtään kiinnostanu laulaa. Sit paitsi että yks makuupussi kiinnitettiin ilmastointiteipillä kattoon roikkumaan, samainen jesari mahdollisti muunkinlaisen viihdykkeen.

Viime vuonna yks suomalaisista pojista kelmutettiin ja tällä kertaa sit tää... :D

Suomalaisuus. Aikasemmilla leireillä on välillä tuntunu siltä, ettei suomalaisia hirveesti huomioida siihen nähen paljonko meitä TS:llä on. Tällä kertaa kuitenki Suomi sai ihan uudenlaista mainetta, esimerkkeinä mainittakoon laululeikit (erityisesti monia ulkomaalaisiakin huomattavasti hauskuttanut Auringonkukkaleikki, jota tuli vedettyy alueella ja jopa Offenburgin keskustassa :D) sekä yhen suomalaisen ylivoimanen voitto opetustilaisuuteen sisältyneessä benjijuoksukisassa. Toisen pääpuhujan sanoin: "Don't mess with a Finn. He'll finish you." :DDD

Huumori. Sitä on olemassa hyvää ja huonoa, ja molemmat oli edustettuina.

Okei, jonnehuumori edusti ainaki sitä huonoa. (Ich liebe = minä rakastan)

Astetta ironisemman muotonen vaateteline saksalaisessa kaupassa.

Jeesus ilmestyi vesiläikkään pöydällä... eiku mitä? Kyllä se vielä sillon näytti siltä :DDD

Rukous. Joitaki leirin ehottomista kohokohdista oli kaks iltaa, jotka tuli käytettyy melkeen kokonaan rukoukseen ja syvälliseen keskusteluun kavereitten kanssa sekä Shhh-ajat, joitten aikana koko 4300 ihmisen leiri oli puol tuntii päivässä täysin hiljaa ja jotka ite vietin suurelta osin rukouksessa. Yks mielenkiintosimpia rukouksen ilmentymiä oli rukouspinot (prayer piles), joitten idea synty poikien opetuksessa ja jollaseen päädyin iteki yhen kerran mukaan :D Rukousvastauksista mainittakoon pahan päänsäryn häviäminen kokonaan suosikkiylistysbiisini aikana ;)

Esimerkki rukouspinosta :D

Mitä muuta sit tapahtu? Leirin teemana oli >>ENEMMÄN. Opetuksissa puhuttiin jonkun verran Jumalan kuuntelemisesta, joka oli mulle kaikista eniten kolahtanu aihe ja opin siitä ihan mukavasti uutta - ennen kaikkee sen, että siihen tarttee oikeesti antaa aikaa. Jos sanoo haluavansa kuunnella Jumalan ääntä mut ei oikeestaan ees yritä, tilanne on verrattavissa ovelle koputtamiseen ja sen jälkeen johonki piiloon juoksemiseen. Hups. Ehkä munki pitää oppii paremmin pysymään välillä paikoillani, olemaan ja kuuntelemaan vaan.

Hengellisten antien lisäks sain myös joitaki uusia tuttavuuksia, näin nelisenkymmentä lajia lintuja ja soittelin mukaan ottamaani kitaraa sekä leirialueella, kaupungilla että Frankfurtin lentoasemalla (vaan kaks kieltä katkes... :D). Paluulennon tunnelmat oli kohtuullisen hilpeet leiriä muistellessa, ja hyvinki laadukkaisiin keskusteluihin päästiin vielä Helsinki-Jyväskylä-bussissa. Äänihän multa lähti heti aluks pahemman kerran eikä oo vielä palannu, mut oli kyllä kaikin puolin sen arvosta. Tää on kyllä valitettavan sekava selostus tapahtumasta, joka pitäis ite kokea, mut toivottavasti sai jonkunlaisen kuvan. Perus kiitokset taas mukanaolleille ja Jumalalle kaiken pitämisestä koossa!

Seuraavaa kertaa ootellessa, millon se ikinä mun kohalla tuleekaan! <3

Rukoilen, siis olen?

Kulunu viikko on saanu mut miettimään rukousta ja taas kerran yllättymään positiivisesti siitä mitä kaikkee siitä näyttää seuraavan. Mut onko siinä oikeesti voimaa, vai luullaanko me (uskovat) vaan niin, ja onko rukous viime kädessä missään määrin kannattavaa?

Jos vastaan näihin kysymyksiin ilman Raamattua, voin oikeestaan puhuu lähinnä subjektiivisista kokemuksista - sekä omistani että toisten kokemista. Oon huomannu, että rukoileminen vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla: rukoillahan voi yksin tai yhessä ja sanoilla tai ilman ja esimerkiks tutkimuksista päätellen suurin osa ihmisistä rukoilee välillä tavalla tai toisella, mut varsinki yhteinen rukous ääneen tuntuu varmasti monille uskovilleki omalla tavallaan ahistavalta ajatukselta. Monet rauhottuu ja vakavoituu rukoustilanteessa sen laadusta huolimatta mut esimerkiks meikäläinen piristyy huomiotaherättävästi ja alkaa hymyillä melkeen aina rukoillessaan, enkä oo lähellekään ainoo jolle tiiän käyvän näin. Tälle ilmiölle on takuulla yritetty keksii psykologisia selityksiä mut en mä itestäni pysty mitään iloa repimään, ja voin vakuuttaa et teeskentelystä se on kaukana. Olipa siinä siis Jumala mukana tai ei, mä koen rukouksen synnyttävän itessäni aitoa rauhaa ja positiivisuutta. En usko mihinkään itse- tai joukkosuggestioteoriaan, ihmismielellä lienee oma voimansa mut takuulla varsin rajallinen sellanen.

Toinen subjektiivinen kokemus rukoukseen liittyen on rukousvastaukset. Niitten todistaminen on periaatteessa helpompaa ku jokaisen henkilökohtasten tunteitten, mut tietenki rukousvastaukset voi myös olla tunteitten alueella ja muutenki tätä koko aihetta kohtaan on helppo olla skeptinen. Voiko uskoo jotain, mitä ei oo ite nähny - voihan kertoja valehdella?

Ihmiset rukoilee niin erilaisia asioita et rukousvastauksiaki on tosi monenlaisia. Lääketieteen näkökulmasta ihmeiks tulkittavat tapaukset tuntuu olevan yllättävän tavallisia, vaikka valtamedia ei niitä huomioikaan, ja mullaki on pari kaveria joitten uskon parantuneen rukouksen seurauksena. Yhteistä näille tapauksille on lähinnä se miten kummasti ne nimenomaan on tavalla tai toisella yhteydessä rukoukseen. Osa mun tietoon tulleista rukousvastauksista on oikeesti isoja, esimerkiks eräältä lähetyslaivalta kuulemani juttu lähestyneestä pyörremyrskystä - laivalla rukoiltiin ja myrsky teki välittömästi 90 asteen käännöksen. Omiinki kokemuksiin mahtuu ennen kaikkee rutkasti pienempiä "yhteensattumia", jotka vaan kuulostaa liian ihmeellisiltä ollakseen pelkkää sattumaa.

No, jos kyseenalaistaa jokaisen yksityiskohan järjestelmällisesti ja vaatii käsinkosketeltavia todisteita tapahtuneista ihmeistä, kaikkee voi epäillä. Lienee totta, että osa levitetyistä ihmekertomuksista onki sepitettyjä ja niitten kertojat joko valehtelee ite tai uskoo jonkun toisen kertomaan valheeseen. Jos kuitenki viittii ottaa oikeesti asioista selvää niin tää hypoteesi ei todellakaan kata lähellekään jokaista tapausta. Omat lähtökohdat ja niitten avoimuus tekee jo paljon - jos on jo periaatteesta sulkenu pois kaiken yliluonnollisen olemassaolon mahollisuuden eikä oo valmis muuttamaan mielipidettään, edes täydellisesti dokumentoitu kuolleista herääminen tai minkä tahansa muun ihmeen näkeminen/kokeminen henkilökohtasesti ei riitä vakuuttamaan. Ainahan voi olla kyse silmänkääntötempusta, hallusinaatiosta, inhimillisestä virheestä tai sattumasta. Täysin vastaansanomatonta takuuta rukousvastausten todellisuudesta ei olekaan, mutta kuten eräs rukoilija on sanonut, yhteensattumat alkavat rukouksen alkaessa ja loppuvat, kun ei rukoilla. Uskokoon siis ken tahtoo.

Mutta mites Raamatun kanta tähän rukousasiaan? Jos Raamattu on sitä mitä useimmat uskovat uskoo sen olevan, siihen voi todistuksena luottaa paljon vahvemmin ku vaihtuviin päänsisäsiin fiiliksiin ja todistamattomiin rukousvastauksiin. Tarkastellaanpa muutamaa kohtaa rukoukseen liittyen:

-"Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan" (Jaak. 5:16). Kautta koko Raamatun kehotetaan rukoilemaan ja todistetaan voimasta, joka sisältyy Jumalan tahdon mukaseen rukoukseen.

-"Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa" (Fil. 4:6-7). Vaikka Jumala tietää kaikki meiän asiat, ajan antaminen niitten huomioimiseen rukouksissa ilahduttaa Häntä ja toisaalta antaa useesti meille itellemme rauhan kunkin asian kanssa sekä auttaa pyytämään nimenomaan niitä Jumalan tahdon mukasia asioita. Monien muitten kohtien ohella tääki kertoo myös kiitoksen tärkeydestä.

-"Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen" (Joh. 15:7). "Mitä ikinä rukoilette, sen saatte"- tyyppiset kohat Raamatussa aiheuttaa useesti saivartelua; jos joku esimerkiks pyytää itelleen lottovoittoa, sitä ei tosiaankaan automaattisesti saa. Tästä kyseisestä kohasta kuitenki käy paremmin ilmi se, mitä niissä oikeesti tarkotetaan - tässähän ehtona on pysyy Jeesuksessa ja rukoilla ensisijasesti Hänen tahtonsa mukasia juttuja eikä itsekkäästi pyytää esimerkiks omaa äkkirikastumista tai vahinkoo toisille. Lisäks vaikka Jumala kuulee jokaisen rukouksen ja myös vastaa niihin kaikkiin, Hän ei aina vastaa niinku me haluttais vaikka meiän pyynnössä ei oiskaan mitään väärää. Vastausvaihtoehot "kyllä", "ei" ja "odota" takaa kuitenki sen, että saadaan just se mitä milläki hetkellä oikeesti tarvitaan. Ei tartte myöskään aatella että vaan uskovien rukouksiin vastattais, pointtina ei oo se kuka kääntyy Jumalan puoleen tai millä sanoilla vaan rukoilijan asenne: "Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi, sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa" (Ps. 145:18).

Entäs lopuks kun tää juttu ei vieläkään vakuuta? Voit kokeilla ite. Jeesus sanoo tällein: "Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani" (Joh. 7:17). Jos haluut vilpittömästi ottaa selvää siitä, onko rukouksella minkäänlaista käytännön vaikutusta, oot vapaa kokeilemaan käytännössä ja se on suorastaan suositeltavaa - asia on siitä eteenpäin Jumalan vastuulla ja Hän on takuulla kykenevä ilmasemaan ittensä. Älä myöskään välitä (tyhmistä) uskovista, jotka on valitettavasti saattanu olla syynä tosi negatiivisiin kokemuksiin rukouksesta, vaan yritä ottaa Jumalaan yhteyttä suoraan henkilökohtasesti.

Siinä liittymässä on järkeä enemmän ku Saunalahdessa millonkaan. Tule ja katso.

Yhteyksien yhteyttä

Seurakuntayhteys on yksi merkittävimpiä asioita elämässäni. Paitsi että tarjolla on uusia ystävyyssuhteita, hyvää opetusta ja tukea tarvittaessa, mielekkääseen tekemiseen sisältyy mahdollisuus löytää oma palvelutehtävä ja vahvistua kutsumuksessaan - mikä se ikinä onkaan. Esimerkiksi näiden syiden vuoksi tahdon olla mukana seurakunnan toiminnassa.

Mutta minkä seurakunnan? Käsitteiden epäselkeyden välttämiseksi sanottakoon, että puhuessani seurakunnista tarkoitan niin paikallisia suurempien kirkkokuntien osia (esim. Jyväskylän Vapaaseurakunta), pienempiä itsenäisiä seurakuntia (esim. Satamaseurakunta) kuin suurempien kirkkokuntien alaisina toimivia tahojakin (esim. Suomen ev. lut. Kansanlähetys). Oli miten oli, luterilainen "kotiseurakuntani", johon ainakin toistaiseksi virallisesti kuulun, ei monestakaan syystä valitettavasti kykene täyttämään hengellisiä tarpeitani. Jyväskylä on kuitenkin sen kokoluokan kaupunki, että seurakuntia ja niiden ulkopuolistakin kristillistä toimintaa löytyy melkoisen runsaasti ja jopa nuortentoimintaa melkein jokaiselle päivälle viikossa. En voi vielä sanoa löytäneeni selkeästi omaa paikkaani, joten olen päätynyt "sekakäyttäjäksi" - osallistun säännöllisesti ainakin viiden eri seurakunnan tai muun kristillisen tahon toimintaan ja teen erilaisia vastuuhommia useammassa niistä sekä käyn silloin tällöin muutamissa muissakin, epävirallisemmasta toiminnasta puhumattakaan.

Ihmisillä on toki varsin erilaisia mielipiteitä siitä, kuinka seurakunnissa tulisi käydä. Näin ollen löytyy taatusti niitäkin, jotka ajattelevat toimintamallini olevan epäkristillinen ja uuvuttava - asettuisi tuokin nyt aloilleen ja sitoutuisi yhteen seurakuntaan, ettei ensiksi vain käy eri paikoissa hyötymässä antamatta itse mitään ja lopulta kuluta voimiaan loppuun. Onko monessa seurakunnassa käyminen siis missään määrin rakentavaa?

Uskon, että "kelluntalaisuuteen" saattaa liittyä joitakin ongelmia, mutta parhaassa tapauksessa se rakentaa sekä kävijää itseään sekä seurakuntia. Voin sanoa myös omasta kokemuksestani, että tällainen suurkuluttaja saa mukavasti erilaisia näkökulmia sekä opetuksien että toimintatapojen osalta - jos se ei muuten auta, niin ainakin toisten ymmärtämisessä. Kirkkokuntien monimuotoisuus on omalla tavallaan rikkautta ja jokaisessa omat vahvuutensa, joten eri suuntien toiminnassa mukana ollut voi lopulta jonnekin sitoutuessaan hyödyntää kokemuksiaan oman seurakuntansa parhaaksi. Mielestäni kaikista suurin plussa on kuitenkin yhteiskristillisyyden lisääntyminen.

Yhteiskristillisyydellä tarkoitan sekä toimintaa, jota eri seurakunnat järjestävät yhdessä että toimintaa, joka ei ole sidottua mihinkään tunnustuskuntiin. Pidän erittäin hyvänä asiana sitä, että tällaista on olemassa, sillä jokaisella seurakunnalla on myös omat ongelmansa. Esimerkiksi seurakunnan sisäisten klikkien syntyminen, ylihengellisyys, selkeästi epäraamatulliset opit tai jopa koko yhteisön sulkeutuminen henkilöjohtoiseksi lahkoksi saattavat olla olemassaolevia vaaroja, mutta yhteistyö seurakuntien välillä lisännee avointakin keskustelua asioista ja auttaa ymmärtämään toisten ajattelutapoja. Vaikka kirkkokuntien opilliset erot voivat olla suuriakin, niistä ei tarvitse jatkuvasti kinastella - ei Jeesuskaan sanonut, että kaikki tuntevat uskovat hänen opetuslapsikseen teologisista riidoista, vaan keskinäisestä rakkaudesta. Yhteys yli seurakuntarajojenkin osoittaa tätä rakkautta mielestäni toimivalla tavalla, ja yksi hyvä esimerkki tästä ovat rukous- ja raamattupiirit kouluissa tai työpaikoilla.

Ymmärrän kyllä niitäkin, joiden mielestä jokaisella tulisi olla vain yksi kotiseurakunta, jossa otetaan vastuuhommia ja muissa seurakunnissa vain vieraillaan. Aion näillä näkymin itsekin asettua aloilleni, kunhan löydän tällaisen kotiseurakunnan, mutta toistaiseksi näen hyväksi toimia tavallaan seurakuntien välisenä sillanrakentajana. Kutsumukset, paikat ja seurakunnat vaihtelevat elämäntilanteiden mukaan, mutta Jeesus on ja pysyy pääasiana.

Ja siihen kun keskitytään, niin se keskinäinen rakkauskin tulee luonnostaan.

Kuvia keskikesältä

Ootte mahollisesti huomannu esimerkiks aikasempien postausten perusteella että mulla on ollu melkosen vähän aikaa miettiä yhtään mitään muuta ku kuhunki leiriin tai tapahtumaan liittyviä asioita. Yritän kuitenki edelleen pitää tässä kirjottelussa yllä jonkunlaista aikataulua, joten aattelin tällä kertaa olla mielikuvitukseton ja valmistautuu viikon päästä paremmin kirjottamaan jotain oikeesti syvällistä :D Joudutte siis tyytymään kuvapostaukseen tällä kertaa, antakaa ihmeessä kuulua jos haluutte myöhemminki enemmän kuvia ku mulla on tähän asti tullu keskimäärin!

Kesäyöt on kivoja sekä nukkuessa että hereillä ollessa, ja jostain kumman syystä jälkimmäistä tulee tehtyy selkeesti enemmän... ;D

Sininen hetki.

Vaikka maisemien kuvaaminen kesällä kelpaa mulle mainiosti, välillä tulee kuvattua pienempiäki yksityiskohtia...

...eikä tietenkään vähiten niitä lintuja :D

Säätilat kuvaa joskus fiiliksiä tosi osuvasti.

Välillä on vaan korkeapainetta...

...ja välillä tulee vettä tupaan.

Joskus voi olla molempia yhtäaikaa, mutta sillonki lopputulos saattaa olla kaunista kateltavaa.

Joskus on vaan niin rauhallista, jopa mulla.

Tai sit on vaan kesäfiilis.

Fiilikset vaihtelee, mutta onneks kaiken olemassaolosta viime käden vastuussa oleva Jumala pysyy samana. Vielä on kesää jäljellä, siitä ja kuvauksellisesta luomakunnasta siis nauttimaan! :)

Kesätrilogian päätös

Kesäkuun menoista kertovaan blogitrilogiaan täytyi kirjoittaa vielä kolmas osa, mutta tämän jälkeen lupaan luopua joksikin aikaa omien tekemisteni selostamisesta ja keskittyä johonkin syvällisempään tai antaa kuvien vastata tuhansia sanoja :D

Edellisessä tekstissä jäätiin joka tapauksessa siihen, että olin päätynyt taas vaihteeksi Ryttylän maisemiin Perheväen Raamattuloma-nimiseen tapahtumaan. Vastasimme muutaman kaverin kanssa osaltamme hieman yli kolmenkymmenen 7-10-vuotiaan lapsen toiminnallisesta ohjelmasta eli toisin sanottuna järjestimme lähinnä lipunryöstöä ja joitakin laululeikkejä kerran päivässä. (Syystä tai toisesta osa lapsista rupesi laulamaan kahden bravuurileikkini lauluosuuksia koppipalloa pelatessaan tai muutenkin pitkin päivää. Pelkään pahasti jonkun menettäneen hermonsa... :D)

Kaikista Raamattuloman aktiviteeteista mielenkiintoisin oli kuitenkin pihvipallo. Urheilulaji on nimetty erään kaverin mukaan, jonka lapset (ja jotkut vanhemmatkin) syystä tai toisesta tuntevat Pihvinä, ja aikoinaan koko peli luultavasti syntyi lasten tarpeesta höykyttää tätä kaveria :D Pelivälineenä lajissa toimii suuri jumppapallo, ja sitä pelataan jalkapallokentällä jalkapallomaaleihin. Tärkein sääntö oli alun perin se, ettei sääntöjä ole, mutta aikojen kuluessa on syntynyt puremisen kieltävä sääntö sekä isosille suunnattu kielto kuljettaa palloa lasten ulottumattomissa pään päällä. Oli miten oli, pihvipallo on julma peli.

Viimesen teinivuoden edellyttämä pakollinen teinipeilikuva ennen peliä.

Laji oli meikäläiselle tuttu jo edelliseltä vuodelta, ja valmistauduin ensimmäiseen otteluun kolmen isoskaverini kanssa Rambo-otsanauhoilla ja mustalla tussilla piirretyillä sotamaalauksilla. Isosia pelissä sai kuulemma olla vain kolme kerralla noin kahtakymmentä lasta vastaan, mutta hyvä sinänsä, sillä vaihtomies mahdollisti edes pienet lepotauot (muille paitsi Pihville, jolta vaihdossa olo kiellettiin :D). Teimme isosporukalla ehkä 7 maalia lasten yhtä vastaan, ja sitten pelistä tuli toden teolla julmaa. Osa peliä seuranneista isistä tuli nimittäin lasten puolelle auttamaan,  mikä vaikutti pelin tempoon todella huomattavasti ja tuotti vastapuolelle monta maalia lisää siitäkin huolimatta, että isostiimi vahvistui kahdella ja kaikki kuusi tulivat kerralla kentälle. Isäosasto väsyi tietenkin aikanaan ja siirtyi huilaamaan, mutta omasta puolestani voin sanoa isostenkin uupumuksen olleen melkoisen huomattava. Lapset rupesivat vielä pelin loppuvaiheessa hyödyntämään vettäkin, joten kastuimme kaiken kukkuraksi enemmän tai vähemmän, emmekä lopulta edes saaneet vedonlyöntipalkkaa voitostamme! Tämän voimainkoetuksen jälkeen ajoimme erään kaverin autolla lähilammelle uimaan :D

Ihan kivat maisemat :)

Raamattuloman seuraavat päivät tarkoittivat meikäläiselle runsasta beach volley-treeniä, melkein onnistunutta pöllöretkeä, tiskivuoroa, lipunryöstöä ja parissa iltaohjelmassa säestämistä kitaran kanssa. Harmi sinänsä, että tämä kaikki (ja varsinkin pihvipallo) oli yhdessä aikaisemman aikataulutukseni kanssa ilmeisesti hieman liikaa kunnolleni, ja heräsin toisena aamuna melkoisen sairaaseen olotilaan. Vaikka onnistuinkin siitä eteenpäin lepäämään uskomattoman paljon, ennalta suunniteltu ohjelma ei suinkaan loppunut tähän - lähdin Ryttylästä päivää liian aikaisin ehtiäkseni vielä saman päivän aikana mummolaan ja seuraavana päivänä Evankeliumijuhlille Lohtajalle :D Ei siis ehkä ihmekään, etten parantunut flunssasta tai edes yleisestä voimattomuudesta vielä pariin päivään.

Ei tätäkään harrastusta kokonaan voi keskeyttää kesäks ;D

Eviksiä en kuitenkaan missään nimessä olisi jättänyt välistä, ja esimerkiksi pari onnistunutta gospelkeikkaa ja erittäin odotetun tapaamisen sisältänyt tapahtuma oli todellakin käymisen arvoinen! Perjantain ja lauantain välisen yön nukkumapaikka järjestyi viime hetkellä erään kaverin mökiltä parinkymmenen kilometrin päästä. Käytännössä kaikki ei kuitenkaan sujunut aivan niin yksinkertaisesti: ensin ajeltiin autolla pari tuntia haalimassa kasaan tarvittavia ihmisiä ja tavaroita, sitten käytiin Kalajoen keskustassa hakemassa ruokaa grilliltä ja lopulta selvittiin perille noin kolmen aikaan huomaamaan, että suvun omistamalla mökillä olikin kenenkään tietämättä jo valmiiksi kaksi autollista porukkaa nukkumassa :D Tilanteen mukaan improvisoitiin niin, että änkesimme mökin vieressä olevaan pieneen saunamökkiin. Tämän rakennuksen parvi oli juuri niiden kahden ainoan patjan levyinen ja vain hieman niitä pidempi, ja kuuden ihmisen porukalla tämä tuotti tiettyjä hankaluuksia ja kaikenkarvaisia ratkaisuehdotuksia, kuten: "Mehän voitais nukkuu sellasessa ihmispyramidissa!" :DDD No, viisi ihmistä mahtui kuin mahtuikin parvelle ja kuudes alakerran lattialle. Viimeinen havainto kellosta oli 3:37, ja onnistuin saamaan viisi tuntia unta.

Heräsin tyytyväisenä, sillä nukuin kuulemma parhaiten koko porukasta :D Seuraava päivä meni kylläkin melkoisen väsyneissä merkeissä, enkä syönyt koko vuorokauden aikana ensimmäistäkään kunnon ateriaa. Myös mustajalkatyllin bongaaminen lohtajalaiselta hiekkarannalta epäonnistui ja illalla satoi kunnolla, mutta päivästä jäi kaikesta huolimatta mahtava fiilis ennen kaikkea erään rohkeutta vaativan, mutta kertakaikkisen ihanan hyvästelyhetken vuoksi... <3

Vielä en tiiä mitä seuraavaks tapahtuu.

Lopuksi viikon trolli: pohjalainen humoristi, joka oli varustanut korkeintaan sadan metrin mittaisen pihatiensä (laittomasti?) 200 kilometrin nopeusrajoitusliikennemerkillä :DD Tällasta tällä kertaa.

Piristäjä palvelemassa

Tää teksti on tavallaan suoraa jatkoa edelliseen: leiriputkeni Ryttylässä nimittäin jatkui riparin jälkeen saumattomasti Junnujen Kesä-tapahtumalla. Tällä kertaa palveluhommani oli kuitenkin hieman erilainen. Olin tapahtumaan ilmoittautuessani hieman liian myöhään liikkeellä, joten isospaikat olivat jo täynnä, mutta hätä keinot keksii - päädyin tiskaamaan :D

Jos järjestetään junnuleiri 180 lapselle, se tarkoittaa yli 200 ihmisen tiskejä. Hyvä siis sinänsä, ettei työtä tehty käsipelillä - tiskaajille jäi likaisten astioiden asettelu koreihin, pintapuolinen huuhteleminen vesisuihkulla, ajattaminen tiskikoneen läpi ja kuljettaminen puhtaina uudelleen käytettäviksi. Tämäkään ei tehnyt kaikesta aivan helppoa, vaan hommaan luonnollisesti sisältyi tietty määrä stressiä varsinkin puhtaiden astioiden loppuessa ruokalan puolelta ja metristen tarjotin- ja lautaspinojen kerääntyessä keittiöön - nopeus ei vain riittänyt, vaikka kuinka teki parhaansa. Onneksi vuorosta vastaavat kaksi tiskaajaa saivat usein pahimpaan aikaan ulkopuolista apua ja kaikesta selvittiin, eikä astiahävikkikään ollut omilla vuoroillani kuin yksi särkynyt kahvikuppi.

Kolmen yön mittaisessa tapahtumassa meikäläisellä oli vain neljä tiskivuoroa, eikä tiskarin työ siis todellakaan ollut niin paha kuin olisin odottanut. Etuihin kuului myös se, että sain osallistua isosten toimintaan niin paljon kuin tahdoin - mutta myös jättää osallistumatta :D Saatoin siis jäädä isosten työajalla lepäämään edellisen leirin jäljiltä, rukoilemaan tai hengaamaan housebandin kanssa, mutta esiinnyin isosten kanssa iltaohjelmassa useampaankin otteeseen (kerran omassa trollishowssani, kerran saksalaisena professori Hans von Wienerschnitzelinä, kerran haudankaivajanäyttelijänä ja kahdesti taustatanssijana :D) sekä vierailin useammassakin eri toimintapajassa esimerkiksi pelaamassa nurmikkosählyä ja kaatamassa kuolleita puita. Aika tavanomaista meininkiä siis :D

Isosten iltaohjelman yhteydessä mainittu trollishow oli varsin mielenkiintoinen kokemus. Ohjelma tehtiin Talent-formaatilla tuomareiden ja erilaisten esiintymisten merkeissä, ja suunnittelupalaverissa joku ehdotti trollaamista yhdeksi kyvyksi. Arvatkaapa huvikseen, kuka oli ensimmäinen ehdokas tätä talenttia esittelemään :DD Lopullinen käytännön toteutus tapahtui niin, että hilluin lavalla sukat sandaaleissa jäljitellen erästä kävelytyyliä ja ilmettä, soitin kazoopilliä ja tönin tulostetuilla trollface-naamareilla varustettuja taustatanssijoitani nurin. Noloa tai ei, mutta mitäpä sitä ei tekisi lasten vuoksi :D Ainakin poikayleisöön esitykseni tuntui vetoavankin, ja taisin saada tästä hyvästä Trolli-Tommin maineen Ryttylän junnuleireille koko loppuiäkseni... :D Trollaustakin parempi kohokohta muutenkin pääpiirteittäin mainiosti onnistuneelle leirille oli viimeinen ilta, jolloin päädyin Teinilän vintille roolivaatevarastoon juttelemaan syvällisiä ja rukoilemaan bändiporukan ja erään isoskaverin kanssa. Kellohan taisi näyttää puolta neljää lopettaessamme :D

Rydestä palattuani nukuin yhden yön kotona ja lähdin heti seuraavana aamuna Keuruulle Juhannuskonferenssiin. Palvelutehtävät sen kun jatkuivat, sillä päätin ryhtyä talkoolaiseksi säästääkseni ateriakustannuksissa, ja päädyin aloittamaan pohjalta - siivosin vessoja. Täytyy tunnustaa, että työtehtävästä "siivous" ei ensimmäisenä tullut huussien putsaaminen mieleen, joten saatoin kokea pienen järkytyksen asian selvitessä. Lähdin kuitenkin hommaan niin ennakkoluulottomasti kuin siinä tilanteessa oli mahdollista, ja onnistuin onneksi löytämään positiivisiakin puolia: en joutunut tekemään kaikkea itse, tulin hyvin toimeen työparini kanssa ja sain ilmaiset ruoat, limsaa, pizzaa sekä saunavuoron :D Jonkunhan tämäkin on tehtävä, ja piristävää olikin huomata ihmisten suhtautuvan hyvin positiivisesti työhömme :) Lisäksi vessat olivat erittäin siistejä verrattuna siihen kuvaan, mikä ihmisillä yleisistä vessoista on. Voihan toki olla, että hengelliset kesäjuhlat eivät rasita saniteettitiloja aivan samalla tavalla kuin vaikkapa jotkin rockfestarit ;D Kokemuksena jopa tämä kallistui enemmän plussan puolelle, vaikka seuraavalla kerralla pyrinkin luultavasti kuorimaan perunoita :D

Mitä muuta Konffassa tulikaan tehtyä kuin opittua nöyryyttä palvellessa vessoilla? Ennen kaikkea nähtyä uskomattoman paljon tuttuja, mutta myös tutustuttua uusiinkin ihmisiin, vedettyä ekana yönä omalla kitaralla ylistystä aamuneljään asti, nukuttua neljä tuntia uskomattoman mukavasti auton takapenkillä, kuvattua Suomen TeenStreet-tervetulotoivotusvideo ja juteltua syvällisiä pysäköidyssä autossa :D Paluumatkalta kotiuduimme joskus kolmen jälkeen jälkimmäisenä yönä, seurauksena unirytmin sekaantuminen ja pieni väsymys mutta oli ehdottomasti sen arvoista! :D

Jatkosta sanottakoon, että pidettyäni yhden päivän taukoa kotona (käytännössä hengaamassa kavereitten kans :D) olen jälleen Ryttylässä isostelemassa... ;D