Kukapa ei olisi joskus riidellyt. Varsinkin stressin painaessa päälle tai nälän kurniessa vatsassa on tavallistakin helpompi ärähtää kaverille tai perheenjäsenelle myös mitättömästä pikkuasiasta, ja mikäli toisen osapuolen fiilikset sattuvat olemaan samansuuntaiset, riita voi syttyä välittömästi. Itsehän olen kuitenkin aina puhdas kuin pulmunen ja syytön kaikkeen, toiset vain suuttuvat liian helposti... Kuulostaako tutulta?
Lienee kuitenkin niin, että riidoissa on aina enemmän syyllisiä kuin yksi. Kokemuspohjalta täytyy sanoa, että riitatilanteen syitä rehellisesti miettiessäni en voi jättää omaa osuuttani pois - vaikka en olisi "aloittanutkaan" itse, jatkajallakin on vastuunsa. Tarvitaan vain yksi ivallinen heitto koskien vastapuolen tottumuksia, myrkyllinen kommentti hänen ulkoisista ominaisuuksistaan tai vastaavanlainen loukkaus. Pelkkä äänensävykin voi jo riittää ajamaan tilannetta eteenpäin, ja aivan liian usein se karkaa käsistä ja tulee sanottua jotain, mitä myöhemmin katuu: "Kiistan aiheuttaminen on kuin päästäisi vedet valloilleen - luovu siitä, ennen kuin riita puhkeaa" (Sananlaskut 17:14).
Pahimmassa tapauksessa vedet pääsevät valloilleen ja verbaaliset miekanpistot osuvat ja uppoavat. On nimittäin myös harmillisen helppoa loukata toista tarkoituksella, ja kiukunpuuskassa suusta päästetty solvaus voi jäädä toisen ihmisen mieleen koko tämän loppuiäksi. Äärimmäisyytenä saattaa toki seurata vaikkapa nyrkin- tai puukonisku heti riitahetkellä, mutta yhtä pahana tai jopa pahempana seurauksena voi pitää pidempiaikaista vihaa tai katkeruutta. Sellainen ei missään tapauksessa tee hyvää kummallekaan osapuolelle - pidemmän päälle tällaiset tunteet "syövät" kokijaansa sisältäpäin ja saattavat tehdä tunnemaailmasta melkoisen kieroutuneen. Vihan kohde sen sijaan voi kärsiä esimerkiksi vihaajan liikkeelle laskemasta mustamaalauksesta, jolla voi myös olla vakavia seurauksia.
Mikä siis neuvoksi? Raamatussa nostetaan rima korkealle: "Jos on mahdollista ja jos se teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa" (Room. 12:18). Myös Jeesus puhuu Vuorisaarnassaankin jopa vihamiesten rakastamisesta ja vainoojien puolesta rukoilemisesta (Matt. 5:44). Onhan näitä kohtia. Mutta entä jos ei vain pysty olemaan positiivinen? Näin voi käydä varsinkin, jos se toinen on aloittanut riidan ja pilannut hyvän tuulesi mielestäsi aivan mitättömästä syystä. Jeesuksen ohje voi kuitenkin olla hyvinkin käyttökelpoinen, itse olen ainakin todennut sen käytännössä toimivaksi. Pidemmän päälle on erittäin vaikea vihata ihmistä, jonka puolesta rukoilee hyvällä, olipa se alussa kuinka vaikeaa tahansa. Vaikka tämä kuulostaisi typerältä, kannattaa kokeilla - ei siinä menetettävääkään ole, ja on hyvin vapauttavaa päästä pitkällisestä vihan tunteesta eroon.
Muistettakoon myös, että suuttuminen ja vihaaminen ovat kaksi eri asiaa. Jokainen suuttuu aina silloin tällöin, mikä voi tapahtua myös oikeutetusta syystä, mutta sen ei tarvitse johtaa vihaamiseen. Erimielisyydet on nimenomaan hyvä selvittää ajoissa ja rakentavalla tavalla - tällainen "riitely" on hyvinkin kannattavaa, jotta kukaan ei hautaa käsittelemättömiä asioita sisälleen kasvattamaan vihaa ja katkeruutta. Tämän ymmärtäminen olisi varsinkin stereotyyppisesti vähäpuheisille suomalaisille todella hyvä asia, ja luen itsenikin mukaan oppimista kaipaaviin.
Mutta lopuksi: mitä riitatilanteessa siis käytännössä pitäisi tehdä? Vaikka oma asenteesi riitelyyn olisikin kunnossa, joku voi silti vihata sinua ja haastaa riitaa kanssasi. Vilkaistaanpa jälleen Raamatun puolelle, missä Sananlaskut 15:1 tarjoaa hyvän näkökulman: "Lempeä vastaus taltuttaa kiukun, mutta loukkaava sana nostattaa vihan". Kuten aikaisemmin todettiin, vihainen vastaus vain ruokkii riitaa ja aiheuttaa sen jatkumisen. Sama toimii kuitenkin myös toisin päin - jos vastauksen sävy ei olekaan negatiivinen, riita jää helposti syntymättä. Jos oikein hyvin käy, vastapuoli alkaa jopa itse ihmetellä omaa töykeyttään ja katuu sitä.
Paavalin ohje Roomalaiskirjeessä (12:21) ei siis ole helppo, mutta ehdottomasti tavoittelemisen arvoinen: "Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä". Miettikääpä nyt vihamiestä tai -naista, joka hakee riitaa kanssanne pelkästä riitelemisen ilosta ja törmääkin rakkaudelliseen asenteeseen ja tarttuvaan positiivisuuteen negatiivisuuden sijasta! Trololololoo! Eiköhän ensi kerralla kokeilla tätä! ;DDD
tiistai 8. tammikuuta 2013
torstai 3. tammikuuta 2013
Vuodenvaihdetta, valvomista ja vanhainkotikeikkoja
Uusi vuosi, uudet kujeet. Tai sit ei :D Siinä ei ainakaan ollu mitään uutta että uutenavuotena ei nukuttujen tuntien määrä vuorokaudessa oo korkeimmillaan. Onneks siinäkään ei ollu mitään uutta että Ryttylässä saa vietettyä aivan mahtavaa aikaa, näin siis tälläki kertaa Haaste-tapahtumassa.
Viime vuodesta poiketen osallistuin jo plussa-talkooleirille, jossa päästiin valmistelemaan varsinaista tapahtumaa päivää aikaisemmin. Kuinka ollakaan, olin jo alusta lähtien varannut lipun väärään junaan :D Onneksi tämä epäkohta korjattiin kohtalaisen kivuttomasti nipistämällä 5€ matkakassasta, ja pääsin muun jyväskyläporukan kanssa samaan junaan. Tällä kertaa saimme selville, että konduktööri ei tulkitse "maksaviksi asiakkaiksi" seitsemää ihmistä, jotka ostavat yhden karkkipussin ja Mynthon-askin ja asettuvat puolityhjään ravintolavaunuun nauttimaan ostoksistaan sekä pelaamaan Uno-korteilla :D No, kyseinen konnari ei epäilyksistämme huolimatta ilmeisesti kuitenkaan ollut kaapannut yhtä salaperäisesti (nukkumaan) kadonnutta porukkamme jäsentä...
Perillä juutuin oman ryttylähistoriani pisimpään ilmoittautumisjonoon siitäkin huolimatta, että klassinen pysähdys Salessa jäi tekemättä. No - pikkuvikoja, pystyyhän tuttuja moikkailemaan jonottaessakin. Varsinaisen ohjelman alettua päädyin kitaroineni vetämään joululauluklassikoita läheisen vanhusten dementiakodin asukkaille kokoonpanolla kitara-kitara-melodika-laulajat. Kokemisen arvoinen kokemus - oli hauska nähdä, että vierailumme otettiin hyvin positiivisesti. Ehkä joskus uusiksi :)
Toinen päivä alkoi ihanasti paloharjoituksella noin kello 7:30. (Sarkasmivaroitus.) Vaikka useimmille oli alusta lähtien selvää, että kyse on harjoituksesta, se ei lainkaan vähentänyt tämän välikohtauksen ja vähintään puolta tuntia aikaisemman pakollisen heräämisen aiheuttamaa turhautumista, varsinkaan kun meikäläisen huonekunta oli tyypillisesti valvonut keskustellessaan pari tuntia ylimääräistä. Onneksi tällaisellekin tapaukselle on mahdollista nauraa jälkeenpäin - varsinkin, jos paikalla on pelkkiä plussalaisia :D Varsinaisen Haasteen aikana paloharjoitus ei nimittäin toistunut. Itse päivä meni joka tapauksessa tavanomaisella ryttylämeiningillä, kyllä kelpasi.
Illalla päästiin onneksi myös rukoilemaan kunnolla, minkä jälkeen soittimet laitettiin laatukäyttöön. Sirkansalin piano ja edellä mainitut kaksi kitaraa soivat parin-kolmenkymmenen lauluäänen kanssa ennennäkemättömällä asenteella ja ennenkuulemattomalla volyymilla (ja ehkä myös jälkeenkuulemattomalla :D Onneksi kukaan ei tiettävästi kuuroutunut.). Varmastikaan moni ei ole vetänyt rakkaimpia riparibiisejä yhtä nopeilla sovituksilla. En myöskään muista milloinkaan riehuneeni kitaran kanssa vastaavalla tavalla, ja äänihän multa lähti yhtä pahasti viimeksi TeenStreetillä ylistäessä :D Sormet lähes verillä ja äänihuulet vain kuvainnollisesti hoosiannaa huutaen, mutta fiilikset katossa jouduimme lopulta siirtymään yöpuulle. Vastaavanlainen tilaisuus sovittiin kuitenkin seuraavallekin illalle :D
Seuraavana päivänä suoritettiin esimerkiksi pakollinen Salekäynti. Vihdoinkin sain itse ostaa tähtisadetikkuja, jippii! :D Päivän aikana tapahtui muutenkin sitä, mitä Rydessä aina - hyvää ruokaa ja vielä parempia opetuksia, omalla kitaralla vedettyä yhteislaulua, kavereiden kanssa juttelemista ja tutustumista. Ja tulihan sen ilotulituksenkin aika vuodenvaihteessa. Yösaunaan en valitettavasti ehtinyt ollenkaan, sillä pidimme uudenvuodenyön ylistysjamit jatkoksi edellisillan lauluepisodille. Mahtavaa menoa taas, ja vain yksi kitarankieli katkesi...
Vuosi 2013 alkoi joka tapauksessa vahvasti halailulinjalla, kun kaikille paikalla oleville kavereille toivotettiin uutta vuotta tällä tavalla :) Lopulta päädyttiin jopa siihen, että saman päivän aikana saattoi kuulla toivotettavan myös hyvää juhannusta, joulua, pääsiäistä ja jopa syntymäpäivää :DD (Yhdelläkään paikallaolijalla ei tietääkseni ollut synttäreitä.) Suurelta osin valvotun yön jälkeen tapahtui perinteinen tammikuun ensimmäisen päivän linturetki, josta alkoi vuodenpinnojen keräily tälle vuodelle - lajeja löytyi 16 :D Mukana oli tällä kertaa kaksi muutakin ihmistä, mitä pidän positiivisena yllätyksenä :D
Muutenhan viimeinen päivä meni vain valittaessa sitä, että tapahtuma loppuu jo, tai koomatessa univajeen takia. Tavallisuudesta poikkeavaa oli lähinnä vain erään kadonneen rippiristin metsästys, jonka yhteydessä paikat tuli haravoitua varsin tarkasti ja rukoiltuakin kunnolla - siitä kertoi varsinkin se, että tämä Ryttylän puolella hävinnyt koru löytyi käsittämättömästä paikasta Tampereen aseman pizzeriassa syödessä :) Junamatkan loppupuoli meni keemoa pelatessa, kuten tavallisesti.
Sori kun tää postaus tuli näin paljon myöhässä :D Kiitos kuitenki kaikille mukanaolijoille ja teilleki jotka ette olleet jos jaksoitte lukea tänne asti ;D
Perillä juutuin oman ryttylähistoriani pisimpään ilmoittautumisjonoon siitäkin huolimatta, että klassinen pysähdys Salessa jäi tekemättä. No - pikkuvikoja, pystyyhän tuttuja moikkailemaan jonottaessakin. Varsinaisen ohjelman alettua päädyin kitaroineni vetämään joululauluklassikoita läheisen vanhusten dementiakodin asukkaille kokoonpanolla kitara-kitara-melodika-laulajat. Kokemisen arvoinen kokemus - oli hauska nähdä, että vierailumme otettiin hyvin positiivisesti. Ehkä joskus uusiksi :)
Toinen päivä alkoi ihanasti paloharjoituksella noin kello 7:30. (Sarkasmivaroitus.) Vaikka useimmille oli alusta lähtien selvää, että kyse on harjoituksesta, se ei lainkaan vähentänyt tämän välikohtauksen ja vähintään puolta tuntia aikaisemman pakollisen heräämisen aiheuttamaa turhautumista, varsinkaan kun meikäläisen huonekunta oli tyypillisesti valvonut keskustellessaan pari tuntia ylimääräistä. Onneksi tällaisellekin tapaukselle on mahdollista nauraa jälkeenpäin - varsinkin, jos paikalla on pelkkiä plussalaisia :D Varsinaisen Haasteen aikana paloharjoitus ei nimittäin toistunut. Itse päivä meni joka tapauksessa tavanomaisella ryttylämeiningillä, kyllä kelpasi.
Illalla päästiin onneksi myös rukoilemaan kunnolla, minkä jälkeen soittimet laitettiin laatukäyttöön. Sirkansalin piano ja edellä mainitut kaksi kitaraa soivat parin-kolmenkymmenen lauluäänen kanssa ennennäkemättömällä asenteella ja ennenkuulemattomalla volyymilla (ja ehkä myös jälkeenkuulemattomalla :D Onneksi kukaan ei tiettävästi kuuroutunut.). Varmastikaan moni ei ole vetänyt rakkaimpia riparibiisejä yhtä nopeilla sovituksilla. En myöskään muista milloinkaan riehuneeni kitaran kanssa vastaavalla tavalla, ja äänihän multa lähti yhtä pahasti viimeksi TeenStreetillä ylistäessä :D Sormet lähes verillä ja äänihuulet vain kuvainnollisesti hoosiannaa huutaen, mutta fiilikset katossa jouduimme lopulta siirtymään yöpuulle. Vastaavanlainen tilaisuus sovittiin kuitenkin seuraavallekin illalle :D
Seuraavana päivänä suoritettiin esimerkiksi pakollinen Salekäynti. Vihdoinkin sain itse ostaa tähtisadetikkuja, jippii! :D Päivän aikana tapahtui muutenkin sitä, mitä Rydessä aina - hyvää ruokaa ja vielä parempia opetuksia, omalla kitaralla vedettyä yhteislaulua, kavereiden kanssa juttelemista ja tutustumista. Ja tulihan sen ilotulituksenkin aika vuodenvaihteessa. Yösaunaan en valitettavasti ehtinyt ollenkaan, sillä pidimme uudenvuodenyön ylistysjamit jatkoksi edellisillan lauluepisodille. Mahtavaa menoa taas, ja vain yksi kitarankieli katkesi...
Vuosi 2013 alkoi joka tapauksessa vahvasti halailulinjalla, kun kaikille paikalla oleville kavereille toivotettiin uutta vuotta tällä tavalla :) Lopulta päädyttiin jopa siihen, että saman päivän aikana saattoi kuulla toivotettavan myös hyvää juhannusta, joulua, pääsiäistä ja jopa syntymäpäivää :DD (Yhdelläkään paikallaolijalla ei tietääkseni ollut synttäreitä.) Suurelta osin valvotun yön jälkeen tapahtui perinteinen tammikuun ensimmäisen päivän linturetki, josta alkoi vuodenpinnojen keräily tälle vuodelle - lajeja löytyi 16 :D Mukana oli tällä kertaa kaksi muutakin ihmistä, mitä pidän positiivisena yllätyksenä :D
Muutenhan viimeinen päivä meni vain valittaessa sitä, että tapahtuma loppuu jo, tai koomatessa univajeen takia. Tavallisuudesta poikkeavaa oli lähinnä vain erään kadonneen rippiristin metsästys, jonka yhteydessä paikat tuli haravoitua varsin tarkasti ja rukoiltuakin kunnolla - siitä kertoi varsinkin se, että tämä Ryttylän puolella hävinnyt koru löytyi käsittämättömästä paikasta Tampereen aseman pizzeriassa syödessä :) Junamatkan loppupuoli meni keemoa pelatessa, kuten tavallisesti.
Sori kun tää postaus tuli näin paljon myöhässä :D Kiitos kuitenki kaikille mukanaolijoille ja teilleki jotka ette olleet jos jaksoitte lukea tänne asti ;D
perjantai 28. joulukuuta 2012
Positiivisuustempaus
Suunnilleen parin viime vuoden ajan oon vetäny "positiivisuustempausta" tai "antiangstisuuskampanjaa" tai millä nimellä sitä haluaakaan kutsua - idea on kuitenki se, että oon uskaltautunu tekemään jotain sellasta mitä ennen kaikkee suomalaiset pojat tekee mun mielestä ihan liian harvoin: kertonu tytöille, että ne on mun mielestä kauniita. Onnistuu face-to-face jos on uskallusta ja sopivia tilanteita, mutta tietenkin myös Facebookissa. Siellä mua varsinki oli jo pitkään mietityttäny se, että pojat heittelee niin vähän positiivisia ja taka-ajatuksettomia kommentteja tyttöjen kuviin - varsinki kun nää samat kuvat on kuitenki useesti täynnä tyttöjen vastaavia kommentteja toisilleen. Sit päätin vaan tehä ite tälle asialle jotain.
On hyvin ymmärrettävää, että tällanen on helppo tulkita väärin. Siks oon jo pariin otteeseen selittäny asian Facebook-päivityksessä ja vielä useemmin muussa tilanteessa, mutta selitän varmuuden vuoksi taas. Ensinnäkään en sano ketään kauniiksi vain flirttaillakseni. (Jos olen ihastunut, sen huomaa taatusti muutenkin ;D) Toiseksi, en tee tätä näyttääkseni jotenkin paremmalta ja kohteliaammalta ihmisten silmissä (tyyliin "Minäpäs uskallankin olla positiivinen, te muut ette"). Vakuutan, että koko juttu perustuu rehellisiin mielipiteisiin ja vilpittömään haluun piristää ihmisten päivää kun se kuitenki onnistuu parhaassa tapauksessa niin pienellä jutulla ku sanomalla suoraan mitä ajattelee. Toivottavasti tunnette mua sen verran että voitte uskoo tään :)
Joka tapauksessa elämme sellasta aikaa, että ainaki tässä kulttuurissa naisiin kohdistuu esimerkiksi median taholta aivan kohtuuttomia ulkonäköpaineita. (On hyvä, jos kaikki eivät niitä koe, mutta liian monet joka tapauksessa.) Toisaalta elämme myös kulttuurissa, jossa miehet puhuvat ja ilmaisevat tunteitaan aivan liian vähän. Okei, tää on stereotypia, mutta pitää harmillisen usein paikkansa. Syynä mun alussa esittelemään ongelmaan eli siihen, että pojat ei ilmaise ajatuksiaan tyttöjen kauneudesta, on varmaan toisaalta se, että mietitään liian helposti sitä, mitä se toinen osapuoli ja muut maholliset silminnäkijät ajattelee. Mitä jos se luulee että yritän iskee sitä? Seuraa noidankehä: kaivattuja kommentteja ei tule, koska kaikkien oletetaan ymmärtävän ne väärin, mutta toisaalta ihmisten mielipiteet ei voi muuttua, jos kukaan ei uskalla laittaa sellasia kommentteja niin että ne vois yleistyä. Tää voimistaa myös niitä ulkonäköpaineita, koska jos tytöt eivät saa tietää, että heitä pidetään kauniina, voi käydä jopa niin että yritetään liikaa ja kauneuden tavoittelu menee yli (syömishäiriöt, liiallinen meikkaus) huolimatta siitä, että monikin pitäisi tyttöä kauniina jo normaalitilassa.
Mun mielestä tytöt kuitenki ansaitsee ehottomasti saada kuulla olevansa kauniita, varsinkin kun tosi monilla jätkillä on tällasia ajatuksia ;D Negatiivissävytteisten stereotypioitten murtaminen on hieno asia, ja kun on yhen kerran uskaltautunu sanomaan jollekulle jotain positiivista, on helpompi tehä sama uudestaankin. Jos on siis mahollista piristää tyttöjä (sellanen hymy on ihanimpia asioita mitä on ;)), hellittää armottomia ulkonäköpaineita ja osottaa muutama käsitys suomalaisesta miehestä liioitellun negatiiviseksi - kaikki samalla kertaa - niin miksipä ei.
Mutta minkä takia ylipäänsä kirjotin tästä aiheesta? En siksi, että naispuolinen lukija vois ajatella: "Kylläpä toi Tommi on ihana kun se tekee tällasta!" tai tehdäkseni miespuoliset lukijat kateellisiksi ajatuksella tällasesta ajatuksesta. Syy on se, että tää positiivisuusjuttu ei oo mikään mun yksinoikeus. Kuka tahansa jätkä voi tehä näin ja aloittaa olemaan positiivisempi suomalainen. Toisaalta tätä tekstiä saatetaan tarvita väärinkäsitysten välttämiseen ja oikaisuun, kun on mahollisuus tällä tavalla auttaa tyttöjä ymmärtämään tän haasteen toivottavasti synnyttämiä tilanteita :D
Pojat: haluun rohkasta ihan jokaista alottamaan oman positiivisuustempauksen, mikäli et oo tehny mitään tämänsuuntasta aikasemmin. Uskon lähes kaikkien tyttöjen arvostavan sitä, että pojat kertoo mitä mieltä ne on. Tiedostan kyllä sen, että tää juttu ei oo täysin ongelmaton - pahojakin väärinymmärryksiä voi tulla, mutta se riski on vaan otettava. Linkittäkää vaikka tää blogiteksti jos joku ei suostu uskomaan että teillä ei oo taka-ajatuksia ;D Ja huom: on rehellisiäkin mielipiteitä, jotka vaan kannattaa jättää oman pään sisälle. ÄLKÄÄ IKINÄ sanoko mitään negatiivista tyttöjen ulkonäöstä edes läpällä!!!
Tytöt: jos siis sanon sua kauniiks, tarkotan sitä oikeesti. Jos taas en sano sua kauniiks, älä masennu. Se ei tarkota, ettet olisi mielestäni kaunis. (Useesti ilmaisen sen myös tykkäämällä kuvastasi, jos en esimerkiksi ole varma onko ärsyttävää jos samasta asiasta sanotaan useemman kerran...) Mulla on oma puolueellinen käsitykseni kauniista ulkonäöstä, mutta mun mielestä jokaisessa ihmisessä on joka tapauksessa jotain kaunista. Se voi olla myös sisäistä kauneutta, enkä edes tajua kommentoida kaikkien kauniittenkaan tyttöjen ulkonäköä. Positiivinen voi onneks olla muutenki ku ulkonäöstä puhumalla.
Sori tuli tosi pitkä teksti vaikka asia tietenki on tärkee... Jos on jotain muutos- tai parannusehdotuksia koko tähän blogiin ylipäänsä niin saa kommentoida tai tulla sanomaan mulle :) Tän myötä haluun kuitenki toivottaa kaikille tosi positiivista uutta vuotta 2013, lukemisiin taas tammikuussa! :)))
On hyvin ymmärrettävää, että tällanen on helppo tulkita väärin. Siks oon jo pariin otteeseen selittäny asian Facebook-päivityksessä ja vielä useemmin muussa tilanteessa, mutta selitän varmuuden vuoksi taas. Ensinnäkään en sano ketään kauniiksi vain flirttaillakseni. (Jos olen ihastunut, sen huomaa taatusti muutenkin ;D) Toiseksi, en tee tätä näyttääkseni jotenkin paremmalta ja kohteliaammalta ihmisten silmissä (tyyliin "Minäpäs uskallankin olla positiivinen, te muut ette"). Vakuutan, että koko juttu perustuu rehellisiin mielipiteisiin ja vilpittömään haluun piristää ihmisten päivää kun se kuitenki onnistuu parhaassa tapauksessa niin pienellä jutulla ku sanomalla suoraan mitä ajattelee. Toivottavasti tunnette mua sen verran että voitte uskoo tään :)
Joka tapauksessa elämme sellasta aikaa, että ainaki tässä kulttuurissa naisiin kohdistuu esimerkiksi median taholta aivan kohtuuttomia ulkonäköpaineita. (On hyvä, jos kaikki eivät niitä koe, mutta liian monet joka tapauksessa.) Toisaalta elämme myös kulttuurissa, jossa miehet puhuvat ja ilmaisevat tunteitaan aivan liian vähän. Okei, tää on stereotypia, mutta pitää harmillisen usein paikkansa. Syynä mun alussa esittelemään ongelmaan eli siihen, että pojat ei ilmaise ajatuksiaan tyttöjen kauneudesta, on varmaan toisaalta se, että mietitään liian helposti sitä, mitä se toinen osapuoli ja muut maholliset silminnäkijät ajattelee. Mitä jos se luulee että yritän iskee sitä? Seuraa noidankehä: kaivattuja kommentteja ei tule, koska kaikkien oletetaan ymmärtävän ne väärin, mutta toisaalta ihmisten mielipiteet ei voi muuttua, jos kukaan ei uskalla laittaa sellasia kommentteja niin että ne vois yleistyä. Tää voimistaa myös niitä ulkonäköpaineita, koska jos tytöt eivät saa tietää, että heitä pidetään kauniina, voi käydä jopa niin että yritetään liikaa ja kauneuden tavoittelu menee yli (syömishäiriöt, liiallinen meikkaus) huolimatta siitä, että monikin pitäisi tyttöä kauniina jo normaalitilassa.
Mun mielestä tytöt kuitenki ansaitsee ehottomasti saada kuulla olevansa kauniita, varsinkin kun tosi monilla jätkillä on tällasia ajatuksia ;D Negatiivissävytteisten stereotypioitten murtaminen on hieno asia, ja kun on yhen kerran uskaltautunu sanomaan jollekulle jotain positiivista, on helpompi tehä sama uudestaankin. Jos on siis mahollista piristää tyttöjä (sellanen hymy on ihanimpia asioita mitä on ;)), hellittää armottomia ulkonäköpaineita ja osottaa muutama käsitys suomalaisesta miehestä liioitellun negatiiviseksi - kaikki samalla kertaa - niin miksipä ei.
Mutta minkä takia ylipäänsä kirjotin tästä aiheesta? En siksi, että naispuolinen lukija vois ajatella: "Kylläpä toi Tommi on ihana kun se tekee tällasta!" tai tehdäkseni miespuoliset lukijat kateellisiksi ajatuksella tällasesta ajatuksesta. Syy on se, että tää positiivisuusjuttu ei oo mikään mun yksinoikeus. Kuka tahansa jätkä voi tehä näin ja aloittaa olemaan positiivisempi suomalainen. Toisaalta tätä tekstiä saatetaan tarvita väärinkäsitysten välttämiseen ja oikaisuun, kun on mahollisuus tällä tavalla auttaa tyttöjä ymmärtämään tän haasteen toivottavasti synnyttämiä tilanteita :D
Pojat: haluun rohkasta ihan jokaista alottamaan oman positiivisuustempauksen, mikäli et oo tehny mitään tämänsuuntasta aikasemmin. Uskon lähes kaikkien tyttöjen arvostavan sitä, että pojat kertoo mitä mieltä ne on. Tiedostan kyllä sen, että tää juttu ei oo täysin ongelmaton - pahojakin väärinymmärryksiä voi tulla, mutta se riski on vaan otettava. Linkittäkää vaikka tää blogiteksti jos joku ei suostu uskomaan että teillä ei oo taka-ajatuksia ;D Ja huom: on rehellisiäkin mielipiteitä, jotka vaan kannattaa jättää oman pään sisälle. ÄLKÄÄ IKINÄ sanoko mitään negatiivista tyttöjen ulkonäöstä edes läpällä!!!
Tytöt: jos siis sanon sua kauniiks, tarkotan sitä oikeesti. Jos taas en sano sua kauniiks, älä masennu. Se ei tarkota, ettet olisi mielestäni kaunis. (Useesti ilmaisen sen myös tykkäämällä kuvastasi, jos en esimerkiksi ole varma onko ärsyttävää jos samasta asiasta sanotaan useemman kerran...) Mulla on oma puolueellinen käsitykseni kauniista ulkonäöstä, mutta mun mielestä jokaisessa ihmisessä on joka tapauksessa jotain kaunista. Se voi olla myös sisäistä kauneutta, enkä edes tajua kommentoida kaikkien kauniittenkaan tyttöjen ulkonäköä. Positiivinen voi onneks olla muutenki ku ulkonäöstä puhumalla.
Sori tuli tosi pitkä teksti vaikka asia tietenki on tärkee... Jos on jotain muutos- tai parannusehdotuksia koko tähän blogiin ylipäänsä niin saa kommentoida tai tulla sanomaan mulle :) Tän myötä haluun kuitenki toivottaa kaikille tosi positiivista uutta vuotta 2013, lukemisiin taas tammikuussa! :)))
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
Joulupostaus
On hanget korkeat nietokset ja yks yö aattoon. Joulu lähestyy lähestymistään, mutta kuka muistaa enää, miks sitä vietetään? Sitä on kuitenki välillä hyvä miettiä, ettei joulu jää vaan liiallisen tonttuilun, joulusiivouksen ja lahjaostosten aiheuttaman stressin alle tai mene pilalle ajatellessa sitä, kauanko kestää pudottaa joulupöydässä ja lahjasuklaiden muodossa ahmitut kilot. Mikä siis olikaan se joulun ydin?
Ruoka ja koristeet? Totta kai joulua on mukavampi viettää, kun kuuset, jouluvalot, tiptopkuntoon siistitty koti ja runsautta notkuva ruokapöytä löytyvät. En kuitenkaan usko, että parasta joulutunnelmaa voi saavuttaa pelkällä herkuttelulla ja kodin tuunaamisella joulukuntoon. Näistäkin varsinaista päämäärää alun perin tukeneista asioista on tullut pahimmillaan koko joulun tarkoitus, turhan stressin aiheuttaja ja sen päälle tietysti isoa bisnestä.
Lahjat? Antaminen on hyvä juttu, ja jouluna itsekeskeisimmätkin suomalaiset tuntuvat pääosin ostavan lahjoja toisilleen. Kaupallistunut länsimainen joulu pitää kuitenkin sisällään myös huonoja puolia. Tärkeämmät asiat jäävät mainonnan ja pakosta ostamisen alle - lahjoja on ostettava siitäkin huolimatta, että sukulaiset ja tuttavat eivät tarvitse mitään, koska ei kehtaa jättää ostamattakaan. Samaan aikaan on paljon niitä, joille kukaan ei osta lahjoja. Tämä epäkohta vain tuppaa jäämään Coca Cola-joulupukkien ja tonttulaulujen alle. Ei näin. Nykypukin esikuva Nikolauskin oli nimenomaan hyväntekeväisyydestä tunnettu piispa...
Perhe? On hienoa, että niin monet perheet viettävät yhteistä aikaa jouluna. Se on mielestäni erittäin tärkeää, sillä yhteisen ajan puute on epäilemättä syynä moniin perheiden kohtaamiin ongelmiin nykyään. Mutta entä jos ei olekaan perhettä, jonka kanssa voisi viettää aikaa? On ihmisiä, jotka joutuvat olemaan joulunakin yksin. On ihmisiä, jotka menettävät läheisensä juuri ennen joulua - olipa kyse sitten kouluammuskelusta, onnettomuudesta tai sairaudesta. On ihmisiä, joilla yhteinen aika perheen kanssa ei olekaan niin mukavaa ja rauhallista - edes jouluna. Kuulostaisi varsin itsekkäältä unohtaa se, että kaikkien tilanne ei olekaan hyvä, ja pitää ajatukset vain ja ainoastaan oman perheen hyvinvoinnissa. Kuitenkin valitettavan usein teemme juuri niin. No, pointti tässä on se, että kaikilla perhe ei suinkaan tee joulua.
Joulurauha? Joulu kuulemma on keskimääräistä rauhallisempaa aikaa, ja esimerkiksi rikoksia tehdään selvästi vähemmän kuin muuhun aikaan vuodesta. Jopa ensimmäisen maailmansodan aikana rintamalla vastakkain taistelevien osapuolten kerrotaan pitäneen tauon sotimisessa ja nousseen juoksuhaudoista viettämään joulua yhdessä. Jostainhan se rauhakin kuitenkin tulee...
Jeesus? Arvasit varmaan, että tähän vielä päästään ;D Piditpä ajatuksesta tai et, joulua juhlitaan edelleen Jeesuksen syntymän muistoksi, jolloin Jumala osoitti rakkautensa ihmisiä kohtaan aivan erityisellä tavalla. Esimerkiksi lahjoilla, kynttilöillä ja joulukuusella on oma tähän liittyvä symboliikkansa, jota en kuitenkaan ala tässä avaamaan (ketään ei kuitenkaan kiinnosta :D), ja rauha tulee luonnollisestikin siitä, että Rauhanruhtinas on syntynyt (Jesaja 9:5). Tämä on siis joulun ydin, ja muut asiat ovat seurausta siitä ja alkujaan tarkoitettuja sen kirkastamiseen. Ja kaikkein parasta tässä on se, että Jeesus tuli ihan jokaista varten - niitäkin, joilla ei ole varaa tehdä itselleen ulkoisesti jouluisen näköistä ja niitä, joitten tilanteesta perheonni ja joulurauha on kaukana.
Toivon siis, että uhraat edes pienen ajatuksen joulun todelliselle sanomalle tänä jouluna. Jopa allekirjoittanut aikoo pysyä ainakin koko aattopäivän poissa netistä ;D Jouluevankeliumi kannattaa ainaki muistaa, ja sen voi tietty tehä tälläki tavalla:
Jos oot sattunu jo näkemään ton edellisen ja kiinnostaa tietää, miltä nää tapahtumat ois nykyajan sosiaalisessa mediassa voinu näyttää, kannattaa kattoo tää:
Mut hei todella siunattuu ja rauhallista joulua itse kullekin! :)
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Koulukirjataidetta
Aikasemmasta tyylistä poiketen teen melko puhtaan kuvapostauksen tällä kertaa. Lähemmäs 12 kouluvuoden aikana syntyy taiteellisen luovuuden ja ajoittain puutteellisen opiskelumotivaation yhdistyessä kaikenlaista enemmän tai vähemmän korrektia materiaalia vihkoihin, koulukirjoihin ja monisteiden kääntöpuolelle. Keräsin siis muikempia otoksia meikäläisen taiteellisesta ulosannista niin alakoulun, yläkoulun ku lukionkin puolelta... :DD
Ja lukiossa sama meininki sen kun jatkuu... Älkää ottako meikäläisestä mallia. Tai jos otatte niin tehkää se niin ettei opettaja huomaa ja huononna numeroita... ;D
 |
| Luovuudenpuuskan iskiessä oppikirjojen kuvat joutuvat yleensä ensimmäisinä tulilinjalle, minkä seurauksena Tappajahaikin saattaa menettää hieman uskottavuuttaan. |
 |
| Toisinaan tällanen töhertely on aika viatonta ja on verrattavissa "joka toisen ruudun mustaaminen"-tyyppiseen ajanvietteeseen tylsyyttä torjuessa... |
 |
| ... mutta toisaalta Tommi kymmenen veen anarkistista ajatuksenjuoksua voi olla uskomattoman vaikee tulkita. |
 |
| Geelikynät ja tarrat oli ehottomasti ala-asteen juttuja, ja niitä tuli välillä käytettyy vähän liianki innokkaasti... |
 |
| ... mistä puolestaan oikeet koulutehtävät useesti kärsi. Tää kuva kertoo myös motivaation puutteesta ylipäänsä, miten muuten kokonainen ala-asteen saksanvihkon aukeama vois kulua pariin lauseeseen? Ja käsiala on tietenki tarkotuksella mahollisimman huono... :D |
Vähän ala-asteen satoa...
 |
| Oonko ollu ala-asteen saksantunneilla jotenki erityisen epämotivoitunu? (Okei, oon. :DDD) |
 |
| Omaa alakouluaikaista mielikuvitusta voi vaan ihmetellä. |
 |
| Joskus kirjassa oli tehtäviä, joissa sai piirtää ihan luvan kanssa. Sillon ku kerranki saa piirtää niin piirretäänki muuten kunnolla! |
 |
| Kyllä, yhteistyölläkin on mahollista täyttää kokonainen sivu ala-asteen vihkosta muutenki ku pelaamalla ristinollaa. Tää legendaarinen taideteos synty kolmen eri henkilön (allekirjoittanut mukaanlukien) toimesta parin päivän äikäntuntien aikana :D |
 |
| Nelosluokan matikankirja oli parasta mahollista materiaalia! |
... ja vähän yläasteen. Joukosta voi löytää luovia käsitekarttaratkasuja, kirjan kuvien "parantelua" ja lähinnä vihkojen kansiin ikuistettuja loputtomia lintugallerioita :D
 |
| Seiskaluokan äikän tehtäväkirjakin oli hyvää paperia, ja sen näkee kyseiseen kirjaan tehtyjen tuunailujen määrästä hyvin. Liukkaampaan paperiin ei ollu niin intoo piirrellä :D |
 |
| Värikynätki on ollu yläasteella ahkerimmassa käytössä koskaan :D |
 |
| Joistaki kuvista on vaan toisia enemmän havaittavissa tietynlaista välinpitämätöntä suhtautumista opetukseen... |
 |
| Täytyy sanoo että ihmettelen oikeesti jos joku on joskus muullon piirtäny Napoleonin ja pikkutikan samalle paperille :DD |
 |
| Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa... eiku... |
 |
| Jobin kirja nopeasti. |
 |
| Näinkin voi siis käydä. |
Tään kuvan myötä (vielä tätä piirrettäessä yläasteikänen) bloggaaja toivottaa mielenkiintosia hetkiä kuvataiteen parissa! :D
maanantai 10. joulukuuta 2012
Naamakirja-arvostelu
Nykyään melkeen kaikki tuntuu tapahtuvan Facebookissa. Ne harvat nuoret, jotka ei oo antanu periks naamakirjan mahdille ja rekisteröityny, jää paitsi ainaki tyhmimmistä ja randomeimmista linkityksistä mutta välillä myös oikeesti tärkeistä asioista - erilaiset tapaamiset ja vastaavat häppeningit on jopa yllättävän helppo sopia tällä tavalla. Jos ei yleisesti ottaen seuraa paljookaan uutisia, maailmalla tapahtuvat asiatki on helppo missata ilman aina avuliaiden fb-linkittäjäkavereitten tukea. Facebookissa olematon henkilö kokee myös useesti painostusta kavereitten taholta... :D
Facebookissa olemisellaki on kuitenki jonkun verran huonoja puolia. Vaikka lähes jokainen toimii omalla nimellään piiloutumatta nimimerkin taakse, nettikiusaamista lienee valitettavan helppo toteuttaa tälläki tavalla. Sivustoo on myös kritisoitu siitä, että siellä on helppo luoda itestään epätodellinen ja epäaito kuva. Lisäks linkitysintoset kaverit saattaa joskus suositella sellasiaki juttuja jotka ite mieluummin jättäis näkemättä. Turhat pelipyynnöt tai "kävin vessassa"-tasoset päivitykset voi myös aiheuttaa melkosia aggressioita... :D Harmittomimman tuntunen mutta samalla toisinaan pahin asia on kuitenki se miten paljon aikaa Facebook voi päivästä viedä, kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoo et ei kannata addiktoitua! :D Se kuluttaa oikeesti tosi paljon aikaa jollon vois tehä jotain järkevämpää, kuten ylläpitää sosiaalista elämäänsä face-to-face tai huolehtia fyysisestä kunnostaan tai opiskelumenestyksestään. Nimimerkillä "Kokemusta on". Pelastautukaa jos vielä voitte!
Oon joka tapauksessa sitä mieltä et Facebookissa on hyviäki puolia :D Ainaki se on melkosen helppo tapa pitää yhteyttä kauempana asuviin kavereihin, ja halpa puhelimessa puhumiseen verrattuna. Myös niitä tärkeitä tietoja voi saaha levitettyy nopeesti. Ennen kaikkee kuitenki Facebookissa voi ite saaha rohkaisuu ja piristää toisia, oon käyny siellä aivan mahtavia keskusteluja! Jos asia jollain lailla kolahtaa omalle kohalle, Uskovaiset nuoret -niminen ryhmä on erinomanen paikka saaha rukoustukee omiin asioihin ja vastauksia tai jotain sensuuntasta mielessä pyöriviin kysymyksiin :) Positiiviset kommentit toisten kuviin ja päivityksiin on myös toimiva juttu, onneks hymy voi tarttuu jopa naamakirjan välityksellä :)))
Lopuks päästään taas vaihteeks mulle tyypilliseen luokitteluosuuteen! :D Facebookin kaltainen virtuaalinen haaska kokoaa ympärilleen jos jonkinlaisia korppikotkia (suokaa anteeksi epärelevantit ja tietysti lintuaiheiset vertaukseni ;D), joten vuosien kokemuksella sellasista tarjoon vähän määritysapua. Erityyppisten fb-kaverien määritelmät lienee kyllä tuttuja jo muistaki yhteyksistä, mutta oli vaan ihan pakko :D Tässä siis tavallisimpia vastaantulijoita naamakirjan sivuilta:
"Facebook-kaveri": tavallisimmin joku random kaverin kaveri, jota et tunne juuri ollenkaan ja joka ei edes moikkaa tullessaan kadulla vastaan. Joutuu yleensä ensimmäisten joukossa uhriksi kaverilistaa siivotessa.
Tykkääjä: jo tyypin nimi kertonee kaiken. Tykkäilee lähes kaikista myös turhista päivityksistä ja kuvista, vaikka ei edes tuntisi kunnolla.
Naamafilosofi: tältä kaverilta on turha odottaa lyhyttä päivitystä tai kommenttia. Löytää pohdiskeltavaa myös kevyistä arkipäivän päivityksistä, pahimmillaan jopa ärsyttävyyteen asti.
Trollaaja: heittelee enemmän tai vähemmän humoristisia kommentteja päivityksiin, osa hyvällä ja osa huonolla käytännön menestyksellä. Saattaa myös spämmätä fb-seinällesi ihan mitä tahansa. Usein tunnusomaista myös meemikuvien jakaminen.
Haamukaveri: ette ole käytännössä enää tekemisissä keskenänne, mutta et kehtaa poistaa häntä kaverilistaltasikaan. Tyypillisimmin entinen luokkalainen tai rinnakkaisluokkalainen, jolta ei koskaan tule tykkäyksiä tai mitään muutakaan - harvoissa tapauksissa synttärionnitteluja.
Myötähäpeäjulkkis: henkilö, jonka koko elämäntarina ihmissuhdesotkuineen on luettavissa Facebookista yleensä henkilön omien päivitysten kautta. Eräänlainen arkipäivän tukiainen, jonka kaikki tietävät ainakin huhupuheiden perusteella. Tällaisen julkisuuden positiivisuus vaan on asia erikseen...
Addikti: toisilla ei tunnu olevan muuta tekemistä kuin seurata tapahtumia profiilistaan. Tämä ihminen on aina online-tilassa: menitpä faceen mihin aikaan päivästä tahansa, hän on varmasti paikalla.
Päivitysautomaatti: tuottaa moninkertaisesti keskivertokäyttäjää enemmän päivityksiä päivän aikana. Yleensä nämä päivitykset ovat lyhyitä ja yhtä tyhjän kanssa. Pahimmillaan tämä tyyppi on todella ärsyttävä kertoessaan esimerkiksi parhaillaan syömänsä aterian koostumuksesta tai jakaessaan fiiliksensä tylsästä koulutunnista parilla sanalla.
Stalkkeri: ei jätä jälkiä oleskelustaan Facebookissa, mutta tuntuu tietävän kaiken siellä tapahtuneen. Pelottavaa.
Sherlockpäivittäjä: usein pihalla asioista kysellen asioista, jotka ovat useimmille itsestäänselvyyksiä. Saattaa myös pitää velvollisuutenaan vaikkapa kertoa kaikille, että ulkona on satanut lunta. Tietynlaiset tämän tyypin edustajat päätyvät usein väläytyksillään Feissarimokat-sivustolle.
Nojoo, näitä on paljon lisää ja nämäki tyypit kyllä sekottuu useesti keskenään. Ethän vain tunnista itseäsi? ;DDD
Facebookissa olemisellaki on kuitenki jonkun verran huonoja puolia. Vaikka lähes jokainen toimii omalla nimellään piiloutumatta nimimerkin taakse, nettikiusaamista lienee valitettavan helppo toteuttaa tälläki tavalla. Sivustoo on myös kritisoitu siitä, että siellä on helppo luoda itestään epätodellinen ja epäaito kuva. Lisäks linkitysintoset kaverit saattaa joskus suositella sellasiaki juttuja jotka ite mieluummin jättäis näkemättä. Turhat pelipyynnöt tai "kävin vessassa"-tasoset päivitykset voi myös aiheuttaa melkosia aggressioita... :D Harmittomimman tuntunen mutta samalla toisinaan pahin asia on kuitenki se miten paljon aikaa Facebook voi päivästä viedä, kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoo et ei kannata addiktoitua! :D Se kuluttaa oikeesti tosi paljon aikaa jollon vois tehä jotain järkevämpää, kuten ylläpitää sosiaalista elämäänsä face-to-face tai huolehtia fyysisestä kunnostaan tai opiskelumenestyksestään. Nimimerkillä "Kokemusta on". Pelastautukaa jos vielä voitte!
Oon joka tapauksessa sitä mieltä et Facebookissa on hyviäki puolia :D Ainaki se on melkosen helppo tapa pitää yhteyttä kauempana asuviin kavereihin, ja halpa puhelimessa puhumiseen verrattuna. Myös niitä tärkeitä tietoja voi saaha levitettyy nopeesti. Ennen kaikkee kuitenki Facebookissa voi ite saaha rohkaisuu ja piristää toisia, oon käyny siellä aivan mahtavia keskusteluja! Jos asia jollain lailla kolahtaa omalle kohalle, Uskovaiset nuoret -niminen ryhmä on erinomanen paikka saaha rukoustukee omiin asioihin ja vastauksia tai jotain sensuuntasta mielessä pyöriviin kysymyksiin :) Positiiviset kommentit toisten kuviin ja päivityksiin on myös toimiva juttu, onneks hymy voi tarttuu jopa naamakirjan välityksellä :)))
Lopuks päästään taas vaihteeks mulle tyypilliseen luokitteluosuuteen! :D Facebookin kaltainen virtuaalinen haaska kokoaa ympärilleen jos jonkinlaisia korppikotkia (suokaa anteeksi epärelevantit ja tietysti lintuaiheiset vertaukseni ;D), joten vuosien kokemuksella sellasista tarjoon vähän määritysapua. Erityyppisten fb-kaverien määritelmät lienee kyllä tuttuja jo muistaki yhteyksistä, mutta oli vaan ihan pakko :D Tässä siis tavallisimpia vastaantulijoita naamakirjan sivuilta:
"Facebook-kaveri": tavallisimmin joku random kaverin kaveri, jota et tunne juuri ollenkaan ja joka ei edes moikkaa tullessaan kadulla vastaan. Joutuu yleensä ensimmäisten joukossa uhriksi kaverilistaa siivotessa.
Tykkääjä: jo tyypin nimi kertonee kaiken. Tykkäilee lähes kaikista myös turhista päivityksistä ja kuvista, vaikka ei edes tuntisi kunnolla.
Naamafilosofi: tältä kaverilta on turha odottaa lyhyttä päivitystä tai kommenttia. Löytää pohdiskeltavaa myös kevyistä arkipäivän päivityksistä, pahimmillaan jopa ärsyttävyyteen asti.
Trollaaja: heittelee enemmän tai vähemmän humoristisia kommentteja päivityksiin, osa hyvällä ja osa huonolla käytännön menestyksellä. Saattaa myös spämmätä fb-seinällesi ihan mitä tahansa. Usein tunnusomaista myös meemikuvien jakaminen.
Haamukaveri: ette ole käytännössä enää tekemisissä keskenänne, mutta et kehtaa poistaa häntä kaverilistaltasikaan. Tyypillisimmin entinen luokkalainen tai rinnakkaisluokkalainen, jolta ei koskaan tule tykkäyksiä tai mitään muutakaan - harvoissa tapauksissa synttärionnitteluja.
Myötähäpeäjulkkis: henkilö, jonka koko elämäntarina ihmissuhdesotkuineen on luettavissa Facebookista yleensä henkilön omien päivitysten kautta. Eräänlainen arkipäivän tukiainen, jonka kaikki tietävät ainakin huhupuheiden perusteella. Tällaisen julkisuuden positiivisuus vaan on asia erikseen...
Addikti: toisilla ei tunnu olevan muuta tekemistä kuin seurata tapahtumia profiilistaan. Tämä ihminen on aina online-tilassa: menitpä faceen mihin aikaan päivästä tahansa, hän on varmasti paikalla.
Päivitysautomaatti: tuottaa moninkertaisesti keskivertokäyttäjää enemmän päivityksiä päivän aikana. Yleensä nämä päivitykset ovat lyhyitä ja yhtä tyhjän kanssa. Pahimmillaan tämä tyyppi on todella ärsyttävä kertoessaan esimerkiksi parhaillaan syömänsä aterian koostumuksesta tai jakaessaan fiiliksensä tylsästä koulutunnista parilla sanalla.
Stalkkeri: ei jätä jälkiä oleskelustaan Facebookissa, mutta tuntuu tietävän kaiken siellä tapahtuneen. Pelottavaa.
Sherlockpäivittäjä: usein pihalla asioista kysellen asioista, jotka ovat useimmille itsestäänselvyyksiä. Saattaa myös pitää velvollisuutenaan vaikkapa kertoa kaikille, että ulkona on satanut lunta. Tietynlaiset tämän tyypin edustajat päätyvät usein väläytyksillään Feissarimokat-sivustolle.
Nojoo, näitä on paljon lisää ja nämäki tyypit kyllä sekottuu useesti keskenään. Ethän vain tunnista itseäsi? ;DDD
maanantai 3. joulukuuta 2012
Parkettien partakone
Tanssi on ihan kohtuu tavallinen harrastus nykyään. Se toimii liikuntamuotona, hauskanpitotapana, TV-viihteenä ja ties millä muullaki tavalla. Niinhän se tietenki menee että täällä synkässä Pohjolassa tarvitaan asioita joilla ihmiset pysyy hengissä yli talven ja muulloinki; tanssimalla voi pitää ittensä fyysisesti kunnossa, nauttii musiikista ja liikunnasta yhtä aikaa sekä halutessaan hankkii sosiaalisia suhteita. Ei siis huono juttu.
Tanssiin kuitenki liitetään välillä myöski negatiivisia asioita. Joissaki vanhemman polven ihmisissä saattaa vielä elää "tanssi on perkeleestä"-tyyppinen ajatus, ja mua itteeni ainaki ärsyttää yks suomalainen stereotypia: tosimies ei tanssi. Välillä vaan tuntuu törmäävän ihan käytännön tilanteissa tai muuten vaan sellaseen ajatukseen et tanssiminen ois pojalle jotenki naurettava ja nolo juttu - ainaki selvin päin. Kännissähän se vasta naurettavaa ja noloa onkin, mutta sitä vaan ei aatella. Suomalainen humalahakuisuus sallii (varsinki pojille) kaiken sen, mitä ei uskalleta selvin päin tehä. Olipa syynä oma epävarmuus tai torjutuksi tulemisen pelko, tyttöihin tuntuu olevan helpompi ottaa kontaktia sillon ku Kuningas Alkomahooli poistaa sosiaaliset paineet.
No, jos pojille on ongelmana se, ettei tanssiminen oo suomalaiselle miehelle soveliasta tai tyttöjen läsnäoloa ja läheisyyttä pelätään, niin kauniimman sukupuolen mahollinen ongelma on vähän erilainen. Länsimainen nykykulttuuri nimittäin tihkuu seksiä joka tuutista. Viihdemaailma tarjoaa useesti tanssista sen kuvan, että tanssiessa on tarkotus saada mahollisimman moni vastakkaisen sukupuolen edustaja kuolaamaan peräänsä. Tytöillähän on yleisesti ottaen luontaisesti paremmat edellytykset tähän; mies on tutkimusten mukaan naista visuaalisempi eli menee suomeks sanottuna sekasin siitä mitä näkee. Jättämällä vähintään puolet vaatteista kotiin ja ketkuttamalla takapuoltaan mahollisimman viettelevästi pystyy kyllä helposti saamaan miesten huomion, mutta sellasen huomion laatu on asia erikseen. Tuskin on rakentavaa kummankaan osapuolen kannalta, jos naisia kannustetaan tekemään itestään tällasia seksiobjekteja. Epävarmuus vaan lisääntyy puolin ja toisin, kun oikeessa elämässä asiat ei menekään samalla lailla kuin elokuvissa ja TV:ssä.
Nyt kun on tällaset pohdinnat heitetty niin saattaa kiinnostaa mikä on mun oma kanta tanssiin. Niinku ehkä huomas, mua ärsyttää aina välillä poikien tanssimattomuus ja tanssin yliseksualisoituminen, mut muuten tanssiminen on tosi hyvä juttu. Uskon, että Jumala on antanu tanssin lahjana ihmiselle siinä missä vaikkapa musiikin. Toisille on hyvinki luontevaa ylistää Jumalaa tanssin kautta ja tapansa tietysti kullakin, mutta itekin edustan sellasta näkemystä että jos tanssin niin kaikista mieluiten teen sen nimenomaan Jumalan kunniaks (Kol. 3:23). Haluun sillä tavalla vastustaa sitä ajatusta että pojat ei vois tanssia ja että hauskaa vois olla vaan humalassa - oisittepa nähny mut TeenStreetillä bilettämässä! ;DDD Ja oonhan mä kerran voittanu tanssikilpailunkin, heitin mm. ripaskaa bahamasortseissa G-Poweredin keikalla. Mut ei siitä sen enempää... :D
Tanssia on niin monenlaista että tää kirjotus jää vaan yleisen tason pintaraapasuks (ihmisten hermojen säästämiseks ja ylipitkien blogitekstien välttämiseks). Loppuun haluun kuitenki vielä käytännössä näyttää että kyllä se suomalainen jätkäki uskaltaa. Ehkä oon lukijan mielestä nolo mut ei sillä niin väliä :D Ja ei kun parkettia parturoimaan! ;)))
Musiikkipuolena toimii siis tobyMacin Changed Forever ja maholliset koreografiat perustuu täysin improvisaatioon :D
Tanssiin kuitenki liitetään välillä myöski negatiivisia asioita. Joissaki vanhemman polven ihmisissä saattaa vielä elää "tanssi on perkeleestä"-tyyppinen ajatus, ja mua itteeni ainaki ärsyttää yks suomalainen stereotypia: tosimies ei tanssi. Välillä vaan tuntuu törmäävän ihan käytännön tilanteissa tai muuten vaan sellaseen ajatukseen et tanssiminen ois pojalle jotenki naurettava ja nolo juttu - ainaki selvin päin. Kännissähän se vasta naurettavaa ja noloa onkin, mutta sitä vaan ei aatella. Suomalainen humalahakuisuus sallii (varsinki pojille) kaiken sen, mitä ei uskalleta selvin päin tehä. Olipa syynä oma epävarmuus tai torjutuksi tulemisen pelko, tyttöihin tuntuu olevan helpompi ottaa kontaktia sillon ku Kuningas Alkomahooli poistaa sosiaaliset paineet.
No, jos pojille on ongelmana se, ettei tanssiminen oo suomalaiselle miehelle soveliasta tai tyttöjen läsnäoloa ja läheisyyttä pelätään, niin kauniimman sukupuolen mahollinen ongelma on vähän erilainen. Länsimainen nykykulttuuri nimittäin tihkuu seksiä joka tuutista. Viihdemaailma tarjoaa useesti tanssista sen kuvan, että tanssiessa on tarkotus saada mahollisimman moni vastakkaisen sukupuolen edustaja kuolaamaan peräänsä. Tytöillähän on yleisesti ottaen luontaisesti paremmat edellytykset tähän; mies on tutkimusten mukaan naista visuaalisempi eli menee suomeks sanottuna sekasin siitä mitä näkee. Jättämällä vähintään puolet vaatteista kotiin ja ketkuttamalla takapuoltaan mahollisimman viettelevästi pystyy kyllä helposti saamaan miesten huomion, mutta sellasen huomion laatu on asia erikseen. Tuskin on rakentavaa kummankaan osapuolen kannalta, jos naisia kannustetaan tekemään itestään tällasia seksiobjekteja. Epävarmuus vaan lisääntyy puolin ja toisin, kun oikeessa elämässä asiat ei menekään samalla lailla kuin elokuvissa ja TV:ssä.
Nyt kun on tällaset pohdinnat heitetty niin saattaa kiinnostaa mikä on mun oma kanta tanssiin. Niinku ehkä huomas, mua ärsyttää aina välillä poikien tanssimattomuus ja tanssin yliseksualisoituminen, mut muuten tanssiminen on tosi hyvä juttu. Uskon, että Jumala on antanu tanssin lahjana ihmiselle siinä missä vaikkapa musiikin. Toisille on hyvinki luontevaa ylistää Jumalaa tanssin kautta ja tapansa tietysti kullakin, mutta itekin edustan sellasta näkemystä että jos tanssin niin kaikista mieluiten teen sen nimenomaan Jumalan kunniaks (Kol. 3:23). Haluun sillä tavalla vastustaa sitä ajatusta että pojat ei vois tanssia ja että hauskaa vois olla vaan humalassa - oisittepa nähny mut TeenStreetillä bilettämässä! ;DDD Ja oonhan mä kerran voittanu tanssikilpailunkin, heitin mm. ripaskaa bahamasortseissa G-Poweredin keikalla. Mut ei siitä sen enempää... :D
Tanssia on niin monenlaista että tää kirjotus jää vaan yleisen tason pintaraapasuks (ihmisten hermojen säästämiseks ja ylipitkien blogitekstien välttämiseks). Loppuun haluun kuitenki vielä käytännössä näyttää että kyllä se suomalainen jätkäki uskaltaa. Ehkä oon lukijan mielestä nolo mut ei sillä niin väliä :D Ja ei kun parkettia parturoimaan! ;)))
Musiikkipuolena toimii siis tobyMacin Changed Forever ja maholliset koreografiat perustuu täysin improvisaatioon :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)